JONES, SADIE: Käärmeet

Kustantaja: Otava 2020

Alkuteos: The Snakes

Suomennos: Sari Karhulahti

.. painajainen piinasi häntä yön pimeimpinä hetkinä. Se oli melkein pelkkää meteliä ja kauhua: hän ja Dan kahden valkoisella tiellä helvetillisen raastava kirkuna korvissa kaikuen. Hän heräsi ja tuijotti pimeyteen koko ruumis vapisten, kunnes melu vaimeni. Sitten hän makasi kiitollisena hiljaisuudesta, ja vaikka muisti yhä valkoisen tien, pelko vetäytyi huoneen nurkkiin. Miten outoa, että hän näki painajaisia, vaikka heillä oli niin mukavia suunnitelmia ja hän niin onnellinen.

Noin kolmekymppiset Bea ja Dan asuvat Lontoossa huonolla asuinalueella pienessä kaksiossa. Bea on psykoterapeutti, joka niukasta palkastaan huolimatta pitää työstään ihmisten auttajana. Mustan yksinhuoltajaäidin ja valkoihoisen isän jälkeläinen Dan puolestaan on kiinteistönvälittäjänä vain taloudellisesta pakosta – mieluiten hän olisi taidemaalari. Nyt pariskunta on päättänyt käyttää keräämäänsä vararahastoa tehdäkseen tuulettumismatkan Eurooppaan.

Ensimmäinen pysähdyspaikka on Ranskassa, missä Bean pikkuveljellä Alexilla on isän hänelle ostama kartanohotelli. Pari vuotta kestäneestä remontista huolimatta tilat ovat yhä täysin keskeneräiset ja Alex itse sekaisin kuin seinäkello. Hän on ollut aiemmin hoidossa mielenterveys- ja päihdeongelmien vuoksi, mutta alkoholia näyttää kuluvan yhä runsaasti. Bean mukaan Alex on särkynyt lapsuudessaan kokemiensa asioiden vuoksi.

Hotelli Paligny ei kaiken kaikkiaan vaikuta kovin mukavalta lomapaikalta jo siitäkin syystä, että se tuntuu kuhisevan käärmeitä ja rottia. Epämukavuus lisääntyy entisestään, kun Bean ja Alexin vanhemmat, Griff ja Liv Adamson, saapuvat vierailulle. Dan ei ole tavannut heitä kuin kerran aikaisemmin, koska Bea on kieltäytynyt kaikesta yhteydenpidosta. Bea on nytkin vanhemmilleen oudon tyly ja Alex puolestaan lähes paniikissa.

Danin silmissä appivanhemmat ovat hurmaavia ja mielenkiintoisia. Vasta nyt hänelle selviää, miten äärettömän rikas Griff on ja miten suurta omaisuutta Bea voisi hallinnoida, jos vain haluaisi. Griffin vihjailut saavat Danin miettimään, eikö hänenkin mielipidettään olisi pitänyt kysyä rahavarojen käytössä. Eikö Bea ole ollut itsekäs ja epäoikeudenmukainen pakottaessaan Danin elämään köyhyydessä?

Dan oivalsi olleensa aina ylpeä siitä, että oli valinnut juuri Bean kuin olisi nähnyt tässä totunnaista merkityksellisempää kauneutta. Oli hyvä, ettei hän ollut tiennyt kaikkea. Varakkuudella ei pitäisi olla mitään merkitystä ihmissuhteissa. Hän vakuutti itselleen, ettei sillä ollut.

Bea puolestaan alkaa Griffin ja Livin vaikutuspiirissä epäillä Danin rakkautta. Hän on aina tiennyt olevansa ruma - voiko komea Dan nähdä hänenkaltaisessaan tyylittömässä naisessa muuta kiehtovaa kuin hänen omaisuutensa? Onko hän tarpeeksi vahva taistelemaan rahan houkutusta vastaan vai tuhoutuuko avioliitto?

Pari päivää myöhemmin perhettä koettelee tragedia, mutta muuttaako se oikeastaan mitään ihmisten käyttäytymisessä tai asenteissa? Jones kirjoittaa tavanomaisella taloudellisella tyylillään. Yksityiskohdilla on merkitystä ja konkretian ohella on myös todella paljon symboliikkaa.  Hotelli Paligny käärmeineen ja seitsemän kuolemansynnin mukaan nimettyine huoneineen vie ajatukset kadotettuun Paratiisiin. Öykkäröivä Griff ja itsekeskeinen Liv ovat siellä vain pari myrkkykäärmettä lisää.

Kirja on mukaansatempaava ja jännittävä kuin trilleri, mutta viimeiset parikymmentä sivua jättävät pahan maun. Kirjailijalla on tietenkin ollut omat syynsä kirjoittaa loppu sellaiseksi kuin se on: kirja alkaa painajaisella ja loppuu painajaiseen. Epäoikeudenmukaiselta se silti tuntuu.

JONES, SADIE: Kutsumattomat vieraat

Kustantaja: Otava 2017

Alkuteos: The Univited Guests

Suomennos: Marianna Kurtto

Sadie Jones sulatti sydämet riipaisevalla esikoisromaanillaan Kotiinpaluu (2008) ja keräsi kiitosta myös 1970- luvun lontoolaisesta kulttuurielämästä kertovalla teoksellaan Ehkä rakkaus oli totta (2014). Kutsumattomat vieraat -romaani osoittaa, ettei Jones pelaa varman päälle, vaan hakeutuu ihan uuteen tyylilajiin. Ollaan 1900-luvun alkupuolella, kartanoympäristössä, kauhutunnelmissa.

Sternen kartano on vanha ja komea, mutta siellä asuva perhe ei ole aatelinen, ei vanhaa sukua eikä edes rikas. Päinvastoin – kartano on pakko myydä, jollei perheenpää onnistu neuvottelemaan suurta lainaa. Kahdeksantoista vuotta täyttävän Emeraldin syntymäpäivää on kuitenkin tarkoitus juhlia suureellisesti. Taloudenhoitaja Florence raataa keittiössä hiki hatussa ja aputyttö Myrtle syöksähtelee tehtävästä toiseen. Emerald itse yrittää pitää langat käsissään ja johtaa valmisteluja. Perheen äiti Charlotte sen sijaan vetäytyy kaikesta vastuusta ja keskittyy ihailemaan omaa ylhäisyyttään ja kauneuttaan. Clovis-poika tuntee touhun keskellä olevansa hukassa ja peittelee epävarmuuttaan veltolla ja välinpitämättömällä asenteella. Iltatähti Smudge taas elelee omissa oloissaan ja suunnittelee ikiomaa Suurta Hanketta. Hän on vielä lapsi ja vaistoaa sen vuoksi aikuisia paremmin, että ilmassa on pahaenteistä sähköä.

  Kyllä, myrsky oli nousemassa. Smudge nojautui ikkunasta ulos, kohti alhaalla häämöttävää sorapihaa, vanhan talon viertä keittiöpuutarhaan kulkevaa polkua ja pienenä nauhamaisena muodostelmana erottuvia tallirakennuksia. Hän haistoi jännitteen ilmassa. Hänestä oli mukavaa ajatella puhelinlankojen sankkaa sähköä ja ulkoilman ohutta sähköä värähtelemässä toisiaan vasten.

Kutsuvieraat saapuvat. Heillä on hurjia uutisia: läheisellä rataosuudella juna on syöksynyt raiteiltaan ja viranomaiset ovat päättäneet majoittaa turmasta selviytyneet väliaikaisesti kartanoon. Kohta järkyttyneiden ihmisten joukko vaeltaakin pihatiellä.

Vieraat nostivat yksissä tuumin kasvonsa, kuin karjalauma, joka kääntää päänsä kun joku ohittaa sen pellonlaitaa pitkin. Järkytys oli liimannut ryhmän yhtenäiseksi massaksi, ikään kuin koettelemus olisi hitsannut heidät kiinni toisiinsa omituisen ja kylmän turtumuksen nimissä.

Kutsumattomat vieraat, kolmannen luokan nuhjuiset matkustajat, sullotaan pois näkyvistä arkihuoneeseen lämmittelemään takkatulen ja teekupposen äärellä. Isäntäväki kutsuvieraineen asettuu juhlimaan, mutta tunnelma on omituisen jännittynyt. Moni tuntee hengästyttävän fyysistä vetoa jotakuta seurueen jäsentä kohtaan, muttei ilmapiirin hypnotisoimana pysty kuin loukkaamaan unelmiensa kohdetta. Ulkona rymisee ukkosmyrsky, Smudgen Suuren Hankkeen seuraukset järisyttävät koko taloa ja esille tulevat totuudet perheyhteyttä. Kuitenkin aamun valjetessa ilma on puhdistunut.

Sadie Jones kuvaa hyvin brittiläisen yhteiskunnan luokkajakoa. Kartanon rouva tuntee laskeutuneensa tosi alas, kun palveluskunnan kiireiden takia joutuu kattamaan pöydän. Viinin kaatajaksi ei ole löytyä soveliasta mieshenkilöä – naisellehan sellainen toimi ei sovi. Kolmannen luokan matkustajia kohdallaan kuin roskasakkia ja unohdetaan heti oven sulkeuduttua. Heillekö muka ruokaa? Matkustajat puolestaan ovat liian nöyriä osatakseen pyytää apua muuten kuin vaimeasti valittaen.

Kutsumattomat vieraat -romaanissa on kuivaa brittiläistä huumoria sanankäänteissä ja toteamuksissa, mutta jotkut tapahtumien käänteet ovat suorastaan absurdeja. Pinnaltaan tämä on Jonesin aikaisempia teoksia kevyempi, mutta pohjimmaltaan tämäkin on hyvin tarkkanäköinen katsaus ihmisen sisimpään.

JONES, SADIE: Kotiinpaluu

Kustantaja: Otava 2016

Alkuteos: The Outcast

Suomennos: Marianna Kurtto

Lontoolaisen Sadie Jonesin vuonna 2015 suomeksi ilmestynyt romaani Ehkä rakkaus oli totta keräsi sekä lukijoilta että kriitikoilta kiitosta. Sen vanavedessä saadaan nyt Jonesin Costa First Novel -palkinnon voittanut esikoisteos Kotiinpaluu, joka ilmestyi alun perin vuonna 2008.

Elokuussa 1957 palaa 19-vuotias pörssimeklarin poika Lewis Aldridge kotiin kahden vuoden vankilatuomion jälkeen. Vastaanotto kotona on jäätävä ja muualla kylässä palavan vihamielinen. Miksi? Seuraavaksi kirjassa aletaankin selvitellä tapahtumien taustoja ja lähdetään liikkeelle vuodesta 1945, hetkestä jolloin Lewisin isä Gilbert palaa sodasta takaisin kotiin. Ihanan boheemin äitinsä Elizabethin seuraan tottunut Lewis on ymmällään.

Lewis olisi halunnut että Gilbert käyttäisi edelleen univormua ja olisi etäinen ja sankarillinen sen sijaan että oli todellinen ja vaikutti Lewisin päivittäiseen elämään kuten nyt vaikutti. Puvussaan ja tweed-takissaan Gilbert näytti isämäiseltä ja helposti lähestyttävältä, mutta vaikutelma oli petollinen, sillä hän oli muukalainen, ja olisi ollut helpompaa jos hän ei olisi näyttänyt joltakulta niin tutulta, kun ei kuitenkaan ollut.

Hyvin eivät asiat sitten sujukaan. Jostain syystä Gilbert tuntee alun alkaen vastenmielisyyttä poikaansa kohtaan – olisiko mustasukkainen vaimon tätä kohtaan osoittamasta hellyydestä ja huomiosta? Kun Elizabeth kuolee traagisesti, sysää Gilbert Lewisin luotaan ja jättää tämän yksin tuskansa ja syyllisyydentunteensa kanssa. Pojan sulkeutuneisuutta pidetään tunteettomuutena ja ajoittaisia kuohahduksia osoituksena kieroutuneisuudesta, joka on juurittava pois kurin ja rankaisun avulla. Näin jatkuu vuodesta toiseen, kunnes Lewis murtuu epäoikeudenmukaisuuden ja pahansuopuuden alla ja lähtee tuhon tielle. Hän voi vain kysyä isältään:

”Miksi et voinut uskoa minuun? Uskoa minuun edes vähän? Kaikki ne kerrat kun lukitsit minut huoneeseeni, uhkailit, kerroit ettei minusta ole mihinkään ja että minussa on jotain vialla – minä olin lapsi, olin pieni lapsi. Jos olisit vain uskonut minuun edes hetken aikaa ja ollut puolellani – muttet pystynyt siihen. Kyllä, minä juon, kyllä, minä viiltelen itseäni. Luoja sentään, etkö sinä edes halunnut auttaa?”

Naapuritalossa puolestaan koetaan toisenlaista helvettiä. Perheenisä, vauras liikemies, näyttää joviaalilta vitsiniekalta, mutta saa suurimman nautintonsa pahoinpitelemällä perheenjäseniään. Uskomattominta on se, että perhe vaikenee asiasta ja pitää kaikkea aivan normaalina. Äiti ei suojele lastaan, vaan seuraa tapahtumia kylmästi sivusta. Yksinäinen ja turvaton Kit-tyttö saa lohtua Lewisin hajamielisestä huomaavaisuudesta ja palvoo tätä kuin pyhimystä. Entäpä, kun ihanteellinen kuva väistämättä särkyy?

Kotiinpaluu-romaani on täysin uskottava kuvaus pikkukaupungin tekopyhyydestä ja kulissien takaisesta pahoinvoinnista ja siksi niin vaikuttava. Lukijankin tunteet nousevat pintaan, kun sekä Lewisin että Kitin piina jatkuu jatkumistaan. Vasta kirjan viimeisillä sivuilla alkaa uskoa, että heillä sittenkin saattaa olla valoisampi tulevaisuus edessään.

PS. Alkuteoksen nimi The Outcast kuvaa kirjan sisältöä täydellisesti. Eikö suomen kielestä olisi löytynyt sille sopivaa vastinetta? 

JONES, SADIE: Ehkä rakkaus oli totta

Kustantaja: Otava 2015

Alkuteos: The Fallout

Suomennos: Marianna Kurtto

Sadie Jones syntyi vuonna 1967 ja varttui Chelsean kaupunginosassa Lontoossa. Hän työskenteli 15 vuotta tv-käsikirjoittajana, mitä pitää hyödyllisenä harjoitteluna kirjailijauraa ajatellen. Jo esikoisromaani The Outcast (2008) herätti laajaa huomiota ja sai esikoisteokselle myönnettävän Costa-palkinnon. Kansainvälinen läpimurto tapahtui neljännellä romaanilla Ehkä rakkaus oli totta (The Fallout, 2014). Siinä Jones hyödyntää tietämystään niin teatterimaailmasta kuin kirjoittamisesta, sillä hänen äitinsä on näyttelijä ja isänsä runoilija ja käsikirjoittaja. Omaelämäkerrallisuutta teoksessa ei kuitenkaan ole.

Lucasz (Luke) Kanowskin lapsuutta ja nuoruutta 1960-luvulla varjostavat äidin mielisairaus ja isän alkoholismi. Koulun jälkeen Luke työskentelee paremman puutteessa paperitehtaan konttorissa, mutta teatteri on hänen intohimonsa. Hän lukee näytelmiä, käy katsomassa esityksiä, kerää käsiohjelmia ja kritiikkejä ja yrittää itsekin kirjoittaa. Sattuman oikusta hänen tielleen osuu eräänä sateisena iltana ikäisensä pariskunta: Paul, joka haaveilee tuottajan urasta, ja Leigh, joka työskentelee opiskelijateatterin rekvisitöörinä. Luke muuttaa Lontooseen Paulin ja Leighin luo ja kolmikko perustaa kokeellisen teatterin. Karismaattinen Luke tosin on pilata kaiken naistenkaatajan otteillaan, mutta onnistuu sentään pelastamaan tilanteen menestykseksi osoittautuvalla näytelmällään. Sitten Luke rakastuu eteeriseen Nina Jacobsiin.

Nina viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Mat-tädin hoivissa, samalla kun Marianne-äiti liehuu ympäriinsä luomassa uraa. Mat on arkinen ja järkevä eikä uskalla osoittaa rakkauttaan Ninaa kohtaan, joten hän ei myöskään saa mitään vastineeksi. Nina palvoo hurmaavaa ja itsekeskeistä äitiään ja ajautuu tämän ohjailemana ensin näyttelijäksi ja myöhemmin rikkaan tuottajan melko onnettomaksi vaimoksi. Sitten Luke Kanowski astuu kuvioihin.

Ehkä rakkaus oli totta kuvaa teatteriammattilaisten elämää kaikkine epävarmuustekijöineen, mutta myös onnistumisen myötä tulevine euforioineen. Se on kertomus rakkauden eri muodoista ja ystävyydestä, joka pystyy antamaan paljon anteeksi. Henkilöhahmot ovat lihaa ja verta hyvine ja huonoine puolineen, ristiriitaisine tunteineen ja tekoineen. Lukesta alkaa tarinan mittaan pitää yhä enemmän, vaikka hänen kaikkia ratkaisujaan ei hyväksyisikään. Niille on kuitenkin aina olemassa jokin selvä syy. Ninan kohdalla käy ihan päinvastoin. Hänestä paljastuu itsekkyyttä, epärehellisyyttä ja taipumusta käyttää toisten tunteita omaksi hyödykseen. Kieleltään ja tyyliltään kirja on tyylikäs ja konstailematon. Jotenkin tulee mieleen jopa Ian McEwan.

PS. Miksikähän kirjan nimeksi on Suomessa annettu Ehkä rakkaus oli totta? Alkuteoksen nimi The Fallout on napakka, eikö sitä olisi voinut hyödyntää?

PS2. Kirjaan on tulossa jatko-osa, ehkä toinenkin.

PS3. Sadie Jonesin kotona on paljon suomalaista designia. Arkkitehti-aviomies ihailee Alvar Aaltoa.