CUNNINGHAM, MICHAEL: Lumikuningatar

Kustantaja: Gummerus 2014

Alkuteos: Thew Snow Queen

Suomennos: Raimo Salminen

Yhdysvaltalaisen Michael Cunninghamin teos Lumikuningatar on saanut innoitusta H. C. Andersenin sadusta. Siinä nuoren pojan, Kain, silmiin ja sydämeen joutuu särkyneen taikapeilin sirpaleita ja hän alkaa nähdä kaiken ympärillään rumana ja vääristyneenä. Kauniita ovat vain lumihiutaleet ja ennen kaikkea Lumikuningatar, jota Kai lähtee seuraamaan. Lumikuningattaren hyisessä linnassa hän unohtaa entisen elämänsä ja kaikki läheisensä, kunnes uskollinen lapsuudenystävä Gerda löytää hänet ja sulattaa kyynelillään jään hänen sydämestään. Cunningham ei suinkaan seuraa Andersenin satua tarkasti, vaan pistää lukijan miettimään ja arvuuttelemaan yhtymäkohtia.

Teos alkaa ilmestyksestä New Yorkin lumisessa Central Parkissa. Poikaystävän jättämä Barrett Meeks näkee taivalla läpikuultavan valon, joka tuntuu katsovan juuri häneen ja tutkiskelevan häntä. Huumeiden aiheuttama houreko? Joka tapauksessa valoilmiö jää Barrettin mieleen ja hän tulkitsee monia tulevaisuuden tapahtumia siitä johtuviksi. Barrett on esimerkki tyypistä, joka pursuaa ideoita, muttei jaksa ryhtyä toteuttamaan niitä käytännössä.

Samaan aikaan Barrettin veli Tyler yrittää säveltää häälaulua morsiamelleen Bethille. Beth on kuolemaisillaan syöpään, joten laulun pitäisi olla koskettava ja intiimi, muttei kuitenkaan sentimentaalinen eikä pikkusievä. Beth ei suinkaan aseta vaatimuksia, hän on jo valmistautunut kuolemaan, mutta Tyler käyttää luomistyötä tekosyynä kokaiinin vetämiseen ja sen luomaan valheelliseen innoitukseen.

Kirjan kertoja on hieman petollinen, sillä hän jättää lukijan pitkäksi aikaa väärien uskomusten varaan. Monissa henkilöiden välisissä suhteissa piilee paljon enemmän kuin kertoja ensin antaa ymmärtää ja epävarmaksi jää, paljastuuko lopullinen totuus koskaan. Esimerkiksi Barrett ja Tyler eivät ehkä olekaan erottamattomia pelkästään veljellisen rakkauden vuoksi. Valoilmiöllekin odottaa jonkinlaista selitystä ja päätöstä, mutta se jää täysin avoimeksi.

Taivas iski sinulle silmää, eikö niin? Ehkä. Ehkä iskikin. Tai ehkä se oli vain lentokone ja pilvi. Mutta jos Taivas ylipäätään iskee silmää jollekulle, niin luultavasti niille etsijöille jotka ovat vähemmän silmäänpistäviä, niille jotka penkovat pois heitettyä roinaa; niille jotka valitsevat mieluummin polun kuin puistokadun, mieluummin aukon aidassa kuin paraatiportin. Tästä kai johtuu että kiistattomat todisteet puuttuvat, vai mitä? Universumi iskee silmää vain niille joita kukaan ei usko.

Millä lailla Andersenin satu sitten Cunninghamin kirjassa näkyy? Tyler on selvästi kuin Kai, sillä hänen näköään haittaa silmässä oleva roska ja hänen säveltämässään häälaulussa puhutaan sekä hyytävästä salista ja jäisestä valtaistuimesta että sirpaleesta sydämessä. Onko hänen sydämensä kuitenkaan tunnoton? Lumikuningattaren hahmo on ongelmallisempi – ehkä ei ihminen lainkaan, vaan huumeet?

Cunninghamin kirjassa on pehmeän unenomainen ja lumentuoksuinen tunnelma. Monet kielikuvat ovat yllättäviä ja tuoreita. Esimerkiksi Barretin ja Tylerin kodin rokonarpiset katot on tehty neliöistä, jotka ovat kuin pakastettua, paloiteltua murhetta. Kauniin, viattoman nuoren miehen tulevaisuus saapuu niin pienissä erissä, että kaikki on yhtä huomaamatonta kuin päivittäinen posti. Puiston lamppujen ympärillä on valohameet ja niiden välissä ohutta, levotonta pimeyttä.

PS. Kirjan kansi on todella tunnelmallinen ja kaunis.

CUNNINGHAM, MICHAEL: Illan tullen

Michael Cunninghamin Illan tullen – teoksen näkijä ja kokija on suomalaisen isän ja ruotsalaisen äidin jälkeläinen Peter Harris. Nelikymppisen Peterin asema taidepiireissä on vakaa, sillä hänen omistamansa galleria edustaa muutamaa merkittävää nykytaiteilijaa ja on kohtuullisen tuottoisa. Rebecca-vaimo sen sijaan kamppailee huonosti menestyvän taidelehden toimittajana. Tämä ei voi olla vaikuttamatta avioparin yhteiseloon, jota värittää kohtelias ärtyneisyys ja kyllästynyt rutiini. Ammattiensa vuoksi Peter ja Rebecca liikkuvat rikkaiden ja kuuluisien taiteenharrastajien parissa, mutta sisäpiiriin he eivät kuitenkaan kuulu. Tästä johtuva hienoinen alemmuudentunne heijastuu perheen elämään ja vaikuttaa tuhoisasti suhteessa aikuistuneeseen tyttäreen. Tämä on muuttanut pois kotoa ja suhtautuu etenkin isäänsä kalseasti.

Kaikki alkaa muuttua, kun perheen vieraaksi saapuu vaimon parikymppinen pikkuveli Mizzy (= Mistake = Vahinko). Mizzy on kaunis ja hurmaava, kaikkien rakastama ja hemmottelema. Mizzy sanoo etsivänsä suuntaa elämäänsä, mutta toistaiseksi vain ajelehtii tilanteesta ja paikasta toiseen. Hän on ollut huumeiden takia hoidossa, mutta onko hän oikeasti kuivilla? Yllättäen itseään täysin heterona pitänyt Peter huomaa rakastuneensa Mizzyyn ja saavansa vastarakkautta. Onkohan nuori hurmuri kuitenkaan täysin vilpitön? Ja onko Peterkään oikeasti rakastunut Mizzyyn vai siihen, että Mizzy tuo mieleen sekä nuoren Rebeccan että Peterin nuorena kuolleen veljen?

Cunninghamin tasoinen ihmisen sielunliikkeiden kuvaaja saa Peter Harrisin hitaan ja vastahakoisen myöntymisen tunteidensa vietäväksi vaikuttamaan uskottavalta. Peter tuntuu kaiken aikaa olevan kuin näyttämöllä ja ottavan tietoisesti erilaisia asenteita ja asentoja. Onko hän kuitenkaan pinnallinen? Taidegallerian omistajana Peter joutuu joskus vaikean arvoasetelman eteen: asettaako etusijalle ostajiin vetoava taiteilija vai taiteilija, jonka tuotantoa voi hyvällä omallatunnolla sanoa laadukkaaksi. Taidemaailmaa ja etenkin nykytaidetta käsitellessään Illan tullen – teos tuo eittämättä mieleen Siri Hustvedtin romaanin Kaikki mitä rakastin.

Ihan samalle tasolle Illan tullen – teos ei yllä kuin Cunninghamin vuonna 1999 ilmestynyt läpimurtoteos Tunnit. Tarina on hieman liian verkkainen ja yksityiskohtiin takertuva, hieman laimeakin. Silti siinä on paljon nautittavaa. Cunninghamin lauseet ovat tiiviitä ja ilmaisuvoimaisia ja suomentaja Laura Jänisniemi on tavoittanut niiden tyylin ja hengen loistavasti