MURATA, SAYAKA: Maan asukit

Kustantaja: Gummerus 2022

Alkuteos: Chikyū seijin (2018)

Suomennos: Raisa Porrasmaa

Maan asukit -romaanin päähenkilö Natsuki on kertomuksen alussa yksitoistavuotias koulutyttö. Hänellä on äiti, joka hellittelee Natsukin pari vuotta vanhempaa sisarta Kiseä ja löytää nuoremmasta tyttärestään pelkkiä vikoja niin älyn ja ulkomuodon kuin käytännön taitojenkin suhteen. Sanallisen pahoinpitelyn lisäksi äidillä on jatkuvasti tapana lyödä Natsukia päähän ja potkia häntä selkään. Ovela Kise-sisko seuraa äitinsä esimerkkiä. Natsuki uskoo lopulta itsekin olevansa ruma, tyhmä ja taitamaton, aivan sopimaton Maan asukiksi.

Tyttöressu kokee kovia myös kodin ulkopuolella. Preppauskurssia pitävä komea yliopisto-opiskelija Ikazaki on ottanut Natsukin yhä törkeämmän seksuaalisen häirinnän kohteeksi eikä oppilas uskalla vastustella. Äidilleen tyttö yrittää puhua opettajan oudosta käytöksestä, mutta äiti ei usko ollenkaan, vaan panee kaiken Natsukin likaisen mielikuvituksen tiliin.

”…Sinähän tässä olet ajatellut säädyttömiä, hyi sentään”, äiti sätti minua niin että menin sanattomaksi. ”Missä olet moisia oppinut, inhotat minua! Opiskelisit kunnolla, niin et ehtisi miettiä tuollaisia!”

Natsuki kestää tilanteen, koska tietää oikeasti olevansa taikurityttö, jonka Pohapipinpobopia-planeetalta tullut valkoiseksi pehmosiiliksi naamioitunut salainen poliisi Pyūto on valtuuttanut suojelemaan maapalloa. Pyūton opettamien loitsujen avulla Natsuki oppii irtaantumaan ruumiistaan ja lopettamaan opettajansa harrastaman ahdistelun.

Vain Natsukin serkku Yū tietää tytön olevan pohapipinpobopialainen. Yū on kiltti poika, joka yrittää selviytyä elämästä myötäilemällä muita ja tottelemalla käskyjä samalla kun odottaa avaruusaluksen saapuvan noutamaan hänet kotiin toiselle planeetalle. Nämä rikkoutuneet lapset yrittävät löytää turvaa toisistaan menemällä ”naimisiin”. Häävalan yhtenä kohtana on: Selviydytään, kävi miten kävi. Selviytymistä tarvitaankin, sillä aikuiset erottavat nuoret toisistaan vuosikausiksi.

Natsuki on 31-vuotias löytäessään netistä sivuston, jolla yhteiskunnan katseilta pakoon pyrkivät ihmiset etsivät seuraa. Siellä hänen huomiotaan kiinnittää mies, joka etsii aviopuolisoa paetakseen perheensä silmälläpitoa eikä missään tapauksessa halua avioliittoonsa seksiä. Natsuki ja Tomōmi menevät naimisiin ja elelevät tyytyväisinä kimpassa, kumpikin omassa makuuhuoneessaan.

Meistä ei ollut tullut luonnolliseen tapaan osia lapsuudessani kuvittelemaani Tehtaaseen, vaan olimme todellakin onnistuneet pakenemaan sukulaisten, ystävien ja naapuruston katseita. Kaikki uskoivat Tehtaaseen, joka aivopesi heidät seuraamaan käskyjään. Ihmiset käyttivät kehossaan olevia elimiä Tehtaan vuoksi, puursivat sen eteen.

Yhteiskunta, jota Natsuki kutsuu Tehtaaksi, ei kauaa jätä avioparia rauhaan: heidän odotetaan tuottavan jälkeläisiä! Natsuki on tässä vaiheessa jo niin väsynyt ja toivoton, että antautuisi halukkaasti aivopestäväksi, jos se vain sopeuttaisi hänet Maan asukkien tasapäiseen joukkoon. Tomōmi sen sijaan haluaa heittää pois ihmisyytensä ja muuttua oikeaksi avaruusolioksi. Pariskunta pakenee Naganossa sijaitsevaan sukutaloon, jossa Natsuki vihdoinkin tapaa uudestaan Yūn.

Maan asukit -romaanin hurja ja kauhistuttava loppu saa räpyttelemään silmiä: mitä vanhaan taloon eristäytyneiden Natsukin, Yūn ja Tomōmin välillä oikein tapahtuu? Rikkovatko he oikeasti kaikkia japanilaisen yhteiskunnan normeja ja tabuja vai onko kaikki kuumeista houretta? Joka tapauksessa kirja on tiukka kannanotto valtion ja yhteisön esittämiin yhdenmukaisuusvaatimuksiin, joiden seurauksena moni voi pahoin, ahdistuu ja sairastuu tai tekee itsemurhan. Ihmiset eivät todellakaan ole yhteiskunnan työkaluja vaan yksilöitä!

MURATA, SAYAKA: Lähikaupan nainen

Kustantaja: Gummerus 2020

Alkuteos: Konbini ningen

Suomennos: Raisa Porrasmaa

Keiko on jo lapsena omanlaisensa. Hän ottaa asiat kirjaimellisesti eikä ymmärrä, miksi häntä nuhdellaan täysin järkiperäisestä toiminnasta. Jos poikien tappelu pitää lopettaa nopeasti, niin lapiolla päähän kalauttaminen toimii varmasti. Jos isän mielestä linnunliha on herkkua, niin miksi puistosta kuolleena löytyneestä lemmikkilinnusta ei voi valmistaa ruokaa?

”Miten saisimme hänet ’paranemaan’?” kuulin äitini kysyvän isältä, kun he neuvottelivat tilanteestani erään kerran. Muistan ajatelleeni, että minun olisi itse korjattava jotakin itsessäni. Toisinaan isä vei minut autolla toiseen kaupunkiin terapiaan. Heti ensimmäiseksi epäiltiin, että perheessämme olisi jotakin vialla. Isäni oli kuitenkin rauhallinen ja vakavamielinen pankkivirkailija, äitini puolestaan hieman arka mutta lempeäluontoinen, ja pieni sisarenikin rakasti minua. ”Osoittakaa joka tapauksessa rakkauttanne, kaitsekaa häntä kaikessa rauhassa”, vanhempiani opastettiin tavalla, josta ei ollut harmia muttei erityisemmin hyötyäkään.

Jatkossa Keiko pitää suunsa supussa ja omatoimisuuden sijasta vain matkii muita tai seuraa annettuja ohjeita pienintä piirtoa myöten. Perhe huokaa helpotuksesta. Opiskeluaikana Keiko näyttää kaikkien silmissä jo täysin normaalilta hakeutuessaan osa-aikatyöhön konbiniin eli lähikauppaan. Keiko itse tuntee ensimmäistä kertaa elämässään olevansa selvillä vesillä. Toimintaohjeet ovat tarkat ja päivät seuraavat toisiaan turvallisen samanlaisina.

   Olin taitava matkimaan meille takahuoneessa näytettyä videota ja kouluttajan antamaa mallia. Kukaan ei ollut aiemmin opettanut minulle, millaisia normaali ilme ja ääni olivat…

   Konbinissa oli täydelliset toimintaohjeet kaikkiin tilanteisiin. Vaikka pystyin muuttumaan myyjäksi, en edelleenkään tiennyt, miten olla tavallinen ihminen ohjeiden ulkopuolisessa maailmassa.

”Tavalliseksi ihmiseksi” muuntautumisessa auttaa jälleen muiden tarkkailu. Keikon puhetyyli muokkautuu lähimpien työtoverien puheen mukaiseksi (pienin muutoksin) ja pukeutuminen näiden pukeutumistapaa noudattavaksi (mukaillen, jottei matkiminen olisi ihan ilmiselvää).

    Izumin ollessa vessassa olin kirjoittanut ylös hänen saappaidensa pohjassa lukevan merkin nimen ja mennyt sitten samaan liikkeeseen ostamaan ballerinat.

   ”Eikä! Oikeasti! Tarkoitatko niitä tummansinisiä? Sinulla oli ne joskus töihin tullessa, tosi nätit!”

   Vastasin Izumille jäljitellen Sugawaran puhetapaa, vaihdoin vain sanojen loppuja hieman aikuisempaan tyyliin.

Perheen helpotus on kuitenkin ennenaikaista, sillä kahdeksantoista vuotta myöhemmin Keiko on yhä osa-aikatöissä samassa myymälässä. Hän on 36-vuotias naimaton nainen eikä ole hakeutunut kunnolliseen työhön! Epänormaalia ja epäilyttävää! 

Yllättäen apu saattaa löytyä työtoverista, ylimielisestä ja laiskasta Shiraha-nimisestä miehestä. Jospa tehtäisiin yhteistyötä: Keiko tarjoaisi asunnon ja ruoan ja Shiraha vakuuttaisi läsnäolollaan, että nyt ollaan normaalilla tiellä kohti avioitumista ja lapsia. Kaikki olisivat iloisia eivätkä enää sekaantuisi Keikon elämään.

   Minut oli ensi kertaa todella hyväksytty osaksi porukkaa. Tuntui kuin he olisivat toivottaneet tervetulleeksi omalle puolelleen.

   Kuunnellessani, miten naiset jatkoivat keskustelua sylki pärskyen, tajusin tähän asti olleeni heidän näkökulmastaan ’”toisella puolella”. Nyökyttelin reippaasti ja totesin Sugawaran puhetyylillä: ”Totta tosiaan!”

Muratan teos on lyhyt, mutta onnistuu omalla hieman vinksahtaneella tyylillään käsittelemään japanilaisen yhteiskunnan ongelmia: tiukkaa sitoutumista työhön, tasapäisyyden ja normaaliuden vaatimusta ja naisten pakottamista perinteisiin roolimalleihin. Kaikki tämä kuvataan ihanan omaperäisen ja vilpittömän Keikon kautta, jonka kertomus paikoin huvittaa, mutta suurimman osan aikaa saa hieman mietteliääksi. Ensi alkuun kepeältä tuntunut Lähikaupan nainen onkin melko piikikäs teos.