KÄRKI, KATJA: Evan neljä elämää

Kustantaja: Bazar 2024

Nurmeksesta kotoisin oleva ja Rovaniemellä asuva Katja Kärki (s. 1985) on koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Hänen kiitetty esikoisteoksensa Jumalan huone ilmestyi vuonna 2019 ja Lappiin sijoittuva romaaninsa Eeled vuonna 2021. Kolmannessa teoksessaan Evan neljä elämää Kärki kertoo tarinan kuvanveistäjä Eva Ryynäsestä (1915–2021).

Tarinan alussa ollaan 1920-luvulla Vieremällä, missä Åsenbryggin perhe asuu Honkajärven talossa. Perheessä on viisi lasta, joista Eeva toiseksi vanhin. Eeva tarkkailee alati ympäristöään: millainen on hevosen kaulan kaari, millainen vasikan hontelo olemus, millaisia taivaan pilvet. Jo seitsenvuotiaana hän vuolee puusta ilmeikkäitä pieniä eläimiä. Sukan kutominen ei sen sijaan onnistu häneltä lainkaan.

… on vain pakko veistää ja piirtää, koska maailmassa on niin paljon kaunista ja kiinnostavaa, ja ellei sitä pääse tekemään, tuntuu kuin olisi vajaa ja sairas.

Yhdeksäntoistavuotiaana Eeva huomaa isän vanhan, lahon hakkuupölkyn piilottelevan sisällään seitsemää härkien ympäröimän kiven päällä huutavaa veljestä. Veistoksen ansiosta pelkän kansakoulun käynyt neitokainen pääsee opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun Helsinkiin. Tässä vaiheessa koko perhe vaihtaa sukunimensä Honkajärveksi.

Ateneumissa Eeva saa ystäviä ja ihailijoita. Oppilaitoksen järjestämissä suunnittelukilpailuissa hän menestyy loistavasti ja pystyy palkintorahoilla maksamaan huoneensa vuokran, mutta menettää samalla muutamia ystäväkseen luulemiaan. Eeva ei ymmärrä kilpailua ja kateutta, mutta ilkeät puheet kantautuvat kyllä ”maaseudun harrastelijan” korviin.

Rahapulasta johtuva paastoaminen ja tiukan opiskelun aiheuttama stressi väsyttävät välillä Eevan niin pahasti, että hän joutuu lepokotiin toipumaan. Juuri ennen talvisodan syttymistä hän kuitenkin saa kuvanveistäjän tutkintonsa suoritettua ja on siis todistetusti ammatti-ihminen. Kotipuolessa silti ukot ehdottelevat; ”Ruumisarkkuja jootasit veestelemään. Senhän sinä ossoot.”

Jatkosodan aikaan Eeva tapaa tulevan miehensä, luutnantti Paavo Ryynäsen, jonka silmät ovat syvät kuin suolammet. Eevan isä ilahtuu siitä, että mies on maanviljelijä. Eeva taas iloitsee miehen ymmärryksestä taidetta kohtaan. Opiskelutoverit sen sijaan paheksuvat Eevan katoamista Karjalan metsiin. Eihän siellä voi taidetta syntyä!

Lieksan Vuonislahdelle nousee kauniin luonnon keskelle pikkuhiljaa Eevan ja Paavon oma valtakunta. Pienestä saunamökistä aloitetaan ja aina rahatilanteen salliessa rakennetaan lisää. Eeva ahkeroi emäntänä, hoitaa lehmät ja kanat, poimii metsästä marjat ja sienet, auttaa peltotöissä. Kylällä juorutaan ”Paaterin noidasta”, joka kesällä kuljeskelee alasti tiluksillaan.

Viimein Paateriin valmistuu talo, jonka avarassa pirtissä Eevalla on mahdollisuus tehdä veistoksiaan. Ihmisiä saapuu kaukaakin ihmettelemään, mihin kaksi aikuista ihmistä tarvitsee niin paljon tilaa. On nimittäin käynyt niin, että Eevalle ja Paavolle ei ole siunaantunut lapsia, vaikka mitään syytä siihen ei ole löytynytkään. Ovat kuitenkin sisarusten ja naapurien lapset. Kummilapset. Eevan puusta luomat lapset.

Lapsen poski on sileä ja lämmin, pehmeä sormenpäissä. Valo osuu siihen ikkunasta ja saa sen nukan hehkumaan. Silitän ja hyväilen. Hyräilen ja hymyilen. Lapsen kasvot ovat kauniit kuin jumalan.

Suomessa taidepiirit ihannoivat vielä 1960-luvulla nonfiguratiivista ja rajoja rikkovaa taidetta. Eevan töitä pidetään niissä piireissä vanhanaikaisina ja Eevaa itseään ITE-taiteilijana. Amos Anderssonin museossa vuonna 1974 järjestetty Eva Ryynäsen retrospektiivinen näyttely ”Puusta puonnut” todistaa kuitenkin yleisön rakastavan juuri hänen tapaansa kuvata maailmaa. Menestys on valtaisa ja Evalle satelee tilauksia ulkomaita myöten.

Taiteeni on silmiin solahtavaa, se lainaa muotonsa luonnosta niin ettei ihminen aina edes ymmärrä katsovansa taidetta. Taiteeni ei riko arjen pintaa. Se ei ole särö todellisuudessa. Se on arkea, arjessa. Arkeen uinutta unta.

Tyhjilleen jäänyt navetta muuttuu Eevan ateljeeksi ja Paaterista tulee virallinen vierailukohde. Eva saa keskittyä taiteen tekemiseen, sillä hänellä on Paavo! Mies tekee moottorisahalla veistosten aihiot, teroittaa taltat, rauhoittelee turhautumiset ja valvoo, että vaimo muistaa myös syödä ja nukkua. Pariskunnan välinen kiintymys on kuvattu kauniisti, kuten myös taiteilijan luomisen palo.

Kun muut näkevät vain puun, sen syyt ja pinnan ja sileän pökkelön, tiedän sen sisällä olevan jotain muuta. Joskus sen näkee heti. Joskus sen vain tietää. Silloin sillä ei vielä ole hahmoa, muotoa tai nimeä. Käteni etsivät, hapuilevat ja tunnustelevat, ne silittävät sen esiin. Sen, minkä tiedän puussa piilevän. Se ikään kuin haluaa tulla esiin ja nähdyksi, minun kätteni kautta.

Katja Kärki korostaa loppusanoissaan, että kirjassa esiintyvä Eva on fiktiota, vaikka mukaan onkin poimittu todellisia tapahtumia. Tarina on kuitenkin varsin uskottava ja ehjä. Kaikkitietävän kertojan lisäksi näkökulmansa tarinaan tuovat Eeva itse ja henkilöistä ihanin eli Paavo sekä kyläläisten puheita sivusta kuunteleva Elina. Aivan oleellinen osa kirjan tunnelmasta syntyy vuonislahtelaisen murteen käytöstä kirjan repliikeissä.

Kuinkahan moni alkaa tämän kirjan luettuaan suunnitella matkaa Vuonislahteen katselemaan Paaterin taiteilijakotia ja ensimmäistä naisen konsanaan rakentamaa kotikirkkoa?

KÄRKI, KATJA: Eeled

Kustantaja: Bazar 2021

Eeled oli metsänpentu, peikko ja piruemon vaihdokas, jonka vanha äkka otti kuolleen naisen rinnoilta mukaansa. Tyttö kasvoi saamelaisten parissa erilaisena ja erikoisia taitoja omaavana, rakastui sinisiin silmiin ja joutui naimisiin ruskeasilmäisen miehen kanssa. Rakkauden ja velvollisuuden välissä Eeledin oli parhaansa mukaan elettävä, hoidettava vaimon ja äidin tehtävät. Kaikkitietävä kertoja seuraa myötäeläen Eeledin elämää ja kuvailee samalla kiinnostavasti vanhoja saamelaisia tapoja ja uskomuksia.

Kirjan toinen päähenkilö on Kristiina, joka minämuodossa kertoo elämänsä eri vaiheista. Lapsuutensa hän – Kultastiina - viettää Itä-Lapissa yhdessä äitinsä ja isoisänsä eli Kainuun papan kanssa. Erityisesti tyttöä kiehtoo naapurissa asuva kala-Maija; vanha nainen, joka sanoo olevansa shamaani ja joka ei hämmästy yhtään, jos Kristiina kertoo kuuntelevansa kiviä. Papan mielestä sen paremmin Kristiinan kuin hänen äitinsäkään ei pitäisi olla tekemisissä alkoholisoituneen vanhuksen kanssa.

Nuori Kristiina lähtee opiskelemaan Tukholmaan ja tapaa siellä komean rastatukkaisen Torvaldin. Mies keskittyy capoeiran (brasilialaisen kamppailulajin) harjoitteluun ja elää köyhäillen kuin hippi, mutta saa tosiasiassa avokätistä avustusta varakkailta vanhemmiltaan. Myös Kristiina hyötyy rahoista: hän pääsee matkustamaan ruotsalaisten capoeiristojen kanssa Brasiliaan, missä tapaa kiehtovan luonnonlapsen Bambin. Tämä nuori nainen on vapaa sielu, jota kukaan ei voi omistaa ja joka itse ei pyri omistamaan ketään.

Bambi oli tulta ja valoa. Hän oli rakkauden jumalatar, joka kylvi ympärilleen onnea. Seurasin häntä, hänen askeliaan ja lantionsa ja käsiensä liikkeitä, hänen katsettaan ja ihmisiä, joita hän kohtasi ja tervehti suutelemalla poskelle, jonkun kaulaan hän heittäytyi pidemmäksi aikaa ja se tuntui liialta, ja minä kuvittelin, miltä tuntui rakastaa ja olla yhtä rakastettu kuin hän.

Ruotsiin palattuaan Torvald ja Kristiina asettuvat asumaan Tukholman lähellä sijaitsevaan Auringontaloon, josta suunnitellaan eräänlaista omavaraista kommuunia (jos edelleenkin unohdetaan vanhempien rahallinen tuki). Myöhemmin joukkoon liittyy myös Bambi. Ennen pitkää molemmat naiset ovat raskaina. Kristiina on mustasukkainen, mutta epäselvää on, kumpaa hän silloin oikeastaan ajattelee: Torvaldia vai Bambia. Torvald vakuuttelee, että nimenomaan Kristiina on hänen Luz de sol.

Sä olet mun aurinko, olet mun shakti… Sä olet Jumalatar. Sen energia. Mun virtalähde. Ilman sua mä en toimi.

Nuoret äidit hoitavat lapsiaan sopuisasti yhdessä: Bambi imettää ja Kristiina hoitaa kylvetyksiä ja vaipanvaihtoja. Pidättäytymään joutuva Torvald sen sijaan on turhautunut. Vähitellen tunteet alkavat kiristyä puolin ja toisin. Syttyy riitoja turhanaikaisista asioista. Loukkauksia heitellään. Alitajuisesti jokainen tietää olevansa valmis lähtemään, vaikka uhraustenkin hinnalla.

Eeled-romaanissa toistuvat mielenkiintoisesti tietyt kuviot sukupolvesta toiseen. Ensinnäkin kolmiodraamat erilaisine variaatioineen. Toiseksi naisten rohkeus etsiä ratkaisua musertavissakin tilanteissa verrattuna miesten itsekeskeisyyteen ja vastuunpakoiluun. Kolmanneksi äitiyden kaikki laidasta laitaan vaihtelevat tunteet ja kypsyys tehdä tarvittaessa se kaikkein riipaisevin ja epäitsekkäin ratkaisu: luopua omasta lapsesta.

Kirjassa ei missään vaiheessa kerrota suoraan, mikä yhteys Eeledillä ja Kristiinalla on, mutta joidenkin yksittäisten lauseiden perusteella voi ainakin arvuutella. Näiden kahden naisen tarinat kulkevat mielenkiintoisesti rinnakkain ja saavat lukijan jännittämään etenkin Kristiinan puolesta. Välillä tuntuu, että menneisyydestä kantautuu jonkinlainen kaiku: hiljainen itku, matala hyminä. Näin kirja saa viehättävästi mystistäkin ulottuvuutta. Naisten muodostama ketju jatkuu.

Minun pitäisi kertoa, että olemme saman veriolennon eri muotoja, alkumetsän sienirihmastoa, ja että katsoessamme itseämme ja toisiamme on silmien takana välähdys menneestä maailmasta, ikiaikaisista toiveista, haluista, peloista. Nälästä, naurusta, noituudesta. Me olemme äitiemme tyttäriä, emmekä saa valita, missä ja milloin synnymme, kenen tyttäriksi ja kenen kotiin. Me voimme pitää huolta toisistamme, niin meidän kaikkien pitää tehdä.

Eeled on ihastuttavan monikerroksinen romaani, jossa kaunis kieli, taidokas rakenne, oivaltava henkilökuvaus ja iättömyyden tuntu yhdistyvät. Vuoden merkkiteoksia!

KÄRKI, KATJA: Jumalan huone

Kustantaja: Bazar 2019

Katja Kärjen (s. 1985) esikoisteos Jumalan huone on kolmen sukupolven tarina 

pohjoiskarjalalaisessa lestadiolaisyhteisössä. Uskonto ei ole teoksen varsinainen pääteema, vaan kolmen eri ikäpolven naisen kapina sääntöjä ja rajoituksia vastaan. Häviävätkö uskonyhteisön turvallisuus ja perhepiirin yhteys taistelun, kun vastassa on yksilön vapauden- ja itsenäisyydenkaipuu?

Vuonna 1922 syntynyt Aili on nuorena niin rehevä ja eläväinen, että äiti eli Ämmä-Eeva katsoo asiakseen varoittaa häntä niin kirkkouskovaisista kuin työväenaatteesta ja niin tansseista kuin nuorten miesten kosiskeluista. Yhden miehen Aili todella haluaisi, mutta joutuu tyytymään korvikkeisiin ruumiin paloa sammuttaakseen. Lopullisen rauhan Aili saa vasta seuroissa kokemastaan herätyksestä. Hänestä tulee tiukka ja joissakin asioissa jopa ahdasmielinen uskovainen.

Ailin sisarentytär Maria syntyy vuonna 1960. Pieni Maria näkee ja kuulee paljon, mutta ei kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa pysty lapsen kokemuksella ymmärtämään. Hämmennystä lisäävät aikuisten välttelevät ja joskus jopa valheelliset vastaukset Marian kysymyksiin. Syntyy painajaisia. Aikuisena koulutus, työ ja oma koti toisella paikkakunnalla vieraannuttavat Marian vähitellen uskonyhteisöstä, vaikka hän seuraväen kahvitteluun ja iänikuisiin pullatalkoisiin vielä osallistuukin. Ehkä tilanne olisi toinen, jos eräs tietty saarnaaja vastaisi Marian lähettämiin signaaleihin?

Nuorisoa edustaa kirjassa vuonna 1985 syntynyt Elsa, joka on Marian siskontytär ja kummilapsi. Elsa on hieman kapinallinen jo lapsena ja nuorena hän heittää herätysliikkeen säännöt ja odotukset romukoppaan. Ero on täydellinen, kun Elsa poistaa kännykästään jopa perheenjäsenten yhteystiedot.

Menen sinne, missä on uutta happea, jota hengittää, ja keuhkorakkulani laajenevat, ilma on ilokaasua. Menen sinne, missä taivaalla siintää himmeä sateenkaari ja ihmisillä on unelmia, eikä minun tarvitse kuunnella enää yhtäkään tärisevin äänin tulkittua saarnaa, kohdata teidän katsettanne, jolla syljette päälleni viimeisen tuomion. Te itse olette kuin käärmeet. Te olette kuin katalat käärmeet, jotka mustina matelette mieleeni ja myrkytätte kaiken mitä on. Haluaisin nauraa, mutta naurua ei tule. Ja jos itken, itken ilosta ja pyyhin teidät pois kuin kyyneleet.

Opiskelukaupungissa Elsan elämä on suorastaan itsetuhoista, yhtä biletystä, alkoholin ja huumeiden käyttöä ja yhden yön seksisuhteita. Vaatiiko irtiotto lestadiolaisuudesta kaiken tämän vai onko takana jotain muutakin?

Kirjan kertojina vuorottelevat Elsa, Maria ja Aili. Kunkin oma tarina etenee kronologisesti, mutta esimerkiksi vanhasta Ailista saadaan Elsan ja Marian kuvaus paljon ennen kuin hän itse pääsee kertomaan lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Suvun sisällä on piinaavia salaisuuksia, joista monet tietävät mutta joista kukaan ei puhu. Jotka kuitenkin vaikuttavat elämään sukupolvesta toiseen.

Meidän perheen virheet ja synnit mumistaan Jeesukselle, joka antaa anteeksi. Eikä ole tarpeen pyytää anteeksi siltä, kenelle on sanottu pahasti tai kenelle on tehty väärin. Kuvitellaan vaan, että kaikki on hys hys hyvin ja voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Lukijalle suvun salaisuudet paljastuvat vähän kerrassaan pienien vihjeiden avulla. Täysin auki ei asioita selitetä missään vaiheessa, vaan lukija saa itse oivaltaa. Aina ei tiedä, miten pitkälle meneviä päätelmiä vihjeistä uskaltautuisi tekemään.

Katja Kärki on kotoisin Nurmeksesta, joten hänelle kirjan ympäristöt, tapahtumat ja kieli ovat tuttuja. Kirjassa on yli 460 sivua, mutta monipolvinen tarina pitää hyvin otteessaan. Kuvauksia Elsan opiskeluaikaisista toilailuista olisi ehkä voinut hieman vähentää, vähemmälläkin hänen kapinansa ja kiukkunsa olisivat tulleet ymmärretyiksi. Tämä ei kuitenkaan himmennä sitä, että kyseessä on todella lupaava esikoisteos ja hieno lukukokemus.