HAWKINS, PAULA: Sininen hetki

Kustantaja: Otava 2025

Alkuteos: The Blue Hour (2024)

Suomennos: Oona Nyström

Koronasulun jälkeen Lontoon Tate Modernissa avataan viisi vuotta aiemmin kuolleen Vanessa Chapmanin maalauksia, keramiikkaa ja veistoksia esittelevä näyttely, mutta yhtäkkiä syntyy ongelma: asiantuntijan mukaan erään installaation yhtenä materiaalina saattaa olla ihmisen luu. Raja II -niminen keramiikkaa ja löytömateriaaleja yhdistelevä teos vedetään pois näyttelystä ja selvitystyöt alkavat.

Paine kohdistuu Fairburn-säätiöön, joka on lainannut teokset taidemuseolle, ja erityisesti säätiön intendenttiin James Beckeriin. Väite ihmisluusta tuntuu järjettömältä, mutta asiaan liittyy eräs huolestuttava seikka: Vanessan ”tunnetusti uskoton” aviomies Julian katosi vuonna 2002 jäljettömiin vierailtuaan vaimonsa luona Erisin saarella. Saarelta pääsee Skotlannin mantereelle vain vuoroveden armoilla olevaa pengertietä pitkin.

Becker ihailee suuresti Vanessa Chapmania, jonka elämään ja tuotantoon on hyvin perehtynyt. Vanessalla oli kuitenkin hankalan ihmisen maine, sillä hän piti kaikkea muuta turhana taiteen tekemisen rinnalla. Kauniilla taiteilijalla riitti ihailijoita, mutta oma vapaus merkitsi hänelle enemmän kuin ystävyys tai rakkaus. Yksi hylätyistä rakastajista oli galleristi ja Fairburnin johtaja Douglas Lennox. Siksikö Vanessa testamenttasi taiteellisen jäämistönsä säätiölle?

Douglas Lennoxin kuoltua säätiön on ottanut vastuulleen hänen poikansa Sebastian, joka on Beckerin ystävä. Tilanteen tekee arkaluonteiseksi se, että Beckerin vaimo Helena oli jo menossa naimisiin Sebastianin kanssa, kun päättikin valita puolisokseen Jamesin. Kaikki käyttäytyvät sivistyneesti, mutta Becker on silti epävarma onnensa kestämisestä. Onhan hänen taustansa työväestössä, kun muut taas ovat yläluokkaa.

Helena on lähes kahdeksannella kuulla raskaana ja vaimon jättäminen edes pariksi päiväksi huolettaa Beckeriä. Hän ymmärtää kuitenkin Tate Modernissa syntyneen tilanteen vaativan sitä, mistä on jo pitkään unelmoinutkin: matkustamista Erisin saarelle haastattelemaan Vanessa Chapmanin testamentin toimeenpanijaa Grace Haswellia, joka oli taiteilijan pitkäaikainen ystävä ja loppuvaiheissa myös omaishoitaja ja joka peri tämän talon.

Fairburnin ja Haswellin välit tulehtuivat, kun Douglas väitti Haswellin jättäneen toimittamatta säätiölle useita Chapmanin töitä ja likimain syytti tätä varkaudesta – testamentin mukaanhan Gracelle ei kuulunut ainuttakaan Vanessan teosta. Puhutaan oikeustoimista, mutta Becker toivoo ystävällisen puheen auttavan uhkailuja paremmin. Gracen vihamielisyys talttuukin nopeasti, kun Becker vihjaa hänen olevan kullanarvoinen tietolähde, mutta onko kaikki Gracen kertoma totta?

Kirja etenee aluksi hitaasti ja keskittyy lähinnä esittelemään tarinan henkilöitä ja vallitsevaa tilannetta, mutta loppua kohti vauhti kiihtyy. Aina välillä luulee olevansa perillä asioista, mutta sitten seuraakin uusi käänne. Tunnelma muuttuu pahaenteiseksi ja uhkaavaksi, kun menneisyyden salat alkavat toinen toisensa jälkeen paljastua, mutta missä vaara piileskelee?

Nykyhetkessä etenevään tarinaan lomittuu otteita Vanessa Chapmanin päiväkirjoista ja kirjeenvaihdosta. Niissä kuvataan, miten myrskyisä meri, vaihtelevat sääolot ja jylhä luonto vaikuttivat taiteilijan teoksiin ja ajatuksiin. Teokset puolestaan on kuvattu niin, että niiden luulisi olevan oikeasti olemassa. Tekstit paljastavat myös taidemaailman nurjia puolia, mutta päällimmäiseksi jää rakkaus taidetta kohtaan.

Taide on perintö, se on turvasatama. Se rauhoittaa, lohduttaa, kiihottaa. Se on työtä. Se on sitä, mitä tekee päivät pitkät. Se on tapa selvittää ajatuksia, tapa ymmärtää maailmaa. Se on mahdollisuus aloittaa alusta, luoda nahka, kostaa, rakastua. Olla hyvä. Elää pitkään.

HAWKINS, PAULA: Tummiin vesiin

Kustantaja: Otava 2017

Alkuteos: Into the Water

Suomennos: Antti Autio

Paula Hawkinsin esikoistrilleri Nainen junassa oli todellinen maailmanmenestys, ehkä pitkälti erikoislaatuisen sankarittarensa ansiosta. Hawkinsin toinen teos Tummiin vesiin osoittaa Hawkinsin kehittyneen kirjailijana ja saaneen lisää itseluottamusta, sillä se on edeltäjäänsä selvästi kunnianhimoisempi ja monikerroksisempi.

Kuinka kukaan saattoi sitä paitsi pysyä perillä kaikista Beckfordin vainajista? Väkeä lakosi kuin Midsommerin murhissa, sillä erotuksella etteivät ihmiset menehtyneet lantalaan putoamisen tai sorkkaraudalla hakkaamisen seurauksena, vaan kuolinsyynä olivat erilaiset onnettomuudet, itsemurhat ja vuosisatojen takaiset irvokkaan naisvihamieliset hukuttamiset.

Tapahtumat alkavat vyöryä kuuluisan kirjailijan Nel Abbottin kuolemasta. Nel oli aina ollut miltei pakkomielteisen kiinnostunut pikkukaupunkia halkovasta joesta ja etenkin Hukkuneiden mutkaksi kutsutusta paikasta, johon hukuttautuneista tai hukutetuista naisista hän oli ennen kuolemaansa keräämässä aineistoa. Nel kutsui näitä uhreja hankaliksi naisiksi, joista väkivaltainen aviomies, petollinen rakastaja tai paljastumista pelkäävä kumppani näin pääsi eroon. Mikä sitten johti Nelin itsensä kuolemaan? Lipesikö hän humalapäissään kalliolta? Heittäytyikö vapaaehtoisesti alas jyrkänteeltä? Vai osoittautuiko jonkun mielestä aivan liian hankalaksi? Poliisien virallisissa ja yksityisten kansalaisten epävirallisissa selvittelyissä alkaa vähitellen paljastua menneisyyden synkkiä salaisuuksia. Kovin monella tuntuu olevan jotain salattavaa, jopa Nelin kuolemaa tutkivilla poliiseilla. Asioita on vuosikausia salailtu ja tärkeistä yksityiskohdista vaiettu joko syyllisyyden, väärinkäsitysten tai väärän lojaalisuuden vuoksi.

Tummiin vesiin -trilleri koostuu eri henkilöiden puheenvuoroista. Eniten äänessä on Nelin pikkusisko Jules (Julia), joka on pitänyt etäisyyttä siskoonsa nuoruudesta lähtien. Nyt hän tuntee Nelin läsnäolon joka hetki ja käy sisimmässään riipaisevaa keskustelua tämän kanssa. Aikoinaan tapahtui ikäviä asioita, mutta syyttikö Jules sisartaan niistä aiheetta? Muina näkijöinä ja kokijoina on poliiseja, Nelin omaisia, naapureita ja tuttavia, jotka puhuvat joko minämuodossa tai kaikkitietävän kertojan välityksellä. Heidän äänensä eivät juuri poikkea toisistaan, joten kunkin luvun alussa mainittu kertojanimi on paikallaan. Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat otteita Nelin käsikirjoituksesta, jossa hän esittelee Hukkuneiden mutkan naisuhreja alkaen vuonna 1679 noitana hukutetusta Libbystä ja päättyen 2015 itsemurhan tehneeseen 15-vuotiaaseen Katieen, Nelin tyttären ystävättäreen. Monen eri kertojan avulla tapahtumiin saadaan erilaisia näkökulmia, mutta ainakin ensi alkuun on vaikea hahmottaa ihmisten välillä risteäviä suhteita.

Tummiin vesiin -teos pitää otteessaan loppuun saakka, vaatii miltei ahmimaan. Tässä siis sopivaa viihdettä vaikkapa juhannukseksi!

KILTTIIN TYTTÖÖN TYKÄSTYNEILLE

KUBICA, MARY: Good Girl : kunpa tietäisit

Kustantaja: HarperCollins 2015

Alkuteos: The Good Girl

Suomennos: Meri Ala-Tauriala

Mia Dennett on menestyvän ja vauraan chicagolaistuomarin tytär, joka kapinoi seurapiirielämää vastaan ja opettaa kuvaamataitoa vaihtoehtokoulussa. Eräänä iltana 24-vuotias Mia katoaa, ilmeisesti kidnapattuna lunnasrahojen toivossa. Sieppauksesta ja sen jälkeisistä tapahtumista kerrotaan kirjan AIEMMIИ -aikatasossa, kun taas MYÖHEMMIИ-aikataso kuvaa Mian paluuta kotiin kolmen kuukauden kuluttua. Mia on menettänyt muistinsa ja ilmeisesti identiteettinsäkin, koska väittää sinnikkäästi olevansa nimeltään Chloe.

Mia on tyttäreni, eikä kuitenkaan ole. Hän on Mia, eikä hän ole tämä. Hän näyttää Mialta, mutta hän pitää villasukkia ja juo kahvia ja herää nyyhkyttämään keskellä yötä. Jos kutsun häntä Chloeksi, hän reagoi nopeammin kuin ristimänimeensä. Hän näyttää tyhjältä ja vaikuttaa olevan unessa ollessaan valveilla, ja makaa valveilla, kun hänen pitäisi olla unessa.

Tapahtumista kertovat vuoronperään eri aikatasoissa liikkuen Mian äiti Eve, tutkimuksia johtava etsivä Gabe Hoffman ja tapahtumiin sekaantunut Colin Thatcher. Mia itse astuu esiin vasta epilogissa paljastaen silloin palapelin viimeisen ja aika yllätyksellisen osan. Kertomuksen aikana käyvät ilmi Dennettin perheen sisäiset jännitteet. Isä James käyttää valtaa pienimmissäkin asioissa, vaikka toisaalta on varsin välinpitämätön perheensä suhteen. Hänelle maineesta ja menestyksestä on tullut kaikkea muuta tärkeämpää. Äiti Eve täyttää osansa seurapiirirouvana, mutta on henkisesti täysin nujerrettu eikä enää osaa ilmaista tunteitaan sanoilla, vain teoilla. Isosisko on kylmä ja tehokas, isän toiveiden täyttäjä ja siksi huomion keskipiste. Taiteelliselle Mialle ei heru hyväksyntää. Hän on yksinäinen lapsi, uhmakas teini ja kaunainen aikuinen. Tarinan edetessä alkaa kuitenkin toivo uudesta elämästä herätä.

Tapahtumat etenevät pitkälti lukijan odotusten mukaan, mutta osittain tämä on hämäystä. Loppuratkaisun jälkeen monia pieniä yksityiskohtia miettii ihan uudesta näkökulmasta ja uusin painotuksin. Good Girl ei ole suurta kirjallisuutta, mutta ihan viihdyttävää luettavaa kuitenkin.

HAWKINS, PAULA: Nainen junassa

Kustantaja: Otava 2015

Alkuteos: The Girl on the Train

Suomennos: Oona Timonen

Aviomies löytää uuden kumppanin ja Rachel jää tyhjän päälle. Hän alkaa juoda ja menettää niin asuntonsa ja työpaikkansa kuin ulkomuotonsakin. Pitkämielinen ystävätär sallii Rachelin asua luonaan ja antaa anteeksi humalaiset törttöilyt, mutta hän ei tiedäkään kumppaninsa olevan työtön. Rachel nimittäin lähtee joka aamu junalla Lontooseen ja palaa illalla takaisin. Junan ikkunasta Rachel seuraa kiinteästi entisen kotikatunsa varrella asuvan pariskunnan elämää. Hän ristii pariskunnan Jasoniksi ja Jessiksi ja keksii näille kokonaisen elämäntarinan harrastuksia myöten. Ennen kaikkea upean ja onnellisen avioliiton! Kerran Rachel kuitenkin näkee jotain, mikä romuttaa hänen kuvitelmansa. Kun ”Jess” katoaa, Rachel uskoo olevansa tärkeä todistaja ja sotkeutuu samalla yhä syvemmälle tapahtumiin. Mutta onko hän tulkinnut oikein näkemäänsä? Onko humalainen nainen ylipäätään luotettava todistaja?

Mielenkiintoisinta kirjassa on luotettavan tuntuinen kuvaus alkoholismista. Rachelin raitistumisyritykset tahtovat katketa lyhyeen, kun elimistö vaatii alkoholin suomaa hetkellistä hyvää tunnetta ja lämpöä – ja ainahan löytyy hyviä selityksiä ja puolusteluja. Nousuhumalan aikana hän heittäytyy innoissaan tekoihin, joita myöhemmin katuu (esimerkiksi entisen aviomiehen pommittamiseen puhelinsoitoin ja tekstiviestein). Vielä enemmän hävettävät tietenkin sammumiset, joiden jäljiltä muistoissa tuntuu olevan pahoja aukkoja. Rachel ei ole siis mikään rakastettava hahmo, mutta turhautumisen ohella hän herättää myötätuntoakin.

Dekkarina Hawkinsin esikoisteos ei ole kovin kiinnostava, sillä monet juonenkäänteet pystyy arvaamaan ennakolta. Toisaalta kirjan hyvänä puolena voi pitää sitä, ettei se mässäile raakuuksilla eikä verisillä yksityiskohdilla. Se tarjoaa kevyttä ja harmitonta luettavaa syysiltoihin