ITÄRANTA, EMMI: Kuupäivän kirjeet

Kustantaja: Teos 2020

On vuosi 2168 Maan tai vuosi 68 Marsin ajanlaskun mukaan. Marsia kohti matkustavat Lumi Salo Jupiterin Europa-kuulta ja Lumin puoliso Sol Uriarte Maasta päin. Sol ei kuitenkaan saavu Harmonian siirtokuntaan lupauksensa mukaan, vaan lähettää viestejä: tule Datongiin, tuo puinen rasia työhuoneen kirjoituspöydän laatikosta, katso kanavaa 12, palaa kotiin. Ikävissään Lumi alkaa kirjoittaa kirjeitä puolisolleen.

Olen tallentanut itseeni hetkiä vuosien aikana, tehnyt niistä tarinaa: meidän tarinaamme, Sol. Minulla on muisto hetkestä, jolloin ensimmäistä kertaa taivut puoleeni ja kosketat minua kuin rakastettua kosketetaan. Jos vertaisin sitä hetkeen, joka ajassa todella tapahtui, ne eivät enää olisi yhtäläiset… Mutta miten mieleni säilyttämät kirkkaat kokemukset poikkeavatkin todesta, niille rakentuu se kertomus, jonka olen itselleni kertonut. Sol, kun katson noita kuvia, ne halkeavat ja monistuvat, sirpaloituvat aaveiksi limittäin toistensa päälle. Nekin asiat, joiden tiedän jääneen tapahtumatta, tulevat tosiksi. Katson aikaa ja avaruutta, ja kaikki tapahtuu kerralla, jokainen tarina, jonka olisimme voineet elää tai jättää elämättä.

Maasyntyinen Lumi oli kuusitoistavuotias muuttaessaan pois Talvimaasta. Silloin Lumi nimittäin sai kutsun parantajan työhön sielueläimeltään ilvekseltä ja osoitti myös kokeissa olevansa hengeltään riittävän vahva kulkeakseen Maailmanpuuta pitkin paikasta toiseen. Solia etsiessään Lumi käyttää taitoa hyväkseen, mutta käyttääkö hän sitä sallitulla tavalla?

Etnobotanisti Sol (jonka sukupuoli jätetään arvoitukseksi) puolestaan on intohimoisesti keskittynyt etsimään keinoja maapallon vesien puhdistamiseen sieniä, leviä tai jäkälää käyttämällä. Maa on suurelta osin asuinkelvoton tulvien, saasteiden ja sotien vuoksi. Silti kaipuu sinne tuntuu siirtyvän sukupolvelta toiselle, niillekin, jotka eivät ole koskaan Maassa käyneet.

Marsissa syntyneet ja kasvaneet ihmiset kaipaavat Maata. Horisonttia, avomerta, taivasta ja aurinkoa. Tiede uskoo sen johtuvan siitä, että evoluutio ei ole ehtinyt muutosten tasalle. Kehityimme lajina Maan oloissa ja oloihin, emme maanalaiseen keinovaloon. Sellainen ikävä voi lukita itsensä ihon alle ja syödä ihmistä sisältäpäin. Parantajat uskovat, että se on yksi sielunsairauden syistä. Sielu pyrkii vaeltamaan kohti kotia, josta se on raastettu pois, ja repeää.

Marsissa on alettu kuitenkin suhtautua yhä torjuvammin Maasta saapuviin pakolaisiin. Kapinallisena tunnettu Sol yrittää julkisesti kannustaa Marsin asukkaita lisäämään humanitääristä apua alkukodilleen, jonka luonnonvaroja riistämällä planeetan vauraus on sentään aikoinaan saavutettu. Solin mukaan siirtokunta kyllä pystyy ottamaan vastaan enemmän pakolaisia elintason siitä kärsimättä.

Kuinka pitkälle Sol on valmis menemään puolustaakseen asiaansa? Kuuluuko hän Kivenkääntäjät-ympäristöjärjestöön, joka näyttää mielenosoitusten sijasta ruvenneen harrastamaan ekoterrorismia? Mitä tarkoittaa tunnuslause: Maa herää ja kivet puhuvat, ja pimeä väistyy vetten päältä?

Ajattelen elämää, joka minun on sovitettava ylleni kuin vieras vaate: jossain minun on osattava olla muutakin kuin aave menneissä huoneissa. Jossa en voi palata siihen, mitä oli, vaan minun on rakennettava uusi maailma siitä, mitä on nyt.

Itärannan kieli on runollisen kaunista, mutta paikoin niin henkevää, että se alkaa tuntua jo itsetarkoitukselliselta. Kirjan herkkä henkisyys ei kuitenkaan kätke sitä, että puhe on nykyhetkeen liittyvistä polttavista aiheista kuten pakolaisuus, ilmatonmuutos, luonnonvarojen riisto ja ekoterrorismi. Mihin asti hyvät tarkoitusperät oikeuttavat menemään?

ITÄRANTA, EMMI: Kudottujen kujien kaupunki

Kustantaja: Teos 2015

Ison-Britannian Canterburyssa asuva Emmi Itäranta (s. 1976) kirjoittaa kirjansa samanaikaisesti sekä suomeksi että englanniksi. Vuonna 2012 ilmestynyt esikoisteos Teemestarin kirja sai Suomessa Kalevi Jäntin palkinnon ja Nuori Aleksis -palkinnon. Muualla maailmassa se on ollut ehdolla useisiin merkittäviin scifi- ja fantasiakirjallisuuspalkintoihin. Itärannan toinen teos Kudottujen kujien kaupunki on sekin scifiin luokittuva ja saattaa puhutella myös nuoria aikuisia sekä seikkailukertomuksena että rakkaustarinana.

Tässä kaupungissa vain valitut saavat asua saaren korkeimmalla kohdalla turvassa ja katsella alakaupungin peittymistä yhä pahenevien tulvien alle. Nuori Eliana on yksi armoitetuista Seittien Talon asukkaista, joiden tehtävänä on kutoa talon rapistuneiden ja romahtaneiden seinien paikalle uusi rakennelma seiteistä.

Saarella sanotaan, että Seittien Talon kaupunginosa on kartaton, muodonmuuttaja: varomattomat matkalaiset eivät koskaan löydä tietään ulos, jos vaeltavat liian syvälle…Täällä seinät puretaan, kun ne ovat valmistuneet, ja kudotaan udelleen toisiin paikkoihin, kun ne ovat lakanneet olemasta. Kaikki seuraa ennalta sovittua järjestystä, jonka avaimet on kuitenkin tunnettava tarkoin, jotta sen pystyy hahmottamaan.

Eräänä päivänä Eliana löytää pihalta julmasti pahoinpidellyn, puhekyvyttömän naisen ja huomaa kohtalonsa liittyvän erottamattomasti tämän kohtaloon. Kuka kävi Valerian kimppuun ja miksi? Rohkea ja omatoiminen Eliana etenee yhä pitemmälle salaisuuksien labyrinttiin tapausta selvitellessään. Kehen hän voi luottaa? Onko hän itsekin vaarassa?

Saarella vallitsee kova kuri ja tiukka hierarkia. Jokaisen asukkaan on käytävä vuosittain saamassa uusi mustemerkintä käsivarteensa. Unien näkeminen on kiellettyä, sillä se levittää vaarallista tautia. Sairastuneet suljetaan Tahrattujen Taloon ja merkitään näkyvällä tavalla. Mutta ovatko nämä uskomukset totta? Samaan aikaan tavallisesta kansasta Seittien Taloon erotetut naiset kutovat ja purkavat rakennelmiaan ja Sanojen Taloon valitut miehet kopioivat koodekseja, jotka sitten poltetaan kansanjuhlassa. Mihin tällä turhan tuntuisella työllä pyritään?

Kudottujen kujien kaupunki on surumielinen ja viipyilevätunnelmainen kertomus maailmasta, jota ihmiset ovat tuhoamassa. Paljon kauneutta on jo menetetty ja ennen hallitut taidot unohdettu. Mihinkään tiettyyn aikaan se ei sijoitu eikä paikkaankaan, vaan leijuu unenomaisesti maan, meren ja ilman yhtymäkohdassa.

Itäranna kieli on hyvin runollista ja herkkää. Koska kertoja on Eliana, kutoja, on yksityiskohdissakin lankoihin ja seitteihin liittyvää sanastoa.

On seuraava ilta, tai päivän rispaantunut reuna, joka lakaisee viimeisiä lankojaan taivaan poikki

Tältä pohjalta on täysin ymmärrettävää, että saaren ihmiset uskovat maailmansa olevan Kutojaneidon käsialaa; kudottu silkistä ja loimilangoista sekä unista. Unista, seiteistä ja salaperäisestä ääriviivattomuudesta rakentuu myös Itärannan kirja. Taidokas kuvakudos, muttei aina ihan helppo hahmottaa.