DICKER, JÖEL: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: Le Livre des Baltimore

Suomennos: Kira Poutanen

Sveitsiläinen Joël Dicker (s. 1985) singahti julkisuuteen vuonna 2012 romaanillaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta (suomennos 2014). Siinä nuori amerikkalainen kirjailija Marcus Goldman hakee neuvoja ja innoitusta oppi-isältään ja ystävältään Harry Quebertilta jäätyään jumiin toisen teoksensa kirjoittamisessa. Matka muuttuu kuitenkin murhamysteerin selvittelyksi. Baltimoren sukuhaaran tragedia kertoo Marcus Goldmanin aiemmista vaiheista, lapsuudesta ja nuoruudesta. Se kertoo alemmuudentunteesta, kateudesta ja mustasukkaisuudesta, mutta myös kaiken voittavasta rakkaudesta ja ystävyydestä.

Marcus ihaili lapsena suunnattomasti Baltimoressa asuvaa Saul-setäänsä ja tämän perhettä. Baltimorelaisilla kaikki tuntui olevan suurempaa ja loisteliaampaa. Oli enemmän rahaa, enemmän vaikutusvaltaa, enemmän mahdollisuuksia. Saul-setä oli kaikkitietävä ja kaikkivoipa, mutta silti lempeä ja huolehtiva. Anita-täti oli kaunis ja suurenmoinen, Hillel-serkku varhaiskypsä ja epätavallisen älykäs. Jopa perheen kasvattipoika Woody oli sankariainesta komeutensa ja liikunnallisen lahjakkuutensa ansiosta. Montclairin Goldmanit eli Marcus vanhempineen olivat heidän rinnallaan avuttomia ja keskinkertaisia, suorastaan hävettäviä.

Baltimoren suvun ihailu kuului jopa isovanhempieni intonaatiossa: heidän suussaan sana ”Baltimore” kuulosti kuin kullasta valetulta, kun taas ”Montclair” kuulosti siltä kuin se olisi kirjoitettu limakirjaimin. Baltimoreja kehuttiin, Montclaireja moitittiin. Jos Baltimorien televisio ei toiminut, se johtui siitä, että minä olin säätänyt sen väärin, jos heidän leipänsä ei ollut tuoretta, se johtui siitä, että isäni oli ostanut sen. Saul-sedän tuomat limput olivat aina erinomaisen herkullisia, ja jos televisio alkoi taas toimis, se johtui varmasti siitä, että Hillel oli korjannut sen.

Kirja limittää jännittävällä tavalla nykyhetkeä ja mennyttä. Nykyhetkessä Marcus on kuuluisa kirjailija, varakaskin. Hänen pitäisi keskittyä uuden teoksen kirjoittamiseen, mutta hän alkaakin elää muistoissaan. Joskus syynä on jokin keskustelu, joskus jokin tietty tapahtuma tai paikka, joskus jopa koira. Eräänlainen kronologinen järjestys tapahtumissa onneksi on niin nykyhetkessä kuin menneisyydessäkin – kärryillä pysyy melko hyvin, kun apuna ovat vielä lukujen alussa olevat tiedot tapahtumapaikasta ja -ajasta. Näistä palasista alkaa rakentua tarina Baltimoren sukuhaaran Tragediasta, johon kertoja viittailee salaperäisesti ja kohtalonkaikuisesti pitkin matkaa. Salaisuudet paljastuvat ja monet Marcuksen hellimistä uskomuksista osoittautuvat vääriksi. Marcus ymmärtää tehtäväkseen näiden asioiden taltioinnin, hänelle rakkaiden henkilöiden muiston säilyttämisen.

Miksi kirjoitan? Koska kirjat ovat voimakkaampia kuin elämä. Ne ovat paras mahdollinen kosto elämälle. Ne kertovat mielen muureista, muistin tuhoutumattomasta linnakkeesta.

Baltimoren sukuhaaran tragedia on hyvä lukuromaani. Juoni on taidokas: menneisyys ja nykyisyys kulkevat rinnakkain ja punoutuvat yhteen ja kummankin aikatason suhteen riittää jännitettävää. Paljon ei haittaa, vaikka kertomus välillä hieman junnaa ja henkilöhahmot jäävät melko ohuiksi. Dickerin tapa kertoa asioita on kevyt ja vauhdikas, minkä Kira Poutanen onnistuu siirtämään suomennokseensa täydellisesti.

DICKER, JOËL: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Kustantaja: Tammi 2014

Alkuteos: La vérité sur l’affaire Harry Quebert

Suomennos: Anna-Maija Viitanen

Sveitsiläinen Joël Dicker (s. 1985) ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2012 teoksellaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Romaani sai Ranskan akatemian suuren palkinnon ja lukiolaisten Goncourt-palkinnon. Tosin Dickerin kirjallinen ura alkoi jo kymmenvuotiaana, kun hän perusti kuukausittain ilmestyvän luontolehden ja toimitti sitä seitsemän vuotta.

Marcus Goldmanin esikoisteos toi 28-vuotiaalle miehelle runsain määrin mainetta ja mammonaa, mutta nyt alkavat rahat loppua ja paineet uuden teoksen julkaisemisen suhteen kasvaa. Auttaisiko työskentely oppi-isän ja ystävän Harry Quebertin luona? Aihe uuteen kirjaan löytyykin, mutta odottamattomalla tavalla: Harry joutuu syytteeseen murhasta. Hänen puutarhastaan löytyneet jäänteet yhdistetään 33 vuotta aiemmin kadonneeseen 15-vuotiaaseen tyttöön, Nolaan. Harrylla ja alaikäisellä Nolalla on ilmeisesti ollut kiihkeä rakkaussuhde, johon on perustunut yksi Amerikan kuuluisimmista teoksista, Harryn romaani Pahan juurilla. Marcus ei usko ystäväänsä syylliseksi murhaan ja onnistuukin kaivelemaan pikkukaupungin asukkaista esiin mitä erilaisimpia salaisuuksia, jopa henkensä uhalla. Onko suloinen Nolakaan ollut pelkkää aurinkoa vai onko hänellä ollut pimeä puolensa? Entäpä hänen häiriintyneeltä vaikuttava äitinsä? Tai musiikin pauhun säestyksellä ikuisesti moottoripyöräänsä korjaileva isä?Tai rikkaan liikemiehen rujo palvelija? Tai mahtava liikemies itse? Tai pyrkyrimäinen kuppilanomistaja? Välillä lukija pitää varmana syyllisenä yhtä ja sitten toista, kunnes taas uusi paljastus muuttaa kaiken. Marcuksen vakava pyrkimys totuuteen törmää vähän päästä kustantajan laskelmointiin, median levittämiin vääristelyihin ja viranomaisten kärsimättömyyteen.

Jotkut henkilöhahmot ovat todella hauskoja, esimerkiksi Marcuksen mediatietoinen kustantaja tai alati epäluuloinen äiti. Parasta antia on kuitenkin taidokkaasti rakennettu juoni, joka tarjoaa koukuttavia yllätyksiä toisensa perään. Juonen kuviot sinällään ovat tuttuja jo entisestään, mutta Dicker on yhdistellyt niitä tuoreesti ja hallitusti – kaikki palaset liittyvät jollakin tapaa toisiinsa ja loksahtavat lopulta täysin paikalleen. Kirja on yli 800-sivuinen tuhti paketti ja tietyllä tavalla vanhanaikaisen hidastempoinen, mutta silti sujuva ja viihdyttävä mustan huumorinsa ansiosta. Dekkarimaisen juonen ja elämää suuremman rakkaustarinan lisäksi Dicker tarjoaa näkökulman kirjailijan luomistyöhön ja tarjoaa neuvoja aloittelevalle kirjailijalle.

Kirjailijan on kovin helppo suistua epätasapainoon, koska tunneperäinen ahdistus vaanii häntä kahdella tasolla eli kaksin verroin enemmän kuin muita: on lemmensuruja ja kirjasuruja. Kirjan kirjoittaminen on samanlaista kuin rakastuminen: se saattaa satuttaa pahasti.