GRIMALDI, VIRGINIE: Hyvä elämä

Kustantaja: Otava 2025

Alkuteos: Une belle vie (2023)

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings

On vuosi 2022. Noin nelikymppiset siskokset Emma ja Agathe matkustavat Baskimaalle viettääkseen viikon mimmun eli isoäidin talossa. Tämä on viimeinen mahdollisuus viipyä mimmulassa ennen sen tyhjentämistä, sillä mimmun kuoleman jälkeen taloon ovat tulossa uudet omistajat. Siskokset eivät ole tavanneet viiteen vuoteen, joten selviteltäviä asioita on paljon, vaikka vanha läheisyys löytyykin nopeasti.

Viisi vuotta me elimme yksikön ensimmäisessä persoonassa. Henkäyksen ajaksi tiemme erkanivat ja etenivät irrallaan, rinnakkain. Ne viisi vuotta toivat meidät takaisin yhteen. Olisimme voineet muuttua niin paljon, ettemme olisi enää tunteneet toisiamme, tai pysyä tismalleen samanlaisina ja inhota toisiamme, mutta aloimme heti askeltaa taas yhtä jalkaa. Meidän välisemme side on niin vahva, että se kestää riidat ja erot…

Isosisko Emma on lapsesta asti ollut vastuuntuntoinen ja järkevä. Hän on järjestelmällinen lähes kontrollifriikkiyteen asti – kauppalistassakin ostokset jaettuina osioihin! Hän nauttii työstään alakoulun opettajana ja rakastaa kovasti miestään ja kahta lastaan. Silti viikko Baskimaalla on hänelle eräänlainen hengähdystauko.

Emmaa viisi vuotta nuorempi Agathe on toista maata. Hän seilaa vahvojen tunteiden viemänä milloin ylös ja milloin alas. Hyvässä vedossa ollessaan hän on seurueen riehakas keskipiste, joka heittäytyy täysillä kaikkeen uuteen, mutta seuraavana hetkenä onkin jo kyllästynyt ja masentunut. Tällä hetkellä Agathen elämä näyttää kuitenkin tasaantuneen ja työ ikäihmisten sosiaaliohjaajana hänelle sopivalta.

Siskosten lomaviikko on täynnä tapahtumien ja ihmissuhteiden muistelua, naurunräkätystä ja huonoja vitsejä, mutta myös äkisti syttyneitä riitoja ja sanoja, jotka satuttavat koska kumpikin tuntee toisen niin hyvin. Aina päästään ennen pitkää sopuun, mutta silti on vaistottavissa jotain pinnan alla piilevää. Jotain, mistä on vaikea puhua.

Nykyhetkeen limittyy siskosten elämää Agathen syntymästä lähtien. Tyttöjen isä kuoli hyvin varhain auto-onnettomuudessa eikä äiti osannut käsitellä yksinhuoltajuuttaan. Lapset oppivat pelkäämään yhtäkkisiä raivonpuuskia, joiden aikana tuttu äiti tuntui katoavan jonnekin ulottumattomiin. Etenkin herkkä Agathe alkoi kärsiä erilaisista peloista ja unettomuudesta.

Emma ja Agathe olivat lapsina ja nuorina lähes erottamattomia. He tukivat ja lohduttivat toisiaan elämän kolhuissa, pettymyksissä ja sydänsuruissa ja kostivat loukkaajille toistensa puolesta. Mikä sitten lopulta johti peräti viiden vuoden hiljaisuuteen? Siitä on puhuttava lomaviikon aikana ja jostakin muustakin tärkeästä asiasta. Ja sitten käy ilmi, että mimmullakin on ollut salaisuuksia!

Virginie Grimaldi kirjoittaa sisaruuden voimasta, siskosten välisestä siteestä ja kyvystä antaa toisilleen anteeksi. Hän puhuu vaikeista asioista kuten sukupolvelta toiselle jatkuneista käyttäytymismalleista, mielenterveydestä, perheväkivallasta, alkoholismista ja lapsettomuudesta, mutta aina lempeästi ja huumoria viljellen. Millaista sitten on hyvä elämä? Emma ja Agathe uskovat, että heidän on.

Millään muulla ei loppujen lopuksi olekaan väliä kuin sillä, että tekee itselleen paikan jonkun sydämeen ja ottaa muita omaa sydämeensä…

 

GRIMALDI, VIRGINIE: Suloisimmat hetket

Kustantaja: Otava 2021

Alkuteos: Et que ne durent que les moments doux

Suomennos: Cristina Sandu

Virginie Grimaldia (s. 1977) kutsutaan Ranskassa feel good -kirjallisuuden kuningattareksi, jonka lämminhenkiset romaanit ovat jatkuvasti myyntimenestyksiä. Ensimmäisen teoksensa Grimaldi kirjoitti kahdeksanvuotiaana. Se oli rakkaustarina, joka sisälsi 30-sivuisen kuvauksen auringonlaskusta.

Suloisimmat hetket -teoksessa vuorottelee kaksi kertojaääntä. Toinen äänistä on viisikymppisen Élisen, joka lastensa lennettyä maailmalle asuu yksinään ainoana seuralaisenaan Édouard, maailman rumin koira. Tässä uudessa tilanteessa Élise tuntee elämänsä tylsäksi ja itsensä aivan turhaksi, mutta löytää ensin työtoverinsa avustuksella afrotanssin ja seuraavaksi tanssikurssin vetäjän ansiosta vapaaehtoistyön vastasyntyneiden osastolla, missä keskoset tai muuten erityishoitoa tarvitsevat vauvat kaipaavat lämmintä syliä ja viihdyttelyä.

Miten ironista, että olen haaveillut omasta ajasta viimeiset 23 vuotta… Ottaisin mielihyvin takaisin kaikki vaikeat hetket, joista on tullut suloisia nyt, kun ne ovat jäljellä vain muistoissani.

Toinen äänistä on nuoren Lilin, jonka rutiininomaiseksi luultu lääkärintarkastus kääntyy kiidätykseksi leikkaussaliin ja lapsen syntymään pari kuukautta liian aikaisin. Pikkuinen vauva ei pysty hengittämään itse eikä imemään. Lili voi päivien kuluessa vain toivoa, että lapsi sentään selviäisi. Hän rupeaa kirjaamaan muistikirjaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan toivoen, että lapsi – muistiinpanojen ”sinä” - joskus voisi ne lukea.

Sinulla oli vain vaippa ylläsi. Löysit heti asentosi, kerällä vatsaani vasten, pikkuiset kasvosi rinnallani. En nähnyt maskia, en tuntenut letkuja. En kuullut enää piipityksiä… Jalkani tärisivät ja ylempänä, rintakehäni alla, kohdassa jota kutsutaan sydämeksi, tapahtui räjähdys.

Samankaltaiset tuntemukset sivuavat toisiaan, kun puheenvuoro vaihtuu naiselta toiselle. Kun Lili tuskailee leikkaushaavojensa kanssa, kärsii Élise afrotanssitunnin jälkeisistä säryistä. Kun Lili tuudittelee pienokaistaan rintaansa vasten, silittelee Élise koiraa, joka ikävöi oikeaa isäntäänsä eli Élisen poikaa.

Suloisimmat hetket -romaani kuvaa herkkävaistoisesti ja ymmärtäen niitä erilaisia tunteita, joita naisten mielissä liikkuu. Élise kokee lasten itsenäistymisen vaikeaksi, suree vähentyneitä kontakteja ja iloitsee, kun yhteys kuitenkin yhä on. Lilin tunteet puolestaan heittelevät laidasta laitaan. Itku on herkässä. Syyllisyys painaa: johtuiko lapsen ennenaikainen syntymä jostakin Lilin tekemästä virheestä?

Löydätte kyllä selityksiä muiden puolesta, mutta mitä itseenne tulee, olette säälimättömiä. Syyllisyys on itsensä kaltoinkohtelua. Meillä on kaikilla tapana käyttäytyä ankarimmin itseämme kohtaan, vaikka sitä pitäisi olla lempein. Antakaa itsellenne anteeksi, hyvät ihmiset. Kuunnelkaa sisintänne. Se mitä tapahtui ei ole teidän syytänne.

Kirja kannustaa ottamaan kontakteja ihmisiin ja olemaan arvioimatta ketään ensivaikutelman perusteella. Sekä Élise että Lili ovat syrjään vetäytyviä, mutta onneksi heidän kohdalleen osuu sosiaalisia ja myötätuntoisia ihmisiä. Etenkin Lilille merkitsee paljon samassa tilanteessa olevien ryhmä, jossa tuetaan murheen hetkellä ja iloitaan jokaisesta hyvästä uutisesta.