ST AUBYN, EDWARD: Toivoa sopii : Patrick Melrosen tarina IV-V

Kustantaja: Otava 2018

Alkuteokset: Mother’s Milk ja At Last

Suomennos: Markku Päkkilä

Edward St Aubynin (s. 1960) viisiosainen Patrick Melrosen tarina on osittain omaelämäkerrallinen. Sen kolme ensimmäistä osaa ilmestyivät keväällä 2018 yhteisniteessä Loistava menneisyys. Syksyllä 2018 ilmestyneessä niteessä Toivoa sopii sarjan kaksi viimeistä osaa keskittyvät selvittelemään sitä, onko Patrickin itsetuhoisuus äidin vai isän syytä. Isä oli hirveä sadisti, mutta oliko äitikin täysin epäpätevä?

Äidinmaitoa-osassa Patrick on 42-vuotias, työskentelee asianajajana, on naimisissa ja kahden pienen pojan isä. Elämäänsä tyytyväinen Patrick ei ole. Alkoholinkäyttö on lähtenyt jälleen hallinnasta. Mary-vaimo omistautuu täysin Thomas-vauvalle eikä enää hääräile miehensä ympärillä. Hänelle Patrickin uskottomuus on miltei helpotus, mutta mies kaipaa äidillistä syliä.

Hänen laillaan rakennettu ihminen, joka oli pohjimmiltaan silkkaa kaaosta ja pitkälle kehittynyttä älyä eikä juuri mitään niiden välissä, tarvitsi epätoivoisesti jonkinlaista ei-kenenkään-maata.

Patrickin Eleanor-äiti on tässä vaiheessa halvauskohtauksen jälkeen hoitokodissa miltei puhekyvyttömänä. Viimeisillä voimillaan hän jakelee pois omaisuuttaan ja lahjoittaa perheen Ranskassa sijaitsevan Saint-Nazairen kesäkodin lipeväkielisen Seamusin johtamalle Transpersoonallisuussäätiölle. Patrick näyttää jäävän tyhjän päälle, mikä ei paranna hänen mielialaansa.

Anteliaisuus syntyi yleensä halusta antaa jotakin jollekulle, kun taas Eleanorin filantropia oli perustunut haluun antaa kenelle tahansa kaikki.

Asioita katsotaan paljon myös Patrickin ja Maryn esikoisen Robertin kannalta. Hän on tarkkanäköinen poika, mutta välillä päässä mylläävät mielikuvat käyvät hänen voimilleen. Thomas-vauva on katkaissut Robertin yhteyden äitiin, joten poika lähentyy yhä enemmän isäänsä. Pikkuvanhaan tapaan hän toistelee tältä oppimiaan mielipiteitä.

Loppujen lopuksi -osassa ollaan Eleanorin hautajaisissa. Rituaalien lomassa paljastetaan esimerkiksi Eleanorin taustaa ja sitä, miksi hänestä tuli sellainen kuin tuli. Miksi hän luopui omaisuudesta? Miksi hän jäi avioliittoon järjettömän väkivaltaisen Davidin kanssa ja uhrasi tämän mielihaluille poikansakin?

Vastaus piilee paljolti Eleanorin omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Upporikkaassa perheessä, ylimielisessä säätyläiselämässä. Tasa-arvottomuuden herättämässä auttamishalussa. Halussa olla parantaja ja pyhimys.

… hän oli takertunut ajatukseen, että häntä odotti tehtävä maailman pelastajana, vesimiehen aika, paluu primitiiviseen kristinuskoon, samanismin paluu – nimilappu vaihtui vuosittain, mutta Eleanorin rooli säilyi ennallaan: sankarillinen ja optimistinen näkijä, joka ylpeili nöyryydellään.

Kirjan ote on satiirinen. Henkilöistä esimerkiksi Maryn itsekeskeinen ja välinpitämätön äiti on kuvattu varsin säälimättömästi, samaten Eleanorin materiaan kiintynyt Nancy-sisko, jonka mielestä tuttavien kallisarvoiset esineet pääsisivät paremmin arvoonsa hänen hoivissaan. Huumoria on Patrickin lasten pikkuvanhoissa ja joskus varsin oivaltavissa kommenteissa.

Nimihenkilö Patrick ei enää keski-ikäisenä herätä niin paljon sääliä kuin herätti kauhean lapsuuden haavoittamana nuorukaisena. Päinvastoin alkaa kyllästyä hänen jatkuvaan uhrin osassa vellomiseensa ja muiden syyttelyynsä ja toivoisi hänen ryhdistäytyvän. Onneksi loppu jo lupailee hyvää. Patrick oivaltaa, että isä ja äiti olivat vain ihmisiä ja uhreja hekin.

Myötätunnon syvetessä hän tajusi olevansa oletettujen syyttäjiensä vertainen ja näki vanhempansa, kärsimystensä oletetut syypäät, onnettomina lapsina, joiden vanhemmat näyttivät puolestaan syypäiltä heidän kärsimyksiinsä. Ei ollut ketään jota syyttää, vaan kaikki tarvitsivat apua, ja ne jotka näyttivät ansainneen kovimmat syytökset tarvitsivat sitä eniten.

ST AUBYN, EDWARD: Mediamoguli

Kustantaja: Johnny Kniga 2019

Alkuteos: Dunbar

Suomennos: Markku Päkkilä

”Hogarth Shakespeare” on projekti, jossa tunnetut kirjailijat tulkitsevat uudelleen William Shakespearen näytelmiä. Nämä uudet versiot ovat proosamuotoisia ja sijoittuvat nykyhetken maailmaan tai joissakin tapauksissa tulevaisuuteenkin. Edward St Aubynin teos Mediamoguli perustuu Shakespearen tragediaan Kuningas Lear, joka kertoo erään mahtisuvun sisäisestä valtataistelusta ja petturuudesta.

Henry Dunbar on ollut suuren ja menestyvän kansainvälisen mediakonsernin kaikkivaltias johtaja, mutta nyt hän on vain sekava ja surullinen hoidokki Manchesterin lähellä sijaitsevassa parantolassa. Hänen uskollisin seuralaisensa on alkoholisoitunut Peter Walker, jolle komedianäyttelijän rooli on jäänyt päälle häiritsevässä määrin. 

Sekavuus oli sekä akuuttia että perinpohjaista. Tuntui kuin hän olisi kurotellut uppoavan laivan kannella vierivän pianon koskettimia ja yrittänyt muistaa otteita kappaleesta, jonka oli osannut joskus ulkoa… Hän tahtoi olla yksin hulluutensa kanssa, vaikka yksinolo teki entistäkin hullummaksi. Kenties oli olemassa piste, jossa epäjärjestys muuttuisi vain uudenlaiseksi järjestykseksi tai ainakin uudeksi näkökulmaksi, aivan kuin pilviverhon läpi sokkona nouseva lentäjä kohoaa yhtäkkiä seesteiseen kirkkauteen, katselee alla leviävää pilvimerta ja hahmottaa täydellisesti sen, mikä oli vielä hetki sitten pilannut näkyvyyden.

Dunbar tietää tehneensä erehdyksiä. Kahdelle vanhemmalle tyttärelleen, Abbylle ja Meganille, hän tarjosi kaiken, mitä rahalla sai, mutta ei hellyyttä. Hän koulutti heitä yhtiön johtajiksi, mutta ehkä epäviisaalla tavalla, nolaten. Joka tapauksessa tyttäret alkoivat vihata isäänsä ja tottuivat katsomaan kaikkia muitakin ihmisiä pelkkinä pelinappuloina. He ovat seksiaddikteja, joiden rietastelua kirjassa kuvataan turhankin paljon.

Nuorin tytär Florence taas oli pitkään Dunbarin lemmikki paljolti siksi, että muistutti varhain kuollutta äitiään. Lempeäluontoinen Florence ei kuitenkaan halunnut yhtiöön töihin eikä ollut kiinnostunut rahasta, vaan tyytyi arkiseen elämään miehensä ja lastensa kanssa. Loukkaantunut Dunbar katkaisi välit kokonaan. Viimeisen tinkimättömän uskollisen tukijansa yhtiössä Dunbar menetti erottaessaan Abbyn ja Meganin vaatimuksesta neuvonantajansa Wilsonin.

Abbyn ja Meganin suunnitelmat tähtäävät seuraavaan hallituksen kokoukseen. He ovat rakentaneet monimutkaisen juonen, jolla kaappaisivat vallan yhtiössä ja erilaisten kauppojen ja kumppanuuksien avulla saavuttaisivat huikeat rahalliset voitot. Tärkeänä apurina toimii tri Bob lääkearsenaaleineen (eli osatekijänä Dunbarin sekavuuteen). Mies pysyy toistaiseksi talutushihnassa rajun seksin ja rahakkaan tulevaisuuden toivossa, mutta onko hän pitemmän päälle luotettava?

Tapahtumat saavat Abbyn ja Meganin kannalta katsottuna vakavan käänteen, kun Dunbar onnistuu parin muun asukin kanssa pakenemaan parantolasta. Hän katoaa lumisille vuorille ja hänen löytämisestään käydään kiivasta kilpailua. Florence nimittäin on myös etsimässä isäänsä uskollisen Wilsonin avustuksella ja saattaisi kaataa siskojen kunnianhimoiset suunnitelmat.

Mediamogulin sävy on miltei epäkunnioittavan ilkikurinen – onhan pohjana oleva Kuningas Lear sentään Shakespearen suuria tragedioita. Kohtaloon alistumisen viisauden oivaltavat silti lopulta niin Lear kuin Dunbarkin.

   ”… Miksi kaikki tuhoutuu juuri, kun minä aloin vihdoinkin ymmärtää?”

   ”Me kaikki muutumme tomuksi”, Wilson sanoi, ”mutta ymmärrys ei tuhoudu eikä voi tuhoutua niin kauan kuin jäljellä on joku, jolle on tärkeintä pysyä totuudessa.”

Edward St Aubyn on oikea henkilö tarttumaan Shakespearen synkkään tekstiin erään suvun tuhosta – onhan hänen omaelämäkerrallinen Patrick Melrose -sarjansa riipaiseva kuvaus aatelissuvun moraalisesta rappiosta. Shakespearen näytelmän juoni ja henki onkin toteutettu Mediamoguli-kirjassa hienosti, mutta tietynlainen syvällisyys puuttuu. Hauskan ja jännittävän kirjan lukaisee nopeasti.

ST AUBYN, EDWARD: Loistava menneisyys : Patrick Melrosen tarina I-III

Kustantaja: Otava 2018

Alkuteokset: Never Mind, Bad News ja Some Hope

Suomennos: Markku Päkkilä

Yläluokkaisesta perheestä lähtöisin oleva brittikirjailija Edward St Aubyn (s. 1960) oli lapsena kaltoin kohdeltu ja nuorena pahasti huumeriippuvainen. Kaksikymmentäviisivuotiaana St Aubyn turvautui psykoterapiaan, minkä seurauksena hänestä tuli ammattikirjailija. Nykyisin hän asuu kahden lapsensa kanssa Lontoossa.

St Aubynin viisiosainen Patrick Melrose -romaanisarja (1922-2012) perustuu paljolti kirjailijan omiin kokemuksiin. Suomeksi sarjan kolme ensimmäistä osaa on nyt julkaistu yksissä kansissa nimellä Loistava menneisyys ja loput kaksi osaa ilmestyvät syksyllä 2018 yhtenä teoksena nimellä Toivoa sopii. Romaanien pohjalta on tehty tv-sarja, jossa nimiosaa näyttelee loistava Benedict Cumberbatch.

Loistava menneisyys -teoksen ensimmäinen osa (tai oikeammin romaanisarjan ensimmäinen kirja) on nimeltään Mitäs pienistä. Se kertoo kesäisestä päivästä viisivuotiaan Patrickin elämässä Etelä-Ranskassa. Isän tausta takaa perheelle sijan yläluokkaisissa piireissä ja amerikkalaisen äidin ansiosta sillä on varaa ylelliseen elämään. Ulkokuori on siis loistava, mutta sisus mätä.

Isä, David, on alkoholisti ja sadisti, joka jostain syystä katsoo olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja siksi oikeutettu muiden loukkaamiseen ja manipulointiin. Vaimonsa Eleanorin David on onnistunut muuttamaan alkoholi- ja pillerihumalassa hortoilevaksi nukeksi, joka ei jaksa enää välittää edes pienestä pojastaan. Tuona kesäisenä päivänä David löytää Patrickista uuden uhrin ja uuden tavan lievittää sisimmässään kiehuvaa kiukkua. Patrickin elämän se vinouttaa vuosikausiksi.

"Minusta kasvatuksen tulee olla luonteeltaan sellaista", David sanoi, "että aikanaan lapsi voi todeta: jos minä selvisin siitä, selviän mistä tahansa."

Kirjan toisen osan nimi on Ikävä juttu. Onko Davidin kuolema tuo ikävä juttu? Patrick, nyt jo 22-vuotias, joutuu lentämään New Yorkiin hakeakseen sieltä isänsä tuhkat. Korskea isä on viimeiset vuotensa elänyt köyhyydessä ja vakavasti sairaana, menettänyt kuuluisan ilkeytensäkin. Patrickin vihaa se ei ole liennyttänyt.

Nyt se vihdoin koitti, suuri hetki: hänen päävihollisensa ruumis, hänen luojansa jäännökset, hänen kuolleen isänsä tomumaja; kaiken sanomatta jääneen ja sanomattomaksi tarkoitetun raskas taakka; paine sanoa se kaikki nyt kun ketään ei ollut kuulemassa…

Patrick itse ei ole enää aikoihin selvää päivää nähnyt. Ääniä mellastaa pään sisällä ja ulkopuolinen maailma vääristyy kummalliseksi. Olo tuntuu tyhjältä. Patrick tiedostaa kyllä vaarat, mutta kyseessä onkin flirttailu kuoleman kanssa.

Paitsi että kuolema huokui uhmakasta dekadenssiaan tässä loputtomassa nuoruuden varieteessa, paitsi että se viekoitteli tutuilla väkivallan ja itsetuhon mielikuvilla, siitä oli lisäksi tullut jossain määrin hyvätapainen, vähän niin kuin työpaikka perheyrityksessä. Sillä oli totisesti tarjottavanaan kaikki mahdolliset edut.

Kolmannessa osassa Toivon mukaan Patrick on kolmekymppinen. Omaisuus on huvennut huumeisiin ja vieroitushoitoihin, mutta Patrick on lopultakin kuivilla. Taistelu himoa vastaan on kuitenkin jatkuvaa ja olo usein alakuloinen ja uupunut. Auttaisiko, jos päättäisi vihdoinkin lakata vihaamasta isää? Hämmentävä ajatus: maailma saattaa oikeasti olla olemassa!

Vasta kun hän saisi vihansa ja tukahdutetun rakkautensa jonkinlaiseen tasapainoon, kun hän ei enää suhtautuisi isään jojo säälien tai kauhuissaan vaan näkisi tämän ihmisenä, joka ei ollut ollut kovin hyvin sinut persoonallisuutensa kanssa; vasta kun hän oppisi sietämään sitä ristiriitaa, ettei voisi ikinä antaa anteeksi isän rikoksia mutta antautuisi silti kosketuksiin sekä rikosten taustalla olevan epätoivon että niiden aikaansaaman toivottomuuden kanssa, vasta sitten hän kenties vapautuisi elämään uutta elämää, sen sijaan että pelkästään oli elossa. Kukaties hän oppisi jopa nauttimaan elämästään.

Romaanisarjassa on kyse Patrickin elämästä ja kehityksestä, mutta näkökulma ei suinkaan ole aina hänen itsensä. Toisinaan Patrick on vain varjo taustalla ja etualalle nousevat henkilöt, joiden välityksellä nähdään millaisessa maailmassa Patrick elää ja mitkä tavat ja asenteet häntä muokkaavat.

Sarja on melko häijy kuvaus brittiläisen yläluokan elämästä. Snobismi elää yhä rappiosta huolimatta. Elostelijat, erikoisuuden tavoittelijat ja vetelykset katsovat voivansa halveksia kaikkia ulkopuolisia ja pilkata armotta niitä, jotka haksahtavat kirjoittamattomissa (mutta kaikkien yläluokkaan kuuluvien tietämissä) säännöissä. Ironialta ei säästy kuningasperhekään. Eikä Patrick itse, jonka ylimielistä asennetta tavallista kadunmiestä kohtaan ei yhteinen huumekeikkakaan lievitä – eli onko hän juuri isäänsä parempi?

St Aubynin romaanisarjan herättämät tunteet ovat sekavat. Toisaalta siinä on kuivaa brittihuumoria ja lähes absurdeja kuvauksia esimerkiksi hautaustoimistosta tai kartanon juhlista. Toisaalta kirja kuvaa pahuutta, petollisuutta ja rappiota liiankin kouriintuntuvasti. Kahdenlaisia tunteita herättää myös päähenkilö Patrick. Toisaalta säälii ja ymmärtää lasta, joka menettää viattomuutensa ja turvallisuudentunteensa kaikkein lähimpien ihmisten vastuuttomuuden vuoksi. Toisaalta ärtyy päihteiden kanssa sekoilevaan nuoreen mieheen, joka ei välitä sen enempää lähimmäisistään kuin itsestäänkään. St Aubyn osaa sukeltaa ihmissielun syövereihin ja kuvata sieltä löytämäänsä muutamalla osuvalla sanalla ja lauseella. Tyyli on lennokasta; kaunista ja rujoa.

Jatkoa jää odottamaan kiinnostuneena. Olisiko Patrickilla loistavan menneisyyden lisäksi vielä loistava tulevaisuuskin?