ALASALMI, PÄIVI: Alamaailman kuningatar

Kustantaja: Gummerus 2022

Päivi Alasalmen romaani Alamaailman kuningatar oli alun perin Storytel Original -äänikirja eli ainoastaan Storytelin asiakkaiden saatavilla, mutta ilmestyi nyt perinteisen kirjan ystävien iloksi paperiversionakin. Teos on ensimmäinen osa Hallavainen-dekkarisarjasta.

Vanhempi rikoskonstaapeli Jarkko Hallavainen on hälytetty työparinsa, nuoremman konstaapelin Saana Sirkiän, kanssa Tampereen rautatieaseman lähellä sijaitsevaan kerrostalokolmioon. Asunnossa on verta joka puolella ja myös selviä merkkejä siitä, että huumeita on käytetty. Ruumiskoira merkkaa kylpyhuoneen lattialla paikan, jossa on maannut kuollut ihminen, mutta ruumista asunnossa ei ole. Ei ole asunnonomistajaa Teemu Karviaa eikä hänen avovaimoaan Karla Kuusivaaraa.

Siivotonta huumeluolaa muistuttavan arvoasunnon omistavat Teemu Karvian rikkaat vanhemmat, jotka kyllä maksavat yhtiövastikkeen, mutta ovat muuten katkaisseet välit vanhimpaan lapseensa, perheen mustaan lampaaseen. Kolmekymppinen Teemu tunnetaan alamaailman seurapiireissä Kinginä ja Karla-vaimo Kuningattarena. Kummankin rikosrekisteri on pitkä kuin nälkävuosi, mutta mitä nyt on tapahtunut?

Hallavainen koetti mielessään kuvitella, mitä asunnossa oli tapahtunut verilöylyn aikaan. Oliko joku tai jotkut hyökänneet asukkaiden kimppuun ja tappaneet heidät molemmat? Vai oliko pariskunta ollut kunnolla puukkohippasilla keskenään? Kuka oli kulkenut mihinkin suuntaan? Olivatko nuoret paenneet kylmäveristä tappajaa, joka oli tavoittanut heidät eri huoneista ja tappanut yhden kerrallaan?

Toinen juonenhaara seuraa Anu Murtovuon saapumista Tampereelle. Kiltti perhetyttö Anu kasvoi Oulussa, opiskeli sosionomiksi Pieksämäellä ja on nyt tullut koeajalle tamperelaiseen Astarte-Akatemiaan, jossa opetetaan väkivaltaisille naisille keinoja hillitä raivoaan. Anun tehtävänä tulisi olemaan traumaattisten kokemusten purkaminen näiden naisten kanssa ja heidän opettamisensa torjumaan unettomuutta ja työuupumusta päihteettömän rentoutuksen avulla.

Tuntematon kaupunki, kiva, oma asunto. Uusi työpaikka, hänen ensimmäisensä, josta voisi tulla jopa vakituinen. Hän oli 26-vuotias, naimaton, vapaa nainen, joka ei edes seurustellut. Hänellä ei ollut mitään ristiä kannettavanaan eikä edessään muuta kuin mielenkiintoinen elämä ja upea mahdollisuus. Hän rakasti uutta kotikaupunkiaan Tamperetta jo nyt!

Anun toiveikas olo vaihtuu pian hämmästykseksi ja peloksi, kun yhä useampi laitapuolen kulkija tervehtii häntä tuttavallisesti kuningattareksi nimitellen. Jotkut loukkaantuvat syvästi, kun Anu ei heitä tunnista, ja jotkut tuntuvat kiehuvan vihasta. Fyysinen väkivaltakin uhkaa. Onko Anulla Tampereella kaksoisolento?  Miten hän pystyisi varoittamaan ilmiselvästi hengenvaarassa olevaa naista? Ihmetyttää vain, miksi Anu ei heti käänny poliisin puoleen.

Sitten Anu kuulee omaan elämäänsä liittyviä asioita, jotka paljastavat petollisuutta sellaisten ihmisten taholta, joihin hän on tottunut luottamaan. Vaikka Anu onkin monessa asiassa hyvin varovainen, on hän toisinaan kuitenkin miltei naiivin hyväuskoinen. Lukija voi vain jännittää Anun puolesta ja toivoa, ettei hän joutuisi katumaan myötätuntoisuuttaan ja auttamishaluaan joutuessaan vastakkain kylmän ja laskelmoivan itsekkyyden kanssa.

On selvää, että juonenhaarat jossain vaiheessa yhdistyvät. Joitakin käänteitä osaa etukäteen arvatakin, mutta kyllä taitava kirjailija tarjoaa myös yllätyksiä ja hurjia läheltä-piti-tilanteita, jotka pitävät mielenkiintoa yllä kirjan loppuun saakka.

Alamaailman kuningatar on kevyt ja vetävä dekkari, jossa väkivallalla ei mässäillä liiallisesti. Hallavaisen ja Anun yksityiselämää raotetaan mukavasti ja paljon jää sen verran auki, että jatkoa jää odottamaan. Ja tietenkin uudelleentapaamista määrätietoisen Prinsessa Kersantti -kissan kanssa!

ALASALMI, PÄIVI: Sudenraudat

Kustantaja: Gummerus 2021

Päivi Alasalmen teos Sudenraudat perustuu tositapahtumiin: eri pitäjien kirkonkirjojen mukaan susi surmasi Turun seudulla vuosina 1880–1881 ainakin 22 pientä lasta.  Mikä aiheutti tällaisen traagisen suman yhdellä pienehköllä alueella?

Kirjan ensimmäisessä luvussa eletään kevättä 1880. Torppari Aapeli Mehtälä toivoo saavansa kiinni suden, koska taljan hinnalla ja tapporahalla pystyisi korjaamaan rapistunutta torppaa. Raudoista löytyy kuitenkin vain suden käpälä; susi on mieluummin järsinyt jalkansa poikki kuin jäänyt satimeen. Eipä Aapeli aavista, millaiseen kauheuteen tämä tapaus on yhtenä osatekijänä!

Torppien ja töllien asukkaista löytyy monenmoista tyyppiä. On Antti, joka vie joka vuosi sudelta pennut tapporahojen takia ja säästää emon tekemään jälleen uutta pentuetta. On Matti, joka vaimon kuoltua yrittää huolehtia kahdesta pienestä tytärestään, joiden muisti ei aina riitä tarpeelliseen varovaisuuteen. On Eskon-Kreetta, joka yhä uskoo vanhoihin perimätietoihin ja omaan mahdollisuuteensa loitsia susia.

Tähän asti rahvas on suhtautunut petoihin kuin ukkoseen tai hirmumyrskyyn, luonnonvoimaan, jolle ihminen ei voi mitään. Jos susi on ottaakseen, se ottaa. Sen jälkeen se katoaa metsänpeittoon, koska sillä on taikavoimia.

Sanomia Turusta -lehden toimittaja Eetri Ahlroos havaitsee ensimmäisenä, miten monta lasta sudet ovat vieneet ja miten selvästi tapaukset keskittyvät samalle seudulle eli Mynämäen ja Nousiaisten metsiin. Hän ottaa tehtäväkseen tiedottaa ihmisille uhasta, joka saattaa levitä Turun kaupunkiin asti, ja kirjoittaa tunteisiin vetoavasti lapsista, jotka ovat selvinneet suden hampaista, mutta saattavat silti kuolla vammoihinsa.

Ei pienen lapsen cuulu näyttää tältä. Raadeltuna, mätiwänä, isoja haawoja ja arpia kasvoissaan ja kehossaan kantaen he makaavat pehkuissaan houreen ja walveen rajamailla, keikkuvat yhä kuolemanportilla.

Kaupunkilaiset pelästyvät ja alkavat kritisoida maaseudun asukkaita. Miksi nämä eivät tapa petoja? Miksi nimenomaan pienet lapset lähetetään paimeneen? Miksi ei ole vahtikoiria suojelemassa ja varoittamassa?  Selitäpä heille tilannetta: koiravero on köyhille liian kallis, ampuma-aseet on rahvaalta kielletty, metsät on hakattu polttopuuksi, säätyläiset ovat metsästäneet riistaeläimet vähiin…

Yksi keskeisistä henkilöistä on säätyläisneito Henny Caldonius, joka purkautuneen kihlauksen jälkeen lohduttautuu maalaamalla omaperäisiä ja värikkäitä maalauksia. Hennyssä pilkahtavat jo uuden ajan merkit, joita leiskuva rakkaus susijahtia johtavan majurin kanssa ei himmennä: halu opiskella, luoda uraa ja hankkia omaa rahaa. Susiin Henny suhtautuu kiihkottomasti, ehkä jopa suojellen.

Metsässä juoksevat eläimet, joilla ei ollut pienintä aavistustakaan, mitä kaikkea niistä puhuttiin ja mitä niiden hengenmenoksi suunniteltiin. Sudet olivat, elivät ja täyttivät tehtävää, jonka Jumala oli niille määrännyt. Mutta ihmiselle se ei sopinut.

Sudenraudat on rakenteeltaan taidokas ja kieleltään kaunis teos, joka pitää lukijan lujasti otteessaan. Toisistaan poikkeavia näkökulmia on monia. Kaupunkilaiset ja maaseudun asukkaat, kartanonomistajat ja torpparit, miehet ja naiset. Yllättävästi fennomaanitkin osallistuvat susikeskusteluihin, koska Suomen itsenäisyyttä ajaessaan pelkäävät epäonnistuneiden susijahtien tahraavan suomalaisten mainetta.

Alasalmen kirja sopii hyvin pohjustukseksi nykyhetken susikeskusteluihin. Kirjailija ymmärtää maaseudulla elävien ihmisten pelkoa lastensa puolesta, mutta nostaa esiin myös suden oikeudet. Ihminen on puuttunut luonnon kiertokulkuun, kaventanut susien luonnonmukaisia elinmahdollisuuksia ja heikentänyt samalla omaa turvallisuuttaan. Turun seudulla 1880-luvun tilanteesta selvittiin eri tahojen yhteistyöllä, keskustelulla ja kuuntelulla – entä nyt?