GERHARDSEN, CARIN: Tuhkimotytöt

Kustantaja: Minerva 2021

Alkuteos: Mamma, pappa, barn

Suomennos Maija Ylönen

Carin Gerhardsenin Hammarby-sarjan toinen osa Tuhkimotytöt ajoittuu syyskuulle 2007, perjantai-illasta tiistai-iltaan. Aluksi esitellään keskeiset henkilöt ja pohjustetaan tulevia tapahtumia. Uupunut äiti lähtee kurkkukivusta itkevän vauvansa kanssa perjantai-iltana ulos ja jättää kolmevuotiaan Hannan lukkojen taakse, neljätoistavuotias Elise saa illaksi lainaan nahkatakin vanhemmalta siskoltaan Jenniferiltä ja tekee kaupungilla tyhmyyksiä, kaksikymmentäneljävuotias Jocke uhmaa isäänsä ja lähtee lauantaina Jenniferin kutsumana Suomen-laivalle. Lisäksi tavataan poliisit Conny Sjöberg, Petra Westman ja Jamal Hamad.

Sunnuntaiaamuna tilanne sitten tiivistyy, kun Hammarbyn poliisin tietoon tulee kaksi henkirikosta. Ensin Petra löytää juoksulenkillään kylmettyneen ja nestevajauksesta kärsivän pienen vauvan ja hetken perästä tiehuollon hiekkasäilöstä kuolleen naisen. Seuraavaksi tulee Suomen poliisilta ilmoitus, että Turkuun saapuneen autolautan vessasta on löytynyt kuoliaaksi kuristettu teinityttö.

Petralle annetaan vastuu vauvan ja ilmeisesti yliajon uhrina kuolleen naisen tapauksesta. Johtolankoja ei ole, sillä naiselta ei löydy kukkaroa, ei puhelinta, ei edes kotiavaimia. Lukija tietää tilanteen kriittisyyden, mutta poliisi ei: perheen isä on työmatkalla Japanissa ja pieni tyttö on kotona täysin oman onnensa varassa. Petran on kyllä luova tietojen etsinnässä, mutta aikaa kuluu.

Sjöberg puolestaan tietää alun alkaen, että laivalla kuollut tyttö on kuusitoistavuotias Jennifer Johansson. Murhaajan etsiminen sen sijaan on kuin hakisi neulaa heinäsuovasta. Se voisi olla poikaystäväksi tituleerattu Jocke Andersson, mutta mahdollisuuksia tuhansia matkustajia kuljettavalla autolautalla riittää. Miksi joku vanhempi mies raivosi Jenniferille baaritiskillä? Mitä tekivät kaksi suomalaista liikemiestä tytön seurassa? Sjöbergille alkaa kuitenkin muodostua kuva Jenniferistä itsestään.

Monella tavoin varhaiskypsä kuusitoistavuotias rikkinäisestä kodista, huonovointisesta perheestä ja muutenkin epävarmasta elämästä. Kuusitoistavuotias, joka osasi pitää puolensa ja nolla oli sosiaalisia muttei ammatillisia pyrkimyksiä. Tottunut pärjäämään yksin, tottumaton tunnesiteisiin. Tottunut elämään oman päänsä mukaan, tottumaton ulkopuolisiin vaatimuksiin => mitä tulee Elisestä ilman isosiskoa?

Näiden kahden murhatutkinnan lomassa seurataan pikkuisen Hannan selviytymistä. Tyttö on ikäisekseen yllättävän sisukas ja kekseliäs, mutta vahinkoja sattuu silti. Löytäisikö hän jonkun avuksi, jos painelisi tarpeeksi puhelimen näppäimiä? Äiti ei taida enää palata takaisin, vaan on kyllästynyt Hannaan ja muuttanut pikkuveljen kanssa pois kotoa.

Miksi Hanna vain jankutti ja kitisi, miksi hän oli koko ajan niin hankala? Äiti oli varoittanut häntä monta kertaa ja sanonut, ettei jaksaisi enempää lörpöttelyä. Nyt äiti oli saanut tarpeekseen, ottanut Lukasin mukaan ja muuttanut pois. Ilman Hannaa. Ja se oli hänelle ihan oikein.

Lisäksi kirjassa sivutaan erilaisia rankkoja asioita: insestiä, pedofiliaa, raiskausta, esimiehen alaiseensa kohdistamaa seksuaalista häirintää, kehitysvammaisen nuoren naisen hyväksikäyttöä sekä kotona harjoitettua henkistä ja fyysistä väkivaltaa.  Köyhyys ja alkoholismi luovat turvattoman taustan esimerkiksi Jenniferille ja Eliselle, vaikka heidän äitinsä kuinka uskoisi tarjonneensa tyttärilleen kaiken tarpeellisen.

Tuhkimoiksi luokiteltavia teoksessa on useita eivätkä kaikki ole tyttöjä. On lapsia ja nuoria, jotka eivät saa vanhemmiltaan tarvitsemaansa turvaa ja rakkautta ja joutuvat pärjäämään omillaan ilman toiveita paremmasta tulevaisuudesta. On myös aikuisia naisia, joille prinssi ei ole tuonut unelmaelämää, vaan päinvastoin murskannut elämänilon ja tulevaisuudenuskon. Iljettäviä miehiä kirjassa riittää!

Tuhkimotytöt-dekkarissa on vahva yhteiskunnallinen näkökulma, mutta myös jännittävä juoni. Kaikista eniten huolettaa tietenkin se, selviääkö kolmivuotias Hanna vai tapahtuuko hänelle jotain pahaa. Voiko joku tosiaan nykyaikanakin kadota näin helposti avun ulottumattomiin? Ratkaisevaan rooliin nousee kirjan ihanin henkilö eli eläkeläinen Barbro Dahlström, joka saa Hannalta puhelun ja ottaa sen tosissaan. Poliisin nihkeä suhtautuminen ja sekoilu eivät tässä kiitosta ansaitse. Dekkari, joka pakottaa ajattelemaan!

GERHARDSEN, CARIN: Musta jää

Kustantaja: Minerva 2019

Alkuteos: Det som göms i snö

Suomennos: Maija Ylönen

On tammikuu Gotlannissa. On mutkainen tie, josta on poistettu jyrkänteen puoleinen kaide ja jota peittää musta jää. On kaksi kielletyssä suhteessa olevaa rakastavaista, jotka varastavat työpäivästä hetken ajaakseen hiljaiseen paikkaan lemmiskelemään. On nuori nainen, jolle kohtelias herrasmies tarjoaa kyydin. On kotia kohti ajava kiireinen mies.

Taivas tummeni, ja lunta alkoi sataa hiljalleen. Sääennusteen mukaan lämpötila painuisi pakkasen puolelle vasta yöllä, mutta ajokeli näytti jo liukkaalta. He lähestyivät vanhaa kalkkikivilouhosta Madvarin lähellä. Renkaiden pito katosi hetkeksi, ja auto lähti huolestuttavasti luisuun.

Se ilmestyi kuin tyhjästä. Jan oli juuri ajanut mutkasta rotkon reunalle, kun vastaantuleva auto ilmestyi näköpiiriin. Auto tuli hurjaa vauhtia suoraan häntä kohti vaarallisen liukkaalla tiellä.

Hän väisti mutta katui sitä saman tien. Hän tunsi, miten renkaat menettivät kaiken pidon asfaltilla, auto liukui lähes sivuluisussa ajoradan poikki ja hän niin sanotusti lensi tien reunan yli ilman halki. Auto kääntyi odottamatta takaperin ja hän tiesi, ettei tässä koskaan, ikinä, milloinkaan voisi käydä hyvin.

Yksi ajoneuvoista syöksyy rotkoon. Auto ja sitä ajaneen miehen ruumis löydetään vasta neljän päivän päästä, kun sankkana pyryttänyt lumi sulaa pois. Heti onnettomuuden jälkeen paikalla on kuitenkin ollut ihmisiä – miksi kukaan heistä ei ole yrittänyt auttaa loukkaantunutta, hälyttänyt ambulanssia tai ilmoittanut tapahtuneesta poliisille? Poliisin tietoihin tapaus merkitään mustan jään aiheuttamaksi liikenneonnettomuudeksi.

Onnettomuuspaikalla liikuskelleilla ihmisillä on kullakin omat syynsä vaieta. Joku pyyhkii asian nopeasti mielestään ja jatkaa elämäänsä entiseen tahtiin. Hän ei tunne tehneensä mitään väärää. Joku kärsii niin suurta tunnontuskaa ja surua, että elämä menee lopulta aivan raiteiltaan ja hän liittyy puistonpenkillä istuskelevien juoppojen joukkoon. Joku ei edes tiedä liittyvänsä onnettomuuteen.

Kuluu neljä vuotta ja yhtäkkiä tapahtumat alkavat selkiintyä. Juoni onkin odotettua monimutkaisempi ja yhä uusia paljastuksia putkahtaa esiin. Kuviossa eivät ole enää pelkästään onnettomuuspaikkaan liittyvät ihmiset, vaan myös heidän omaisensa ja ystävänsä. Syntyy jopa odottamaton epävirallinen tutkijaryhmä.

Musta jää koostuu lyhyistä puheenvuoroista, jotka vievät juonta eteenpäin ja paljastavat samalla paljon ihmisistä, heidän motiiveistaan ja tunteistaan. Onko tapahtuman salannut henkilö itsekeskeinen ja vastuuton vai heikko ja johdateltava? Onko oikeuksiaan puolustavalla oikeus mihin vain? Onko oikeus kostaa? Loppujen lopuksi lämpimintä yhteisöllisyyttä ja tukea tarjoaa laitapuolen kulkijoiden joukko.

Ruotsalainen Carin Gerhardsen (syntynyt 1962) on matemaatikko, joka julkaisi ensimmäisen romaaninsa jo vuonna 1992. Hänen kahdeksanosainen Hammarby-dekkarisarjansa on ollut maailmanlaajuinen menestys. Vuonna 2018 Ruotsin dekkariakatemian palkintoehdokkaana ollut Musta jää on kuitenkin ensimmäinen Gerhardsenilta suomennettu teos.

Taitavasti rakennettu ja yllättävä Musta jää todistaa jälleen kerran ruotsalaisen dekkarimaailman tasosta. Lukija huomaa useampaan otteeseen tulleensa harhautetuksi ennen kuin pääsee loppuratkaisuun saakka. Toivottavasti Gerdhadsenin teoksia suomennetaan lisää!