STRIDSBERG, SARA: Rakkauden Antarktis

Kustantaja: Tammi 2019

Alkuteos: Kärlekens Antarktis

Suomennos: Outi Menna

Inna on heroinisti ja prostituoitu. Eräänä päivänä hän lähtee tuntemattoman miehen kyytiin ja tulee brutaalisti murhatuksi. Jollakin tasolla mies vaistoaa, että nainen on pelon ulkopuolella, koska elämä ei enää merkitse hänelle mitään. Jollakin tasolla Inna vaistoaa jo etukäteen miehen halun tappaa, mutta ei tee mitään pelastaakseen itsensä.

Läpitunkeva, pohjattoman syvä pettymykseni on yhtä kuin veren jäätymispiste, rakkauden äärimmäinen Antarktis.

Monenlaisia kysymyksiä herää. Miksi Inna on niin välinpitämätön elämänsä suhteen? Onko murhaaja suunnitellut tekoaan jo pitkään ja varustautunut sitä varten? Valinnut paikankin? Haluaisiko mies jäädä kiinni ja saada rangaistuksen vai kokeeko hän teon jotenkin vapauttavana?

… tuntui kuin me olisimme kumpikin odottaneet jotakin, kylmiä siiveniskuja vanhan enkelin saapuessa vihdoin pelastamaan minua. Mutta olin kyllästynyt enkeleihin, olin kyllästynyt toivomaan pelastusta sillä kukaan ei kuitenkaan voisi auttaa minua. Tämä paikka oli minun kuolinsijani, minun suuri ikkunani ikuisuuteen, aukko josta saatoin pudottautua jättääkseni maailman.

Kirjan yhdessä tasossa seurataan hetkiä syrjäisen järven rannalla Innan silmin. Ikään kuin ulkopuolisena hän seuraa kuolemaansa ja sen jälkeisiä tapahtumia sekä kuvailee kiihkottomasti raakoja yksityiskohtia. Hän palaa kirjan edetessä niihin yhä uudestaan, lisää yksityiskohtia ja muuttaa aiempaa kertomustaan. Oliko hän sittenkään niin halukas kuolemaan kuin ensin antoi ymmärtää? Millaisia ajatuksia hänen mielessään liikkuu, kun hän tulevien vuosien aikana seuraa äitinsä surua, sijaiskoteihin sijoitettujen lastensa varttumista ja murhaajansa kylmää elämää? 

Osaan kysymyksistä saa vastauksia, kun Inna kelaa läpi menneisyyttään. Vanhempiensa rajua alkoholihuuruista rakkautta, joka sulki heidät omaan kuplaansa lasten ulottuvilta. Innaa pikkuveljensä hoivaajana ja lohduttajana, kunnes tämä lähti pois ja jäljelle jäi vain syyllisyys. Äidin osoittamaa hyljeksintää. Lohdun löytymistä huumeista.

… yhtenä päivänä lakkasin sietämästä tavallisuutta ja astuin toiselle puolelle. Seisoin lasinsirusateessa ensimmäinen piikki kädessäni, ja jos pystyisin, kertoisin miten kaunista se oli, aivan kuin kaikki olisi yhtäkkiä valaistu sisältäpäin. Se oli kuin lasiseinä, joka särkyi äänettömästi ja avasi maailman.

Innan elämässä kovin moni asia tuntuu noudattavan edellisen sukupolven luomaa kaavaa. Hänkin on päihderiippuvainen, joka rakastuu toiseen päihderiippuvaiseen. Hänkin rakastaa kiihkeästi, mutta menettää lopulta rakastettunsa. Hänkin joutuu luopumaan lapsistaan ja elämään loppuelämänsä jatkuvan surun ja kaipuun vallassa.

Perheemme yllä lepää kirous, suuret vesiputoukset toivat mukanaan pimeyden joka saastutti jokiveden ja soljui sukupolvesta toiseen. Lapsena ajattelin, että voisin kumota kirouksen, mutta sen sijaan antauduin sen vietäväksi ja se oli helppoa, seurasin vain kultaista uomaa joka kulki maiseman halki selvänä kuin virtaava joki.

Stridsbergin kirjassa rumuus yhdistyy kauneuteen. Sen henkilöt ovat itsetuhoisia eivätkä elättele toiveita tulevaisuuden suhteen, vaan kaipaavat vain hetken unohdusta. Tapahtumat ovat raadollisia ja yksityiskohdat kuvottavia. Kaikki on kuitenkin kuvattu lumoavan runollisella tyylillä, miltei mystisellä kirkkaudella. Rakkauden Antarktis on kirja, joka puhuttelee, lumoaa ja kauhistuttaa.

Sanotaan, että ihminen kuolee kolmesti. Ensimmäinen kertani oli silloin kun sydämeni lakkasi lyömästä hänen käsiensä alla metsäisessä järvenrannassa, toinen kerta taas silloin kun maalliset jäännökseni haudattiin Solnan kirkon kupeeseen Ivanin ja Rakshan läsnä ollessa. Kolmas kerta on silloin kun joku lausuu viimeistä kertaa nimeni maan päällä. Odotan sitä.

STRIDSBERG, SARA: Unelmien tiedekunta : lisäys seksuaaliteoriaan

Kustantaja: Tammi 2018

Alkuteos: Drömfakulteten – tillägg till sexualteorin (2006)

Suomennos: Outi Menna

Sara Stridsbergin teos Unelmien tiedekunta pohjautuu todellisen henkilön eli amerikkalaisen feministin Valerie Solanasin (1936-1988) elämään ja teoksiin. Elämäkerrasta ei ole kuitenkaan kyse, sillä Stridsberg on muokannut tiedossa olevia faktoja ja luonut oman fiktiivisen tulkintansa kirjan henkilöistä – myös Valeriesta. Tämä teos sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2007.

Teoksen rakenteen ja kerrontatavan hahmottaminen vie hieman aikaa. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, joiden otsikoista selviää missä ajassa ja paikassa kulloinkin liikutaan. Kaksi ajankohtaa toistuu muita useammin. Toinen niistä on 3. kesäkuuta 1968, jolloin Valerie Solanas ampuu Andy Warholia ja joutuu mielisairaalaan odottelemaan oikeudenkäyntiä, ja toinen Valerien viimeinen vuosi ennen kuolemaa 25. huhtikuuta 1988.

Dialogia on kirjassa paljon ja useimmiten Valerie on siinä toisena osapuolena. Hän saattaa puhua oikeasti jonkun henkilön kanssa, mutta hyvin usein keskustelu on käynnissä pelkästään Valerien pään sisällä. Keskustelukumppani saattaa olla todellinen henkilö, mutta se voi olla myös kasvoton kokonaisuus kuten tuomioistuin tai valtio.

Kirjassa on joukko listoja eri asioista, esimerkiksi Kertojat, Psykoanalyytikot tai kuolemaan liittyvä Aakkosten tuolla puolen. Niiden lienee tarkoitus pitää Valerien pää ja arki jollakin lailla järjestyksessä. Kuulustelupöytäkirjat valottavat Valerien ylimielistä - tavallaan aika koomista - asennetta.

Valerien elämään liittyy paljon pahoja asioita ja rumuutta, vinoutumaa ja hukattua lahjakkuutta. Kaikki alkaa jo Valerien ollessa lapsi. Oma isä käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi eikä alkoholiin ja miehiin kiintynyt äiti ymmärrä suojella lastaan. Viisitoistavuotiaana Valerie lähtee omille teilleen.

Hetken tulevaisuus näyttää lupaavalta. Valerie pääsee stipendin avulla opiskelemaan ja yliopiston tutkijaohjelmaan. Hän on hyvä oppilas, suorastaan nerokas. Uusi idea on kuitenkin jo muhimassa: olisiko mahdollista perustaa pelkästään naisista koostuva yhteiskunta ja tuhota kaikki miehet? Ajatuksensa Valerie julkistaa radikaalifeministisessä SCUM-manifestissaan. Siitä kiinnostuu myös poptaiteilija Andy Warhol, joka tarjoaa Valerielle monipuolista yhteistyötä.

Mies on kone. Kävelevä dildo. Emotionaalinen loinen. Biologinen katastrofi. Miehuus on puutostauti.

Mitä sitten oikein tapahtuu? Miksi kaikki alkaa mennä alamäkeä? Miksi Valerie ampuu Warholia? Onko syynä toivottomuus, kun kaikki läheisiltä tuntuneet ihmiset jättävät hänet kuka mistäkin syystä: äiti Dorothy miehen takia, veljeltä tuntunut miesprostituoitu Silkkipoika ja hengenheimolainen Cosmogirl kuolemalla, Andy Warhol pettämällä lupauksensa ja ymmärtäväinen psykiatri Ruth Cooper vaihtamalla työpaikkaa? Vai onko syynä pettymys amerikkalaiseen yhteiskuntaan, jolla olisi muutoksen mahdollisuus, mutta joka ei mahdollisuutta käytä?

Valerie on ristiriitainen hahmo, uhmakas ja herkkä samalla kertaa. Hänen itseironinen päämääränsä on tulla professoriksi, kirjailijaksi, Amerikan presidentiksi ja Amerikan ensimmäiseksi intellektuelliksi huoraksi, mutta hauras mieli yhdistyneenä päihteisiin vie mahdollisuudet.

Haluan polttaa kaikki sillat. Olen polttanut kaikki sillat. Minua kaduttaa että poltin kaikki sillat. Katso minua nyt. Kaipaat minua sitten kun olen poissa. Kukaan ei kaipaa minua, kun katoan tarinasta.

Stridsbergin kirja on rakenteeltaan taidokas ja tuore, kunhan tottuu sen hajanaisuuteen ja hitauteen. Kieli on paikoin maalailevaa ja sykähdyttävän runollista ja paikoin taas miltei luotaantyöntävän karskia ja poukkoilevaa. Onneksi Stridsberg on ujuttanut mukaan myös keventävää sarkasmia ja surumielistä hellyyttä.

Nainen tietää vaistonvaraisesti, että on väärin satuttaa muita. On väärin satuttaa muita… muistatko, Valerie… ja että elämän tarkoitus on rakkaus…

STRIDSBERG, SARA: Niin raskas on rakkaus

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: Beckomberga: Ode till min familj

Suomennos: Outi Menna

Sara Stridsberg (s. 1972) on Ruotsin huomattavimpia nykykirjailijoita. Hän sai vuonna 2007 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon romaanistaan Drömfakulteten, joka käsittelee feministi Valerie Solanasia, taiteilija Andy Warholin ampujaa. August-ehdokkaana Stridsberg on ollut neljästi, joista yksi osittain omaelämäkerrallisellsa teoksella Niin raskas on rakkaus. 

Jim on viehättävä, vastustamaton ja vastuuton. Hän ei luultavasti rakasta ketään – jollei sitten jossain vaiheessa ex-vaimoaan Lonea. Hän on alkoholisti. Hän kaipaa kuolemaa, yrittää itsemurhaa ja joutuu Beckombergan mielisairaalaan. Sairaalavuodet osoittautuvat yllättäen tälle potilaiden ja henkilökunnan rakastamalle Jimmy Darlingille hänen elämänsä parhaiksi ja turvallisimmiksi. Aika kuluu eikä tilanne olekaan niin toivoton.

Kukaan ei varmaan koskaan uskonut Jimin vanhenevan. Hän on aina elänyt ajan ulkopuolella noudattaen omia sääntöjään kuin iso vaarallinen ja vallaton lapsi, ja hän on aina rakastanut kuolemaa niin paljon, ettei kukaan ole pystynyt kuvittelemaan häntä vanhana.

Jackie on Jimin ja Lonen tytär. Isä on hänelle kaikki kaikessa vielä avioeron jälkeenkin, kun taas äiti jää melko etäiseksi. Beckombergaan joutunutta Jimiä 13-vuotias Jackie käy uskollisesti katsomassa kielloista ja torjunnasta huolimatta. Sairaalasta tulee hänelle lähes toinen koti ja monista sen asukkaista hyvin läheisiä. Vartuttuaan Jackie alkaa pelätä oman mielenterveytensä puolesta, onhan jo Jimin äiti ollut itsetuhoinen. Jatkuuko sukurasite vai onko Jackiella sittenkin turvanaan asioita, jotka ankkuroivat hänet maan pinnalle?

Keskellä yötä havahdun hereille ja kuvittelen että maapallo on törmäämässä tähteen, herään siihen että putoan, pelkään että talo romahtaa, pelkään että kaikki on poissa kun avaan silmäni, pelkään sotaa joka levittäytyy vähitellen kaikkialle maailmaan.

Kirjan rakenne on sirpaleinen ja lukijan on rakennettava tarina pienistä muruista ja katkelmista. Se sopii hyvin kirjan henkeen, koska sen henkilötkin ovat sirpaleina ja heidän maailmansa pelottavasti hajallaan. Stridsbergin kieli on tavattoman kaunista ja runollista, mistä kiitos myös suomentajalle Outi Mennalle. Vaikka käsitellään vaikeita asioita, ei kirja ole raskas lukea. Surumielinen kylläkin.

Muistoissani valkeat merilinnut liitävät pitkin sairaalan käytäviä. Eihän niin voi olla, mutta sen minä muistan ensimmäisistä käynneistämme sairaalassa Jimin luona. Siipien havinan, höyhenet, ohi häivähtävän meren ja kuoleman hajun, aivan kuin aallot löisivät rantaan jossain rakennuksen uumenissa, aivan kuin arkkitehtuuri kätkisi sisälleen avoimen haavan.