HAIG, MATT: Keskiyön kirjasto

Kustantaja: Aula & Co 2020

Alkuteos: The Midnight Library

Suomennos: Sarianna Silvonen

Nora miettii kuluneita vuosia. Hänellä on ollut monta mahdollisuutta saada elämässään jotain aikaiseksi, mutta kaikki saamansa tilaisuudet hän on hukannut. Harrastuksissa, opiskelussa, työelämässä, seurustelussa, ystävyydessä ja sukulaisuussuhteissa. Hän ei ole onnistunut pitämään hengissä edes kissaansa Voltairea. Niinpä Nora päättää kuolla.

Kello on 00:00:00, kun Nora havahtuu taas tietoisuuteen. Hän on valtavassa kirjastossa, jonka hoitajana näyttää olevan Noralle kouluaikoina tärkeä rouva Elm. Nora on nyt elämän ja kuoleman välisessä tilassa, jossa hänellä on vielä mahdollisuus nähdä, miten hänen elämänsä olisi toisenlaisilla valinnoilla voinut mennä.

Sinulla on yhtä monta elämää kuin mahdollisuuttakin. On elämiä, joissa teet erilaisia valintoja. Ja ne valinnat johtavat erilaisiin lopputuloksiin. Jos olisit tehnyt yhdenkin asian toisin, elämäntarinasi olisi erilainen. Kaikki ne elämät ovat olemassa Keskiyön kirjastossa. Ne ovat yhtä todellisia kuin tämä elämä.

Avuksi otetaan ”Katumuksen kirja”, johon Noran koko elämän ajalta on kirjattu kaikki hänen katumansa asiat. Minkä valinnan hän haluaisi perua? Minkälaisessa elämässä hän voisi olla onnellisempi ja menestyksekkäämpi? Jos kokeiltava elämä osoittautuu pettymykseksi, voi aina palata takaisin Keskiyön kirjastoon ja valita uuden vaihtoehdon. Ainakin niin kauan kuin kello näyttää keskiyötä…

Nora kokeilee elämää toisensa jälkeen, mutta mikään niistä ei tunnu täysin oikealta. Jossain vaiheessa hän ymmärtää yrittäneensä koko ajan täyttää jonkun muun häneen kohdistamia odotuksia, kuten esimerkiksi isänsä unelmaa tyttärestään olympiatason kilpauimarina. Eikö Noralla ole mitään ikiomaa unelmaa? Tai jotain aivan uutta ja vallatonta ideaa?

Joissakin elämissä Nora herätti paljon huomiota, toisissa ei lainkaan. Joissakin elämissä hän oli rikas, toisissa köyhä. Joissakin elämissä hän oli terve, toisissa ei kyennyt kiipeämään portaita hengästymättä. Joissakin elämissä hänellä oli parisuhde, toisissa hän oli yksin, ja monissa hän oli jossain välimaastossa. Joissakin elämissä hän oli äiti, mutta useimmissa ei. 

Matkatessaan elämästä toiseen Nora tapaa kaltaisiaan vaeltajia. Heistä osa nauttii saadessaan kokeilla aina uusia vaihtoehtoja, mutta on niitäkin, jotka haluaisivat vain löytää itselleen sopivan elämän ja juurtua siihen. Nora kuuluu näihin jälkimmäisiin. Vähitellen hänelle valkenee seuraava totuus: ilman rakkautta elämä ei voi olla tyydyttävää. Ihmisen on saatava osakseen rakkautta, mutta hänen on myös löydettävä itsestään kyky rakastaa.

Keskiyön kirjasto -teoksen johtopäätökset ovat hieman naiiveja itsestäänselvyyksiä, mutta silti ne voivat herättää rakentavia ajatuksia Viimeisin oivallus on se, että eletyn elämän katuminen se vasta turhaa on!

Mutta todellinen ongelma eivät ole ne elämät, joiden elämättä jättämistä kadumme. Ongelma on itse katuminen. Katuminen saa meidät kuihtumaan ja näivettymään ja uskomaan, että olemme oman itsemme ja muiden ihmisten pahin vihollinen… Onko elämäni tästedes kuin ihmeen kautta vailla tuskaa, epätoivoa, murheita, sydänsuruja, vaikeuksia, yksinäisyyttä ja masennusta? Ei. Mutta haluanko elää? Kyllä. Kyllä. Tuhat kertaa kyllä.

HAIG, MATT: Kuinka aika pysäytetään

Kustantaja. Aula & Co 2018

Alkuteos: How to Stop Time

Suomennos: Sarianna Silvonen

Tom Hazardilla on poikkeuksellinen vaiva, anageria. Hän on pitkälti yli neljäsataa vuotta vanha, mutta näyttää nelikymppiseltä. Hän on tavannut Scott Fitzgeraldin ja Charles Chaplinin. Hän on esiintynyt yhdessä William Shakespearen ja Josephine Bakerin kanssa. Hän on ollut mukana kapteeni Cookin matkoilla.

Normaalia hitaammin vanheneva olemus on ongelma, jonka vuoksi Tom on joutunut vaihtamaan asuinpaikkaa ja nimeä moneen otteeseen. Vanhempina aikoina hän ja hänen läheisensä olivat kuolemanvaarassa noituusepäilyjen vuoksi, uudempana aikana hän on vaarassa joutua koekaniiniksi ikuista nuoruutta etsivien tiedemiesten laboratorioon. Nyt Tom haluaa edes hetken kokea aivan tavallisen ihmisen huomaamatonta elämää, minkä luulisi hyvinkin onnistuvan peruskoulun historianopettajana. Kunhan ei rakastu.

Saat tietenkin rakastaa ruokaa, musiikkia, samppanjaa ja lokakuun harvoja aurinkoisia iltapäiviä. Saat rakastaa vesiputousten katselua ja vanhojen kirjojen tuoksua, mutta ihmisten rakastaminen on kiellettyä. Ymmärrätkö? Älä kiinny kehenkään ja yritä tuntea mahdollisimman vähän tapaamiasi ihmisiä kohtaan. Muuten menetät vähitellen järkesi…

Kirja seuraa Tomin elämää nykyhetkessä niin koulussa oppilaiden parissa kuin vapaa-ajalla Abraham-koiran kanssa. Menneisyys väijyy joka hetki taustalla. Milloin mikäkin tapahtuma, lause tai paikka voi tuoda jotakin kauan sitten koettua tuskallisen lähelle. Ovat ne ihmiset, joita ei ole pystynyt suojelemaan ja ne, jotka on menettänyt. Ajoittain käy mielessä ajatus kaiken lopettamisesta, mutta ei sittenkään ennen kuin on löytynyt se tärkein: oma tytär.

Tom ei suinkaan ole yksin, anageriasta kärsiviä eli albatrosseja on kokonaisen järjestön verran. Monet pakoilevat ja yrittävät olla herättämättä tavallisten ihmisten eli päivänkorentojen huomiota, mutta on niitäkin jotka haluavat elää avoimesti ja rohkeasti. Pystyisikö Tom muuttamaan ajattelutapaansa ja nauttimaan juuri siitä hetkestä, jossa parhaillaan elää? Uskaltaisiko rakastua, vaikka tietää yhteisen elämän lyhyyden?

Nyt tajuan sen. Niinä hetkinä, jotka pakahtuvat elämästä, nykyhetki kestää ikuisesti, ja tiedän, että minulla on vielä monta nykyisyyttä elettävänäni. Ymmärrän se. Ymmärrän, että aika pysäytetään siten, että lakataan antamasta sen määrätä.

Kuinka aika pysäytetään on jännittävä. Selviääkö Tom? Löytääkö hän tyttärensä? Onko albatrossien joukossa petturi? Kirja on myös eräänlainen historian oppitunti. Ollaan ruton vaivaamassa Lontoossa 1500-luvulla, Tyynellämerellä 1700-luvulla, Amerikan Villissä lännessä 1800-luvulla, iloisella 1920-luvulla Pariisissa, vankkaa johtajaa kaipaavan 1930-luvun Euroopassa. Tuntuu, että samoja virheitä toistetaan ajasta toiseen ja samat ennakkoluulot elävät ikuisesti.

Matt Haigin teos on nautinnollisen viihdyttävä, mutta se tarjoaa myös ajattelemisen aihetta. Ajatus lähes ikuisesta elämästä voi tuntua houkuttelevalta, mutta millaista se olisi todellisuudessa?