WOLFF, LINA: Ruumiit jotka hautasimme

Kustantaja: Otava 2026

Alkuteos: Liken vi begravde (2025)

Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom

Kansi: Jenni Saari

Lina Wolffin seitsemäs teos Ruumiit jotka hautasimme sijoittuu skånelaiseen pikkukylään, jollaisessa kirjailija itsekin on varttunut. Seutu on luonnonkaunis, mutta sillä on synkkä maine. Hirmutöitä on tehty. On ollut murhia. On ollut itsemurhia, joista yksi seudulla 1800-luvulla eläneen kirjailijattaren. On ollut pervoja ja pedofiilejä. Ja vatipäitä ihan yli oman tarpeen.

Täältä löytyy uusi perhe sisaruksille, joiden pohjoisruotsalaiset vanhemmat olivat tulleet etelään töihin ja kuolleet liikenneonnettomuudessa, kun esikoistytär oli kolmevuotias ja pikkusisko vuotta nuorempi. Vanhemmat olivat antaneet tytöille nimet Ulrika ja Eleonora, mutta sijaisvanhemmat keksivät maalaiskylään sopivammat nimet: Peggy ja Jolly.

Sijaisperhe omistaa sikalan ja romuttamon ja sijaisäiti Jenni käy lisäksi muualla keinosiementämässä sikoja. Sijaisisä Leif on karkeapuheinen, juo pontikkaa, nauttii eläinten kiduttamisesta ja pettää vaimoaan. Sijaisäiti alistuu paljoon, koska suree mahouttaan, mutta voi alkoholia saatuaan yltyä riitaisaksi.

Peggy oppii jo varhain lukemaan ja on sekä kirjaston että antikvariaatin uskollinen asiakas. Hän keksii mielikuvituksellisia tarinoita, menestyy koulussa ja haluaa mennä Lundiin opiskelemaan. Hän unelmoi miehestä ja lapsista. Jolly puolestaan haluaisi vain asua tutussa paikassa tarvitsematta tehdä töitä elantonsa eteen.

Kirjan kertoja on kuitenkin Jolly, jota kylän pappi sijaisäidin hautajaisten jälkeen kehottaa kirjoittamaan seudusta ja ennen kaikkea sijaisäidistä. Papin mukaan Jenni todennäköisesti aisti asioita, joita muut eivät aistineet, ja osui siksi pedofiiliepäilyissään oikeaan. Pappi lupaa paljastaa salaisuuden, kunhan Jolly saa tekstinsä valmiiksi.

Ja kirjoita myös ruumiista, jotka te hautasitte. Sillä minä tiedän että ruumiita on, ja tiedän, ettei yksikään ruumis hautaa itseään.

Jolly kirjoittaa. Hän muistaa näkemiään asioita tarkasti, mutta ei hahmota esimerkiksi tapahtumaketjua, joka johti ensimmäiseen ruumiiseen. Ensin oli seitsemänvuotiaiden kaksosten hirveä kuolema kiduttajan kourissa, kun Jolly oli viisitoistavuotias. Sitten keski-ikäinen mies raiskasi Peggyn.

Sijaisäitiä nuo tapahtumat koskettavat niin, että hän alkaa nähdä pedofiilejä kaikkialla. Kun Peggyn hyvä ystävä, iäkäs antikvariaatin pitäjä Drago sattuu kulkemaan sopivasti kadun yli, painaa sijaisäiti kaiketikin vahingossa kaasua jarrun sijaan ja aiheuttaa miehen kuoleman. Ruumis kätketään sikalan varapakastimeen. Sijaisäidin mieli rauhoittuu ainakin hetkeksi.

Sisäinen rauha oli mittaamattoman arvokas, saavutettiinpa se millä tavalla hyvänsä, ja tämän hinnan sijaisäiti oli valmis maksamaan siitä, tiedosta, että kylillä kuljeskeli yksi pedofiili vähemmän.

Sijaisäidin elämässä tapahtuu merkittävä muutos, kun Leif menehtyy ajaessaan humalassa päin puuta, sillä hän löytää pian itselleen elämänsä rakkauden. Rakastetun kohdalla saattaa jonkin verran vaikuttaa se, että Jenni on melko varakas leski, mutta yhteiselosta tulee silti hyvää. Myös Peggyn unelma näyttää saavan tulta alleen.

Myöhemmin talouteen liittyy vielä kaksi paperitonta pakolaismiestä, joista toinen on poliisi ja toinen oikeuslääkäri. Heidän ammattitaitoaan tarvitaan, kun puutarhan omenapuiden alle haudataan pakastinarkussa oleva ruumis ja hoidellaan muita sijaisäidin löytämiä pedofiilejä. Näistä yksi saattaa olla kaksosten murhaaja, mutta Jenni kuolee ennen kuin asia varmistuu.

Lopulta Jollyn kirjoittama tarina on valmis, mutta siinä vaiheessa pappi on jo poissa. Vaikka näin jääkin vahvistamatta se, näkikö sijaisäiti oikeasti totuuden, katsoo Jolly täyttäneensä hänelle annetun tehtävän. Hän on nyt valmis menemään elämässään eteenpäin ja jopa lähtemään pois tutusta kylästään.

Ruumiit jotka hautasimme -romaani herättää monenlaisia tunteita. Paljon on yllättäviä käänteitä ja yhteensattumia. On raakoja ja vastenmielisiä kohtia. On myös hauskuutta niin absurdeissa tapahtumissa kuin yksittäisissä lauseissa. Kirjan henkilötkin ovat melkoisia persoonia. Kyllä tähän omalaatuiseen kirjaan kannattaa tutustua!

Lina Wolff (s. 1973) voitti Ruumiit jotka hautasimme -romaanillaan jo toisen kerran kaunokirjallisuuden August-palkinnon. Ensimmäisen August-palkintonsa hän sai vuonna 2016 teoksestaan Rakastajat.  Wolffilta on suomennettu myös teokset Riivaus ja Lihan aika.

WOLFF, LINA: Riivaus

Kustantaja: Otava 2023

Alkuteos: Djävulsgreppet (2022)

Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom

Kolmekymppinen pohjoismaalainen nainen on sanoutunut irti työstään, ostanut pelkän menolipun Firenzeen ja asettunut asumaan erään tapaamansa eteläitalialaisen miehen luo. Mies on ruma ja tyylitajuton pullukka, mutta muuttuu naisen ohjauksessa vähitellen karheankomeaksi ja hyväkuntoiseksi. Mies on tarkka puhtaudestaan, joten nainen alkaa kutsua häntä Siistiksi. Tai Mikiksi, koska mies kutsuu hiirulaismaista asuinkumppaniaan Minniksi.

Yhtäkkiä muutkin naiset kiinnostuvat kaunottaren kanssa kulkevasta Siististä, eikä huomiosta nauttiva mies tietenkään torju eteensä aukeavia uusia mahdollisuuksia. Nainen alkaa nyt pelätä menettävänsä miehen jollekulle toiselle ja vainuaa petosta tämän puuhissa. Kotona käydään riitoja; nainen kiljuu syytöksiä ja mies vastaa fyysisellä väkivallalla.

Hänen mieleensä palaisi, kuinka Siisti ensin lämmitti hänen routaisen sisimpänsä, sulatti sen kuin kevätaurinko talvisen puutarhan. Kun ihmisenä kokee jotakin sellaista, iloitsee siitä että saa itää, että saa tutustua lihan mysteeriin. Saa muotoutua, versoa toisen ihmisen mullasta ja kylpeä lämmittävässä valossa, joka virtaa virtaamistaan.

Nainen on paljon Siistiä älykkäämpi ja sivistyneempi, mutta sietää silti halveksunnan, jota eteläitalialainen kaupparatsu osoittaa oppineisuutta kohtaan. Siististä on tullut naiselle pakkomielle ennen kaikkea tämän tuottaman seksuaalisen mielihyvän vuoksi eikä siksi vastusta tämän tapaa käyttää valtaa. Nainen nakertaa kyllä miehen itsetuntoa, mutta ei koskaan julkisesti.

Suhde muuttuu hurjaksi ja väkivaltaiseksi. Kumpikin rakastaa toista hulluuteen saakka ja raastaa samalla toista rikki. Nainen uskoo, että heihin kumpaankin on asettunut riivaaja ja että nämä riivaajat taistelevat toisiaan vastaan. Tai sitten suhdetta varjostaa kirous, joka sanelee armottomasti mitä seuraavaksi tapahtuu. Järki saattaa sanoa, että olisi viisainta erota, mutta kumpikaan ei siihen pysty.

Mies puhuu suoraan hänen ruumiilleen, hänen lihalleen. Hänen henkensä voi huutaa täyttä kurkkua, että juokse karkuun, ota jalat alle ja pakene, mutta liha ei tottele henkeä. Liha valitsee oman tiensä, ja koska aine on niemenomaan lihassa, hengen ei auta muu kuin seurata.

Sen verran naista harmittaa, että hän ryhtyy suhteeseen amerikkalaisen Benin kanssa. Louisianan rämemailla kehittyy omituinen ja piinaavan jännittävä seikkailu, jossa Siisti saa sankarin roolin. Tapauksen jälkeen paine suhteessa kasvaa kasvamistaan, kun nainen tekee kaikkensa ollakseen suututtamatta miestä ja mies pinnistelee tukahduttaakseen raivonpuuskansa. Jossakin vaiheessa paineen on pakko purkautua, mutta millaisin seurauksin?

Wolff kirjoittaa toisaalta asiallisen toteavasti ja toisaalta runollisen kuvailevasti. Näkökulma on naisen, mutta jättääkö hän jotain oleellista kertomatta esimerkiksi itsestään? Hengeltään Riivaus muistuttaa ruotsalaisen Sara Stridsbergin teoksia, mutta vaikutteita on luultavasti tullut myös espanjalaisilta ja latinalaisamerikkalaisilta kirjailijoilta, esimerkiksi chileläiseltä Roberto Bolañolta. jota Wolff on kääntänyt ruotsiksi.

Jos nainen voi syntyä rakastamaan, niin minä synnyin. Sen sanon sinulle. Teille. Sinulle ja riivaajalle. Kukaan nainen ei ole rakastanut niin kuin Minni rakasti Mikkiä. Kukaan ei ole sallinut rikkoa itseään niin kuin minä, kukaan ei ole antautunut yhtä täydellisesti.

Lina Wolff (s. 1973) opiskeli Tukholman ja Lundin yliopistoissa ja on filosofian maisteri kirjallisuustieteessä sekä filosofian kandidaatti ranskan ja italian kielissä. Lisäksi hän suoritti kansainvälisen kaupan mestaritutkinnon Madridissa. Teoksellaan De polyglotta älskarna Wolff voitti vuonna 2016 Ruotsin merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon eli August-palkinnon sekä Svenska Dagbladet -lehden kirjallisuuspalkinnon. Riivaus oli ehdolla August-palkintoon vuonna 2022.