TAMMINEN, PETRI: Sinua sinua

Kustantaja: Otava 2025

Muistot muistavat alkamisen. Niin tätä ylläpidetään, elämää. Kokemalla se alkuina.

Petri Tammisen pienoisromaanin nimeä Sinua sinua haluaisi vaistomaisesti jatkaa sanalla ”rakastan”. Kirjassa Petri-niminen mies pohtii, mahtoiko hän nuorena opiskelijana rakastaa ja jos rakasti niin ketä. Muistot ovat ajan myötä osittain hämärtyneet, mutta mies kuitenkin kommentoi tunteita ja tapahtumia iän ja kokemusten tuomalla jälkiviisaudella.

Vuonna 1988 kaksikymmentäyksivuotias Petri sekoilee oikein kunnolla naisasioissa. Hän pettää Minnan kanssa Maria, jonka kanssa sitten matkustaa Prahaan mennäkseen kihloihin. Prahassa Petri tapaa tšekkiläisen H:n, minkä jälkeen eroaa Marista ja alkaa ahkerasti vierailla Prahassa H:n luona. Yliopisto-opiskelijalla ei liikoja rahoja ole, mutta hätä keinot keksii. Esimerkiksi salakuljetuksen.

Kuukaudet kuluvat ja H ottaa miehen aina yhtä hellästi vastaan, tarjoaa kuumia intohimon hetkiä ja hyvästelee suloisesti. Sitten H eräänä päivänä lausahtaa aivan ohimennen, ettei rakasta Petriä. Tarkkaa sanamuotoa mies ei enää myöhemmin muista, mutta äänensävyn kyllä. Hän ymmärtää pitäneensä himoa rakkaudentunnustuksena.

Jos toinen sanoo rakastavansa, hänen sanojaan epäilee. Mutta jos toinen sanoo, että hän ei rakasta, sen tietää heti todeksi.

Jonkinlainen pakkomielle vetää Petriä edelleen Prahaan H:ta tapaamaan, kunnes tulee hetki jolloin hän haluaakin mieluummin yliopistossa tapaamansa Liisan luo. Seuraa avioliitto Liisan kanssa, lapsia, asuntolaina ja työelämä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Petri vielä kerran käy Prahassa H:ta tapaamassa, mutta ei oikeastaan itsekään ymmärrä syytä siihen.

Palata onnen tapahtumapaikalle: Kuin kastelisi kauan sitten kuollutta kukkaa. Ja minkä onnen? Senkö jonka olisi muistanut, jos ei olisi alkanut muistella.

Vaimon ohella äiti oli Petrin elämän tärkeitä naisia, vaikkei kumpikaan puhunut tunteistaan ääneen. Petrin syntyessä äiti oli vain parikymppinen ja tuntui pojasta joskus enemmän isosiskolta kuin äidiltä – mitä näkemystä tämä itse ei hyväksynyt. Kun äiti äkillisesti kuolee, ei poika pysty kirjoittamaan tunteistaan, vaan valikoiduista muistoista.

Lopulta Petri oivaltaa, että on saanut aina osakseen hyväksyvää rakkautta monelta eri taholta. Se on saanut hänet luulemaan, että rakkaus on jotain maailmassa olevaa, jotain joka ei johdu hänestä itsestään. Että kuunnella toisen puhetta rakkaudesta olisi sama kuin kuunnella kehotusta syödä terveellisesti. Vasta nyt hän pystyy sanomaan sanansa ymmärtäen: ”Minä rakastan sinua.”

Tammisen teksti on loppuun asti hiottua ja monet lauseet kävisivät mietelauseina asiayhteydestä irrotettuinakin. Mukana on myös lainauksia teksteistä, pitkiä litanioita, itseironiaa ja huumoria. Tekstiä värittävät Petri Tammisen sosialistisesta Tšekkoslovakiasta ottamat mustavalkoiset valokuvat, jotka nekin ovat hyvin pelkistettyjä, lähes surrealistisia. Niiden vastapainona kuvat äidistä huokuvat suurta hellyyttä, mutta myös surumieltä.

Petri Tammisen teokset ovat aina kokoaan suurempia, niin myös Sinua sinua -pienoisromaani. Kannattaa lukea ja nautiskella!

TAMMINEN, PETRI: Suomen historia

Kustantaja: Otava 2017

Petri Tamminen haastatteli Suomen historiaansa varten yli viittäsataa ihmistä, sekä yksitellen että erilaisissa ryhmätapaamisissa. Esimerkiksi Raumalta haastatteluun osallistui Kansalaisopiston Ajankohtaista-ryhmä. Tuloksena on pieni ja nopealukuinen teos, joka sopii täydellisesti kunnioittamaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Se nostaa suurten ja virallisten kuvioiden sijasta etualalle maan asukkaat, joiden kokemukset ja ajatukset historiallisista tapahtumista voivat olla arkisia ja pieniä, mutta samalla tosia ja koskettavia.

Tammisen Suomen historian ensimmäinen luku on vuodelta 1917 ja kertoo Ainosta, jonka rakkaus venäläiseen upseeriin kariutuu Suomen itsenäistymiseen ja jonka sydänsurua ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt kovin paljon.

Seuraa lukuja suomalaisten käymistä sodista lieveilmiöineen, jälleenrakennuksesta ja sotakorvauksista. Vuonna 1952 kohahduttavat Armi Kuusela ja Helsingin olympialaiset. Noottikriisi, jumalanpilkka, keskioluen vapautuminen ja Peyton Place 1960-luvulla. Saavutukset juoksumatkoilla, ETYK ja suomettuminen 1970-luvulla. Juha Miedon häviö, Kekkosen kauden loppuminen sekä Tšernobyl 1980-luvulla. Lama, Estonia-lautan uppoaminen, EU-kansanäänestys ja jääkiekon maailmanmestaruus 1990-luvulla. Ja 2000-luvulla doping-skandaali, euroon siirtyminen, euroviisuvoitto, Nokian romahdus ja pakolaiskriisi. Väliin on siroteltu myös yleisluontoisia aiheita koulukiusaamisesta ja yksinäisyydestä Tuntemattoman sotilaan lukemiseen. Viimeinen luku on vuodelta 2016 ja nimeltään Sahanpuru:

Poimin kouran pohjalle purua ja katselin sitä läheltä. Pieniä punertavia lastuja, kuivia ja oudon tietämättömiä sadan vuoden iästään, kuin ihan juuri pikkuruisella puukolla veistettyjä.

Suurimmalta osalta kirja koostuu lyhyehköistä toteamuksista. Tammisella on taito olla sanomatta liikaa, jättää ilmaa sanojen ympärille ja lukijalle mahdollisuus omien mielikuvien muodostamiseen. Huumori ei koskaan ole osoittelevaa ja kärjistettyä, mutta kyllä Tamminen hallitsee absurdin liioittelunkin. Esimerkiksi luku nimeltään Venäjä, missä kuvataan Suomen ja Venäjän rajaviranomaisten hyvässä yhteisymmärryksessä käymiä ”neuvotteluja” (= kalastusta, saunomista ja ateriointia). Jotkut luvut herättävät nostalgisia muistoja, jotkut pakottavat tarkistamaan omien muistojen oikeellisuutta. Millainen onkaan minun Suomen historiani? 

TAMMINEN, PETRI: Meriromaani : eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä

Kustantaja: Otava 2015

Meriromaani on sivumäärältään pieni, mutta sisällöltään suuri. Se on toisaalta realistinen kuvaus merenkulusta purjelaivakaudella ja toisaalta allegoria elämästä, kohtalosta ja kasvamisesta. Tunnelmaltaan se on mietteliäs ja kohtalonkaikuinen eikä yhtä ironinen kuin Tammisen aiemmat teokset. Hupaisat hetkensä on silti siinäkin. Paikoin tulee mieleen jopa Volter Kilven suurteos Alastalon salissa, vaikka Tammisen kieli onkin minimalistista ja nasevaa. Se jättää aukkoja rivien väliin lukijoiden täytettäviksi.

 Kirjan päähenkilö ja kertoja on Vilhelm Huurna, josta tulee merikapteeni äidin toivomuksesta ja Askaisten kylän isäntien tuella. Kovin onnekasta Huurnan seilaaminen maailman valtamerillä ei ole, sillä häneltä uppoaa laiva toisensa jälkeen milloin mistäkin syystä. Koskaan vika ei ole varsinaisesti kapteenin, vaan tuhon aiheuttaa toisinaan myrsky ja toisinaan toisen laivan aiheuttama yhteentörmäys. Huurna kuitenkin murehtii huonouttaan ja huono-onnisuuttaan niin, että saa rintataudin kaltaisia oireita, kunnes uusi työrupeama pyyhkii pahat muistot pois.

Merikapteeni Vilhelm Huurna häpesi eilistä ja pelkäsi huomista, mutta nykyhetken kanssa hän oli tullut aina hyvin toimeen.

Askaisten isäntien luottamus on liikuttavaa. He hankkivat aina uuden laivan ja saavat Huurnan ottamaan aina uuden pestin vastoinkäymisistä huolimatta. Heidän näkökulmastaan Huurna on suorastaan hyvän onnen kapteeni, sillä hänen laivoilleen onnettomuudet tulevat yksi kerrallaan; jos miehistö sairastelee, niin säät ovat lempeät ja jos myrsky riepottelee, niin miehet ovat terveinä. Näin kuluvat vuodet ja Huurna havaitsee olevansa vanha. Päälliköntakki jää naulaan ja elämänpiiriksi muotoutuu koti ja postiveneen laituri. Järkipohjalla solmittu avioliitto on loppunut jo aikoja sitten eikä muita naisia ole löytynyt rinnalle joko Huurnan arkuuden tai saamattomuuden vuoksi.

Petri Tamminen on joskus lausunut, että suomalaisilta puuttuu epäonnistumisen taito. Onnistuminen on nostettu suorastaan elämän tarkoitukseksi, vaikka usein vasta epäonnistuminen jossain tuottaa myöhemmin onnistuneen lopputuloksen. Huurna saa ylpeydenaihetta vain hetkittäin, mutta hän oppii ilostumaan vähästä. Hänelle kehittyy eräänlainen kohtalonusko, joka tekee välinpitämättömäksi tulevan suhteen ja vie pelon pois.

Silloin hän avasi silmänsä ja huomasi, että hän sai kuitenkin olla ja elää, kulkea maan päällä etelään tai pohjoiseen tai olla vaikka kulkematta, pysyä tässä. Aina hänellä kuitenkin olisi elämä ja sillä arvo, tämän elämän itsensä arvo, laivat olivat uponneet, mutta hän ei.

TAMMINEN, PETRI: Muita hyviä ominaisuuksia

Petri Tammisen teos Muita hyviä ominaisuuksia sisältää parikymmentä lyhyttä juttua. Tamminen kirjoittaa hyvin avoimesti omasta elämästään, mutta tunteeko hän todella itsensä näin epäonnistuneeksi? Ei onnistumisia aviopuolisona, ei isänä, ei kirjailijana? Aina vain noloja tilanteita ja häpeän hetkiä!

Tamminen kuvaa elämää nimenomaan miehen kannalta. Ollaan arjen askareissa perheen parissa, toimittajan ominaisuudessa kirjallisia esikuvia haastattelemassa, seminaareissa eri puolilla Eurooppaa. Yritetään pärjätä lamaannuttavan ujouden kanssa ja elää miehelle tarkoitettujen normien mukaan eli salataan niin ilon tunteet kuin surutkin. Henkilökohtaisista tuntemuksista näkökulmaa laajennetaan kaikkea suomalaisuutta ilmentämään: ”Suomalainen huumori on kuin tryffeli, sen löytämiseen tarvitaan sika.” Naisten koetaan olevan aivan eri planeetalta eli elävän, tuntevan ja käyttäytyvän täysin ennakoimattomalla tavalla.

Kirjan jutuista voisi nostaa esille kertomuksen Tammisen isästä, joka joutuu keskelle ryöstöyritystä viedessään veikkauskuponkia kioskille - eipä äijä paljon hätkähdä. Kirjan kieli on herkullista. Lakoninen teksti piilottaa sisäänsä paljon huumoria ja lempeitä oivalluksia.