Liekin lapset – teos tuli julkisuuteen jonkinlaisen kohun saattelemana. Osa henkilöistä ja tapahtumista on nimittäin samoja kuin vuonna 1987 ilmestyneessä ja Tammen kustantamassa teoksessa Jumalattoman kova tinki, josta Landerin oli tarkoitus muokata uusittu versio. Syystä tai toisesta tuo hanke kariutui ja Liekin lapset-teoksen julkaisi Landerin uusi kustantaja Siltala. Kirjan kaunis nimi tulee Raamatusta Jobin kirjan säkeestä: ”Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta, vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle”. Liekin lapset sijoittuu yhdessä aikatasossa Halikon Vartsalan sahayhteisöön ajalle 1903–1929 ja ennen kaikkea vuoden 1918 tragediaan. Silloin teloitettiin Märynummella kymmeniä punaisia, joiden joukossa jopa lapsia. Kuitenkin puolueeton historiantutkimus on myöhemmin osoittanut, että paikkakunnalla työväestön vallankumous rajoittui ideologisiin puheisiin – aseellista toimintaa ei ollut. Mikä sitten johti teloituksiin?
Toisessa aikatasossa eletään vuotta 2009. Risto Paju eroaa työstä ja vaimosta ja rupeaa tutkimaan sukunsa historiaa. Ennen pitkää hän oivaltaa, että sisällissodan aikaan liittyy jokin perhesalaisuus, mutta mikä? Lander on ilmeisesti tarvinnut tätä kehyskertomusta voidakseen Riston suulla kysyä: eivätkö vuoden 1918 teloitukset olleet murhia, jotka pitäisi selvittää – olkoonkin, että niistä on kulunut yli 90 vuotta?
Lander on perehtynyt perinpohjaisesti aiheeseensa, mutta osaa käsitellä sitä kevyesti ja sujuvasti (loppuosan ”saarnaa” lukuun ottamatta). Kyse oli tavallisista ihmisistä, jotka kaoottinen aika tempasi pyörteisiinsä ja pakotti valitsemaan puolensa, tahtoipa sitä tai ei. Siitä Lander muistuttaa varsin painokkaasti, etteivät sisällissodan tapahtumat olleet samanlaisia joka paikkakunnalla: Väinö Linnan Pentinkulma ei ole ainoa totuus.
