STEN, VIVECA: Syvissä vesissä

Ruotsin dekkaritaivaan uusin tähti Viveca Sten on ammatiltaan lakiasiainjohtaja ja työskennellyt useissa eri yrityksissä, viimeksi tanskalais-ruotsalaisessa PostNordissa. Hän on julkaissut lainopillisia tietokirjoja ja kirjoittanut tähän mennessä neljä osaa suosittuun Sandhamn-dekkarisarjaan. Sarjan ensimmäinen osa Syvissä vesissä ilmestyi ruotsiksi vuonna 2008. Siitä on tehty jo tv-sarjakin, mikä ehkä innosti kääntämään teoksen myös suomeksi.

Kirjasarjan päähenkilöitä ovat rikosylikonstaapeli Thomas Andreasson ja tukholmalaisjuristi Nora Linde. He ovat olleet sydänystäviä lapsuudesta saakka ja kasvaneet kiinni perinteiseen saaristolaiselämään. Heitä yhdistävät myös nykyhetken ongelmat. Thomas on toipumassa suuresta surusta ja Nora puolestaan on kokemassa murroskautta niin työ- kuin avioelämässäkin. Heidän yhteistyötään tarvitaan kun Sandhamnin rantaan ajautuu miehen ruumis. Mies on sotkeutunut kalaverkkoon, joten kuolemaa voisi pitää kalastusonnettomuutena, mutta miksi miehen ympärillä on köysisilmukka? Tapaus muuttuu entistä epäilyttävämmäksi, kun miehen serkku löytyy pahoinpideltynä ja kuolleena majapaikastaan. Miksi serkukset ovat puuhanneet? Kuka on halunnut heidän kuolevan? Poliisilla on aluksi hyvin vähän johtolankoja. Itse asiassa lukija tietää asiasta huomattavasti enemmän, koska kirjailija on päästänyt hänet hetkittäin seuraamaan eri henkilöiden ajatuksia ja puuhia.

Viveca Sten jatkaa ruotsalaisten naisdekkaristien saarelaislinjaa eli vertailukohteena voisivat olla Mari Jungstedt (Gotlanti), Camilla Läckberg (Fjällbacka) ja Ann Rosman (Marstrand). Sandhamn on Viveca Stenille tuttua seutua, mikä antaa paikalliskuvaukseen väriä ja uskottavuutta. Tukholman saaristossa sijaitseva hiekkasaari vetää puoleensa yhä enemmän turisteja ja vanhat talot ovat niin hinnakkaita, etteivät saarelaiset enää pysty niitä itse ostamaan. Yhteiskunnallinen teema ei ole kärjistetty, mutta vastakkainasettelu saaren alkuperäisten asukkaiden ja ökyrikkaiden ulkopuolisten välillä on kuitenkin selvä. Sieltä löytyy ehkä syy murhiinkin? Juoni on näppärästi rakennettu, mutta syyllisen pystyy kyllä arvaamaan melko varhaisessa vaiheessa. Noran ja Thomaksen elämä alkaa tarinan edetessä kiinnostaa siksi paljon, että jatkoa jää odottamaan.

VIGAN, DELPHINE DE: No ja minä

Ranskalainen Delphine de Vigan (s. 1966) saavutti suursuosion neljännellä romaanillaan No ja minä. Teos voitti vuonna 2009 Ranskan kirjakauppiaiden jakaman palkinnon ja oli ehdokkaana arvostettuun Goncourt-palkintoon. Kirja sopii helppolukuisuutensa ansiosta nuorille, mutta kiinnostaa yhteiskunnallisen sanomansa ansiosta myös aikuisia.

Kirjan kertoja eli ”minä” on 13-vuotias Lou. Huikean älykkyysosamäärän omaava tyttö laatii lähes pakkomielteisesti itselleen erilaisia listoja ja älyllisiä tehtäviä, koska saa siitä turvallisen olon. Hän on hypännyt kahden luokan yli ja on siis luokkatovereitaan paljon nuorempi, pelokas ja puhumaton hiiviskelijä. Ainoastaan kaikkien tyttöjen ihailema komea häirikkö Lucas kiinnittää Louhun huomiota ja osoittaa yllättävää myötätuntoa ja arvostusta. Loun hiljainen yksinäisyys jatkuu kotioloissa. Vanhemmat eivät tunnu pääsevän yli nuoremman tyttären kätkytkuolemasta, vaan äiti vajoaa yhä syvemmälle apatiaan ja isä pakenee töihinsä.

Kaikki muuttuu, kun Lou tutustuu rautatieasemalla tupakkaa kerjäävään Nohon. Äitinsä hyljeksimä No on asunut suuren osan elämästään laitoksissa, mutta 18 vuotta täytettyään joutunut kadulle, koko elämä mahdutettuna yhteen matkalaukkuun. Kun Lou perehtyy syvällisemmin asunnottomien ongelmaan, hän järkyttyy toisaalta kodittomien ihmisten määrästä ja toisaalta siitä, miten vähän tilanteen parantamiseksi tehdään.

Me osaamme lähettää yliäänikoneita ja ohjuksia avaruuteen, tunnistaa rikollisen hiuksen tai pikkuriikkisen ihohiukkasen avulla, kehittää tomaatin, joka säilyy kolme viikkoa sileänä jääkaapissa, ladata mikroskooppisen pieneen siruun miljardeja tiedostoja. Osaamme antaa ihmisten kuolla kadulla.

Lou päättää pelastaa ystävänsä Non ja kutsuu tämän kotiinsa asumaan. Kokeilu tuntuukin onnistuvan: No saa työpaikan ja alkaa suunnitella tulevaisuutta. Yllättäen hänen läsnäolonsa piristää Loun vanhempia ja vetää heitä takaisin normaaliin elämään. Teos ei kuitenkaan pääty yleiseen onneen, sillä se ei ole satu vaan realistinen kannanotto.

HAMMER, LOTTE & HAMMER, SØREN: Kaikella on hintansa

Sisarukset Lotte ja Søren Hammer ovat nousseet nopeasti tanskalaisen dekkarimaailman kärkeen. Vuonna 2011 suomeksi ilmestynyt esikoisteos Saastat aloitti rikosylikomisario Konrad Simonsenista ja hänen murharyhmästään kertovan dekkarisarjan. Kaikella on hintansa on sarjan toinen osa ja kolmas osa Yksinäisten sydänten kerho ilmestyy suomeksi keväällä 2013.

Grönlannin jäälakeuksien keskeltä, kaukana kaikesta, löytyy naisen ruumis. Nainen tunnistetaan amerikkalaiselta tutkimusasemalta 25 vuotta aiemmin kadonneeksi tanskalaiseksi sairaanhoitajaksi, mutta miten ja miksi hänet tuolloin tuotiin jäätikölle kuolemaan erittäin raa’an murhan uhrina? Rikosylikomisario Konrad Simonsenille löytö on järkytys, sillä vuosia aiemmin hän selvitteli täsmälleen samanlaista murhaa. Hän uskoi silloin löytäneensä syyllisen, etenkin kun epäilty teki itsemurhan ennen oikeudenkäyntiä. Grönlannin tapauksen kanssa ei miehellä kuitenkaan voinut olla mitään tekemistä. Erehtyikö Simonsen pahan kerran ja ajoi syyttömän ihmisen kuolemaan?

Lisää murhattuja naisia ja lisäksi yksi läheltä-piti-tapaus paljastuu, kun eri alueiden poliisitiedostoja aletaan yhdistellä. Aika pian todennäköinen murhaaja on selvillä, mutta niin ovelasti selustansa suojanneena, ettei toteennäyttäminen tunnu mahdolliselta. Poliisi pystyy jopa päättelemään, miksi mies murhaa tietyn näköisiä ja tietyn ikäisiä naisia, mutta houkutuslinnun käyttäminen lienee arveluttavaa? Tutkimuksia mutkistavat vielä poliittiset kytkennät ja jopa eräiden valtioiden intressit, jotka vaativat salaamaan erinäisiä menneisyyden asioita. Kaikella on hintansa…

Simonsen on mielenkiintoinen hahmo. Hän on vaativainen ja kärsimätön esimies, mutta ymmärtää (ainakin toisinaan) erehtymisen olevan inhimillistä. Hän on valmis epäsovinnaisiin keinoihin (esimerkiksi selvänäkijän käyttöön ja yhteistyöhön rikollisten kanssa), kunhan tapaus vain saadaan selvitettyä. Simonsenin apuna on taitava ja hillitty Kreivitär sekä kunnianhimossaan yli-innokas nuori Pauline. Henkilöiden välillä vallitsevat suhteet ja tunteet on kuvattu hyvin.

Kirja onnistuu säilyttämään jännitteen loppuun saakka, sillä tähdellisiä johtolankoja löytyy vähän kerrassaan. Jossakin vaiheessa hyödynnetään hieman liian tuttuja juonikuvioita ja loppuratkaisu puolestaan on joiltakin osin moraaliltaan kyseenalainen, mutta silti Kaikella on hintansa -teos on hyvätasoinen dekkari.

HISLOP, VICTORIA: Saari

Englantilaisen Victoria Hislopin (s. 1959) esikoisteos Saari sai vuonna 2007 parhaan uuden kirjan Galaxy British Awards – palkinnon. Teoksen elokuvaoikeudet kiinnostivat Hollywoodia, mutta Hislop myi oikeudet polkuhintaan Kreikan televisiolle. Tuloksena oli 26-osainen sarja, joka osoittautui Kreikan historian suosituimmaksi tv-sarjaksi. Hislop on todellinen Kreeta-fani, joka hyödyntää Saari – teoksessa omia kokemuksiaan ja havaintojaan.

Alexis Fieldingin kreetalaissyntyinen äiti ei ole koskaan suostunut puhumaan menneisyydestään, joten 25-vuotiaana Alexis lähtee itse etsimään juuriaan ja matkustaa Kreetalle suvun alkuperäiseen kotikylään. Siellä hänelle paljastuu vähitellen suvun tarina, jossa riittää traagisia käänteitä mutta myös suurta rakkautta. Kiinteästi tarinaan liittyy Spinalongan saari, jonka leprasiirtolassa Alexiksen äidinäidinäiti Eleni vietti viimeiset vuotensa – näköetäisyydellä kodistaan ja perheestään. Vaikka spitaalilla oli paha maine, ei elämä siirtolassa välttämättä ollut kauhistuttavaa ja maailmansodan riehuessa saari saattoi olla jopa turvallinen.

Elenin tyttäret Anna ja Maria joutuivat siis kasvamaan ilman äitiään. Kiihkeä ja itsekeskeinen Anna halusi edetä yhteiskunnassa, mutta millä hinnalla? Hänen teoillaan oli kauaskantavia vaikutuksia monen ihmisen elämään eikä vähiten tyttären eli Alexiksen äidin elämään. Ansaitsiko hän kuitenkaan unohdusta ja tuomiota? Lempeää Mariaa taas kohtalo kuritti ankarimman jälkeen, mutta ehkäpä myös palkitsi lopulta.

Hislop kuvaa uskottavasti leprasiirtolan elämää suruineen ja iloineen. Saarella elävä yhteisö taisteli oikeuksiensa puolesta ja saavutti voittoja (esimerkiksi asianmukaisen sairaalan), vaikka viranomaiset suhtautuivat nihkeästi uudistuksiin (miksi käyttää varoja ihmisiin, jotka kuitenkin pian kuolisivat?). Koko ajan kehiteltiin myös toimivaa parannuskeinoa, mikä piti sairaiden rohkeutta yllä. Tarina etenee rauhallisesti eikä mässäile kauheuksilla vaikka tragedioita tapahtuukin. Henkilöissä on hieman painotettu paha tyttö – hyvä tyttö – asetelmaa, mutta kaikkinensa tarina on lämminhenkinen.