SNELLMAN, ANJA: Parvekejumalat

Anja Snellmanin uusin romaani Parvekejumalat sijoittuu Helsinkiin Virtasaaren (Vuosaaren?) kaupunginosaan. Aiheena on ensinnäkin islamilaisen ja suomalaisen kulttuurin yhteentörmäys, jossa kummankin kulttuurin edustajat lukkiutuvat omiin ennakkoluuloihinsa. Toiseksi kyseessä on vanhempien ja lasten välinen ongelma: aikuiset eivät tarjoa tukea eivätkä turvaa nuorelle ihmiselle sen paremmin suomalaisessa perheessä kuin somalisuvussa. Kolmantena on Snellmanille tyypillinen miesten ja naisten vastakkainasettelu: miehillä on valtaa ja naisilla velvollisuuksia. Naissukupuoleen perustuvaa alistamista ja julmuutta on myös tasa-arvon ihannemaassa Suomessa, vaikka täällä ei sukupuolielimiä leikelläkään.

Anis Muumin on somaliperheen murrosikäinen tytär, joka unelmoi farkuista, huulipunasta, bileistä ja poikaystävästä. Hän on älykäs ja tiedonhaluinen ja kiinnostunut esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Kuitenkin perinteet (Koordinaatisto) edellyttävät, että Anis pysyttelee siveästi kotona ja liikkuu kaupungilla vain veljiensä vahtimana. Hänellä ei ole mitään määräysvaltaa omaan ruumiiseensa eikä elämäänsä. Snellman kuvaa uskottavasti ja myötäeläen Aniksen kaipuuta saada elää kuin valtaväestöön kuuluvat nuoret ja olla sillä tavoin näkymätön.

Alla Pohjola on suomalaisen taiteilijaperheen tytär, jolle valinnanvapaudesta on tullut vankila. Hän on saanut kenenkään estämättä kokeilla kaikkea ja kokemuksissaan vammautunut niin henkisesti kuin ruumiillisesti. Islamiin kääntyminen merkitsee hänelle paluuta kotiin eli turvaa ja puhdistumista, kaapuun pukeutuminen taas vapauttavaa näkymättömyyttä. Allasta tulee ensin Alla-Zahra ja lopulta pelkästään Zahra. Valitettavasti hänen hahmonsa jää aika etäiseksi ja hänen tekojensa motiivit kyseenalaisiksi.

Parvekejumalat-nimi tulee kirjalle ennen kaikkea sen traagisesta loppuratkaisusta, mutta saattaa viitata myös Aniksen isän ammattiin parvekkeiden lasittajana tai Aniksen haluun oleilla parvekkeella. Aniksen isän kommentti: ”Parveke on turhan maallisen rihkaman tarjotin – paitsi silloin kun sinne laitetaan silmä joka katsoo Mekkaan.”

Romaani koostuu lyhyistä luvuista, joissa seurataan vuorotellen Anista ja Alla-Zahraa. Elävä ja herkullinen henkilökuva syntyy siinä ohessa myös Allan yliboheemista ja ylisallivasta äidistä. Snellman kirjoittaa vetävästi ja rakentaa juonen taitavasti. Ehkä hän hieman kärjistää, mutta se ei vähennä teoksen koskettavuutta.

GAVALDA, ANNA: Karkumatka

Ranskalaisen Anna Gavaldan uusin suomennettu teos Karkumatka oli alun perin novelli, jota France Loisirs – kustantamo jakoi tilaajilleen vuonna 2001. Myöhemmin Gavalda korjaili tekstiä ja muokkasi novellista pienoisromaanin. Karkumatka ei nouse kirjailijan parhaitten teosten tasolle, mutta viehättää haikeansuloisella tunnelmallaan.

Kolme noin kolmekymppistä sisarusta on matkalla häihin, mutta vailla juhlamieltä. He ovat varmoja siitä, että häät tulevat olemaan tylsät ja sukulaiset rasittavia.Omassa elämässä on ongelmia. Tunnollisuuden perikuva Lola käy läpi avioeroa, tyyniluontoinen Simon kärvistelee teräväkielisen vaimonsa rinnalla ja boheemi Garance kaipaa kiintopistettä elämäänsä. Sisarukset lähtevätkin yksimielisesti karkumatkalle, kun juhlapaikalla selviää, ettei pesueen neljäs jäsen pääse työkiireiden vuoksi mukaan. Päivästä tulee lämmin ja huoleton, tavallaan hyvästijättö lapsuudelle. Muistellaan menneitä, selvitellään muistikuvien eroja, syitä ja seurauksia. Hetkeksi unohdetaan aviopuolisot ja lapset, huolet ja velvollisuudet. Siskosten välinen sanavaihto voi vaikuttaa toisinaan jopa häijyltä, mutta yhteishenki pitää. Häihinkin päästään…

Gavalda hallitsee tyylinsä: lyhyitä lauseita, nasevia repliikkejä, ilmavia kuvauksia. Henkilökuvat tosin jäävät tällä kertaa ohuehkoiksi – kaikkein elävimmäksi tulee se (ensi näkemältä) kaikkein epämiellyttävin eli Simonin säntillinen, kärkevä, hienosteleva ja hygieniahullu vaimo Carine.

KYRÖ, TUOMAS: Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on monologimuotoinen novellikokoelma, joka pohjautuu Yleisradiossa vuonna 2009 esitettyyn kuunnelmasarjaan Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Antti Litja oli kuunnelmien äänenä ja on nyt cd-äänikirjan lukijana. Taitavaa näyttelijää kuunnellessa novelleihin avautuu kieltämättä aivan uusi ulottuvuus, mutta teksti naurattaa ja puhuttelee kyllä kirjasta luettunakin.

Novellien päähenkilö on noin 80-vuotias itsenäinen ja itsepäinen äijä, jonka mieli menee matalaksi milloin mistäkin: lumentulosta, rintaruokinnasta julkisilla paikoilla, uusista moottoriteistä, mainoksista ja veronpalautuksista. Ystävänpäivänkortti miniältä aiheuttaa pahaa mieltä, samaten kalkkuna jouluaterialla. Kaiken kaikkiaan päähenkilö ennättää kirjan aikana pahoittaa mielensä lähes 40 kertaa. Perustelut näille tunteille osoittautuvat kuitenkin useimmiten aivan loogisiksi ja järkeviksi.

Vaikka kirja koostuukin lyhyistä novelleista, onnistuu se silti tekemään eläväksi niin päähenkilön luonteen kuin hänen elämäntarinansa. Vanhus yksinään omassa talossaan, vaimo dementoituneena hoitokodissa, lapset perheineen maailmalla ja paras ystävä kuollut. Miehen fysiikka alkaa pettää, mutta henki on vireä ja vahva eikä siedä holhoamista. Tässä tuleekin väistämättä kahnausta yhteiskunnan kanssa ja mielipahaa. Kuitenkaan mies ei vaadi mitään tavatonta, vaan nimenomaan ihan tavallinen riittää.

Kirjan novellit alkavat (miltei aina) sanoilla ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun” ja jatkuvat sitten odottamattomilla väitteillä. Samaten toistuvat ilmaisut ”kyllä en” ja ”kyllä ei”, esimerkiksi näin: ”Kyllä en vastusta kehitystä, mutta tyhmyyttä aina, ja liian helpoksi tekeminen on tyhmyyksistä suurinta.” Monet kohtaukset ovat lakonisesta kielestään huolimatta (tai juuri siksi) vastustamattoman koomisia, mainittakoon vaikka uudenlaiseen hanaan tutustuminen junan vessassa.

WALKER, MARTIN: Poliisimestari Bruno

Poliisimestari Bruno on leppeää luettavaa, vaikka tutkimuksen kohteena oleva rikos onkin raaka ja kauhea. Päähenkilö on harvinaisen sympaattinen: nokkela, kätevä käsistään ja erinomainen kokki, herkkätunteinen mutta tarvittaessa kouliintunut taistelija. Hän pitää kyläläisistään huolta kuin kanaemo. Kylä puolestaan on tähän asti ollut kaunis ja turvallinen lintukoto, jossa kaikkia on suvaittu taustastaan huolimatta. Ei ole kärsitty rasismista eikä poliittisista väkivaltaisuuksista. Yksissä tuumin on puijattu EU:n tarkastajia ja suojeltu niitä, joiden tiedetään olleen virkamiehiin kohdistettujen kolttosten takana.

Vanhan arabimiehen murha muuttaa kylän ilmapiirin peruuttamattomasti, sillä murhaa selviteltäessä törmätään muihin rikoksiin ja rikollisiin: huumekauppaan, ääriliikkeiden kiihotustoimintaan, alaikäisten seksiorgioihin. Brunon paikallistuntemus on se tekijä, joka oleellisesti vaikuttaa rikoksen ratkaisemiseen. Kaiken toiminnan keskellä poliisimestari sentään ennättää flirttailla peräti kolmen kauniin naisen kanssa ja syödä herkullisia aterioita.

MICHAELS, ANNE: Routaholvi

Anne Michaels on kanadalainen runoilija ja muusikko. Routaholvi on hänen toinen romaaninsa.

Jean ja Avery tapaavat 1950-luvun loppupuolella patotyömaalla Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla. Jean on kasvitieteilijä, joka suojelee ja säilyttää luontoa ja Avery on insinööri, joka hyödyntää luonnonvaroja tekniikan avulla. He puhuvat eri kieltä, mutta kuuluvat silti yhteen. Vuonna 1964 he ovat aviopari ja Assuanin patotyömaalla Egyptissä. Avery osallistuu Abu Simbelin temppelin siirtämiseen, mutta käy työn edetessä yhä epäilevämmäksi. Onko uudelleen rakennettu temppeli valhe, pyhyytensä menettänyt? Onko oikein edistyksen nimissä riistää ihmiset pois juuriltaan ja tuhota heidän menneisyytensä?

Jean alkaa odottaa lasta, mutta saa keskenmenon. Menetys aiheuttaa puolisoiden välille niin suuren tunnetyhjiön, että he katsovat parhaaksi erota ja etsiä omin päin uutta suuntaa tulevaisuuteen. Avery opiskelee arkkitehtuuria pystyäkseen tuhoamisen sijaan rakentamaan uutta. Jean etsii ihmistä, joka näkisi hänessä muutakin kuin lapsensa menettäneen äidin. Puolalainen emigranttitaiteilija Lucjan pystyy auttamaan, sillä hänen tarinansa on selviytymistarina. Lucjan koki toisen maailmansodan kauhut Varsovan ghetossa ja näki kaupungin tuhon, mutta myös nopean uudelleenrakentamisen. Hänen kertomuksensa noista ajoista auttavat Jeania suhteuttamaan oman menetyksensä muiden kokemiin kärsimyksiin ja uskomaan tulevaisuuteen uudella tavalla.

Kirja koostuu pitkälti vuoropuheluista, muisteluista ja kertomuksista. Se on kieleltään lyyrisen kaunis, täynnä oivalluksia ja hienoja ajatuksia. Sitä ei voi lukea nopeasti, vaan mietiskellen ja uutta keksien. Esimerkiksi: Ihminen kaipaa elämässään eniten anteeksiantoa... Rakkaus voi hajota osiksi, mutta hellyys on pettämätön... Kaikki mikä on tehty rakkaudesta on elossa… Jos kirjaan olisi halunnut jotain lisää, niin hieman huumoria.

PS. Suomalaista ilahduttaa se, että kirjassa mainitaan Alvar Aallon arkkitehtuuri ja Marimekon kankaat esimerkkeinä modernista ja raikkaasta suunnittelusta. Tapahtumat sijoittuvat siis 1960-luvulle…