28.5.2012

WATSON, S. J.: Kun suljen silmäni

Steven Watson (s. 1971) on ammatissaan erikoistunut lasten kuulo-ongelmien tutkimiseen ja hoitoon, mutta keskittynyt vapaa-ajallaan luovan kirjoittamisen opiskeluun. Kirjoituskurssin tuloksena syntyikin esikoisteos Kun suljen silmäni, maailmalla mainetta niittänyt psykologinen trilleri.

Joka aamu Christine Lucas kokee saman painajaisen. Mies hänen vierellään väittää olevansa pitkäaikainen aviopuoliso, mutta Christine ei tunnista häntä. Peilistä katsoo keski-ikäinen nainen, vaikka Christine uskoo olevansa parikymppinen opiskelija tai ehkä vielä ihan lapsi. Mikään talossa ei tunnu tutulta. Mikään menneisyyden tapahtuma ei ole selkeä. Joitakin muistikuvia saattaa päivän mittaan välähtää mieleen, mutta yön aikana ne ovat taas haihtuneet. Christinen koko identiteetti on hukassa.

Aviopuolison kertoman mukaan Christine on ollut vakavassa auto-onnettomuudessa parikymmentä vuotta sitten ja sen jälkeen kärsinyt harvinaislaatuisesta muistinmenetyksestä. Tällaista amnesian muotoa tuskin on oikeasti olemassa, mutta trillerin aiheeksi se sopii mainiosti. Muistihäiriöitä on kertomakirjallisuudessa käsitelty viime vuosina muutenkin. Lisa Genova kuvaa erittäin asiantuntevasti ja uskottavasti viisikymppisen professorin sairastumista Alzheimerin tautiin romaanissaan Edelleen Alice (2010). Linda La Planten dekkarissa Hämärän huoneet (2012) taas pitkälle edenneestä Alzheimerin taudista kärsii menestyksekäs kirurgi. Hänen hajanaisten muistikuviensa perusteella selvitetään, onko hän syyllinen ystävättärensä murhaan. Kathrin Schmidtin mustan huumorin sävyttämä teos Et sinä kuole kertoo, miten kuntoudutaan aivoverenvuodon aiheuttamasta afasiasta. Jostain syystä näissä kaikissa teoksissa päähenkilönä on nainen…

Kun suljen silmäni-teos koostuu pääosin Christinen päiväkirjamerkinnöistä: päivän tapahtumista, käydyistä keskusteluista ja heränneistä muistikuvista. Niiden avulla menneisyyden pitäisi vähitellen hahmottua, mutta pelottavaa kyllä Christinen omat muistikuvat poikkeavat monessa kohtaa täysin siitä, mitä aviopuoliso ja tutut kertovat. Kirjan uhkaava tunnelma syntyy tästä ristiriidasta. Kehen voi luottaa? Mitä syytä kenelläkään on valehdella?

Christinen päiväkirjamerkinnät tuntuvat hieman epäuskottavilta. Pystyykö edes sanoja ammatikseen käsittelevä ihminen toistamaan näin yksityiskohtaisesti ja sujuvasti päivän aikana käytyjä keskusteluja ja muistamaan yksittäisiä asioita? Loppuun taas olisi toivonut jotain tuoreempaa ja paremmin kirjan henkeen sopivaa ratkaisua. Kokonaisuudessaan Kun suljen silmäni on kyllä kiehtova ja mukaansatempaava teos, jossa riittää jännitettävää loppuun saakka. Kirjailija sujauttaa taitavasti matkalla mukaan pieniä yksityiskohtia, jotka saattavat osoittautua merkityksellisiksi, mutta yhtä hyvin olla pelkkää harhautusta.

21.5.2012

OBREHT, TÉA: Tiikerin vaimo

Téa Obreht syntyi Belgradissa vuonna 1985. Seitsenvuotiaana hän pakeni Jugoslavian hajoamissotien jaloista Kyprokselle ja sieltä edelleen Egyptin kautta Yhdysvaltoihin. Vuonna 2011 Obreht voitti kaikkien aikojen nuorimpana kirjailijana arvostetun Orange-palkinnon esikoisromaanillaan Tiikerin vaimo.

Kirjan kertoja on Natalia, nuori lääkäri joka yrittää auttaa sodan seurauksista kärsiviä lapsia. Rokotusmatkalla rajan köyhemmälle puolelle hän saa tiedon isoisänsä kuolemasta. Isoisä on ollut lääkäri, joka on menettänyt poliittisista syistä lupakirjansa, mutta on silti maksutta ja oman vakavan sairautensa unohtaen hoitanut kaikkia apua tarvitsevia. Nyt hän on menehtynyt jossain tuntemattomassa paikassa kaukana kotoaan.

Natalia on tiennyt isoisänsä sairaudesta, mutta puoliksi tiedostamattaan työntänyt sen mielestään. Rokotusmatka on täynnä vastoinkäymisiä, hankaluuksia ja viivytyksiä, joten Natalialla on aikaa muistella isoisäänsä ja isoisän kertomuksia merkillisistä sattumuksista elämän varrelta. Yksi tarina käsittelee miestä, joka rangaistuksena rikkeistään on muuttunut kuolemattomaksi. Toinen kertoo kuuromykästä naisesta, joka ystävystyy eläintarhasta karanneen tiikerin kanssa ja suojelee sitä metsästäjiltä. Naisen tarinaan liittyy muita elämänkohtaloita, jotka käydään tarkasti läpi ja jotka selittävät tapahtumia ainakin jossain määrin. Paljon jää kuitenkin lukijan tulkittavaksi, kirjailija ei suinkaan kerro lopullista totuutta.

Obrehtin kirjassa on kansantarinoiden henkeä, ajattomuutta ja unenomaisuutta., mutta myös piilevää julmuutta. Kirja ei käsittele juurikaan itse sotatapahtumia, vaan sodan vaikutuksia ihmisen mieleen. Ennen sopuisasti yhdessä eläneet naapurukset ovat nyt uskonnollisista tai poliittisista syistä toisiaan vastaan. Vääränlainen sukunimi tai puhetapa voi jossakin tilanteessa käydä ihmiselle kohtalokkaaksi. Etenkin syrjäseuduilla erilaisuus herättää miltei taikauskoista kauhua, jolloin ihmiset joukkohysterian vallassa uskovat mitä vain ja tekevät mitä järjettömimpiä tekoja.

Natalian matka toimii kirjassa kehyskertomuksena ja pääosan ottaa isoisä tarinoineen. Hieman enemmän olisi voinut nykyhetkestäkin kertoa, niin värikkäitä hahmoja Natalian lähipiirissä liikkuu (esimerkiksi pippurinen isoäiti).

14.5.2012

MCGRATH, M. J.: Jään muisti

Jään muisti on tietokirjailijana ansioituneen Melanie McGrathin esikoisromaani. Teoksessa kuvastuu kirjailijan syvällinen perehtyneisyys arktisen Kanadan inuitien kulttuuriin ja elinoloihin.

Kirjan päähenkilö on eräopas ja entinen jääkarhunmetsästäjä Edie Kigaltuk, sinnikäs ja nokkela nainen. Hän on onnistunut pääsemään irti inuitien suurimmasta paheesta eli alkoholinkäytöstä ja samalla myös heikkoluontoisesta hulttioaviomiehestä. Edien uutena rauhoittumis- ja virkistyskeinona on katsoa yhä uudestaan vanhoja mykkäelokuvia, joista suurin suosikki taitaa olla Buster Keatonin ”Kenraali”. Lisää pontta hän saa siitä, että rakas poikapuoli Joe etenee määrätietoisesti sairaanhoitajan uralla – inuitit kun eivät useinkaan jaksa opiskella ja hankkia itselleen ammattia.

Edien toiveet raukeavat, kun hänen opastamansa metsästysseurueen jäsenistä yksi kuolee ampumahaavaan ja myöhemmin Joe menehtyy epäselvissä olosuhteissa. Onko kyseessä vahingonlaukaus ja itsemurha vai jotain paljon synkempää ja kauaskantoisempaa? Kirjasta kehkeytyy oivallinen vanhanajan trilleri, jossa riittää jännitystä ja uhkaavia tilanteita.

Kiinnostavinta Jään muistissa on kuvaus inuitien eli entiseltä nimeltään eskimoiden kulttuurista. Ihmiset ovat sopeutuneet jäiseen ja karuun elinpiiriinsä, oppineet hyödyntämään luonnon antimia ja tulkitsemaan muuttuvia sääoloja pienistä merkeistä. Ei siis ole ihme, että ihmisten uskonnollisuus kallistuu luonnonuskontojen suuntaan ja uskomuksissa on ripaus taikauskoa. Vanhoja tapoja kunnioitetaan yhä, mutta kuinka kauan? Ilmastonmuutoksen vaikutukset alkavat jo uhata inuitien perinteisiä elinkeinoja ja länsimaiset tavat tulla alkuperäisten tilalle.

P.S. Edien syömät ateriat eivät välttämättä herätä lukijassa ruokahalua.

7.5.2012

EUGENIDES, JEFFREY: Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides (s. 1960) julkaisee teoksia harvakseltaan, mutta ne ovat aina tapauksia. Esikoisteos Virgin Suicides oli pohjana Sofia Coppolan käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan ja seuraava romaani Middlesex voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2002. Uusin teos Naimapuuhia sijoittuu 1980-luvun alkupuolen amerikkalaiseen Brownin eliittiyliopistoon, missä Eugenides itsekin on opiskellut. Vuoron perään syvennytään kolmen nuoren opiskelijan elämänvaiheisiin, ajatuksiin ja keskinäisiin suhteisiin. Lukijan uteliaisuutta pidetään yllä vihjailemalla tulevaan, vaikka todellista ratkaisua saakin odottaa ihan viimeiseen lauseeseen saakka.

Madeline on kaunis ja lahjakas opiskelijatyttö, joka rakastaa Jane Austenia, George Eliotia ja romantiikan ajan kirjallisuutta yleensäkin. Akateemisessa perheessä Madelinelta odotetaan ilman muuta yliopistouraa, mutta tytön hullaantuminen opiskelijatoveriin näyttää mullistavan kaiken. Leonard on toki komea ja älykäs, mutta hän on työväenluokkaa ja muutenkin epäilyttävä. Madelinen vanhempien yritys puuttua peliin saattaa kuitenkin yllyttää nuoria liian hätäisiin ratkaisuihin. Madeline kehittyy tarinan edetessä itsekeskeisestä ja lapsekkaasta tytöstä vastuuntuntoiseksi naiseksi, mutta miten pitkälle hänen uhrautuvaisuutensa riittää? Ja miten pitkälle sen ylipäätään pitäisi riittää?

Leonard joutui lapsena kasvamaan ilman isää ja käytännössä ilman äitiäkin, mikä myöhemmässä elämässä näkyy huonommuudentunteena. Mielenterveyshäiriön ensimmäisiä oireita ei koululaisessa vielä tunnistettu, vaan hoitokierre ja lääkitys alkavat vasta Leonardin opiskeluaikana. Hoidettuna sairaus pysyy kurissa, mutta Leonard tuntee itsensä inhottavan tylsistyneeksi. Hän kaipaa maanisen vaiheen säkenöintiä ja voimaa ja unohtaa masennusvaiheen hirvittävän lamaannuksen, joka johtaa pahimmillaan itsetuhoisuuteen. Loistava ura biologina jäänee sairauden vuoksi unelmaksi, entäpä avioliitto?

Mitchell on keskiluokkaisesta perheestä. Hän on lempeä mietiskelijä, joka hakee uskonnosta sisältöä elämään. Tosin Äiti Teresan kaltainen uhrautuvaisuus taitaa olla hänelle liikaa… Hän rakastaa Madelinea pyyteettömästi ja alati toivoen. Miten käy, voittaako uskollisuus?

Kolmiodraama on vain osa kirjan sisällöstä ja annista. On miltei luentomaisia jaksoja kirjallisuudesta, filosofiasta, uskonnoista, sairauksista, seksistä – ja hiivasta. Maailmalla matkustetaan ja nähdään amerikkalaisnuoren silmin niin Ranskaa ja Kreikkaa kuin Intiaakin. Henkilöitä luonnehditaan esimerkiksi puhetyylin avulla tarkkanäköisesti, humoristisesti ja välillä jopa hieman ilkeästi. Kaikista aineksista syntyy viihdyttävä ja yllättävän vetävä romaani, jonka perimmäinen sanoma taitaa olla se, että naimapuuhia on harrastettu aina. Antiikin draanat, Shakespearen näytelmät ja viktoriaaniset romaanit kertovat kaikki ikuisen rakkauden kaipuusta ja järjen ja tunteen taistelusta.

P.S. Onko tällaisia yliopistokursseja todella olemassa: "Kysyvillä mielin: Kosinnat ja feminiinin (tarkoin rajattu) vaikutuspiiri”?