ALSTERDAL, TOVE: Haudattu hiljaisuudessa

Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: I tystnad begravd
Suomennos: Katriina Huttunen

Tove Alsterdal (s. 1960) on ruotsalainen toimittaja, käsikirjoittaja ja kustannustoimittaja, joka on toimittanut mm. kaikki Liza Marklundin teokset. Alsterdal vaikuttaa itsekin varsin lupaavalta jännityskirjailijalta. Jo hänen esikoisteoksensa Kadonneet oli vakuuttava, yllättävän kansainvälinen trilleri. Sen näyttämönä oli Espanja, kun taas Haudattu hiljaisuudessa tapahtuu pääosin Tornionjokilaaksossa, lumen kattamassa syrjäkylässä jossa yhä puhutaan meänkieltä. Alkusysäys trillerille on saatu kirjailijan oman enon vaiheista.

Entinen mestarihiihtäjä Lars-Erik Svanberg on vanhemmiten omaksunut jyrkän uskonnollisen näkökannan ja eristäytynyt maailmasta. Asuinsijaksi riittää kotitilan kylmä aitta. Kyläläisten huhujen mukaan Lapin Erkillä on kuitenkin rutkasti rahaa kätkettynä jonnekin. Siksikö hänet murhataan? Vai haluaako joku hänet pois tieltä? Lars-Erik ei ole suostunut myymään Rauhalan tilaa, mutta perijät luultavasti ovat halukkaampia. Roimasti ylihinnoitellun ostotarjouksen on saanut myös tukholmalaisessa hoitokodissa asuva Ingrid Hedstrand, mikä hämmästyttää suuresti Ingridin lapsia. He eivät ole koskaan kuulleet äitinsä omistamasta talosta eivätkä nytkään saa dementoituneelta vanhukselta mitään selitystä. Katrine-tytär lähtee pohjoiseen tutkimaan sukutaloa ja sen myyntimahdollisuuksia. Talosta löytyvät kirjeet ja valokuvat johdattavat hänet suvun salaisuuksien jäljille. On ollut häpeää aiheuttavia tekoja, on ollut vääriä ratkaisuja, on ollut petollisuutta. Pieniä ihmisiä ovat riepottaneet suuret voimat, sota ja poliittiset mullistukset.

Haudattu hiljaisuudessa –teoksessa uhkan tunne kasvaa kasvamistaan. Pohjoinen kylä on pimeä ja hiljainen, kylän asukkaat umpimielisiä. Entä miten kumppaninsa murhaa suunnitteleva venäläinen liikemies liittyy tapahtumiin? Katrinen tutkimukset vievät hänet Petroskoihin ja Pietariin, mutta sielläkin leijuu salailun painostava henki. Loppuratkaisu jättää asioita auki, mutta tässä tapauksessa sen hyväksyy.

GARDELL, JONAS: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Kustantaja: Johnny Kniga 2013
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar
Suomennos: Otto Lappalainen

Jonas Gardell (s. 1963) on ruotsalainen kirjailija, koomikko ja laulaja sekä suomenruotsalaisen Mark Levengoodin puoliso. Hänen trilogiansa Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin kertoo omakohtaisiin kokemuksiin perustuen homoseksuaalien elämästä 1980-luvun Ruotsissa. Vuosikymmenen alussa asenteet ovat muuttumassa eikä homoseksualismia enää luokitella rikokseksi tai sairaudeksi. Yhä useampi uskaltaa tunnustaa identiteettinsä. Sitten tulee AIDS. Nuoria miehiä alkaa kuolla tautiin, joka tuhoaa immuunijärjestelmän ja aiheuttaa keuhkotulehduksia, ripulitauteja, sieni-infektioita, syöpää ja dementiaa. Tautia nimitetään ”homoseksitaudiksi” tai ”uudeksi rutoksi”. Papit, lääkärit ja lehtien päätoimittajat kiihottavat vihaa. AIDS katsotaan ansaituksi rangaistukseksi synnistä.

Trilogian ensimmäinen osa on nimeltään Rakkaus. Kirja alkaa eristetystä sairaalahuoneesta, jossa nuori mies elää viimeisiä hetkiään. Hän on Rasmus, Värmlannista Tukholman vapaampaan ilmapiiriin paennut kaunis nuorukainen. Rasmus on ollut lapsesta asti kiusattu, ulkopuolelle jätetty. Vanhemmat ovat rakastaneet ja palvoneet lastaan, mutta kieltäytyneet näkemästä tämän erilaisuutta ja hiljaista ahdistusta. Tukholmassa Rasmus alkaa heti etsiä itselleen rakastettua ja löytää lopulta Benjaminin.

”Tiedätkö yhtään, minne päin aiot lähteä?” Benjamin kysyy, yhä yhtä pehmeällä äänellä.

”En. Enpä oikeastaan”, Rasmus tunnustaa, ja silloin Benjamin näyttää yhtäkkiä tyytyväiseltä.

Aivan kuin hän olisi toivonutkin sellaista vastausta.

”No, mikäs siinä”, hän sanoo ja puhkeaa leveään hymyyn. ”En minäkään. Ehkä voimme lähteä sinne yhdessä!”

Benjamin on lapsesta asti ollut vankkumaton Jehovan todistaja, mutta samalla tuntenut itsensä irralliseksi. Vanhempien rakkautta on ohjaillut vakaumus siitä, että lasten ajatuksia ja tekemisiä täytyy varmuuden vuoksi jatkuvasti valvoa ja kontrolloida. Silti Benjaminin elämä muuttuu juuri kenttäpalveluksen aikana. Hän tapaa Paulin, Tukholman homoseksuaalien ”äiti Teresan”, ja tiedostaa ensi kertaa oman suuntauksensa. On lämminsydämisen ja anteliaan Paulin ansiota, että Benjamin ja Rasmus tutustuvat ja rakastuvat. Miten heidän suhteensa kehittyy tästä? Rasmuksen kohtalosta tiedetään, mutta miten käy Benjaminin? Kuolinvuoteen ääressä valvoo vain Paul.

Gardell kuvaa tapahtumia runollisen kauniisti ja tunteisiin vetoavasti, mutta välillä runollisuus tuntuu hieman ryöstäytyvän käsistä. Kauneudesta tulee itsetarkoitus ja varsinainen sanoma unohtuu. Toki mukana on myös tietoa homoseksuaalisuudesta ja siihen suhtautumisesta Ruotsissa sekä faktaa AIDSista. Lukijalle avautuu riipaisevasti nuorten miesten valtava rakkaudenkaipuu ja ympäristön viha tätä rakkauden muotoa kohtaan. Kirjan nimikin viittaa ihmisten tuntemaan pelkoon ja kammoon: älä koskaan pyyhi hiv-potilaan kyyneleitä ilman käsineitä.

Trilogiaan pohjautuvaa tv-sarjaa on esitetty Suomessakin.

NOUSIAINEN, INKA: Kirkkaat päivä ja ilta

Kustantaja: Siltala 2013

Inka Nousiainen (s. 1976) on kirjoittanut seitsemän romaania ja sen lisäksi sanoituksia useille tunnetuille artisteille. Hänen esikoisteoksensa, nuortenromaani Kivienkeli sai Topelius-palkinnon vuonna 1993 ja aikuistuville nuorille suunnattu romaani Kiinalaiset kengät voitti Savonia-palkinnon vuonna 1996.

Kirkkaat päivä ja ilta -romaanin ensimmäisessä luvussa vanha Edla odottelee yötä ja kuolemaa. Hän on väsynyt elämään, kaikki on valmiina lähtöä varten. Toisessa luvussa nuori palomies Viljami yrittää toipua lamaannuksesta, johon yllättävä viesti on hänet suistanut. Näiden kahden elämään palataan vielä, heidän tiensä tulevat kohtaamaan. Silloin sekä Edla että Viljami uskaltautuvat luotaamaan menneisyyttään ja tekoja, jotka ovat vieneet heiltä kyvyn avautua ja luottaa.

Varsinainen tarina ja kirjan kiinnostavin osa alkaa seuraavassa luvussa, jonka otsakkeena on Sinä päivänä kun Iida tapasi Eliaksen, häntä puri kyy. On vuosi kolmekymmentäkahdeksan ja sodan enteet tuntuvat jo. Iida on saanut opettajattaren paikan pienestä kyläkoulusta ja nauttii itsenäisyydestä ja vapautumisesta kodin kahleista. Nuori mies sillalla, vain hetken aikaa kohdattu, on jo Iidan mielessä hänen omansa.

Se, mikä Iidan sisällä siitä lähtien liikkui. Se jomotti hänen ihonsa alla ja sai kaiken ympärillä tuntumaan erityiseltä: taivaan ja veden värit, iltaisin höyryävät pellonreunat, jossain haukkuvan koiran, kaulushaikaran äänen.

Uutta tapaamista tosin joutuu odottamaan pitkään eikä kaikki mene senkään jälkeen ihan odotusten mukaan. Sota puuttuu ihmisten kohtaloihin ja lopullisen niitin lyö yllättävältä taholta tuleva petos. Rakkaus ei kuitenkaan koskaan kuole.

Nousiaisen teksti on kirkasta ja ilmeikästä. Hänellä on silmää luonnon yksityiskohdille ja erilaisille aistivaikutelmille. Unenomainen tunnelma syntyy siitä, että tapahtumien todellisesta kulusta ei saa täyttä varmuutta missään vaiheessa. Nousiainen viittaa tulevaan, ennakoi, ehdottaa erilaisia vaihtoehtoja, kääntää tapahtumajärjestystä. Henkilöistä vain Iidaa kuvataan tarkemmin, kaikki muut ovat hänen elämäänsä liittyviä sumeita hahmoja. Ihmisen elämä on sattuman kauppaa, ja sattuma puuttuu peliin tässä kirjassa useampaan otteeseen. Kaikkea ei sanota ihan suoraan, vaan lukija saa tehdä omat päätelmänsä. Kirja on sivumäärältään pieni, mutta anniltaan suuri. Sen hieman konstikas nimikin on tulkittavissa.

DESAI, KISHWAR: Postimyyntilapset

Kustantaja: Like 2013

Alkuteos: Origins of love

Suomennos: Ida Takala

Toimittaja ja kolumnisti Kishwar Desai (s. 1956) on syntynyt Intiassa, mutta asunut pitkään Lontoossa. Vuonna 2010 hän voitti esikoisromaanillaan Pimeyden lapset Costa-kirjallisuuspalkinnonpalkinnon, jonka arvosteluperiaatteissa painotetaan tyylillisten ansioiden lisäksi myös teoksen viihdyttävyyttä. Pimeyden lapset –teoksessa tutustuttiin Simran Singhiin, ponnekkaaseen sosiaalityöntekijään, joka arvoituksiin törmätessään pureutuu niihin terrierin sitkeydellä. Tätä sisukkuutta tarvitaan myös Postimyyntilapset –romaanissa. Teos on sekoitus dekkaria ja tendenssiromaania, kohteena intialaisen naisen asema. Suomennos on julkaistu yhteistyössä Suomen UNIFEM ry:n kanssa.

Monet köyhät ja lukutaidottomat intialaiset naiset ansaitsevat rahaa toimimalla sijaissynnyttäjinä länsimaisille ihmisille, jotka eivät pysty tai halua itse synnyttää. Postimyyntilapset –romaanin kuvaamassa delhiläisessä sairaalassa heille tarjotaan mukava ympäristö, terveellistä ruokaa ja koulutustakin. Jotain hämärää klinikalla tuntuu silti tapahtuvan. Pieni tyttö syntyy HIV-positiivisena, synnyttäjä katoaa ja brittiläiset vanhemmat kuolevat sairaalan kustantamalla lomamatkalla. Simran Singh ryhtyy jäljittämään orvoksi jääneen lapsen sukulaisia Englannista ja huomaa joutuneensa hengenvaaraan. Kenelle hän on uhkana ja miksi?

Sijaissynnyttäjäbisneksessä on paljon ongelmia. Synnyttäjiksi haalitaan jopa alaikäisiä ja kokemattomia tyttöjä. Naiset joutuvat synnyttämään niin tiheään tahtiin, että heidän terveytensä vaarantuu. Heillä tehdään kokeita ”tieteen nimissä”. Rahallinen hyöty menee ihan muille kuin naisille itselleen. Heidän omat lapsensa jäävät ilman äitiä. Kipeästi lasta kaipaavilta pariskunnilta kynitään hurjia summia rahaa. Alkioita käytetään muihinkin tarkoituksiin kuin mihin ne alun perin on tarkoitettu. Entä onko oikein tehdä lapsia homoille ja lesboille?

Toki Desai ymmärtää sen tuskan, jota ihminen voi tuntea halutessaan intohimoisesti lasta ja kokiessaan aina uuden epäonnistumisen. Englantilaiset Kate ja Ben ovat tästä esimerkkeinä. Kate haluaa miehensä DNA:n omaavan lapsen ja tarttuu siksi sijaissynnytyksen mahdollisuuteen miltei pakonomaisesti, ärsyttävän jääräpäisesti. Ben puolestaan on valmis harkitsemaan adoptiota. Desain myötätunto taitaa olla Benin puolella.

Miksi vaivautua tekemään lisää vauvoja maailmaan, jossa oli sankoin joukoin lapsia rakkautta ja hyvää kotia vailla?

Kirjassa on useita kertojia, aikatasoja ja paikkakuntia, rönsyjä eri suuntiin. Vasta niiden tultua tutuksi alkaa juonikin vetää. Toisena hankaloittavana tekijänä on vieraskielisten sanojen ja käsitteiden suuri määrä, vaikka ne toisaalta lisäävätkin paikallistuntua. Henkilöt ovat kiinnostavia, etenkin perinteisestä intialaisesta naiskuvasta virkistävästi poikkeava Simran. Hän on viskistä ja savukkeista pitävä suorasuu, joka nauttii sinkun itsenäisestä elämästä.

Kirjailijan loppusanojen mukaan tarina perustuu paljolti tositapahtumiin. Aihe on vakava, mutta kirjan tyyli paikoin hieman liiankin viihteellinen. Kenties näin kirja saadaan useamman ihmisen käsiin ja tietoa sijaissynnytysten karusta todellisuudesta leviämään laajemmalle. Ajatuksia Postimyyntilapset -teos joka tapauksessa herättää.