WILLIAMS, JOHN: Butcher's crossing
Kustantaja: Bazar 2016
Alkuteos: Butcher’s Crossing
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Amerikkalaisen John Williamsin
(1922-1994) romaani Stoner oli yksi vuoden 2015 hienoimmista
kirjalöydöistä. Jo vuonna 1965 englanniksi ilmestynyt teos unohtui pian
ilmestymisensä jälkeen ja nousi maailmanmaineeseen vasta 2010-luvulla
ranskalaisen menestyskirjailijan Anna Gavaldan kampanjoinnin ansiosta.
Williamsin toinen romaani Butcher’s Crossing noudattaa samaa
kaavaa: ilmestyi 1960, unohtui ja nousi maineeseen Stonerin vanavedessä.
Butcher’s Crossing sijoittuu
1870-luvulle Yhdysvaltain Kansasiin. Nuori Will Andrews on jättänyt
yliopisto-opinnot ja suunnannut länteen jonkin epämääräisen kaipuun perässä.
Ralph Waldo Emersonin innoittamana hän haluaisi löytää alkuvoimaisen villin
luonnon.
Hän etsi vapautta ja hyvyyttä,
toivoa ja alkuvoimaa, joiden aavisti vaikuttavan elämänsä kaikkien tuttujen
asioiden alla, asioiden jotka eivät olleet vapaita eivätkä hyviä eivätkä
toiveikkaita eivätkä alkuvoimaisia. Hän etsi oman maailmansa lähdettä ja
säilyttäjää, maailman joka tuntui alati kääntävän peloissaan selkänsä
lähteelleen sen sijaan että olisi etsinyt sitä kuten hänen ympärillään kasvava
preeriaruoho ulotti säikeiset juurensa viljavaan pimeään kosteuteen, villiin
luontoon, ja siten uudistui vuodesta toiseen.
Biisonien metsästys saattaisi olla
juuri sitä, mitä Andrews kaipaa. Biisonilaumat ovat tosin suurmetsästyksen
johdosta huvenneet olemattomiin, mutta Butcher’s Crossingin kylässä eräällä
Miller-nimisellä eränkävijällä on tietoa jostain syrjäisestä laaksosta, jossa
biisoneita hänen mukaan olisi tuhatmäärin. Kukaan ei tällaiseen taruun usko,
mutta Andrewsille ei olekaan tärkeintä jahtiretken tulos, vaan miehisen
seikkailun kokeminen. Neljän miehen seurue lähtee siis vaaralliselle
taipaleelle Coloradon ankaraan vuoristoon. Löytyykö salainen laakso? Täyttääkö
se odotukset? Ainakin Andrews palaa retkeltä muuttuneena miehenä – kohtalon
varaan jättäytyvänä vaeltajana tosin edelleen.
Butcher’s Crossing ei
ihan heti tempaise imuunsa, sillä ensin luodaan tunnelmaa ja tutustutetaan
lukija kirjan henkilöihin. Tapahtumat käynnistyvät verkkaisesti, mutta vievät
ennen pitkää mukanaan todelliseen lännenseikkailuun, josta ei jännitystäkään
puutu. Kirjassa viehättää etenkin se tapa, jolla Williams kuvaa ympäristöä
runsaiden yksityiskohtien ja osuvien sanojen avulla. Tietenkin kääntäjä Ilkka
Rekiarolla on valtaisa ansio siitä, että kaikki välittyy suomalaiselle
lukijalle. Miten elävästi sitä voikaan aistia pölyisän kuumuuden ja lumen
häikäisevän valkeuden, hajut, äänet ja äänettömyyden!
… aurinko oli noussut kylän
muutaman talopahasen yläpuolelle ja porotti kadulle miltei aineelliselta
tuntuvalla voimalla.
Alkuteos: H is for Hawk
Suomennos: Irmeli Ruuska
Helen Macdonald (s. 1970) on englantilainen historioitsija, tutkija ja
kirjailija. Hän innostui linnuista ja etenkin haukoista jo lapsena.
…kun olin nähnyt kuvia
muinaisen Egyptin haukanpäisestä Horus-jumalasta, fajanssisesta turkoosista
hahmosta, jonka suurten, hypnoottisten silmien alla kulki täydellinen
silmäkulmajuova, mieleni valtasi outo, harras kunnioitus. Tuo minun
jumalani oli eikä se, jota me koulussa rukoilimme, se kaapuun pukeutunut
valkopartainen mies. Viikkokausia olin salakerettiläinen ja kuiskasin rakas
Horus enkä Isä meidän, kun luimme koulun aamuhartaudessa Herran
rukouksen.
Ensimmäisen muuttohaukkansa hän sai 12-vuotiaana. Kookkaamman ja
vaateliaamman kanahaukan omistamisesta ja kouluttamisesta hän ei haaveillut
ennen isänsä yllättävää kuolemaa. Kuvaan astuu Mabel, osittain suomalaista
sukujuurta oleva nuori kanahaukkanaaras.
Haukan juovikkaat, pieksevät
siivet, ilmaa pilkkovien tummakärkisten käsisulkien terävät harittajat,
höyhenet, jotka ovat koholla kuin kiukkuisen piikkisian piikit. Kaksi valtavaa
silmää. Sydämeni muljahtaa. Haukka on silmänkääntötemppu. Matelija. Langennut
enkeli. Korppikotka väritetyn bestiaarin sivuilta. Jotain kirjasta ja
kaukaista, kuin veteen vajoava kulta.
H niin kuin haukka on
muistelma, mutta siinä on myös selkeästi kaunokirjallisia aineksia: lyyrisen
kaunis kieli ja vahva tunnekirjo. Kirja sai sekä Costa- että Samuel Johnson
-kirjallisuuspalkinnon ja Time-lehti valitsi sen vuoden 2015 parhaaksi
tietokirjaksi. Macdonald on perehtynyt syvällisesti haukkametsästystä
käsittelevään kirjallisuuteen satojen vuosien ajalta. Erityisesti hän nostaa
esille 1930-luvulla eläneen kirjailija T. H. Whiten, jonka kokemukset haukan
koulutuksesta limittyvät Macdonaldin omiin kokemuksiin. Lapsena Macdonald tuomitsi
Whiten julmana eläinrääkkääjänä, mutta aikuisena hän osaa jo tunnistaa tämän
epätoivon ja ahdistuksen.
Kirja on kertomus Mabelin
koulutuksesta, mutta myös kuvaus suunnattomasta surusta ja ikävästä. Isä on tyttären
ajatuksissa joka hetki, mutta miltei tiedostamattomana kulkee mukana myös
vauvana kuolleen kaksosveljen muisto. Macdonald käy hälyttävän lähellä
psykoosia, sulautumisyritys haukan kanssa on vähällä onnistua. Onneksi lopulta
suhteellisuudentaju palaa. Haukka on luontokappale, jolla on omat vaistonsa ja
omat tarpeensa. Se, mitä ihminen tuekseen tarvitsee, on toinen ihminen.
Ja olen oppinut myös, miten
vaarallista on luulla, että jonkin olennon villi elinvoima olisi samaa villeyttä,
jonka me ihmiset siihen yhdistämme. Kanahaukka on kuoleman, veren ja hurmeen
ympäröimä olento, mutta sitä ei voi syyttää julmuuksista. Haukan
epäinhimillisyyttä kuuluu vaalia, koska se, mitä haukka tekee, ei liity
mitenkään meihin.