HILTON, LISA: Maestra

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: Maestra

Suomennos: Kristiina Vaara

Englantilaisen Lisa Hiltonin trilleriä Maestra on verrattu eroottisuutensa vuoksi kohusarjaan Fifty Shades of Grey ja sen päähenkilöä ominaisuuksiensa puolesta Gillian Flynnin ”kilttiin tyttöön” ja Stieg Larssonin sankarittareen Lisbeth Salanderiin. Kuitenkin se on ihan omanlaisensa, ei minkään kopio.

Judith Rashleighilla on kattava taidealan koulutus ja pätevän taideasiantuntijan intuitio. Kunnianhimoisia urahaaveita ei kuitenkaan vastaa hanttihommien tekeminen minimipalkalla taidehuutokaupassa. Sattumalta Judith päätyy maksetuksi seuralaiseksi suomalaisen Ollin pyörittämään samppanjabaariin, missä tulot ovat ihan eri luokkaa. Tämä jääkin ennen pitkää hänen ainoaksi tulolähteekseen, sillä taidehuutokaupasta tulee potkut juuri kun Judith uskoo voivansa säästää firman nololta huijausjutulta. Hän suuntaa ulkomaille. Näin on hitaahkon alun jälkeen asetelmat saatu valmiiksi ja varsinainen toiminta voi alkaa.

Maestraa markkinoidaan eroottisena trillerinä. Erotiikkaa on. Judith nauttii seksistä eri muodoissaan ja kuvaukset hänen seikkailuistaan ovat yksityiskohtaisia ja ronskeja. Tähän kirjaan ei todellakaan kannata tarttua, jos seksikohtaukset tympäisevät. Siltikin erotiikka on tässä sivuseikka, vain yksi osa Judithin elämästä. Kirja on ennen kaikkea vauhdikas ja hyvä trilleri. Judith joutuu tahtomattaan keskelle sotkuista tapahtumavyyhteä, josta purkaantuu uusi kompastuttava langanpää toinen toisensa jälkeen. Toisaalta Judith itsekin tarttuu kohdalleen osuviin tilaisuuksiin uhkarohkeasti ja omiin ulkoisiin ja henkisiin avuihinsa luottaen. Joskus tilanteet johtavat jonkun kuolemaan, mitä Judith ei suinkaan halua. Hän haluaisi vain turvallisen elämän ja mielekkään työn taiteen parissa.

Himo ja puute, sanoin itselleni, ja niiden välinen etäisyys oli se mistä minun piti neuvotella. Näin joskus elämäni nuorallatanssijan nuorien verkostona, jota pitkin minun piti kävellä, nuorat oli venytetty sen varaan mitä minulla oli annettavana tai mitä pystyin uskottelemaan, että minulla oli annettavana, ja mitä tulisin omistamaan.

Suuressa osassa Maestrassa on taidemaailma, jonka kirjailija näyttää tuntevan hyvin. Luotettavaltakin vaikuttavien instituutioiden takana saattaa piillä väärentäjiä, huijareita ja rikollisjoukkoja – mafia muiden joukossa. Hilton myös kuvailee ja analysoi mielenkiintoisesti joitakin tunnettuja taideteoksia. Tärkeimmiksi nousevat Artemisia Gentileschin maalaukset juutalaisesta Judithista, joka onnistuu katkaisemaan vihollisarmeijan päällikön Holoferneen kaulan. Aika selvää on, että Judith Rashleigh samaistuu tähän rohkeaan naiseen. Pieni feministisyyden häivähdys?  

ROCKMUSIIKKIA JA KIRJAILIJOITA

ITKONEN, JUHA: Palatkaa perhoset

Kustantaja: Otava 2016

Juha Itkosen menestysromaani Anna minun rakastaa enemmän (2005) kuvasi suomalaisen rockmuusikon Suvi Vaahteran eli Summer Maplen nousua kansainväliseksi tähdeksi ja irtiottoa entisestä elämästään.  Palatkaa perhoset jatkaa tarinaa, joten sen täydellinen ymmärtäminen melkein vaatii Anna minun rakastaa enemmän -teoksen lukemista ensin.

Kirjassa liikutaan milloin kymmenen vuoden takaisessa menneisyydessä, milloin nykyhetkessä. Paikka vaihtuu suomalaisesta jääkiekkokaupungista Afrikkaan, Lontooseen ja Yhdysvaltoihin. Lukujen otsikot kertovat selkeästi, missä ajassa ja paikassa kulloinkin ollaan. Kertojina vaihtelevat Anna minun rakastaa enemmän -teoksen tapaan Suvin äiti Leena ja ensirakkaus Antti Salokoski. Mukana on myös lehtiartikkeleita ja haastatteluja.

Antin elämä on asettunut uomiinsa. On kohtuullisen kiinnostava työ historianopettajana, on kaunis ja tarmokas vaimo ja ihana lapsi. Silti hän on turhautunut ja Suvia kohtaan kaunainen. Koska Suvi hylkäsi Antin? Vai koska saavutti menestystä, jollaisesta Antti on saanut vain unelmoida?  Milloin Antti kasvaa aikuiseksi?

Leena puolestaan on leskeksi jäätyään valmis matkustelemaan Suvin mukana maailmalla hoitamassa tämän pientä Rosa-tytärtä. Leena tuntee itsensä tärkeäksi, oikeaksi perheen tukipilariksi, kun Suvi hänen mielestään vain luo musiikkia ja yrittää pelastaa hiipuvan uransa. Tosiasiassa Leena kyllä taitaa itse etsiä jotain, mihin takertua.

Entä Suvi? Onko hän niin kylmä ja itsekeskeinen kuin äiti ja Antti väittävät? Onko hän niin kaukana normaalista arjesta ja tavallisen ihmisen todellisuudesta kuin nämä uskovat? Vasta kirjan viimeisessä luvussa Suvi saa puheenvuoron, siihen asti on saanut kuulla vain häneen kohdistettuja syytöksiä.

Palatkaa perhoset ei puhuttele ihan samassa määrin kuin Anna minun rakastaa enemmän, mutta kyllä siinäkin tunnetta ja vahvuutta on. Ihmisiä raastavat ristiriitaiset tunteet, joita he eivät ymmärrä eivätkä aina tiedostakaan – eivätkä siten myöskään osaa puhua asioita selviksi keskenään. Rakkaus on kuitenkin kaiken takana. Siitä Antti mietiskelee näin:

Onnelliseen rakkauteen tarvittiin kaksi ihmistä, kukaan ei voinut rakastaa onnellisesti yksin, mutta siinäkin harvinaisessa tapauksessa että rakkaus oli molemminpuolista, se oli silti aina väistämättä myös yksinäistä, toisiaan rakastavat eivät rakastaneet toisiaan samalla tavalla, yhden ihmisen rakkaus oli aina hänen omansa ja hän kantoi sitä yksin.

Itkonen osoittaa syvällisen tietämyksensä rockmusiikista, mutta vähempikin levyjen ja musiikkikappaleiden analysointi olisi vakuuttanut. Ihastuttavasti hän vertaa muusikkoja perhosenjahtaajiin, jotka yrittävät vangita kappaleisiinsa hauraan ja vapaan sielun, perhosen. Väkisin runnomalla se ei toteudu, mutta Itkosen kaunis ja monikerroksinen kieli kyllä päästää perhoset lentoon.

RITVANEN, ANTTI: Miten muistat minut

Kustantaja: Otava 2016

Antti Ritvanen (s. 1976) on koulutukseltaan psykologi, mutta koonnut elämänkokemusta monelta eri alalta. Miten muistat minut on hänen esikoisromaaninsa.

Jessen äiti on liian levoton jaksaakseen kauan tasaista elämää aviovaimona ja äitinä. Ennen pitkää hänen on repäistävä, lähdettävä etsimään uutta, koettava järisyttäviä rakkaussuhteita, kokeiltava alkoholia ja huumeita, toteutettava kirjailijanuraa. Kuusivuotias Jesse elää muusikkoisänsä hoivissa toki suhteellisen turvallista ja normaalia elämää, mutta jokin hiertää. Äidin ja pojan välinen suhde on ollut niin symbioottinen, ettei sitä voi katkaista kokonaan koskaan. Ainakin Jessen puolelta mukana on myös voimakas seksuaalinen lataus.

Oli nainen joka täytti huoneen ja minä siinä kiinni ja meidän tunteemme ja kehomme ja ajatuksemme yhteisiä, yhtä. Äidin ruumis tuoksuineen ja kipuineen ja himoineen kuului minulle ja minun ruumiini sille, äidin kaaos ja ahdistus ja kuolemanpelko olivat minun, kaikenkattava kiihko ja riemu samoin.

Jesse vihaa ja kaipaa, pyrkii eroon ja palaa taas. Elämästä ei oikein saa otetta, naiset ovat petollisia. Jesse antaa anteeksi paljon, mutta antaako oikeasti vai pelkkää pelokkuuttaan?

Marjatta Aalto, kirjailijaäiti, on elämää suurempi hahmo, lööppien kuningatar. Hänen itsetuhoisuutensa on äärimmäistä, käsittäen hullaantumisen yhä uudestaan samaan ongelmaiseen mieheen, rocktähteen. Ei käy kiistäminen hänen rakkauttaan Jesseä kohtaan, mutta kovin pitkäjänteistä se ei ole. Voiko sellaista hyväksyä, että hän varastaa ideoita lapsensa salaisista muistiinpanoista?

Kirjassa liikutaan useissa aikatasoissa, jotka on ilmaistu luvun otsikoissa selkeästi. Pääasiallinen kertoja on Jesse, mutta mukana on myös Marjatan näkökulma päiväkirjojen ja artikkeleiden muodossa. Nauhurillakin on tärkeä osuutensa loppuratkaisun tullen…

Ritvanen sijoittaa kirjansa todelliseen maailmaan, todellisten ihmisten ja todellisten tapahtumien keskelle. Toisaalta tutut kirjallisuuden- ja musiikkialan nimet kiinnittävät tarinan ajankohtaan, mutta toisaalta ne laimentavat sen uskottavuutta. Jokainen tietää kuitenkin, ettei Marjatta Aalto hävinnyt Finlandia-palkintoa Olli Jaloselle! Rönsyjä olisi voinut hieman leikata, niin perustarina olisi tiivistynyt selkeämmäksi. Silti kirjasta jäi pohjimmaiseksi hyvä tunne. Ritvanen kuvaa oivaltavasti ihmisiä heikkouksineen, iloineen ja suruineen. Psykologin ote näkynee siinä, miten outoja ja paljastavia unia kaikki näkevät. Miten muistat minut ei ole suorastaan hauska kirja (niin kuin takateksti mainostaa), mutta mustaa huumoria siihen kyllä kätkeytyy hieman salakavalastikin.

BUSQUETS, MILENA: Tämäkin menee ohi

Kustantaja: Otava 2016

Alkuteos: También esto pasará

Suomennos: Tarja Härkönen

Espanjalainen kirjailija, toimittaja, kääntäjä ja muotiblogin pitäjä Milena Busquets (s. 1972) pohjaa romaaninsa Tämäkin menee ohi paljolti omiin kokemuksiinsa. Milenan äiti, Ester Tusquets, perusti 1960-luvulla katalonialaisen kustantamo Lumenin ja koulutti siellä tyttärensä askel askeleelta toimittajaksi. Hän myös kannusti Milenaa kirjoittamaan vakavasti otettavaa ja laadukasta kirjallisuutta. Äidin kuolema 2012 oli romahduttaa Milenan maailman.

Tarinan alussa Blancan äidin hautajaiset ovat ohitse ja Blanca lamaannuttavan surun vallassa. Äiti oli hänen elämänsä suurin rakkaus ja kaiken keskus. Äiti opetti tyttärensä iloitsemaan ainutlaatuisista hetkistä ja haihtuvaisesta kauneudesta, kantamaan vastuun tekemisistään ja virheistäänkin ilman jälkikäteistä pahoittelua, ottamaan ihmiset tasavertaisina ja vihaamaan pikkumaisuutta. Toki äidissä oli puutteensa: vahvuudessaan hän saattoi jyrätä toiset, suorasukaisuudessaan loukata toisten tunteita, kärsimättömyydessään olla sokea. Tytär ei kuitenkaan voi olla muistamatta häntä päivästä toiseen:

Sinun kasvosi, äiti, katosivat sen naamarin taakse jonka sairaus niille nosti. Ponnistelen joka päivä, jotta näkisin ne taas, jotta pääsisin vuosien läpi ja kohtaisin todellisen katseesi, sen joka sinulla oli ennen kuin se kivettyi. Tuntuu kuin kaataisin muuria vasaralla. Samalla tavalla käy surun kanssa, joka asettuu päällemme ohuina ja narskuvina lasikerroksina ja peittää meidät vähä vähältä kokonaan.

Kaikki neuvovat Blancaa lähtemään Cadaquésiin ja laskemaan veneen vesille. Cadaquésin kesäkotiin kokoontuukin sitten koko ystäväjoukko, Blancan lapset, kaksi eksää ja nykyinen (naimisissa oleva) rakastaja. Seksi tuntuu olevan ainoa asia, mikä keventää Blancan oloa. Sitä sitten harrastetaankin huolettomasti keskustelujen, ruokailujen ja viinilasillisten ohella. On kesäisen värikästä ja vapaata.

Kirjan nimi perustuu tarinaan. Kiinan keisari pyysi viisaita miehiä keksimään lyhyen lauseen, joka toimisi aina ja joka tilanteessa. Kuukausien mietinnän jälkeen viisaat tarjosivat lausetta: ”Tämäkin menee ohi.” Blancan äidin mielestä lause oli totta: ”Tuska ja ahdistus menevät ohi, niin kuin menee onni ja autuus.” Blanca ei tätä heti usko, mutta ehkä ajan myötä…

Tämäkin menee ohi -romaani ei ensi alkuun tuntunut kovin kiinnostavalta, joskin hienostuneen kauniit lauseet vakuuttivat kirjailijan taidoista. Blancan murhe tuntui ylimitoitetulta ja muu toiminta taas pinnalliselta ja holtittomalta. Vähitellen tarinaan pääsi sisälle, ja niinhän Blancakin alkoi kasvaa ja aikuistua turvallisen ystäväpiirinsä tukemana. Pienessä kirjassa oli ihan oikeaa elämänviisautta.

KAKSI DEKKARIA AJANKOHTAISISTA AIHEISTA

HIEKKAPELTO, KATI: Tumma

Kustantaja: Otava 2016

Oulusta kotoisin oleva erityisopettaja Kati Hiekkapelto (s. 1970) on työskennellyt maahanmuuttajien opettajana ja asunut Serbian unkarilaisalueilla. Niinpä hänen rikostutkija Anna Feketestä kertova dekkarisarjansa pohjautuukin todelliseen asiantuntemukseen käsitellessään monikulttuurisuuden ja maahanmuuton ongelmia. Sarja aiempia osia Kolibri (2013) ja Suojattomat (2014) on jo käännetty usealle kielelle.

Anna Fekete (tai unkarilaisittain Fekete Anna) on syntyperältään Jugoslavian unkarilainen, mutta asunut Suomessa lapsesta asti, oppinut kielen ja kulttuurin ja kouluttautunut poliisiksi. Nyt hän on lomailemassa äitinsä luona Serbian unkarilaisalueella, pienessä maaseutukaupungissa. On kesäistä, odotellaan Tisza-joen ”kukintaa” eli miljoonien sudenkorentomaisten hyönteisten parveilua, jollaista ei voi kokea missään muualla. Ihmiset ovat tuttuja ja ystävällisiä ja muistelevat mielellään Annan isää – hyvää ja rehellistä poliisia, joka kuoli vuonna 1988 tutkiessaan mafian toimintaa. Iloisesta viinijuhlasta tulee kuitenkin käännekohta. Annan käsilaukku varastetaan ja varas itse löytyy seuraavana päivänä kuolleena Tiszan rannalta. Viranomaisten mukaan kyseessä oli liukastumisesta johtuva hukkuminen, mutta Annan vaistot kertovat muuta. Varoituksista ja pelotteluista huolimatta hän tutkii asioita omin päin ja törmää lopulta myös isänsä kuolemaan liittyviin epäselvyyksiin.

Tumma (nimi viitannee Tisza-jokeen) käsittelee monia kipeitä ja ajankohtaisia asioita. Miten suunnattomasti Annan äiti kärsi Suomessa ollessaan kylmyydestä ja pimeydestä ja kaipasi takaisin Serbiaan tuttujen asioiden pariin. Miten isoveli Ákos oli Suomessa vähällä joutua turmioon syrjäytymisen vuoksi. Miten Anna perheestä ainoana sopeutui Suomeen, mutta kärsii silti yksinäisyydestä ja juurettomuudesta. Miten unkarilainen vähemmistö menettää Serbiassa oikeuksiaan kiihtyvään tahtiin. Miten romanit ovat Serbiassa vailla oikeusturvaa ja sosiaalihuoltoa. Miten Lähi-idästä tulevien pakolaisten tulva kiristää tunteita ja nostattaa ennakkoluuloja. Annan silmin katsottuna Serbia näyttää melko byrokraattiselta ja korruptoituneelta.

… elämä tuntuu muuttumattomalta, lähes pysähtyneeltä, samalla kun valtio ympärillä vaihtaa nimeä, sotii, kituu notkahtelevan maailmantalouden reunavyöhykkeillä, piilottelee sotarikollisiaan, häpeää itseään ja on toisaalta liian ylpeä myöntämään virheitään. Tuo valtio pitää sisällään kymmeniä kansallisuuksia, vähemmistöjä, enemmistöjä, kymmeniä eri kieliä; se on tunnustanut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, mutta ei noudata sitä.

Hiekkapelto kuvaa hyvin pienen kaupungin tunnelmaa. Kaikki tuntevat toisensa, mutta silti jokaisessa tapaamisessa olisi noudatettava perinteisiä kohteliaisuussääntöjä. Naisen kuuluisi olla kaino ja kunnioittava miehiä kohtaan, nuoren vanhempia kohtaan. Pitäisi osata juhlia, tanssia, nauttia täysin sydämin ruuasta ja juomasta. Paikallistunnetta lisäävät unkarinkieliset lauseet, joita tekstissä on juuri sopivasti. Juoni on tässä kirjassa sivuosassa tunnelmaan nähden.

ZANDER, JOAKIM: Lähiö

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: Orten

Suomennos: Maija Kauhanen

Joakim Zanderin trilleri Lähiö on itsenäinen jatko-osa vuonna 2015 suomeksi ilmestyneelle Uimarille. Mukana on tuttuja henkilöitä kuten Klara Walldéen ja George Lööw, mutta tällä kertaa pikemminkin sivurooleissa, selvittämässä asioiden kansainvälisiä kytkentöjä.

Fadi ja isosisko Yasmine ovat tulleet lapsina Syyriasta Ruotsiin. He asuvat tukholmalaisessa Bergortin lähiössä, likimain omillaan, sillä väkivaltaisesta isästä ja sulkeutuneesta äidistä ei ole turvaajiksi eikä esikuviksi. Varhaiskypsä Yasmine yrittää suojella pikkuveljeään parhaansa mukaan, mutta tämä ajautuu silti tovereidensa – veljiensä – kanssa purkamaan turhautuneisuuttaan tappeluihin ja tihutöihin. Yksi erityisen typerä teko erottaa Fadin lopulta ryhmästään ja samalla Yasminesta, joka pakenee New Yorkiin etsimään uudenlaista elämää. Fadin tueksi tulee pieni muslimiveljien yhteisö, joka alkaa valmistella nuorukaista pyhään sotaan ja marttyyrikuolemaan Syyriassa.

Uusilla veljilläni on pelkät käyttäjänimet, ei oikeita nimiä, ja he ovat yhtä vihaisia kuin minä, yhtä valmiita räjäyttämään tämän paskan ilmaan kuin minäkin. Veljiä, joiden silmiltä huntu on riisuttu, niin kuin se on riisuttu minun silmiltäni, jotta he näkisivät maailman sellaisena kuin se on, kaiken sorron ja kolonialismin ja imperialismin ja epäoikeudenmukaisuuden. On käsittämätöntä etten nähnyt sitä, että olen elänyt sen keskellä. pakottanut itseni sopeutumaan siihen, yrittänyt jopa tulla osaksi sitä. Se täyttää minut vihalla ja itseinholla. Miten olen voinut olla niin sokea niin pitkään? Miten saatoin valita ruotsin sanakirjan arabian sanakirjan sijaan?

Me olemme viisi miestä eri puolilta Eurooppaa, mutta meillä kaikilla on sama väkinäinen välinpitämättömyys katseessamme, samat muistot mustistamaijoista ja tyhjistä asunnoista. Me olemme nyysineet samat farkut, polttaneet samat autot, unelmoineet samat unelmat. Me olemme eri kaupungeista mutta samasta Lähiöstä.

Syyria osoittautuu kohtalokkaaksi Fadille. Yasmine puolestaan palaa Ruotsiin selvittelemään veljensä vaiheita ja joutuu keskelle suurisuuntaisia mielenosoituksia. Lähiö on kuin ruutitynnyri, valmiina räjähtämään. Lietsooko joku paloa tahallaan? Miksi?

Zander käsittelee trillerissään varsin ajankohtaisia aiheita: maahanmuuttajien asuttamia lähiöitä, nuorten miesten radikalisoitumista ja vallassa olevien kulissientakaista hyödyntavoittelua. Lähiössä vallitsevat omat kunniakäsityksensä ja omat sääntönsä: petturuudesta rangaistaan ”silmä silmästä ja hammas hampaasta” -periaatteella. Ihan yksinkertaista ei kuitenkaan ole se, mikä lasketaan petturuudeksi ja milloin ystävyys ja veljeys muuttuvat kauppatavaraksi.

Lähiö edustaa samaa trillerityyppiä kuin esimerkiksi Jens Lapiduksen tai Stieg Larssonin teokset. Tapahtumat etenevät nopeasti ja sisältävät runsaasti jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Zanderin kuvaamat henkilöt ovat uskottavia, eivät yli-ihmisiä eivätkä psykopaatteja. Etenkin nuoreen Fadiin kiintyy, sillä kaikista toilailuistaan huolimatta hänessä on viattomuutta, vastuuntuntoa ja pyrkimystä hyvään. Zander toistaa hänen kohdallaan runollista mielikuvaa lentämisestä vapaana ja keveänä, mutta löytyykö siipien alle ilmaa?