IBRAHIMI, ANILDA: Punainen morsian

Albanialaisista kirjailijoista on tähän asti tunnettu lähinnä Ismail Kadare. Roomassa asuva albanialaissyntyinen Anilda Ibrahimi (s. 1972) on uusi tulokas, joka esikoisromaanissaan Punainen morsian kuvaa hurtilla huumorilla ihmisiä ja heidän kohtaloitaan historian pyörteissä. Tarinat ovat kuin kansan suussa kulkeneita ja sisältävät valtavan määrän asioita ja ihmisiä, mikä saattaa hieman haitata lukijaa. Tapahtumat ovat monasti traagisia, mutta Ibrahim näkee niissä myös absurdeja piirteitä.

Kaltran kylä sijaitsee kaukana vuoristossa, minkä ansiosta kylä säästyy pahimmilta poliittisilta mullistuksilta, sotatoimilta ja uudistuksilta. Vanhat tavat säilyvät siellä pitkään. Itkuvirsiä lauletaan, haudoilla käydään kertomassa uusimmat kuulumiset perheen vainajille ja pojan syntymää juhlitaan kiväärin laukauksin. Pienessä eristäytyneessä yhteisössä kaikki tietävät toistensa asiat, mikä joidenkin kohdalla osoittautuu kohtalokkaaksi.

Kirjan ensimmäinen osa ajoittuu 1900-luvun alkupuolelle. Päähenkilö on Saba, joka 15-vuotiaana joutuu avioon synnytyksessä menehtyneen isonsiskonsa lesken kanssa. Hänet on valittu jatkamaan sukua ja pitkinä vuosina ennen pojan syntymää hän on vain halveksittu ”pöllähtänyt kana”. Saba kuitenkin kasvaa oivalliseksi suurperheen äidiksi ja vanhuudessaan hän on koko sukua yhdistävä viisas matriarkka.

Toisen osan päähenkilö Dora on Saban 1970-luvulla syntynyt pojantytär. Hän asuu kaupungissa ja joutuu siksi keskelle kaikkia poliittisia uudistuksia ja suunnanmuutoksia. Rankinta on Enver Hoxhan diktatuurin aikana 1970–1980-lukujen taitteessa, jolloin Albania on täysin eristäytynyt muusta maailmasta. On fanaattisia ja brutaaleja iskuja uskontoja vastaan. On ihmisten liikkumis- ja ilmaisuvapautta rajoittavia toimia. On henkilökohtaisiin suhteisiin ja perhe-elämään liittyviä rajoitteita, joista Dorakin joutuu kärsimään. Dora on ensimmäisten joukossa juhlimassa sosialismin murtumista ja maan rajojen avautumista. Hän ja monet muut sukulaiset hakeutuvat maailmalle ja perheyhteys löyhtyy.

PS. Kirjan nimi johtuu ilmeisesti siitä, että Saban morsiuspuku on väriltään punainen…

RIMMINEN, MIKKO: Nenäpäivä

Mikko Rimmisen kirja Nenäpäivä voitti vuoden 2010 Finlandia-palkinnon. Valinnan tehnyt kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi kiitti palkintopuheessaan erityisesti Rimmisen kerrontatyyliä. Teksti on värikästä, rönsyävää ja hyvin humoristista. Harva kirja saa nauramaan ääneen, mutta Nenäpäivä pystyy siihen. Rimminen käyttää paljon uudissanoja – jopa niin paljon, että se saattaa hieman ärsyttää, vaikka sanat ovatkin täysin ymmärrettäviä ja kuvailevia.

Keski-ikäinen Irma on yksinäinen. Ei ole ystäviä, ei työpaikkaa eikä oikein perhettäkään, sillä ainoa poika on vain ääni puhelimessa. Syytä ei kerrota, Irman tausta jää hämäräksi. Tarina alkaa siitä, kun Irma sattuu soittamaan Keravalla väärän ihmisen ovikelloa ja esittäytyy hämmennyksissään Taloustutkimuksen tietojenkerääjäksi. Kaikki menee niin hyvin, että Irma jatkaa ovikellojen soittelua. Hänen esittämänsä kysymykset ovat tökeröitä, mutta haastateltavia se ei haittaa – ilmeisesti he kaipaavat kuulijaa. Irma puolestaan alkaa kantaa huolta näistä ihmisistä ja osallistuu sydämestään heidän iloihinsa ja suruihinsa. Lukija pääsee Irman pään sisälle seuraamaan hänen poukkoilevia ja huolekkaita ajatuksiaan eikä voi olla tuntematta myötätuntoa (ja ajoittain myötähäpeää). Kirjan loppu on toiveikas: kaikesta päättäen ainakin pari ystävää on valetutkija saanut. Yllättävän paljon Rimmisen ihmiset tuntuvat välittävän toisistaan – Irmaltakin vähän väliä joku tiedustelee myötätuntoisesti: ”Onks teillä kaikki okei?” Näiden huolehtijoiden joukossa on kaikenikäisiä koulupojasta vaariin.

Kirjan nimi on hieman kaksiselitteinen. Sen olettaisi viittaavan Ylen Hyvä Säätiön hyväntekeväisyyskampanjaan. Itse asiassa puhutaan Irman nenästä, joka on punainen ja turvonnut jouduttuaan kosketukseen oven kanssa. Jotkut kohtaukset kirjassa ovat turhan pitkitettyjä, pieni tiivistäminen olisi parantanut kirjaa entisestään.

VARGAS LLOSA, MARIO: Tuhma tyttö

Perulainen Mario Vargas Llosa voitti vuoden 2010 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän on Latinalaisen Amerikan arvostetuimpia kirjailijoita, jonka erityispiirteenä on ollut yhdistellä kokeilevia kerrontatekniikoita yhteiskunnallisesti kantaaottavaan sisältöön.

Tuhma tyttö ei kikkaile tyylillä eikä ole erityisen kantaaottavakaan. Tarina on yksinkertainen ja se kerrotaan yksinkertaisesti. Mies rakastaa naista, joka osoittautuu huijariksi jo koulutyttönä ja joka jatkaa huijaamista elämänsä loppuun saakka. Tuhma tyttö janoaa rahaa ja pintaliitoa ja halveksii keskiluokkaista turvallisuutta, jota kiltti poika pystyisi tarjoamaan. Mies ei suinkaan ole sokea, mutta on silti aina yhtä halukas tarjoamaan turvapaikan seikkailuissaan sekoilevalle naiselle. Pakkomielteestähän tässä täytyy olla kysymys.

Tarina alkaa 1950-luvun Limasta ja jatkuu viisikymmentä vuotta eteenpäin hieman samaan tyyliin kuin esimerkiksi Kjell Westöllä eli tapahtumat ankkuroituvat tiettyyn ajankohtaan muotisuuntausten, musiikin ja poliittisten tapahtumien esittelyllä. Niinpä Pariisissa asuva Ricardo tietää kotimaansa sotilasdiktatuurista, Paul Escobarista ja Loistava polku – sissiliikkeestä, vaikka kaikki tuntuukin hänestä epätodelliselta ja kaukaiselta. Hänen elämänsä täyttää tuhma tyttö saapuessaan milloin minkäkin uuden henkilöllisyyden omaksuneena ja kadotessaan taas jäljettömiin. Tuhman tytön perässä hän matkustaa Kuubaan ja Japaniin ja Helsinkiinkin: ”Siinä maassa kaikki oli kaunista: arkkitehtuuri, luonto, ihmiset ja ennen kaikkea vanhukset.” Rakastamansa naisen oikean henkilöllisyyden ja nimen Ricardo saa selville vasta vuosien kuluttua.

Tuhma tyttö on viihdyttävä lukuromaani, muttei suinkaan nouse kirjailijan parhaiden teosten joukkoon. Se on eräänlainen muunnelma Madame Bovarysta eli tarina naisesta, joka kyllästyy helposti ja kaipaa aina vain lisää kiihdykettä.

ADORJÁN, JOHANNA: Rakkaudessa erottamattomat

Vuonna 1940 Johanna Adorjánin isovanhemmat esiteltiin toisilleen Budapestissa juutalaisessa porvariskodissa pidetyssä konsertissa. He ehtivät olla naimisissa vain pari vuotta, kun saksalaiset miehittivät Unkarin ja isoisä joutui keskitysleirille. Isoäiti sen sijaan onnistui hankkimaan väärennetyt paperit ja piileskelemään pienen poikansa kanssa isoisän paluuseen asti. Lääkäriperheen elämä sosialistisessa Unkarissa oli kuitenkin vaikeaa ja vuonna 1956 perhe pakeni Tanskaan venäläisten joukkojen vyöryttyä tukahduttamaan unkarilaisten kansannousua.

Vuosi 1991. Isoisän sydän on pettämässä, elinaikaa on luvassa parhaimmillaankin vain kuukausia. Isoäiti on virkeä ja terve, mutta haluaa poistua elämästä yhdessä miehensä kanssa. Tehdään tarkat suunnitelmat. Mikä menetelmä takaa helpoimman ja siisteimmän lähdön? Mitkä asiat on hoidettava kuntoon ennen itsemurhaa?

Kuusitoista vuotta myöhemmin pojantytär lähtee etsimään lisävalaistusta isovanhempiensa tarinaan. Tyhjentäviä vastauksia hän ei löydä, mutta silti monia uusia ja mielenkiintoisia tietoja omasta taustastaan. Sensaatioita ja sentimentaalisuutta Rakkaudessa erottamattomat – teoksessa ei ole, vain haikeutta. Tämä pieni kirja on rakenteeltaan harkittu ja kieleltään runollisen kaunis.