Kustantaja: Otava 2017
Alkuteos: Så här upphör världen
Suomennos;
Jaana Nikula
Erik ja
Julia ovat päättäneet viettää lastensa Alicen ja Antonin kanssa koko kesän
Julian suvun huvilalla Maitolahdessa, lähellä Pietarsaarta. Täällä Julian on
tarkoitus keskittyä uuden kirjansa kirjoittamiseen ja Erikin irtaantua työstään
suuren firman it-asiantuntijana. Heti loman alkajaisiksi Erik saa tietää, että
organisaation uudelleenjärjestelyjen vuoksi irtisanottujen joukossa on myös hän
itse. Erikin suhtautuminen asiaan on hämmästyttävän rauhallinen, mutta
vaimolleen hän ei silti kerro asiasta. Haluaako hän kenties säilyttää vielä
hetken kuvan itsestään perheen elättäjänä? Joka tapauksessa hän päättää
keskittyä olemaan lastensa kanssa.
Pieni ihastuttava Anton-poika viihtyy hyvin. Huvila ympäristöineen on täynnä kiinnostavia ja pelottavia
luonnonilmiöitä: samea lampi, karu merenranta, sammakoita, hirvi, ehkä
käärmeitä, ukkonen… Isosisko Alice ei ihan niin helposti innostu kesälomastaan,
etenkin kun puhelimeen on hankala löytää tarpeeksi kenttää ystävien kanssa
viestittelemiseen. Mutta sitten kuvioon tulee mukaan naapurinpoika Leo! Julia
sen sijaan on epämääräisen tyytymätön ja yksinäinen. Aviomies Erik on toki hyvä
isä ja kaikin puolin ihailtava mies, mutta Julialle kaikkien yhteisten
vuosienkin jälkeen kaukainen.
Hän katseli usein muita pariskuntia ja
ajatteli, etteivät he näyttäneet elävän samankaltaisessa yksinäisyydessä, muut
parit näyttivät ikään kuin kuuluvan yhteen, vaikuttivat niin itsestään selvän
rakastuneilta, että hänelle tuli huono omatunto, koska hänellä ei ollut
sellaisia tunteita Erikiä kohtaan, mikä teki hänet entistä yksinäisemmäksi.,
koska hänellä ei ollut ketään kenen kanssa puhua ajatuksistaan, siitä että kaipaaminen
pois oli suurin mahdollinen petos
Naapureissa riittää ihmeteltävää. Kuka esimerkiksi on yötä myöten tennispalloa
paukuttava nainen? Yksi Julian lapsuudesta ja nuoruudesta tuttu on kuitenkin
jäljellä: Marika. Tyttö, joka määräili ja roikkui kiinni eikä suonut Julialle
tämän kaipaamaa yksinäisyyttä. Nyt Marikalla on kadehdittavan karismaattinen
aviomies ja tämän perustama yhteisö sekä kadehdittavan selkeä vakaumus: maailma
tulee nykymuodossaan loppumaan joka tapauksessa, joten viisainta alkaa jo
suunnitella tuhon jälkeistä elämää.
”On jo liian myöhäistä tehdä jotakin
pelkästään poliittista”, Marika sanoi. ”Ei auta ostaa luomuteetä, ei sillä
mitään muuteta. Meidän täytyy siis alkaa miettiä, miltä haluamme yhteiskunnan
näyttävän katastrofin jälkeen… Mutta ennen kaikkea on kyse suremisesta. On
tajuttava, että loppu on jo tullut.”
Kirjassa
vietetään kesää, mutta mitään heleää ja riemukasta tunnelmaa siinä ei koeta.
Tunnelma on lähinnä harmaa ja tasainen. Silti maailmanlopun tunnelmaakaan ei ole,
vaan tavallinen elämä jatkuu. Onhan huvilan kellariin kerääntyvä vesikin
peräisin läheisestä lammesta eikä viemäritavaraa…