JOKINEN, SEPPO: Räätälöity ratkaisu

Seppo Jokisen rikosromaaneissa on jotain miellyttävää. Ehkä syynä on päähenkilön, komisario Sakari Koskisen, inhimillinen ja sympaattinen hahmo. Tamperetta tuntevalle yksi osatekijä on tarkka ympäristönkuvaus, jonka avulla lukija tietää koko ajan, missä mennään. Sekin vaikuttaa, että Jokisen kuvaamat rikokset ovat oikeasti mahdollisia, ehkä jo todellisuudessa tapahtuneita. Teoksissa leijuu miltei arkinen henki ja tässä tapauksessa se on hyvä asia.

Räätälöity ratkaisu kuljettaa rinnakkain kahta juonta, joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Kerrotaan kahden öykkärin vetämästä konsulttifirmasta, joka lupaa räätälöidä ratkaisun kaikkeen mahdolliseen. Ideointi on aika yliampuvaa, esimerkiksi Tampereen liikennettä helpottamaan esitetään ilmarataa Hervannan ja Nokian välille. Kaupungin edustajille kustannetaan tutustumismatkoja maailmalle: “Tampereelle on ihan yksi ja sama mitä kuntalaiset sanovat ja mitä valtuustoehdokkaat ennen vaaleja lupaavat". Yhteiskuntakritiikkiä siis! Firma ajautuu kuitenkin vaikeuksiin ja johtajat ryhtyvät selvittelemään välejään epäilyttävin ottein.

Liikemiesten katkeran sodankäynnin lomaan limitetään kuvauksia pankkikorttirikoksista. Koulupojat vakoilevat kaupoissa vanhusten tai vammaisten tunnuslukuja ja saavat osan saaliista, kun vähän vanhemmat kaverit varastavat kortit ja tyhjentävät uhrien tilit. Koko tapausvyyhti alkaa keriytyä auki, kun yksi pojista löydetään kuolleena – kenties murhattuna.

Komisario Koskinen päättää palata sairaslomalta tapausta selvittämään. Miten mahtaa miehinen työyhteisö suhtautua esimieheen, joka on ollut poissa mielenterveydellisistä syistä? Jokinen kuvaa hyvin tunnelmia: arastelua, karskia huumoria, vihjailuja. Jälleen kerran Koskisen salaperäinen intuitio toimii ja rikos saadaan ratkaistua. Myös juonikuviot solmiutuvat uskottavasti yhteen.

FALCK, ILKKA: Pieniä puutarhaunelmia

Pieniä puutarhaunelmia -kirja esittelee kymmenen suomalaista siirtolapuutarhaa. Siirtolapuutarhoja alettiin perustaa Suomeen vuonna 1914 ja ne ovat yhä hyvin suosittuja – tarjoavathan ne kaupunkilaisille mahdollisuuden viljellä omaa pientä kasvimaata ja rentoutua poissa kaupungin hälystä. Jotkut käyvät tontilla vain päiväseltään ja palaavat kaupunkiin yöksi. Jotkut viettävät kuusi kuukautta puutarhassaan ja sievässä pikku mökissään. Jotkut ovat hankkineet mökkiin kaikki mukavuudet ja pystyvät hyödyntämään tiloja ympäri vuoden – vesiverkosto tosin on poissa käytöstä talvella.

Pienen puutarhan suunnittelu on vaikeampaa kuin suuren, mutta kyllä sielläkin voi tehdä monenmoista. Joitakin sääntöjä toki on; siirtolapuutarhoissa ei esimerkiksi saa kasvattaa muita puita kuin hedelmäpuita. Joku panostaa hyötypuutarhaan ja nauttii syksyn sadosta, joku luo tunnelmaa näyttävillä istutuksilla. Eräässä esitellyssä puutarhassa on hyödynnetty neliöt perinteisen inkapellon avulla: maata peittää kurpitsa, ylöspäin kasvaa maissi ja sen varsia pitkin kiipeää papu. Mökeissä tilankäyttöä on suunniteltava tarkkaan, sillä enimmilläänkin niissä on vain 25–30 neliötä. Tontille on kuitenkin luvallista rakentaa esimerkiksi erillinen sauna, huvimaja, kesäkeittiö tai kasvihuone. Miltä kuulostaa turvekattoinen maja tekolammen rannalla?

Ruokatoimittaja Katri Schröder on loihtinut herkullisia aterioita käyttämällä hyväkseen kunkin esitellyn siirtolapuutarhan satoa ja kuunnellen omistajan mieltymyksiä: vuohenjuusto-tomaattipannaria, raparperilimonaatia, krustadeihin tehtyjä vadelmasuupaloja… Kirjan lopussa on säilöntävinkkejä ja ohjeita. Tunnelmalliset kuvat ovat Eiler Forsiuksen.

JOENSUU, MATTI YRJÄNÄ: Harjunpää ja rautahuone

Matti Yrjänä Joensuu on rikoskirjailija, jota arvostavat niin suuri yleisö kuin kriitikotkin - mistä todisteena esimerkiksi kaksi Finlandia-ehdokkuutta. Joensuun viimeisimmät teokset ovat ilmestyneet harvakseltaan, sillä Harjunpää ja pahan pappi – teosta odotettiin kymmenen vuotta ja sitten odotettiin seitsemän vuotta tätä viimeisintä eli Harjunpää ja rautahuone – teosta.

Harjunpää ja rautahuone ei oikeastaan ole dekkari, vaikka siinä murhia ratkotaankin. Jännityskirjakaan se ei ole, koska lukija tietää murhaajan jo varhaisessa vaiheessa. Se on illuusioton romaani ihmisestä, jonka sisällä piilee rautahuone eli tiukasti suljettu sopukka, jonne piilotetaan kaikkein raadollisimmat halut ja toiveet. Joensuun kirjat ovat aina olleet synkkäsävyisiä, mutta nyt pahuutta on jo miltei liikaa.

Joensuun kirjojen sankari eli rikosylikonstaapeli Harjunpää on sympaattinen. Harjunpää on nähnyt ihmisen ja yhteiskunnan pahimmat puolet, muttei ole muuttunut kovaksi ja kyyniseksi. Hän on pessimistinen pohdiskelija, joka tuntee myötätuntoa elämän vaurioittamia ja kärsiviä kohtaan. Kirja alkaakin tunnekuohuisella tekstillä, josta ei heti pysty hahmottamaan, mitä on tapahtunut. Vauvan kätkytkuolemasta on kysymys ja vanhempien tuskasta, joka kanavoituu vihana poliisia – kuolemanenkeliä - kohtaan. Apea tunnelma helpottuu vasta kirjan lopussa, jossa saadaan pienen pieni toivon pilkahdus.

Kirjan toinen päähenkilö on kolmekymppinen sairaanhoitaja ja hieroja Orvo. Hänen elämänsä on lapsesta asti ollut ahdistavaa ja synkkää. Äiti reagoi jokaiseen itsenäistymisyritykseen uhkailemalla itsemurhalla ja halvaantunut isoisä palkitsee palvelukset nöyryytyksillä ja ivalla. Ystävä houkuttelee arveluttavaan bisnekseen, joka ei paljonkaan itsetuntoa kohenna. Onnistuuko Orvo silti löytämään onnen? Mikä on hänen yhteytensä Helsinkiä kuohuttaviin keski-ikäisten ja hyvätuloisten sinkkunaisten kuolemantapauksiin?

Helsingin maisemat ja tunnelmat ovat Joensuun teoksessa tärkeässä asemassa. Luontoa kuvataan todella värikkäästi, ilmaisuvoimaisesti ja luovasti, miltei onomatopoeettisesti – kaikkia sanoja tuskin löytyy sanakirjasta.

MEACHAM, LAILA: Ruusut

Ruusut on sukutarina, josta tulevat mieleen sellaiset saagat kuin Tuulen viemää tai Okalinnut. Se sijoittuu pääosin 1900-luvulle, mutta kertoo lyhyesti myös texasilaisen Howbutkerin kaupungin perustajasukujen historiasta. Menneisyys pohjustaa niitä ratkaisuja, joita nykyhetkessä elävät henkilöt tekevät.

Nuori Mary Tolliver perii isänsä koko omaisuuden – ennen kaikkea puuvillaplantaasin, jota on lapsesta asti rakastanut pakkomielteisesti. Testamentti on epäoikeudenmukainen äitiä ja veljeä kohtaan, jotka jäävät täysin Maryn armoille, mutta päämääränä onkin viljelmien säilyttäminen suvussa. Katkeroituneet sukulaiset lähtevät ja lopulta tulee ero rakastetustakin. Onko jatkuva hermoilu puuvillasadon onnistumisesta ja kiikkerästä rahatilanteesta tämän arvoista?

Mary elää pitkän elämän, mutta pystyy katsomaan omia ratkaisujaan kriittisesti vasta etsiessään itselleen perillistä. Veljenpojantytär Rachel rakastaa plantaasia yhtä intohimoisesti kuin Mary ja on yhtä valmis taistelemaan muuttuvaa maailmaa vastaan. Toistaako hän Maryn tekemät virheet? Voiko suvun kirouksen katkaista?

Ruusut-teos on miellyttävä lukuromaani, vaikkei se täysosuma olekaan. Kirjan naishahmot jäävät hieman ohuiksi ja kliseisiksi, mutta monet miehistä ovat varsin sympaattisia. Joskus tapahtumien käänteet ovat liian helposti arvattavia ja joskus taas epäuskottavia. Silti tarina vetää.

Kirjan nimi viittaa Howbutkerin vanhojen mahtisukujen perinteeseen käyttää ruusua anteeksipyynnön ja anteeksiannon välineenä – ja myös anteeksiantamattomuuden.

JAMES, PETER: Kuoleman kanssa ei kujeilla

Peter Jamesin palkittu teos Kuoleman kanssa ei kujeilla aloittaa rikosromaanien sarjan, jonka päähenkilö on Brightonissa asuva rikostarkastaja Roy Grace. Ura elokuvatuottajana lienee vaikuttanut Peter Jamesin kirjoitustyyliin, sillä kirjan luvut ovat lyhyitä, kohtaukset vaihtuvat nopeasti ja yksityiskohdat puhuttelevat kaikkia aisteja.

Michael Harrison on synnynnäinen johtaja: itsevarma, sulavakäytöksinen ja komea. Hän tekee mielellään kepposia ja kuvittelee muiden nauttivan härskeistäkin piloista. Michaelin polttari-iltana muutamat ystävistä päättävät maksaa samalla mitalla takaisin, mutta kaikki menee pahasti vikaan. Ystävät kuolevat auto-onnettomuudessa haudattuaan ensin Michaelin arkussa metsään. Kukaan muu ei tunnu tietävän suunnitelmista mitään, ei viehättävä morsian eikä Michaelin liikekumppani (jonka on tarkoitus toimia häissä bestmanina). Lukijakin kokee klaustrofobisia hetkiä pelätessään arkussa kituvan Michaelin puolesta. Ehtiikö apu ajoissa? Rikostarkastaja Gracelle tilanne on erityisen raskas, sillä hänen oma rakastettunsa on vuosia aikaisemmin kadonnut jäljettömiin. Vielä kirjasarjan ensimmäisessä osassa ei tähän tapaukseen tule mitään selvyyttä, mutta toivottavasti jatkossa sekin ratkeaa.

Kirjassa ei varsinaisesti ole mitään uutta, sillä samantapaisia ideoita on hyödynnetty aikaisemminkin. Teos on kuitenkin vetävästi kirjoitettu, juonenkäänteet hyvin ajoitettuja ja hyvin perusteltuja (jopa meedion käyttäminen apuna poliisitutkinnassa). Ainoa, mikä jäi kiusaamaan, oli kovin äkkinäinen loppuratkaisu.