HANNAH, SOPHIE: Nimikirjainmurhat

Kustantaja: WSOY 2014

Alkuteos: The Monogram Murders

Suomennos: Terhi Vartia

Agatha Christien perikunta valtuutti jännityskirjailija Sophie Hannahin kirjoittamaan uuden mysteerin rakastetusta salapoliisista Hercule Poirot’sta. Psykologisiin trillereihin erikoistunut Hannah on ollut Agatha intohimoinen Christie -fani viisivuotiaasta asti, joten pohjaa on.

Nimikirjainmurhat -dekkari ajoittuu 1920-luvun lopulle, ”jolloin mestarietsivän harmaat aivosolut ovat vireimmillään”. Kirja alkaa dramaattisella kohtauksella Poirot’n lempikahvilassa. Sisään ryntää äärimmäisen pelokkaalta vaikuttava nainen, joka kertoo tulevansa pian murhatuksi – ja ihan aiheesta kuulemma. Hän vaatii Poirot’a lupaamaan, ettei murhaa koskaan ruveta tutkimaan eikä syyllistä rankaisemaan. Sitten hän ryntää pois.

Seuraavaksi esittäytyy kirjan kertoja, nuori rikosetsivä Edward Catchpool. Hän on joutunut tutkimaan Bloxham-hotellin kuolemantapauksia, joita myöhemmin ruvetaan kutsumaan nimikirjainmurhiksi. Kolme henkilöä on löytynyt huoneistaan samaan myrkkyyn kuolleina, samalla tavalla esille aseteltuina ja kaikilla suussaan kalvosinnappi jossa kirjaimet PJI. Jäljet tuntuvat vievän Great Hollingin kylään ja siellä aiemmin tapahtuneeseen murhenäytelmään, johon kuolleet henkilöt ja myös Poirot’n kahvilassa tapaama nainen ovat liittyneet oleellisella tavalla.

Edward Catchpool edustaa tunnollista ja hieman hidasjärkistä poliisityyppiä, jolle Poirot’n nopeat päätelmät ja epäsovinnaiset menetelmät tuottavat suurta vaikeutta. Tyypilliseen tapaansa suuri salapoliisi heittelee vihjauksia ja pieniä tiedonmurusia, muttei suostu paljastamaan kaikkia tietojaan avoimesti ja suoraan. Vasta suuressa loppuselvittelyssä selviävät todelliset syylliset ja oikea tapahtumien kulku.

Kirjan juoni on näppärä ja sopivasti monimutkainen, vaikkei siinä Christien ovelaa taiturimaisuutta olekaan. Tyylissä Hannah ei ole pyrkinyt matkimaan alkuperäistä, vaan kuljettaa tarinaa nykyaikaisen nopeassa tempossa ja elokuvamaisesti vaihtuvin kohtauksin. Asiaa auttaa se, että kertojana on Hannahin luoma uusi hahmo eli nuori Catchpool. Henkilögalleria on kaiken kaikkiaan Christielle tyypillinen, mutta valitettavasti itse nimihahmo eli Hercule Poirot jää kovin piirteettömäksi ja jäykäksi. Nimikirjainmurhat on nopealukuinen dekkari ja onnistuu yllättämään loppuratkaisussa, mutta kyllä Dame Agatha silti pitemmän korren vetää.

HARMAN, PATRICIA: Hope Riverin kätilö

Kustantaja: Bazar 2014

Alkuteos: The Midwife of Hope River

Suomennos: Sari Karhulahti

Patricia Harman on työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta kätilönä Länsi-Virginiassa. Vuonna 1998 hän perusti miehensä kanssa yksityisen luonnonmukaisia menetelmiä käyttävän synnytysklinikan, mutta luopui siitä vuonna 2003. Aikaa jäi kirjoittamiselle. Ensin syntyi kaksi muistelmateosta ja sitten esikoisromaani Hope Riverin kätilö.

Kirjan päähenkilö ja kertoja on 36-vuotias Patience Murphy, itseoppinut kätilö Hope Riverin kaivoskylässä Appalakeilla. Patience on siellä menneisyyttä paossa, sillä hän on etsintäkuulutettu ja oikealta nimeltään Elizabeth Snyder. Eletään 1930-lukua ja suuren laman aikaa. Ammattiliittojen vaikutusvalta on mennyttä. Kaivoksia suljetaan ja ihmiset näkevät nälkää, mutta lapsia syntyy ja kätilö avustaa synnytyksissä, vaikka joutuisikin tekemään työnsä ilmaiseksi. Joskus sentään joku pystyy antamaan pari dollaria, pussillisen perunoita tai sylillisen halkoja.

Koska ihmiset ovat rahattomia, haetaan kätilö paikalle usein vasta silloin, kun mitään muuta toivoa ei enää ole. Patience joutuu karuissa oloissa toisinaan todella haastaviin tehtäviin, mutta selviää useimmista vaistonsa ja epäsovinnaisiinkin menetelmiin taipuvan tilannetajunsa ansiosta. Esimerkiksi laittamalla jännittyneen synnyttäjän lämpimään kylpyyn tai pyytämällä aviomiestä avustajaksi. Hän osaa myös käyttää lääkeyrttejä ja rohtoja. Kirjan mielenkiintoisinta antia ovatkin asiantuntevat kuvaukset monenlaisista synnytyksistä ja synnyttäjistä.

Hope Riverin kätilö liikkuu kahdessa aikatasossa, sillä menneisyys muistuu Patiencen mieleen vähän kerrassaan erilaisten tilanteiden myötä. Kertomus etenee verkkaista tahtia, viimeistä tiedonmurua saa odottaa pitkään ja loppu jätetään kutkuttavasti hieman auki. Nimeltä mainitaan monia kyläläisiä, mutta keskeisiä henkilöitä on vain kolme: Patience, hänen mustaihoinen apulaisensa Bitsy ja naapurissa asuva eläinlääkäri Hester. Kirja kuvaa ihmisen kykyä selvitä musertavistakin kohtalon käänteistä toisaalta oman sitkeyden ja toisaalta läheisten ansiosta. Patience auttaa muita, mutta saa vastavuoroon apua hädän koittaessa. Tässä ei ihonvärillä ole merkitystä, vaikka Ku Klux Klanin uhka leijuukin ilmassa. Laman tuoma kurjuus ja epätoivo ovat läsnä, mutta silti kirjan henki on positiivinen ja lämmin.

Minusta on tuntunut suurimman osan elämästäni, että näen unta. Herään silloin tällöin, toisinaan kuukausiksi, toisinaan minuuteiksi. Tänä yönä olen valveilla, ja makaan sängyssä ja ajattelen viime aikojen tapahtumia ja ihmisiä, joiden elämät ovat kulkeneet ristiin minun elämäni kanssa kuin suonet vanhan naisen käsissä. Heidän kasvonsa lipuvat ohitseni… rampojen ja vinoon kasvaneiden… vahvojen… rakastavien… sillä me kaikki olemme rampoja ja vinoon kasvaneita, vahvoja ja rakastavia.

HASSINEN, PIRJO: Sauna Paradis

Kustantaja: Otava 2014

Anne Hornin lapsuuteen 1960-luvulla kuului erottamattomasti Sauna Paradis, yleinen sauna jonka hänen isänsä omisti ja jossa Anne kävi pienestä pitäen auttamassa. Aikuisena Annesta tuli kirjailija, joka sai teoksiinsa aiheita kotikadultaan ja lapsuutensa kokemuksista. Myös saunasta, jota ei enää vuosiin ole ollut olemassa – kuten ei isääkään.

Erään kirjastovierailun yhteydessä Annea lähestyy tyylikäs virkamies, Lauri Kovanen. Mies toivoo, että Anne voisi auttaa häntä muistamaan lapsuuden tapahtumia ja etenkin sitä, oliko hän aikoinaan syyllinen isänsä kuolemaan. Laurin perhe asui samalla kadulla kuin Anne ja kävi Sauna Paradisissa, mutta lapset tuskin huomasivat toisiaan tuolloin. Silti muistikuvien verestäminen ja yhdisteleminen saattaisi tuoda valaistusta menneisyyden tapahtumiin. Syöttinä Annelle on Laurin lupaus kertoa jotain salaista tietoa jostakusta Annelle läheisestä ihmisestä.

Kehyskertomukseen limittyy otteita Annen kirjasta Tuhlaajatyttö. Sen päähenkilö on nuori aviovaimo Silja, joka kaipaa kipeästi omaa lasta, muttei pysty sellaista saamaan. Kuin tilauksesta kotimaahan palaa isosisko Sonja, joka on aina ollut vanhempien lempilapsi, mutta jonka urasta pornotähtenä näillä ei ole aavistustakaan. Silja käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kiristää siskoa ryhtymään sijaissynnyttäjäksi. Tämä osuus ei ole Hassisen teoksessa mikään irrallinen lisä, vaan rinnastuu Annen lapsenkaipuuseen, joka jää vaille täyttymystä. Myös aviomiesten erilaiset suhtautumistavat selviävät.

Sauna Paradis pohdiskelee lasten suhdetta vanhempiinsa. Annen mielestä hänen lapsuutensa oli onnellinen nimenomaan isän ansiosta: isä tuntui viisaalta ja lämminsydämiseltä mieheltä, paljon läheisemmältä kuin äiti. Lauri taas häpesi isäänsä tämän juopottelun takia, mutta kaihtoi äitiäänkin. Halusiko hän silti isälleen pahaa? Mistä tuli tuo ahdistava syyllisyydentunne? Laurin chileläissyntyinen vaimo taas ei tunne minkäänlaisia omantunnontuskia, vaikka täysin tietoisesti kavalsi isänsä vallankumouksen pyörteissä vuonna 1973.

Hassisen kertomuksessa vilisee rujoja yksityiskohtia, likaa ja eritteitä. Seksuaalisuus on hänellä aina vahvassa roolissa, usein hieman häpeällisissä tai jopa kieroutuneissa muodoissa. Saunan alastomuudessa paljastuvat salaisuudet johtavat yllättävän kauaskantoisiin seuraamuksiin, aina nykyhetkeen saakka.

CLEMENT, JENNIFER: Varastettujen rukousten vuori

Kustantaja: Like 2014

Alkuteos: Prayers for the stolen

Suomennos: Terhi Kuusisto

Vuoren kupeessa Meksikossa sijaitsee pieni kylä, jossa asuu vain naisia ja lapsia. Miehet ovat lähteneet etsimään työtä Acapulcosta tai yrittäneet livahtaa rajan yli Yhdysvaltain ihmemaahan. Huumemafia pitää asukkaita pelon vallassa, mutta etenkin tyttöjä, sillä kauneimmat heistä kaapataan pomojen viihdykkeeksi. Äidit suojelevat tyttäriään pukemalla heidät pojiksi, rumentamalla lialla ja ryysyillä ja viimeisenä konstina piilottamalla maakuoppiin autojen lähestyessä kylää. Toisenlainen vaara uhkaa ilmasta, sillä viranomaisten lentokoneet ruiskuttavat syövyttävää myrkkyä unikkopeltojen sijasta kylien ylle.

Varastettujen rukousten vuori -romaanissa päähenkilö ja kertoja on Ladydi-niminen teinityttö. Äiti nimesi tyttärensä prinsessa Dianan mukaan, koska prinsessa hänen itsensä tavoin oli ollut miesten pettämä nainen. Äiti on katkera ja kiivas kaunotar, joka kuluttaa päivänsä alkoholin ja televisiosarjojen parissa. Tytärtään hän kuitenkin suojelee kuin kanaemo ja lähettää tämän heti tilaisuuden tullen lastenhoitajaksi kaupunkiin. Ei mene kaikki kuitenkaan ihan äidin suunnitelmien mukaan. Naiset ovat pelinappuloita miesten hallitsemassa maailmassa, missä heidän arvonsa on vähäisempi kuin huumeiden eikä neitsyt Marian rukoileminen pyyhi pahuutta pois.

Nainen voidaan myydä uudelle omistajalle yhä uudelleen ja uudelleen, prostituoitu usealle asiakkaalle saman päivän aikana – toisin kuin annos huumeita, jonka voi myydä vain kerran.

Kirja on aiheeltaan rankka eikä se kaunistele naisten kokemaa kärsimystä. Kieli on kuitenkin runollisen kaunista ja merkityksekästä, jättää asioita kuultamaan pinnan alta. Terhi Kuusisto on onnistunut suomennoksessa hyvin.

Jennifer Clement (s. 1960) on Méxicossa asuva yhdysvaltalainen kirjailija. Voidakseen kirjoittaa naisista Meksikon huumekulttuurissa hän vietti yli kymmenen vuotta kuunnellen niin väkivaltaa kokeneita naisia kuin kätkettyjä naisia ja naisvankeja. Ihmiskaupan uhreiksi joutuneiden naisten määrä on Meksikossa hyvin suuri ja heistä moni katoaa palaamatta koskaan takaisin.