VARGAS, FRED: Normandialainen tapaus

Ranskalainen Fred Vargas (s. 1957) on kirjailija, eläinten luihin perehtynyt arkeologi ja keskiaikaan erikoistunut tutkija. Hän on ensimmäinen kirjailija, joka on voittanut Duncan Lawrie International Dagger -dekkaripalkinnon kolmasti (vuosina 2006, 2007 ja 2009). Suomen dekkariseura ry on palkinnut hänet ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjalla vuonna 2008.

Komisario Jean-Baptiste Adamsberg tutustuu keskiajalla syntyneeseen Raivoisaan armeijaan teoksessa Normandialainen tapaus. Silloin tällöin joku onnistuu näkemään tuon rujon aavearmeijan, kun se hirmuisella metakalla kulkee pitkin vakiintunutta reittiään pohjoisessa Euroopassa. Joukon ilmaantuminen saa paikallisten pahantekijöiden housut tutisemaan, sillä armeija ”ottaa haltuunsa” aina jonkun heistä. Nyt Lina-niminen nuori nainen on nähnyt ratsastajien vankina neljä miestä, joista kolme hän on pystynyt tunnistamaan – ja joista yksi on jo kadoksissa. Kyläläiset pelkäävät ja peloissaan kohdistavat vihansa näkijän perheeseen eli vaikeuksia on luvassa.

Kirjassa ratkaistaan muitakin rikoksia, joihin kaikkiin Adamsberg syventyy yhtä vakavasti riippumatta rikoksen suuruudesta. Miten vanha vaimo kuoli? Kuka sitoi pulun jalat niin, että se oli nääntyä nälkään? Kuka murhasi miljonäärin?

Vargasin henkilöt ovat usein varsin omalaatuisia – ja komisario Adamsberg on oudoimmasta päästä. Alaiset kuvailevat hänen epämääräistä katsettaan ”leväiseksi” ja ajatustapaansa sumeaksi. Nimien muistamisessa hän on toivoton ja yleissivistyksen suhteen harvinaisen tietämätön. Hän kuitenkin välittää ihmisistä ja on loputtoman kärsivällinen. Kuuntelemalla, katselemalla ja jollakin alitajuisella tasolla aistimalla Adamsberg kerää mieleensä yksityiskohtia, kunnes jokin asia rupeaa hiertämään. Silloin ollaankin jo lähellä ratkaisua. Adamsbergin apuna on kollegoista etenkin Danglard, joka on viiden lapsen yksinhuoltaja, valkoviinin suurkuluttaja, kävelevä tietosanakirja ja pakkomielteinen järjestyksen mies. Retancourt taas on komea nainen, jonka voimilla ja taidoilla ei Adamsbergin uskomuksen mukaan ole rajoja.

Vargasilla on tapana hyödyntää teoksissaan keskiaikaisia myyttejä. Vaikka hän tarinan edetessä antaakin monille yliluonnollisilta vaikuttaneille seikoille realistisen selityksen, jää jotain myös selittämättä. Tunnelma kirjoissa on siis kutkuttavan salaperäinen ja samalla hilpeä. Uhrit toki kokevat väkivaltaisen kuoleman, mutta sen Vargas sivuuttaa mahdollisimman niukasti. Pääpaino on ihmisissä, heidän yllättävissä reaktioissaan ja taustalla piilevissä tunnesiteissä. Vargasilla on uskomaton kyky luoda moniulotteisia henkilöhahmoja, joita hän kuvaa lempeän ironisesti. Huumoriin sekoittuu myös vakavia piirteitä, sillä harmittomalta vaikuttavan omalaatuisuuden alle saattaa kätkeytyä vakava häiriytyneisyys. Normandiassa ei murhien takana ehkä olekaan aavearmeija.

HARRIS, JOANNE: Persikoiden aikaan

Englantilaisen Joanne Harrisin teos Persikoiden aikaan on jatkoa suosituille Pieni suklaapuoti- ja Karamellikengät –romaaneille. Näiden kiehtova päähenkilö Vianne Rocher kutsuu helteisenä päivänä Pariisissa avuksi pientä tuulta:

En todellakaan pyytänyt paljon; ihan vain pienen tuulenpuuskan ja lumouksen, niin kuin hymyn ilmassa, joka tuo mukanaan siitepölyn ja mausteiden ja piparkakkujen etäisen tuoksun. En minä oikeastaan muuta halunnut kuin pyyhkäistä pilvet kesätaivaalta, tuoda muiden paikkojen tuoksut omaan kolkkaani maailmassa.

Tuuli tuo kirjeen haudan takaa. Viannea pyydetään palaamaan Lansquenetin kylään, viemään kukkia ystävän haudalle ja poimimaan persikoita. Sekä auttamaan, jos kylässä on ongelmia. Tosiasiassa kylässä eletään lähes sotatilassa. Niiden kahdeksan vuoden aikana, jotka Vianne on ollut poissa, on kylään syntynyt suuri ja järjestäytynyt muslimiyhteisö. Fundamentalismi on siellä voittanut alaa ja välit katoliseen kantaväestöön ovat kiristyneet. Entiseen suklaapuotiin perustettu muslimityttöjen koulu on poltettu ja epäiltynä on Viannen vanha kiistakumppani, kirkkoherra Francis Reynard. Toisaalta kummassakin yhteisössä suhtaudutaan epäillen koulun perustajaan, niqabin taakse kätkeytyvään salaperäiseen naiseen. Hän tuntuu levittävän ympärilleen kylmyyttä ja pimeyttä, mutta onko näin?

Kirjassa on kaksi kertojaa eli Vianne ja père Reynard. Viannen kohdalla on luvun otsikossa kuunsirppi ja Reynardin kohdalla risti, mutta kyllä heidän äänensä erottuvat toisistaan muutenkin. Reynard ei Pienessä suklaapuodissa ollut kovin sympaattinen hahmo, mutta tässä kirjassa hän yllättää myönteisesti. Vianne puolestaan noudattaa entistä tapaansa ja pyrkii murtamaan rintamalinjat ruoan avulla. Tällä kertaa hänellä on aseena suklaan lisäksi persikkahillo, jonka valmistusprosessi selostetaan hyvin tarkkaan.

Kieli, kulttuuri ja maantiede voivat olla erottava tekijä, mutta ruoan avulla pääsee ylittämään minkä tahansa rajan. Ruoan tarjoaminen on samaa kuin ystävän käden ojentaminen; kun ottaa sen vastaan, tulee hyväksytyksi kaikkein suljetuimpiinkin yhteisöihin.

Harrisin kirjoissa taikuus on läsnä. Sitä on pienissä merkeissä, ihmisten väreissä, enneunissa, ilman väreilyssä ja ennen kaikkea ruoassa. Persikoiden aikaan –teoksessa syödään esimerkiksi Viannen tekemiä räiskäleitä makkaroiden kera, persikkatorttuja ja suklaatryffeleitä sekä muslimiperheen harissa-ruusunterälehtikeittoa, kurkkumassa kypsennettyjä kikherneitä ja kookospikkuleipiä. Samalla aistitaan mausteiset ja hedelmäiset tuoksut, suitsukkeet ja kif. Kirja on lempeä ja sadunomainen, mutta se on myös rohkea kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta.

PS. Suomalaisessa kirjassa on käytetty alkuperäistä brittiläistä kantta, joka on uskomattoman kaunis ja tunnelmallinen.

KANGER, THOMAS: Lohikäärmeen vuosi

Ruotsalainen Thomas Kanger (s. 1951) on palkittu jännityskirjailija ja journalisti. Vuodesta 1997 lähtien hän on kouluttanut toimittajia Vietnamissa, Sri Lankassa ja Palestiinassa.

Lohikäärmeen vuosi – teoksessa Kanger kehittelee rinnakkain kahta juonikuviota, jotka eivät näytä liittyvän toisiinsa millään tavalla. Vasta kirjan lopussa paljastuu yhtymäkohta, tapahtuma kaukaa menneisyydestä. Se todistaa, miten sattumanvaraista kaikki elämässä on. Koskaan ei tiedä, millaisia tapahtumaketjuja jokin teko voi sysätä liikkeelle.

Juonikuvioista toinen alkaa suomalaisille ahdistavan tutuntuntuisella tapahtumalla: IKEAn katolle noussut ammuskelija surmaa Västeråsissa yövartijan ja katoaa ennen poliisien saapumista. Oliko vartija murhaajan todellinen kohde vai satunnainen uhri? Poliisit tuntuvat vetävän vesiperän jokaisen johtolangan kohdalla, kunnes väkivaltajaoksen päällikkö, suomalaissyntyinen Elina Wiik, astuu pohjoisille hillasoille...

Toinen juonenhaara seuraa ruotsalaisen yksityisetsivän Espen Kroghin vaellusta Yhdysvaltojen kautta Vietnamiin ja Afganistaniin. Hän jäljittää kansainvälisen asefirman kadonnutta juristia, matkan edetessä aina vain hämmentyneempänä ja epäileväisempänä. Miksi tämä Auster Fogg on kadonnut? Miksi hänet on saatava kiinni keinoja kaihtamatta? Kuka on tarinan konna?

Lohikäärmeen vuosi on vauhdikas, sujuvasti kirjoitettu ja jännittävä toimintatrilleri. Ei mitenkään poikkeuksellinen, mutta pitää mielenkiinnon yllä.

HILTUNEN, MARJA & FALTTU, LEENA: Mansikkamäen Elina

Mansikkamäen Elina – romaani perustuu samannimiseen näytelmään, jota esitettiin kesällä 2012 Kuivalahden kesäteatterissa Eurajoella. Romaanissa Elinan ja hänen läheistensä elämänvaiheita pystytään käsittelemään huomattavasti laajemmin kuin näytelmässä. Tarina on todentuntuinen ja puhutteleva.

Jo koululaisena Elina rakastuu naapurin Oskuun, komeaan velmuilijaan. Seurustelemaan ruvetaan 17-vuotiaina ja naimisiinmenoa suunnitellaan. Jatkosota murskaa toiveet, sillä Osku ilmoitetaan kadonneeksi pian rintamalle joutumisen jälkeen. Elina huomaa odottavansa lasta. Hurskas ja viisas isoisä, papa, ryhtyy sovittelemaan asioita ja niinpä Elina onkin yhtäkkiä naimisissa ison talon isännän kanssa. Juuselan Markku on rampuutensa takia arastellut Elinaa, mutta haluaa nyt vilpittömästi ottaa vastuun niin Elinasta kuin tämän odottamasta lapsesta. Avioliitto ei kuitenkaan lähde sujumaan. Puolisot tulkitsevat toistensa tekoja ja puheita väärin, loukkaantuvat ja osoittavat mieltään vuoronperään. Loppujen lopuksi vasta suora puhe ja järkevä avoimuus laukaisevat tilanteen.

Elina on luonteeltaan rohkea, järkevä ja sinnikäs, hieman kiivaskin. Nuoruus ja kokemattomuus näkyvät aluksi itsekeskeisyytenä ja taipumattomuutena, mutta elämä kouluttaa. Lopulta Elina on tarpeeksi kypsä ottamaan vastuun teoistaan ja tyytymään osakseen tulleeseen elämään. Se ei ole sitä, mitä hän neitosena odotti, mutta tarpeeksi hyvää kuitenkin.

Kirjan repliikeissä käytetään murretta. Eurajoen asukkaat puhuvat verevästi ja vauhdikkaasti, hyvin maalailevasti. Kirjoittajat taitavat oman kotimurteensa hyvin, mutta paikkakunnalle asutettujen karjalaisten evakoiden kielessä he myöntävät toteuttaneensa ”kirjailijan vapautta”. Tekstin jakautuminen hyvin lyhyisiin kappaleisiin tuntuu ensin töksähtelevältä, mutta unohtuu sitten kun tarina alkaa vetää mukanaan. Etenkin Eurajoen ja sen ympäristön asukkaille tämä on mielenkiintoinen näkökulma kotiseudun historiaan.