Kustantaja: Siltala 2021
Sari Rainio (s. 1975) on toiminut Kustannusosakeyhtiö
Siltalan kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana vuodesta 2000
lähtien. Juha ”Hermo” Rautaheimo (s. 1952) puolestaan työskenteli ensin
tutkijana ja sitten tutkinnanjohtajana väkivaltarikosyksikössä yhteensä 40
vuoden ajan. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2015. Rainion ja Rautaheimon yhdessä
kirjoittama rikosromaani Vainajat eivät vaikene aloittaa
rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion
murhatutkimuksista kertovan Mortui non silent -dekkarisarjan.
Eräänä sunnuntai-iltana juuri ennen joulua vuonna 2009
Helsingin poliisille tulee ilmoitus kerrostaloasunnosta kuolleena löytyneestä
naisesta. Ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että kuusikymppisen Hannele Laineen
kohdalla on kyse ”normaalista kotikuolemasta”, mutta jokin häiritsee Karilaa. Viola
Kaarion suorittama ruumiinavaus vahvistaa hänen epäilyksensä: kyseessä on
henkirikos.
Naapurien kertoman mukaan Karhutalon rappukäytävässä on
ajoittain nähty tumma komea mies ja toisinaan kuultu riitelyn ääniä Hannele
Laineen asunnosta. Uhrin varakas isä puolestaan paljastaa, että tytär on
säilyttänyt kotonaan hyvin arvokkaita koruja ja yleensä myös suuria määriä
käteistä rahaa. Näistä ei prameasta asunnosta löydy jälkeäkään, mutta
roskakorista löytyy Tauno Paloa esittävä postikortti viestillä: Hannelelle,
olet aarteeni kallehin. Rakkaudella, oma salaparonisi.
Rikostutkinta etenee hitaasti, todistajien lausunnot ovat
ristiriitaisia jopa Hannele Laineen persoonallisuuden suhteen. Se on kuitenkin selvää,
että rikas ja yksinäinen nainen on joutunut taitavan auervaaran kynsiin. Missä
mies oikein piileskelee? Onko hän pakoilustaan huolimatta kuitenkaan syyllinen
murhaan? Tai oikeastaan kahteen murhaan, koska Viola Kaario löytää iäkkään
naisen ruumiista selviä yhtäläisyyksiä Laineen tapaukseen?
Varsinaiseen kertomukseen limittyy otteita Mustasta
vihkosta, johon joku nainen on taltioinut elämäänsä auervaarahahmon varjossa. Mies
pitää uhria tiukasti otteessaan vaihdellen laskelmoivasti uhkailuja ja hellittelyjä,
mutta naisen henkilöllisyyttä joutuu arvuuttelemaan. Ehdokkaita tuntuisi
tarinan perusteella olevan useitakin.
Onnellinen ihminen ei ole varuillaan, onnellinen ihminen
on tyhjä kuin saapas, hidasjärkinen ja kovakalloinen. Hän ei halua minkään asian
tekevän onneensa säröä, hän on valmis sulkemaan silmänsä kirkkailta ja täysin
päivänselviltä tosiasioilta. Onnea ei pidä koskaan toivoa elämäänsä, sillä onni
tekee varomattomaksi, saa astumaan vielä sen yhden askeleen, jonka jälkeen
kaikki on myöhäistä.
Kirjassa on mukavan
vanhanaikainen tunnelma. Jos heti alussa ei mainittaisi vuosilukua 2009, voisi
tapahtumat hyvin sijoittaa edelliselle vuosisadalle. Poliisien välillä vallitsee
toveruus ja yhteishenki. Perinteisiin kuuluvat tikkakisat, kahvihuoneen vuoden
kierron mukana vaihtelevat sisustukset ja railakas joululounas
tiernapoikaesityksineen. Kaikesta huolehtii superlahjat omaava tutkintasihteeri
Felicia.
Sanailu on äijämäistä, mutta
kukaan ei heitoista juuri ota itseensä – eivät esimiehetkään, jos pisto on
osuva ja aiheellinen. Toisten omalaatuisuudet hyväksytään. Karilalla on
taipumus harhautua omiin mietteisiinsä, puhjeta luennoimaan ja siteerata Tuntematonta.
Rikosylikomisario Honkaniemellä taas puhua saunasta tai siteerata komisario
Palmua. Värikkäin hahmo on yksityisyyttään tiukasti varjeleva Viola Kaario,
joka pystyy pelottamaan muut sanattomiksi pelkällä mustalla katseellaan.
Salaisuuksia on kuitenkin hänelläkin.
Vainajat eivät vaikene
-dekkari on leppoisaa ja hauskaa luettavaa, joten se on hyvä cozy crime
-lajityypin edustaja. Murhat eivät ole liian verisiä eikä jännitys liiaksi hermoja
raastavaa.