TAMMINEN, PETRI: Muita hyviä ominaisuuksia

Petri Tammisen teos Muita hyviä ominaisuuksia sisältää parikymmentä lyhyttä juttua. Tamminen kirjoittaa hyvin avoimesti omasta elämästään, mutta tunteeko hän todella itsensä näin epäonnistuneeksi? Ei onnistumisia aviopuolisona, ei isänä, ei kirjailijana? Aina vain noloja tilanteita ja häpeän hetkiä!

Tamminen kuvaa elämää nimenomaan miehen kannalta. Ollaan arjen askareissa perheen parissa, toimittajan ominaisuudessa kirjallisia esikuvia haastattelemassa, seminaareissa eri puolilla Eurooppaa. Yritetään pärjätä lamaannuttavan ujouden kanssa ja elää miehelle tarkoitettujen normien mukaan eli salataan niin ilon tunteet kuin surutkin. Henkilökohtaisista tuntemuksista näkökulmaa laajennetaan kaikkea suomalaisuutta ilmentämään: ”Suomalainen huumori on kuin tryffeli, sen löytämiseen tarvitaan sika.” Naisten koetaan olevan aivan eri planeetalta eli elävän, tuntevan ja käyttäytyvän täysin ennakoimattomalla tavalla.

Kirjan jutuista voisi nostaa esille kertomuksen Tammisen isästä, joka joutuu keskelle ryöstöyritystä viedessään veikkauskuponkia kioskille - eipä äijä paljon hätkähdä. Kirjan kieli on herkullista. Lakoninen teksti piilottaa sisäänsä paljon huumoria ja lempeitä oivalluksia.

MANKELL, HENNING: Savuna ilmaan

Henning Mankellin kirjoittama tv-sarja Labyrinten esitettiin vuonna 2000 Ruotsin televisiossa ja samana vuonna julkaistiin tähän sarjaan perustuva romaani. Nyt teos ilmestyy suomeksi nimellä Savuna ilmaan.

Kirja koostuu nopeasti vaihtuvista elokuvamaisista kohtauksista. Luvuista lyhyimmät ovat muutaman rivin mittaisia ja pisimmätkin vain pari sivua. Teos on nopealukuinen ja säilyttää hyvin jännittävyytensä loppuun saakka, missä auttaa esimerkiksi se, että lukija tietää koko ajan enemmän kuin kirjan henkilöt.

Savuna ilmaan alkaa kuvauksella Bengt Ingemarsson -nimisen henkilön salamyhkäisestä paosta pois Ruotsista. Seuraavaksi siirrytään vuosia eteenpäin tilanteeseen, jossa meren luodolta löytyy vanha pääkallo. Nuori naissyyttäjä Louise Rehnström kiinnostuu asiasta. Onko pääkallo Ingemarssonin, jonka suurisuuntaiset suunnitelmat ja liiketoimet jättivät aikoinaan jälkeensä paljon pettyneitä ja velkaantuneita? Louisen tutkimusten tielle kasaantuu kuitenkin koko ajan esteitä ja omituisia sekaannuksia. Vaikuttaa siltä, että on olemassa salaliitto, johon kuuluu hyvin korkeassa asemassa olevia henkilöitä – jopa Louisen lähimpien ihmisten joukosta.

Mankell käsittelee ajankohtaista aihetta eli talousrikollisuutta ja hänen sävynsä on katkera. Lainsäädäntö tuntuu aina tarjoavan porsaanreikiä tarpeeksi ovelille; vain pikkurikolliset jäävät kiinni. Juoni on hyvä, mutta miksi Louise-parasta on tehty niin moniongelmainen?

BEAUTIFUL BLOGGER AWARD

Kiitos Lumikille kauniista palkinnosta! Valitettavasti olen hieman hidas hämäläinen näissä asioissa, joten kesti kuukauden saada aikaiseksi jatkaa palkintoa eteenpäin. Jätän nuo seitsemän tunnustusta salaperäisyyden varjoon (eipä ole juuri tunnustettavakaan...). Koska en seuraa blogeja juuri lainkaan, lähetän jatkotunnustuksen vain yhdelle eli omalle pomolleni! Karrin blogi

JALONEN, OLLI: Poikakirja

Olli Jalosen Poikakirja kuvaa elämää pienessä kaupungissa 1960-luvulla. Onkohan teos hieman omaelämäkerrallinen, kun minäkertojakin on nimeltään Olli ja tapahtumaympäristö suuresti Hämeenlinnaa muistuttava?

Murrosikää lähestyvä Olli tarkkailee maailmaa oman kokemuksensa valossa, usein syvempiä merkityksiä ymmärtämättä. Lukija pystyy kyllä vähitellen muodostamaan näistä palasista jonkinlaisen kokonaiskuvan, mutta kärsivällisyyttä se vaatii. Ollin perhe on maltillisesti vasemmistolainen työläisperhe, jonka arki ja juhla pyörivät tiettyjen rituaalien mukaan ja kohtuutta noudattaen. Sopusointu rupeaa rakoilemaan, kun huoli lapsista kasvaa. Miten käy perheen autistisen kuopuksen, joka vajoaa yhä syvemmälle omiin maailmoihinsa? Miten käy poikien perään olevan siskon?

Koulupäiviä hallitsee opettaja, johon sota on jättänyt jälkensä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Kylmäävää on lukea, miten hän sallii heikkojen kiusaamisen ja vieläpä rankaisee uhria ja tämän puolustajia. Pojista useimmat kuitenkin kunnioittavat kurinpitäjää ihan eri tavalla kuin toverillista suhdetta tavoittelevaa opettajaa eivätkä kyseenalaista sotilaallista ”miesautomaattiohjelmaa”. Voiko tilanne päättyä muuhun kuin murhenäytelmään?

Vapaa-aikana pojat sotivat keskenään ja pamauttelevat omatekoisia pommeja edes vahingoista viisastumatta. Tyttöihin otetaan varovasti kontaktia. Olli oppii kaiken aikaa jotakin ja pukee päätelmänsä herkullisen naiiviin muotoon: ”Näin minä opin että maailman ajassakin on katkiviiva ja se voi olla juuri nyt.” tai ”Näin minä opin maailmasta, että elämää tämä vain on eikä riisiryynipuuroa.”

Jalonen on aikamoinen sanataituri, jonka tekstistä löytyy monia eri tasoja ja koukuttavia yksityiskohtia. Huumori ja tragedia kulkevat käsi kädessä ja ovat koskettavia juuri siksi, että näkökulma pysyy koko ajan nuoren ja viattoman ihmisen näkökulmana.

LEHTOLAINEN, LEENA: Minne tytöt kadonneet

Leena Lehtolaiselta ilmestyi viimevuotisen Henkivartija-teoksen jälkeen taas Maria Kallio – dekkari. Minne tytöt kadonneet käsittelee samaa ajankohtaista asiaa kuin Anja Snellmanin Parvekejumalat eli Suomeen muuttaneiden musliminaisten asemaa.

Maria Kallio tutustuu kouluttamiensa naispoliisien elämään Afganistanissa ja näkee saksalaisen kollegansa kuolevan pommi-iskussa. Kotimaahan palattuaan hän suostuu johtamaan Espoon poliisin uutta yksikköä, joka tutkii epätyypillisiä rikoksia. Ensimmäisenä selviteltäviksi tulevat kolmen nuoren muslimitytön katoamiset ja neljännen murha. Onko tapauksilla muuta yhteistä kuin se, että kaikki ovat osallistuneet tytöille suunnatun kerhon toimintaan? Tutkimuksia vaikeuttaa muslimiyhteisön sulkeutuneisuus. Etenkin vanhempi polvi noudattaa tiukasti oman uskontonsa ja kulttuurinsa säännöksiä eikä aina edes ymmärrä Suomen lainsäädännön koskevan myös heitä. Tämä suututtaa monia suomalaisia, joiden mielestä ”maassa pitää elää maan tavalla”. Miten pitkälle fanaatikot ovat valmiita menemään?

Tapahtumat kuvataan Maria Kallion silmin. Hän yrittää olla objektiivinen toisaalta maahanmuuttajien epäluuloisuuden ja toisaalta heidän kunniantuntonsa suhteen. Samalla hän yrittää tasapainoilla valtaväestön vaatimusten keskellä, kun osa suomalaisista syyttää poliisia maahanmuuttajien suosimisesta ja osa rasismista. Oman ongelmansa muodostaa sosiaalinen media, joka levittää huhuja ja kiihotusta salamannopeasti ja saattaa vaikeuttaa pahasti poliisin työtä.

Lehtolainen kuvaa ihmisiä, tunnelmia ja tilanteita elämäntuntuisesti ja hallitsee etenkin luontevan replikoinnin. Juonen suhteen kirja ei ole aivan onnistunut, sillä tutkittava murha ratkeaa melko varhaisessa vaiheessa ja jännite latistuu sen jälkeen. Toki lopussa on aikamoista rähinää, kun Afganistanissa koetut tapahtumat saavat jatkoa Suomessa, mutta oikein uskottavaa se ei ole. Tarkoitus lienee osoittaa, ettei Suomikaan enää ole lintukoto erillään muun maailman pahuudesta.