ADLER-OLSEN, JUSSI: Pullopostia
Kustantaja: Gummerus 2014
Alkuteos: Flaskepost fra P
Suomennos: Katriina Huttunen
Tanskalainen Jussi
Adler-Olsen (s. 1950) on aiemmin työskennellyt kustannustoimittajana,
näytelmäkirjailijana, kitaristina, säveltäjänä ja kääntäjänä. Hänen
apulaispoliisikomisario Carl Mørckistä ja Osasto Q:sta kertova dekkarisarjansa
on saavuttanut suurta suosiota myös kotimaan ulkopuolella ja sarjan kolmas osa Pullopostia on voittanut mm.
pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon vuonna 2010.
Kaksi pientä poikaa kyyhöttää
venevajaan vangittuina, nälästä ja pelosta nääntyneinä. Viime hetkellä ennen
kidnappaajan saapumista onnistuu vanhempi pojista kirjoittamaan omalla
verellään lyhyen viestin ja pudottamaan sen pulloon suljettuna lautojen välistä
veteen. Aikanaan pullo löytyykin ja toimitetaan Tanskan poliisille, mutta
unohtuu vuosiksi ikkunalaudalle. Kun Carl Mørck saa tekstin käsiinsä, se on
haalistunut miltei lukukelvottomaksi. Lisäksi epäilyttää, onko viesti edes
vakavasti otettava avunhuuto vai vain poikien kolttonen.
Lukija tietää jo varhaisessa
vaiheessa, mistä on kyse. Vinoutuneella tavalla kiihkouskovaisten ja
väkivaltaisten vanhempien poika kostaa tunnekylmää lapsuuttaan sieppaamalla eristäytyneisiin
uskonlahkoihin kuuluvien perheiden lapsia. Mies on psykopaatti, mutta jollakin
tavalla syyt hänen kieroutumiseensa tulevat ymmärrettäviksi kun hänen taustansa
välähdyksittäin selviää. Poliisi onnistuu tuskallisen hitaasti kerimään auki
pullopostista alkanutta vyyhtiä, sillä uskonlahkot sulkevat tiukasti rivinsä
eivätkä paljasta keskuudessaan sattuneita murhenäytelmiä. Samaan aikaan
poliisia työllistää vielä tuhopolttojen sarja.
Synkkien rikostapausten
lomaan tuo helpotusta se huumori, jolla kuvataan osasto Q:ta. Äksy ja jääräpäinen
Carl Mørck on perimmältään aika sympaattinen ja sihteeri Rose taas hämmentävän
monipersoonainen, mutta komisarion apulainen Assad vie kyllä molemmista voiton.
Miehen salaperäinen tausta alkaa kutkuttaa yhä enemmän, kun hänestä paljastuu odottamattomia
taitoja ja miltei yliluonnollista terävyyttä. Samalla sanalliset (tahalliset
vai tahattomat?) kompastelut ja huonot vitsit huvittavat.
"Kerropa
minulle, Assad", hän sanoi, "liittyvätkö kaikki sanontasi persereikään?"
Assad virnisti. "Osaan minä
pari sellaista, joissa sitä ei ole. Ne ovat huonoja."
Okei. Jos tuo oli Syyriassa
huumoria, hänen suunpielensä saisivat tosiaan ottaa rennosti, jos hän joskus
onnettomuudekseen joutuisi sinne.
Pullopostia
on melko laaja dekkariksi (551 s.), mutta onnistuu pitämään jännityksen yllä loppuun
asti ja vielä yllättämäänkin. Teksti etenee jouhevasti kohtauksesta toiseen
eikä pitkittämisen tai toiston tunnetta synny. Tässä on dekkari parhaimmillaan!
SUND, ERIK AXL: Unissakulkija
Kustantaja: Otava 2014
Alkuteos: Hungerelden
Suomennos: Kari Koski
Erik Axl Sund on nimimerkki,
jonka taakse kätkeytyvät ruotsalaiset Håkan Axlander Sundquist (s. 1965) ja Jerker
Erikson (s. 1974). Håkan on ääni-insinööri ja muusikko, jonka yhtye iloveyoubaby!
edustaa elektropunkia. Jerker puolestaan on toiminut Håkanin yhtyeen tuottajana
ja työskentelee nykyisin kirjastonhoitajana vankilassa. He saivat vuonna 2012 Ruotsin
Dekkariakatemian erikoispalkinnon Victoria Bergman -trilogiastaan. Sarjan
ensimmäinen osa Varistyttö ilmestyi
suomeksi keväällä 2014 ja toinen osa Unissakulkija
sopivasti nyt kesälomalukemiseksi. Kolmannen ja viimeisen osan Varjojen huoneen arvioitu ilmestymisaika
on lokakuussa. Kaikista parasta olisi, jos pystyisi lukemaan osat
yhtäjaksoisesti, mutta kukapa malttaa odottaa syksyyn asti?
Unissakulkija jatkaa
saumattomasti siitä hetkestä, johon Varistyttö
jäi. Rikoskomisario Jeanette Kihlbergin poika on kadonnut salaperäisesti
kesken huvipuistovierailun, kenties kokemaan samanlaista kohtaloa kuin Varistytössä julmasti murhatut
maahanmuuttajapojat. Noiden murhien tutkiminen on rahallisista syistä virallisesti
lopetettu, mutta Jeannette jatkaa silti omaa selvitystyötään. Samanaikaisesti
poliisi joutuu tutkimaan säälimättömiä murhia, joiden kohteena tällä kertaa
ovat aikuiset. Uhreilla tuntuu olevan yhteyksiä toisiinsa niin menneisyydessä
kuin nykyisyydessäkin ja kaiken aikaa nousee esiin nimi Victoria Bergman…
Ystävänsä terapeutti Sofia Zetterlundin avulla Jeannette yrittää rakentaa
murhaajasta psykologista profiilia, mutta kuinka luotettava yhteistyökumppani
Sofia on? Hänhän on juuri havainnut itsessään sivupersoonan, jonka kokemuksista
ja tekemisistä hänellä on vain hämäriä aavistuksia. Jälleen kerran kirja loppuu
äkisti kesken tilanteen.
Unissakulkija sukeltaa
syvälle rikkoutuneeseen mieleen. Isänsä ja muidenkin miesten hyväksikäyttämä
tyttö pystyy elämään vain luomalla itselleen sivupersoonia, jotka ottavat
kantaakseen tuskan, häpeä ja vihan.
Matelija
syö ja nukkuu ja Unissakulkija seisoo ulkopuolella ja katselee mitä Victorian
muut osat tekevät puuttumatta asiaan. Unissakulkijasta hän pitää kaikkein
vähiten, mutta samalla hän tietää, että sillä on parhaat mahdollisuudet jäädä
henkiin, ja se on se osa jota hänen tulee kehittää. Muut on kuorittava pois.
Sitten
on Varistyttö, ja Victoria tietää, ettei sitä osaa voi ottaa pois hänestä.
Varistyttöä
ei voi hallita.
Nyt joutuu pohtimaan myös
kiusaamisen olemusta. Miksi jostakusta tulee kiusaaja? Miten hän valitsee
uhrinsa? Tuskinpa esimerkiksi koulukiusaajat osaavat aavistaa, miten
kauaskantoisia vaikutuksia heidän teoillaan voi olla. He unohtavat menneen varsin
pian, mutta kiusattu jää kiinni vihaansa.
Lumipallo heitettiin pyörimään neljännes elämää
aiemmin työkaluvajassa Sigtunan humanistisessa lukiossa, ja vyöryessään se
tempaisi mukaansa hänetkin ennen kuin jatkoi matkaansa kohti väistämätöntä.
Tämäkin trilogian osa vie
mukanaan eikä itse asiassa tunnu yhtä ahdistavalta kuin Varistyttö, vaikka käsitteleekin pimeyttä ja hulluutta. Lukija
tietää huomattavasti enemmän kuin kirjan henkilöt, mikä aiheuttaa pelkoa heidän
puolestaan.
PS. Kirjan kansi on jälleen
mukailu Carl Larssonin maalauksesta. Peiliin ei nyt kuvastukaan taiteilija,
vaan…