Perulainen Mario Vargas Llosa voitti vuoden 2010 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän on Latinalaisen Amerikan arvostetuimpia kirjailijoita, jonka erityispiirteenä on ollut yhdistellä kokeilevia kerrontatekniikoita yhteiskunnallisesti kantaaottavaan sisältöön.
Tuhma tyttö ei kikkaile tyylillä eikä ole erityisen kantaaottavakaan. Tarina on yksinkertainen ja se kerrotaan yksinkertaisesti. Mies rakastaa naista, joka osoittautuu huijariksi jo koulutyttönä ja joka jatkaa huijaamista elämänsä loppuun saakka. Tuhma tyttö janoaa rahaa ja pintaliitoa ja halveksii keskiluokkaista turvallisuutta, jota kiltti poika pystyisi tarjoamaan. Mies ei suinkaan ole sokea, mutta on silti aina yhtä halukas tarjoamaan turvapaikan seikkailuissaan sekoilevalle naiselle. Pakkomielteestähän tässä täytyy olla kysymys.
Tarina alkaa 1950-luvun Limasta ja jatkuu viisikymmentä vuotta eteenpäin hieman samaan tyyliin kuin esimerkiksi Kjell Westöllä eli tapahtumat ankkuroituvat tiettyyn ajankohtaan muotisuuntausten, musiikin ja poliittisten tapahtumien esittelyllä. Niinpä Pariisissa asuva Ricardo tietää kotimaansa sotilasdiktatuurista, Paul Escobarista ja Loistava polku – sissiliikkeestä, vaikka kaikki tuntuukin hänestä epätodelliselta ja kaukaiselta. Hänen elämänsä täyttää tuhma tyttö saapuessaan milloin minkäkin uuden henkilöllisyyden omaksuneena ja kadotessaan taas jäljettömiin. Tuhman tytön perässä hän matkustaa Kuubaan ja Japaniin ja Helsinkiinkin: ”Siinä maassa kaikki oli kaunista: arkkitehtuuri, luonto, ihmiset ja ennen kaikkea vanhukset.” Rakastamansa naisen oikean henkilöllisyyden ja nimen Ricardo saa selville vasta vuosien kuluttua.
Tuhma tyttö on viihdyttävä lukuromaani, muttei suinkaan nouse kirjailijan parhaiden teosten joukkoon. Se on eräänlainen muunnelma Madame Bovarysta eli tarina naisesta, joka kyllästyy helposti ja kaipaa aina vain lisää kiihdykettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti