HANNAH, SOPHIE: Nimikirjainmurhat

Kustantaja: WSOY 2014

Alkuteos: The Monogram Murders

Suomennos: Terhi Vartia

Agatha Christien perikunta valtuutti jännityskirjailija Sophie Hannahin kirjoittamaan uuden mysteerin rakastetusta salapoliisista Hercule Poirot’sta. Psykologisiin trillereihin erikoistunut Hannah on ollut Agatha intohimoinen Christie -fani viisivuotiaasta asti, joten pohjaa on.

Nimikirjainmurhat -dekkari ajoittuu 1920-luvun lopulle, ”jolloin mestarietsivän harmaat aivosolut ovat vireimmillään”. Kirja alkaa dramaattisella kohtauksella Poirot’n lempikahvilassa. Sisään ryntää äärimmäisen pelokkaalta vaikuttava nainen, joka kertoo tulevansa pian murhatuksi – ja ihan aiheesta kuulemma. Hän vaatii Poirot’a lupaamaan, ettei murhaa koskaan ruveta tutkimaan eikä syyllistä rankaisemaan. Sitten hän ryntää pois.

Seuraavaksi esittäytyy kirjan kertoja, nuori rikosetsivä Edward Catchpool. Hän on joutunut tutkimaan Bloxham-hotellin kuolemantapauksia, joita myöhemmin ruvetaan kutsumaan nimikirjainmurhiksi. Kolme henkilöä on löytynyt huoneistaan samaan myrkkyyn kuolleina, samalla tavalla esille aseteltuina ja kaikilla suussaan kalvosinnappi jossa kirjaimet PJI. Jäljet tuntuvat vievän Great Hollingin kylään ja siellä aiemmin tapahtuneeseen murhenäytelmään, johon kuolleet henkilöt ja myös Poirot’n kahvilassa tapaama nainen ovat liittyneet oleellisella tavalla.

Edward Catchpool edustaa tunnollista ja hieman hidasjärkistä poliisityyppiä, jolle Poirot’n nopeat päätelmät ja epäsovinnaiset menetelmät tuottavat suurta vaikeutta. Tyypilliseen tapaansa suuri salapoliisi heittelee vihjauksia ja pieniä tiedonmurusia, muttei suostu paljastamaan kaikkia tietojaan avoimesti ja suoraan. Vasta suuressa loppuselvittelyssä selviävät todelliset syylliset ja oikea tapahtumien kulku.

Kirjan juoni on näppärä ja sopivasti monimutkainen, vaikkei siinä Christien ovelaa taiturimaisuutta olekaan. Tyylissä Hannah ei ole pyrkinyt matkimaan alkuperäistä, vaan kuljettaa tarinaa nykyaikaisen nopeassa tempossa ja elokuvamaisesti vaihtuvin kohtauksin. Asiaa auttaa se, että kertojana on Hannahin luoma uusi hahmo eli nuori Catchpool. Henkilögalleria on kaiken kaikkiaan Christielle tyypillinen, mutta valitettavasti itse nimihahmo eli Hercule Poirot jää kovin piirteettömäksi ja jäykäksi. Nimikirjainmurhat on nopealukuinen dekkari ja onnistuu yllättämään loppuratkaisussa, mutta kyllä Dame Agatha silti pitemmän korren vetää.