MAZZARELLA, MERETE: Ei kaipuuta, ei surua

Zacharias Topelius (1818–1898) oli lehtimies, kirjailija ja historian professori, joka nykyisin muistetaan lähinnä historiallisten romaanien ja opettavaisten satujen kirjoittajana. Ei kaipuuta, ei surua – teos kuvaa yhtä syksyistä päivää Topeliuksen viimeisenä elinvuotena. Kirjailija odottelee Sipoon Koivuniemessä 80-vuotispäiväänsä ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, ihastuksiaan ja vaimovainajaansa. Myös nykyhetken huolissa ajatukset askaroivat: vastausta vaativien kirjeiden suuressa määrässä, edessä olevissa syntymäpäiväjuhlallisuuksissa, lasten ongelmissa ja niissä vaatimuksissa, joita asema kansallisena instituutiona asettaa.

Mazzarella seuraa herkkätuntoisesti vanhan miehen polveilevia ajatuksia. Topelius tuntee vielä olevansa kohtuullisissa voimissa ja henkisesti vireä. Taloa hallitsevat kuitenkin naiset, joiden tungettelua ja määräilyä kirjailija koettaa pakoilla parhaansa mukaan. Hänet on alennettu höperön vanhuksen rooliin, muistelukset vanhoista ajoista eivät kiinnosta ketään. Mielipahaa ja hämmennystä aiheuttavat myös nuorten syytökset. Yksi tyttäristä pitää isää liian maailmallisena ja koettaa johdattaa häntä oikealle hengelliselle tielle. Nuorimmainen taas paheksuu isän nuhjuista olemusta ja hävittää mieluisimmat housut. Kolmas tytär, ongelmalapsi, syyttää isää luutuneista asenteista naisasiaa ja naisten välistä ystävyyttä kohtaan. Topelius myöntää itsekin, että hänen mielestään naisen pitäisi olla nöyrä ja vaatimaton kodin hengetär. Yliopistossa opiskelu vielä käy, mutta yhteiskunnallinen toiminta ja politiikka ei. Mutta miksi ensin vaimo ja sitten tytär masentuivat ja ryhtyivät sairastelemaan? Pelkkää hysteriaako?

Mazzarella kutsuu teosta esseeromaaniksi, koska ”siitä puuttuu romaaniin liittyvä eeppisyys ja koska se on mosaiikkimainen”. Teoksessa on taitavasti sulatettu yhteen sanatarkkoja otteita Topeliuksen kirjeenvaihdosta, lähdemateriaalista poimittuja aineksia ja Mazzarellan omia pohdintoja. Suorat lainaukset on merkitty tekstiin tähdellä, mikä vaikuttaa hieman turhalta. Runot ovat mukana alkukielisinä ja niiden suomennokset löytyvät kirjan lopusta. Kirjan loppupuolella on pitkähkö luku siitä, miten ja miksi Mazzarella kiinnostui Zacharias Topeliuksen elämästä ja perhesuhteista. Pienoinen tasapaksuuden vaikutelma kirjasta jää, mutta silti se on hieno kuvaus toisaalta Topeliuksen elämäntyöstä ja toisaalta vanhenemisesta yleensä.