Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt ovat monien ruotsalaisten tv-käsikirjoitusten takana, esimerkiksi Henning Mankellin teoksiin perustuvan Wallander-sarjan. Jotain Mankellin maailmasta tuntuukin siirtyneen parivaljakon esikoisdekkariin Mies joka ei ollut murhaaja: idyllinen pikkukaupunki salaisuuksineen, rikostutkimuksen psykologinen ote, henkilöiden väliset suhteet. Teoksesta on jo tehty tv-elokuva, jonka pääroolissa on – mielenkiintoista kyllä - Kurt Wallanderia esittänyt Rolf Lassgård.
Mies ei ollut mikään murhaaja.
En minä mikään murhaaja ole, hän tolkutti itselleen raahatessaan kuollutta poikaa rinnettä alas.
Jo alkulause tempaa mukaansa ja teos pitää otteessaan loppuun saakka. Kirja on rakennettu näppärästi, vaikka samanlaisia juonikuvioita on toki käytetty ennenkin. Ilahduttavaa on se, ettei tässä kirjassa mässäillä väkivallalla eikä muilla hirveyksillä, vaan panostetaan henkilökuvaukseen. Syyllistä etsiessään poliisi kaivaa ihmisten elämästä salaisuuden toisensa jälkeen, mutta ovatko kaikki salaisuudet silti yhteydessä rikokseen? Ja onko mies murhaaja vai ei?
Kirjan päähenkilö on kriminaalipsykologi Sebastian Bergman. Hän on älykäs, mutta täysin itsekeskeinen ja tunnekylmä. Kerran hänellä oli mahdollisuus parempaan, mutta tsunami pyyhkäisi onnen mennessään. Sebastian hukuttaa ahdistustaan seksiin, alkoholiin ja heikompien kiusaamiseen. Hän on todella ärsyttävä: äksyilevä, provosoiva, ilkeilevä ja nälvivä. Fyysisesti Sebastian on jo pahasti rappiolla, kun Vesteråsissa murhataan lukiolaispoika ja Ruotsin keskusrikospoliisin henkirikososaston päällikkö järjestää vanhalle ystävälleen paikan tutkijatiimissä. Sebastianin kyvyille on käyttöä viimeistään siinä vaiheessa, kun murhia alkaa tulla lisää. Hänellä on hyvät edellytykset rikollisten profiloinnissa, koska hän tunnistaa näissä itsensä – vain tapa tyydyttää tarpeita on erilainen. Sebastianin elämään liittyy myös mielenkiintoinen sivujuoni. Hänellä saattaa olla jossain aikuinen lapsi yhden yön suhteen seurauksena, mutta onko oikein ketään kohtaan ruveta etsimään tarkempia tietoja tai jopa ottaa yhteyttä?
Sebastianin lisäksi kirjassa on muitakin mielenkiintoisia hahmoja. Esimerkiksi poliisikomisario Thomas Haraldsson, jonka yritteliäisyys ei tunnu millään tuottavan toivottua tulosta eikä kiitosta. Ja vielä pitäisi jaksaa kaiken aikaa harrastaa seksiä vaimon kanssa (jotta saataisiin lapsi)! Häntä kohtaan alkaa väkisinkin tuntea sympatiaa. Mukavaa on sekin, että monet kirjan naisista ovat vahvoja, itsenäisiä ja älykkäitä – Sebastianin sanoin kasvajia.
Tämän dekkarin haluaisin ehdottomasti lukea, kuulostaa niin kiinnostavalta.
VastaaPoista