ULITSKAJA, LJUDMILA: Vihreän teltan alla

Kustantaja: Siltala 2014

Alkuteos: Zeljonyi satjor

Suomennos: Arja Pikkupeura

Ljudmila Ulitskaja (s. 1943) ei osannut kuvitellakaan, miten ajankohtainen hänen romaaninsa Vihreän teltan alla tulisi ilmestyttyään olemaan. Kirjassa nimittäin puhutaan muiden aiheiden ohella siitä, miten Stalin vuonna 1944 siirrätytti koko Krimin tataariväestön Keski-Aasiaan ja Siperiaan. Jotain samankaltaistahan Krimillä on tekeillä nytkin ja jotkut ihmiset kokemassa karkotuksen jo toisen kerran eläessään. Muiltakin osin teos on tärkeä katsaus tiettyyn jaksoon Venäjän historiassa.

Vihreän teltan alla -romaanin tapahtumat alkavat Stalinin kuolemasta vuonna 1953 ja päättyvät kirjailija Joseph Brodskyn kuolemaan vuonna 1996. Lyhyitä vapaampia ajanjaksoja lukuun ottamatta neuvostoliittolaiseen arkeen kuuluivat tarkkailu, kotietsinnät, kuulustelut ja koulutusleirit. Silti kaiken aikaa kädestä käteen kiersivät toisinajattelijoiden ja kiellettyjen kirjailijoiden tekstit (samizdat-julkaisut), joita vakaumuksensa rohkaisemat idealistit tai muuten vain mukaan ajautuneet kirjoittivat käsin ja painoivat salaisissa kirjapainoissa. Lännen lehdistöllekin onnistuttiin toisinaan salakuljettamaan tulenarkaa aineistoa. Moni jäi kiinni ja ilmiantajana saattoi olla hyvinkin läheinen ystävä tai sukulainen. Kuka mistäkin syystä.

Teoksessa mainitaan nimeltä niin paljon henkilöitä, että hahmottaminen on ajoittain lähes ylivoimaista. Osa on historiasta tuttuja, kuten esimerkiksi kirjailijat Pasternak, Solženitsyn ja Brodsky tai akateemikko Saharov. Tapahtumia yhdistävät fiktiivisistä hahmoista tärkeimpinä Trianon-ryhmän pojat eli Ilja, Miha ja Sanja sekä naisista Olja, Tamara ja Galja. He vilahtavat jokaisessa tarinassa ainakin taustalla. Ulitskaja ei suinkaan etene kronologisessa järjestyksessä, vaan ihmisten elämänkulusta saatetaan kertoa loppu ensin ja selvittää sitten vaiheittain aiemmin tapahtunutta.

Vihreän teltan alla -teos koostuu lukuisista tarinoista, joista osa on itsenäisiä kokonaisuuksia ja kertoo jonkun tietyn henkilön tapauksen alusta loppuun saakka. Yksi hauskimmista on Karkulainen, jossa maan alle painunut kaupunkilaistaiteilija inspiroituu köyhän syrjäkylän estottoman iloisista mummoista. Toisinaan yhtä ja samaa ajanjaksoa käsitellään useamman henkilön näkökulmasta, jolloin epäselviksi jääneitä tosiasioita paljastuu vähän kerrallaan. Neuvostoliiton karua arkea kuvataan yksityiskohtien kautta: ahtaat yhteisasunnot, yksityisyyden puute, elintarvikkeiden niukkuus ja yksipuolisuus, vaatteiden kalleus ja huonolaatuisuus (jos niitä edes on tarjolla). Koko yhteiskunta tuntuu välillä olevan yhtä sekamelskaa eikä Ulitskaja säästele sanojaan suomiessaan neuvostovaltaa ja sen johtajia:

Heidän kehnonlainen sivistystasonsa saneli maan elämäntyylin ja määräsi rimankorkeuden, jonka ylittäminen oli vaarallista.

Vuosikaudet Miha oli tutkinut marxismia yrittäen selvittää, miksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kauniit aatteet ruumiillistuessaan kasvoivat niin pahasti kieroon. Nyt oli jäljellä ilmiselvä kylmä totuus: kyse oli jättimäisestä valheesta, kyynisyydestä, käsittämättömästä julmuudesta ja ihmisten hävyttömästä manipuloinnista, ihmisten, jotka menettivät ihmishahmonsa ja -arvonsa pelon tumman pilven tukahduttaessa koko maan.

Mikä on kirjan nimessä mainittu ”vihreä teltta”? Se esiintyy ainakin Oljan unessa, jossa tutut ihmiset – niin kuolleet kuin elävät - tungeksivat kohti valoa hohtavaa telttaa, josta kantautuu ihanaa musiikkia ja tuoksua. Venäläisen kirjallisuuden hyvä tuntemus olisi avuksi kirjaa luettaessa, sillä viittauksia on paljon. Onneksi suomentaja on koonnut kirjan loppuun lähdeluettelon kirjassa mainituista runoista.