Kustantaja: Karisto 2016
Terhi Rannela (s. 1980) on kirjailija, toimittaja ja
sanataideohjaaja. Hän on vuoden 2008 nuori freelancetoimittaja ja nuorten kirjallisuuslehti Lukufiiliksen päätoimittaja.
Rannela on tullut tunnetuksi kantaaottavista nuortenromaaneistaan, joissa on
käsitellyt mm. koulukiusaamista ja suomalaista alkoholikulttuuria. Vuonna 2013 häneltä
ilmestyi ensimmäinen aikuisille suunnattu teos, punakhmerien hallitsemaan
Kamputseaan sijoittuva Punaisten
kyynelten talo. Keväällä 2016 ilmestynyt Frau puolestaan kertoo SS-kenraali Reinhard Heydrichin vaimosta
Linasta.
Toukokuun 27. päivänä vuonna 1942 käynnistyi Prahassa operaatio
Anthropoid, salamurhahanke käskynhaltija Reinhard Heydrichiä vastaan. ”Prahan
teurastajaksi” kutsuttu Heydrich selviytyi autoonsa heitetystä pommista hengissä,
mutta menehtyi muutamaa päivää myöhemmin verenmyrkytykseen prahalaisessa sairaalassa.
Tästä tapahtumasta ja sen seuraamuksista kertoo kirjan yksi taso.
Toinen taso sijoittuu vuoteen 1984. Lina elää köyhtyneenä ja
vakavasti sairaana entisellä kotiseudullaan Fehrmarnin saarella. Nuori
toimittaja Erich Richter saa ainutlaatuisen tilaisuuden haastatella Linaa,
vaikka hänen motiivinsa ovatkin hämärän peitossa. Lina on melkoisesti
puolustuskannalla. Mitään katumusta menneestä hän ei tunne. Päinvastoin: hän on
uhri, menettänyt enemmän kuin muut. Mitä ne menetykset ovat, se selviää kirjan
edetessä.
Frau maalaa
lukijan eteen pelottavan kuvan naisesta, joka ei salli itselleen minkäänlaista
heikkoutta. Köyhtyneen aatelisperheen tytär, kyläkoulun opettajatar, on
nuoresta asti ollut intohimoinen kansallissosialisti ja kiihkeä antisemitisti. Reinhard
Heydrich puolestaan on ollut poliittisesti välinpitämätön, kunnes Linaan
tutustuttuaan liittyy puolueeseen. Samalla ura kääntyy ripeään nousuun ja
johtaa lopulta Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaksi. Perhe saa
asuttavakseen juutalaiselta suvulta takavarikoidun loisteliaan Schlossin, jota
Lina somistaa ja jonka puutarhaa hoitaa sydämensä halusta:
Vaikka
hän oli epätäydellinen, heidän kotinsa oli täydellinen uuden lapsen tulla.
Neljännen, viidennen, kuudennenkin. Lina oli käyttänyt valtavasti aikaa
somistamiseen. Yksikään taulukehys tai matto ei ollut vinossa, lastenhuoneen
seinät oli vasta maalattu.
Puutarha oli yksi huoneista, jonka Lina
kalusti kasveilla ja kukkasilla. Hän haaveili omasta nimikkoruususta; olisi
hienoa, jos linamathildeä alettaisiin viljellä fehmarnilaisilla pihoilla.
Talo ja puutarha ovat muurin ja lukitun portin suojaamia eivätkä
tapahtumat niiden ulkopuolella kiinnosta Linaa. Kuten eivät kiinnosta
puutarhanhoitoon pakotetut nääntyneet ja nälkiintyneet vangitkaan – helposti
korvattavaa massaa! Miestään Lina sen sijaan rakastaa ja palvoo. Puolison murha
synnyttää hänessä verenhimoisen raivottaren siitäkin huolimatta, että Heydrich
on viimeisenä toivomuksenaan pyytänyt pidättäytymään kaikista
kostotoimenpiteistä. Lina saa haluamansa. Prahan lähellä sijaitseva Lidicen
kylä katoaa liekkeihin, koska attentaatin päätekijän uskotaan olleen sieltä
kotoisin. Linan kostonhimo löytää vielä myöhemminkin uusia syitä ja uusia keinoja.
Vastuuseen hän ei koskaan joudu. Myöhempään elämään sisältyy yllättävä ja
suomalaisittain kiinnostava käänne: lyhyt avioliitto boheemin teatterintekijän
Mauno Mannisen kanssa. Suuresta rakkaudesta ei ole kylläkään kyse, vaan
tarpeesta päästä eroon kiusallisesta sukunimestä.
Frau-romaani on
pienehkö kooltaan, mutta sisällöltään suuri ja vahva tarjotessaan erilaisen
näkökulman erääseen ihmiskunnan historian kauhistuttavimmista ajanjaksoista. Se
koostuu Linan muistojen ohella Richterin tekemistä haastatteluista ja muutamien
tapahtumien keskiöön joutuneiden henkilöiden ajatuksista. Teksti on tiivistä,
miltei raportoivaa, ilman turhia koukeroita. Silti siinä on paljon
yksityiskohtia, jotka kertovat kuvatuista henkilöistä jotain merkityksellistä.
Kaikkea ei sanota suoraan, vaan pitää lukea rivien välistä ja aistia tunnelmaa.
Kirjan mieleenpainuvin kohta on kuvaus Lidicen tuhosta. Sitä ei pysty
unohtamaan eikä sitä pidäkään unohtaa.
PS. Kirjan mittaan alkoi kiinnostaa, minkä näköisiä Lina ja Reinhard Heydrich
oikein olivat, mutta kuva heistä löytyikin onneksi kirjan lopusta. Asiallinen
oli myös selostus siitä, ketkä kirjan henkilöistä olivat todellisia ja ketkä
kuvitteellisia. Kirjan kansi sopii yhteen sisällön kanssa, vaikkei erityisen
kutsuva olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti