KAMULA, MIKKO: Ikimetsien sydänmailla

Kustantaja: Gummerus 2017

Mikko Kamula (s. 1982) päätti vuosia sitten, lukiolaispoikana, kirjoittaa eepoksen, jonka suuret lukijajoukot kokisivat yhtä merkitykselliseksi kuin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Teos perustuisi tarkkoihin tietoihin Suomen muinaisesta historiasta, uskonnosta ja elämän eri osa-alueisiin liittyvistä asioista, mutta niiden rinnalla kulkisi yhtä todellisena kansansatujen ja -runojen maailma. Tätä päämäärää kohti suuntautui päätöksen jälkeen Kamulan koko elämä. Valtavasti tutkimustyötä, tuhansia sivuja muistiinpanoja ja lopulta lähes 700-sivuinen romaani Ikimetsien sydänmailla. Ja se on vasta ensimmäinen osa kuusiosaiseksi suunnitellusta Metsän kansa -sarjasta.

Ollaan 1400-luvun Savossa. Juko Rautaparta perheineen on muuttanut Juvalta verottajaa pakoon kauas asumattomille seuduille. Elanto erämaassa on niukkaa, mutta eteenpäin ponnistellaan; muokataan huhtamaita, kasvatetaan karjaa, metsästetään, kalastetaan. Perheen lapsista jo lähes aikuinen Heiska osoittaa lahjansa puutöiden tekijänä ja jousiampujana ja Varpu-tytär persoonallisten käsitöiden suunnittelijana. Kymmenvuotias Tenho onkin sitten tapaus sinänsä – hän on uppoutunut taikojen ja tarinoiden maailmaan ja osoittaa selviä taipumuksia tietäjän uralle.

Rautaparran perheelle tuntuu koko ajan sattuvan ja tapahtuvan, joskus onnekkaita asioita ja joskus pelottavia ja traagisia. Karhu vie pienen Mielo-vauvan, mutta vastineeksi saadaan karhunpeijaiset. Kiivasluontoinen Heiska ei osaa vaieta, kun viisainta olisi olla hiljaa, ja niin tulee suututettua alueen metsästysoikeuksista kilpailevia lappalaisia ja karjalaisia. Suuriin kansanjuhliin haikaileva 15-vuotias Varpu puolestaan yllyttää silkkaa ikävystyneisyyttään veljiään uhkarohkeisiin tempauksiin. Toki kotonakin vietetään köyriä ja juhannusta, käydään muistelemassa vainajia hiisilehdossa ja tavataan naapureita. Naiset perustavat oman käsityöpiirin, jonka yhteydessä saunotaan ja nautitaan kuppauksesta. Miehet taas intoutuvat kokoontumisissaan jauhokaljan ansiosta riehakkaisiin painiotteluihin ja kilpalaulantaan.

Ikimetsien sydänmailla -teoksessa haltijoita ja metsänväkeä on todella olemassa ja niitä pitää jatkuvasti lepytellä uhrilahjoin ja nöyrin puhein. Kiukustunut haltija voi nimittäin aiheuttaa ihmiselle monenlaista harmia ja jopa kuolemanvaaraa. Kotona pahoilta voimilta asukkaita vartioivat erilaiset kotihaltijat (ja jopa nauris!) ja tarvittaessa myös voimakkaat tietäjät.

Karhu heilautti etukäpäläänsä täydellä voimalla kohti vanhaa Mökköä. Isku, joka oli lennättänyt täysikasvuisen härän ilman halki, ei kuitenkaan saanut haltijaa edes horjahtamaan – ainoastaan sen yläruumis huojahti hieman lyönnin voimasta. Vanha Mökkö ärisi kuin eläin ja tarttui karhun rintakarvoista kiinni. Näky oli uskomaton. Kolmen jalan pituinen pieni ukko piteli itseään moninkertaisesti suuremmasta karhusta kiinni, eikä otso päässyt irti sen otteesta, vaikka miten yritti rimpuuilla.

Kirja sisältää paljon mielenkiintoista tietoa 1400-luvun taioista, uskomuksista ja tavoista. Kristinusko on jo ottamassa sijaa asutuskeskuksissa, mutta muuten kansa noudattaa vielä vanhoja perinteitä. Mikko Kamula kertoo kirjan loppusanoissa saaneensa suurimman osan aiheistostaan suomalaisista kansanrunoista, mytologiasta ja kansanperinteestä ja väittää kertomuksesta vain vähäisen osan olevan omaa tuotostaan. Ehkä niin, mutta ainakin hän itse on luonut vauhdikkaan ja viihdyttävän seikkailukertomuksen, jolle odottelee kiinnostuneena jatkoa. Lukijan kannalta lienee onnekasta, ettei Kamula ole edes yrittänyt istuttaa henkilöidensä suuhun mitään 1400-luvun puheenpartta, mutta jotkut sanat kyllä hieman töksähtävät. Olisikohan silloin käytetty esimerkiksi sellaista sanaa kuin ”ajantaju”?