Kustantaja: Otava 2022
Arto on pätkätöitä tekevä eläintieteilijä. Yksi työjakso yliopistolla
on taas ohi, mutta Arto jatkaa kotona oman osuutensa kirjoittamista artikkeliin,
jossa käsitellään hiirten ultraäänistä lemmenlaulua. Varsinaisesti Artoa
kiinnostavat linnut, joiden ääntelystä kirjassa onkin paljon kuvailuja: kaulushaikaran
huohottavat töräytykset, ruokokerttusen säksätys ja siritys, lehtokertun
jokellus ja pulputus, sarvipöllön poikasten naukuna…
Koska Arto on joka tapauksessa kotosalla, hänelle lankeaa
vastuu Hanna-vaimon äidistä Sirkusta, joka ei kaatumisensa jälkeen voi enää asua
omassa kodissaan. Aamuvarhaisella heräilevä Sirkku pistää Arton
päiväjärjestyksen uusiksi, mutta silti anopin ja vävyn välille syntyy lämmin
suhde. Avarakatseinen ja varsin nokkela Sirkku pelastaa lopulta Arton pahasta
pulasta, johon tämä ajattelemattomuuttaan on ajautunut.
Hanna puolestaan on kaikkien tuntema aivovalmentaja, jota
kotiasioiden sijasta kiinnostaa uran pönkittäminen. Äiti on hänelle lähinnä
painolasti, kuten taitavat olla myös lapset Verna ja Väinö, jotka on sijoitettu
kalliiseen yksityiseen sisäoppilaitokseen. Vanhemmat käyvät vierailemassa
lastensa luona melko harvoin, mutta Hanna ei kanna huonoa omaatuntoa: maksaahan
hän laskut ja reklamoi esimerkiksi rikkoutuneesta trampoliinista.
Arto sen sijaan alkaa aavistella, että koulussa kaikki ei
ole kohdillaan. Karkuteillä olevan teinipojan kohtaaminen sysää liikkeelle tapahtumaketjun,
joka paljastaa ruman totuuden: jatkuvan kilpailutuksen seurauksena opetus ja olosuhteet
ovat romahtaneet. Henkilöstömitoitukselle asetetut määräykset on saavutettu
haamutyöntekijöillä, kun samaan aikaan koulun omistava kansainvälinen
sijoitusjätti puolestaan pyörittää miljardiomaisuuttaan maksamatta Suomeen veroja.
… lapset olivat koulussa vain säilössä. Kilpailutus
tarkoitti uuden ajan lapsikauppaa: kuka halvimmalla suostui ottamaan, sai.
Kukaan koulussa ei tiedä oppilaiden määrää tai nimiä eikä
huomaa, jos joku puuttuu. Lapset pidetään huoneissaan, jossa ruoka-automaatti valmistaa
heille ateriat ja muistuttaa läksyistä, hampaiden pesusta ja nukkumaanmenoajoista. Häiriöiden välttämiseksi kaikille jaetaan iltaisin unilääkkeet ja aamuisin psyykelääkkeet.
Siellä lapsia oli eristetty huoneeseen mielivaltaisesti,
estetty ulkoilemasta ja harrastamasta. Lukittu huoneeseen ennen päivällisaikaa,
koska ei ollut henkilökuntaa. Jos lapset olivat uhmanneet eristämistä, heidät
oli sidottu sänkyyn. Poika oli antanut lehdelle kuvia arpisista ranteistaan.
Lapsilla oli todettu aliravitsemusta yksipuolisen ruoan
takia. Puheen kehityksen ongelmia yksinäisyyden vuoksi. Mädäntyneitä hampaita
kehnon huolenpidon ansiosta.
Viimeinen sulkee verhot on satiiri, jossa nykyhetkelle
täysin tavanomainen asetelma on käännetty päälaelleen: kirjassa vanhusten
sijasta laitokseen on suljettu lapset ja lasten sijasta kotona hoidetaankin
perheen ikäihmiset. Tämä herättää yllättävän paljon ajatuksia ja oivalluksia,
kun muistissa on kuitenkin vielä parin vuoden takainen kohu yksityisten
hoivakotien puutteista ja laiminlyönneistä.
Kirjassa päälaelleen ovat kääntyneet myös sukupuoliroolit.
Hanna on se, joka keskittyy tienaamaan rahaa kaikesta idealismista luopuneena
ja työnantajan epäeettisestä toiminnasta piittaamatta. Arto taas on hoivaaja ja
vastuunkantaja, joka lopulta toteaa, että ihmiselle tärkeintä on toisen ihmisen
läheisyys ja kosketus. Siinä satiirinen ote taittuu lempeäksi huumoriksi.
Mannisen romaanissa ikäihmisten ja lasten aseman kuvailun ohella
on myös tietoa biologiasta, laboratoriotyöstä ja lintuharrastuksesta. Teos on
siis varsin monipuolinen ja mielenkiintoinen ja eloisan tyylinsä ansiosta myös
helppolukuinen.
Onpa hyvä oivallus kääntää noita mainitsemiasi asioita aivan päälaelleen! Ja toisaalta, tuosta kuvauksesta muistui mieleen myös nuortenkodeissa tapahtuneet laiminlyönnit...
VastaaPoistaAnki, totta puhut! Pitäisi muistaa myös sijais- ja nuortenkodeissa tapahtuvat laiminlyönnit eikä pelkästään vanhusten hoivakoteja. Hyvä huomio!
Poista