SCHATZ, ROMAN: Kohtaus

Kustantaja: Otava

Eräänä perjantaipäivänä mies ajelee rakkaalla vanhalla Volvollaan kohti Helsinkiä, kun huomaa, ettei polttoainetta ehkä riitäkään kotiin asti. Niinpä hän poikkeaa pienelle huoltoasemalle, tankkaa ja ostaa lottokupongin ja kahvia. Koronarajoitusten vuoksi mies ei voi jäädä sisätiloihin, joten hän ajaa huoltoaseman takapihalle.

Kun mies valmistautuu jatkamaan matkaansa, tapahtuu jotain: silmissä sumenee, pään sisällä paukahtaa ja mies menettää hetkeksi tajuntansa. Virottuaan hän pystyy liikuttamaan vain silmiään; koko muu keho on täysin poissa pelistä. Edes apua mies ei pysty huutamaan. Kaiken huipuksi alkaa pyryttää ja auto peittyy nopeasti lumikerroksen alle.

Istun lamaantuneena autossani jossain hornan kuusessa, junttihuoltoaseman takapihalla, autoni on lumen peitossa ja on sysimusta yö. Yhtä hyvin voisin istua yksin sukellusveneessä Mariaanien haudan pohjalla. Tai harhailla Saharassa ilman vettä. Tai seistä yksin Mount Everestin huipulla ilman rihman kiertämää.

Hetken mies ihmettelee, mitä hänelle oikein on tapahtunut, ja päätyy lopulta aivoinfarktiin. Huoli täyttää mielen: hoitoon pitäisi päästä todella nopeasti, mutta tilanne näyttää mahdottomalta. Voiko mies toivoakaan saavansa vielä viettää täysipainoista elämää? Entä jos hän jää täysin hoivattavaksi – kestääkö jo varsin arkiseksi muuttunut avioliitto?

Pohdinta jatkuu. Miksi tämä tapahtui? Juontuuko kohtaus vääränlaisista elämäntavoista eli onko nautintoihmiseksi tunnustautuva mies itse syyllinen? Pitäisikö miehen hyvitellä kohtaloa ja tehdä lupauksia: jos hän selviää, hän ryhtyy noudattamaan terveellisiä elämäntapoja ja osallistumaan hyväntekeväisyyteen. Tai ehkä hän lyökin kaiken oikein kunnolla läskiksi!

Sitten mies alkaa käydä läpi elämäänsä. Mitä asioita hän on mahdollisesti tehnyt nyt viimeistä kertaa? Onko asioita, jotka eivät ole ennen kiinnostaneet, mutta joita nyt haluaisikin tehdä? Millainen olisi miehen ämpärilista? Aikansa mietittyään mies toteaa, ettei haluaisi mitään ihmeellistä, vaan ainoastaan kokea tuttuja arkisia asioita vielä kerran: nähdä lapset, nauraa ystävien kanssa, silittää koiraa.

Seuraavaksi mennäänkin jo suuriin asioihin. Millainen on hyvä elämä? Olisiko pitänyt tehdä jotain, josta voisi olla ylpeä tai joka olisi muuttanut maailmaa paremmaksi paikaksi? Loppujen lopuksi mies voi vain todeta: En jättänyt mitään suhteellisuusteorioita, mutta en myöskään aiheuttanut mitään suurta vahinkoa.

Entäpä yhä mahdollisemmalta tuntuva kuolema? Millaiset hautajaiset olisivat hyvät? Mies kaivelee muististaan vaihtoehtoja tavallisille suomalaisille hautajaisille ja päätyy yhä groteskeimpiin tapoihin. Mutta onko sillä oikeastaan väliä, millaiset hautajaiset saa tai millaisen muistomerkin? Olipa ihminen vuosisatojakin myöhemmin muistettu tai vain hetken elänyt, kaikki ovat samassa paikassa: poissa.

Näön lisäksi miehellä toimii kuulo, joten hänen on tunnista toiseen kuunneltava auki jäänyttä radiokanavaa halusipa sitä tai ei. Suomipoppia ja iskelmää virtaa tuutista yötä päivää ja jotenkin mystisesti kappaleiden sanat tuntuvat vastaavan miehen kulloistakin tunnetilaa ja eri suuntiin poukkoilevia ajatuksia. Hauska oivallus kirjailijalta!

Kohtaus-romaanissa ei ole paljonkaan toimintaa, vaan kaikki tapahtuu miehen pään sisällä. Siksi onkin yllättävää, miten hyvin kirja pitää otteessaan. Miehen selviytymisen puolesta jännittää ja terävät, ronskit, huumoripitoiset ja odottamattomatkin huomiot maailmasta ja elämästä pistävät ajattelemaan, vaikkei aina olisi samaa mieltäkään. Jotkut napakat vedot kävisivät mietelauseista ja aihepiiriä riittäisi kyllä laidasta laitaan.

Rakkaus on hassu juttu. Sitä ei voi oikein saada eikä ottaa vastaan. Ainoa tapa saada se tuntumaan hyvältä on antaa sitä.

On täysin hyväksyttävää, että meillä on liikaa työtä, mutta meillä ei saa missään tapauksessa olla liikaa aikaa.

Olisiko Hitler jättänyt hyökkäämättä Puolaan, jos hänelle oltaisiin annettu rauhanpalkinto?

Tähän on tultu: kun nainen on rivo, päällekäyvä ja rahvaanomainen, se on merkki vapautuneisuudesta ja itsenäisyydestä. Miesten puolestaan ei kannata sellainen olla.

Lapset. Siinä koko juttu. He pilaavat elämäsi ja antavat sille merkityksen.

Lasten kunnioitus pitää ansaita siinä missä muidenkin. Ja on naurettavaa odottaa lapsilta minkäänlaista kiitollisuutta. Mistä lasten tulisi muka olla kiitollisia? Siitä, että saatoimme heidät tähän maailmaan ja että heille lankesi samalla kertaa sekä elinkautinen että kuolemantuomio.

Maailmasta on tullut niin monimutkainen, että kaipaamme yksinkertaisia asioita: mustat ja valkoiset, vihreät ja punaiset, ristit ja hakaristit, ympyrät ja kolmiot, vasemmisto, oikeisto, ylhäisö, alhaiso, hyvä ja paha, tykkää ja ei tykkää.

Kohtaus-teoksen taustalla on tositarina. Kymmenisen vuotta sitten Roman Schatz sai kirjeen, jossa tuntematon mies kertoi joutuneensa istumaan tuntikaupalla autossaan ostoskeskuksen parkkipaikalla, koska ei aivoinfarktin takia pystynyt kommunikoimaan ulkomaailman kanssa. Kirja alkoi kuitenkin syntyä todenteolla vasta pari vuotta sitten, Schatzin elämänhistorian synkimmässä vaiheessa. Tuloksena on lukuelämys.