Kustantaja: Gummerus 2023
Alkuteos: Our Missing Hearts
Suomennos: Taina Helkamo
Bird oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä jätti perheensä
ja katosi. Sen jälkeen Birdin isä menetti työnsä yliopisto-opettajana ja siirtyi
hyllyttämään kirjoja yliopiston kirjastoon. Bird itse joutui vaihtamaan koulua
ja käyttämään Noah-nimeään. Puutarhan ympäröimä kotitalo jäi taakse ja Bird
muutti isänsä kanssa kampuksen asuntolassa sijaitsevaan pieneen kaksioon.
Birdin perheen kokemien asioiden taustalla kummittelee Yhdysvaltain
historian pahin taloudellinen Kriisi, joka joitakin vuosia aiemmin oli
romahduttaa koko yhteiskunnan. Kun muutakaan selkeää selitystä kriisille ei
keksitty, pääteltiin sen olevan Kiinan tekosia. Tietysti Kiina halusi tuhota
Yhdysvallat ja vallata sen – kenties saaden aikeilleen apua maan sisältä!
Nopealla tahdilla hyväksyttiin PACT eli amerikkalaisen
kulttuurin suojeluasetus, jonka tarkoituksena oli kitkeä pois kaikki
kansakuntaa kalvavat epäamerikkalaiset elementit. Asetus tuntui takaavan
kaikkien turvallisuuden, mutta vähän kerrassaan siihen lisättiin uusia
epäisänmaallisina pidettäviä asioita ja lopulta PACT oikeutti tähän:
aasialaiset piirteet omaavien ihmisten pahoinpitelyyn, lasten siirtämiseen
sijaisperheisiin pois epäilyttävistä ympäristöistä, aasialaisperäisten tekstien
ja Aasiaa koskevien teosten poistamiseen kirjastoista.
Ehei, emme me polta kirjoja. Tämähän on Amerikka.
Eikö niin?...
Emme me polta kirjoja, nainen toistaa. Niistä tehdään
kuitumassaa. Paljon sivistyneempää, eikö totta? Ne jauhetaan ja niistä tehdään
vessapaperia. Niillä kirjoilla pyyhittiin jonkun takapuoli jo ajat sitten.
Ja tämä oli syynä Birdin äidin lähtöön: hän on kiinalaistaustainen
runoilija Margaret Miu, jota viranomaiset pitävät PACTin toimintaan kohdistuvien
mielenosoitusten lietsojana. Näin ainoastaan siksi, että pakkohuostaanottoja
vastustavat mielenosoittajat käyttävät iskulauseenaan Margaretin runonsäettä: Kaikki
kadonneet sydämemme / ympäriinsä sirotellut, itävät toisaalla. Margaretin oli
siis lähdettävä, jotta hänen valkoihoinen miehensä voisi pitää huolta
yhteisestä lapsesta. Se oli rakkautta, mutta Bird kokee sen hylkäyksenä.
Mitä isä pelkäsi: että jonakin päivänä joku näkee Birdin
kasvot ja niissä vihollisen. Että joku näkee Birdin äitinsä poikana, joko
geneettisesti tai käytöksensä puolesta, ja vie hänet pois.
Varsinaisen tarinan alkaessa Bird on koulukiusattu
kaksitoistavuotias, jonka ainoa ystävä, sijaisperheestä toiseen kiertänyt
ärhäkkä Sadie, on paennut etsimään oikeita vanhempiaan. Ja silloin Bird saa
kirjeen! Kuoresta hän tunnistaa äitinsä käsialan, mutta itse viesti on
tarkastajien varalta laadittu niin, että vain Bird pystyy sen tulkitsemaan. Nyt
hän vihdoinkin tietää, missä äiti on, ja voi matkustaa tämän luo.
Ng korostaa yhä uudestaan sitä, miten suuri merkitys on kielellä,
suullisesti kerrotuilla tarinoilla ja saduilla, kirjoilla ja kirjastoilla.
Sanoissa on voimaa ja tarpeeksi usein toistettuina niistä jää jälki ihmisen
mieleen – niin hyvässä kuin pahassa. Kumpikin Birdin vanhemmista ohjaa poikaa
niiden pariin; isä luennoimalla sanojen alkuperästä ja historiasta, äiti
kertomalla tarinoita.
Bird. Miksi minä kerroin sinulle niin paljon tarinoita?
Koska minä halusin, että sinä ymmärtäisit maailmaa. Koska halusin tästä
maailmasta sinulle ymmärrettävän. Koska halusin, että maailmaa voisi ymmärtää.
Kadonneet sydämemme on sujuvasti kirjoitettu
dystopia, hieman yllätyksetön kylläkin. Se sijoittuu tulevaisuuteen, mutta sen
kuvaamia asioita on esiintynyt maailmanhistoriassa ennenkin. Kuinka usein
yhteiskunnalliset ja taloudelliset ongelmat onkaan sysätty jonkin rajatun
ryhmän syyksi! Kuinka usein lapsia onkaan otettu pois vanhemmilta etnisyyteen
vedoten! Toisaalta kirja todistaa myös sen, että aina on olemassa rohkeita
ihmisiä, jotka taistelevat oman vapautensa tai jopa henkensä uhalla vääryyksiä
vastaan. Aina on äitejä, jotka rakastavat, kärsivät ja toivovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti