Kustantaja: WSOY 2023
Alkuteos: Merking
Suomennos: Tapio Koivukari
Merkintä-romaanin tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuden Islantiin. Yleiskäräjien enemmistö on päättänyt vahvistaa kansalaisten luottamusta instituutiota kohtaan määräämällä kaikki kansanedustajat psykologien kehittämään kokeeseen, joka mittaa sekä osallistujien moraalia että heidän kokemaansa myötätuntoa muiden tuskaa kohtaan. Moni kansanedustajista joutuukin eroamaan testituloksen jäätyä alle tavoitetason.
Myötätunnon testaaminen oli vallankumouksellinen
menetelmä sen erottamiseen, pystyikö potilas tajuamaan syyn ja seurauksen. Koe
mittasi myötätuntoa ja psykopatiaa, sitä tuottiko toisten ihmisten tuska
henkilölle kärsimystä vai nautintoa.
Lainsäädäntövallan edustajien jälkeen aletaan eläytymiskykyä
arvioida hoitoalan työntekijöillä, joilla mittaustulos tulee vaikuttamaan myös
palkkatasoon. Vähitellen yhä useampi osallistuu kokeeseen vapaaehtoisesti ja
saa hyväksytyn testin jälkeen nimensä merkittyjen listaan. Ensin lista on vain
viranomaisten käytössä, mutta lukuisten vaatimusten jälkeen siitä tehdään
julkinen.
Nyt Islannissa ollaan järjestämässä kansanäänestystä siitä, tulisiko
myötätuntokokeen ja merkintävelvollisuuden olla kaikille pakollisia. Asiaa
puolustavat korostavat sitä, että hylätyksi tuleminen ei ole häpeä, vaan
mahdollisuus. Alle tavoitetason jääneille järjestettäisiin terapiaa - ehkä
lääkitystäkin - ja mahdollisuus parantaa tulostaan uusintatestauksessa.
”Moraalihäiriöiset” yksilöt saataisiin näin napattua hoitoon ennen kuin he
luisuisivat rikosten tielle ja lisäisivät yhteiskunnan taakkaa.
Meidän on tarkoin ja huolella pidettävä varamme, miten
täällä puhutaan asioista ja varsinkin lapsista, joiden mittaustulokset ovat
tavoitetason alapuolella. Kuulin mainion neuvon, jonka mukaan lapsesta olisi
puhuttava ikään kuin hän kärsisi vitamiinien puutteesta. Missä ei ole mitään
hävettävää. Se on vain tehtävä, joka on ratkaistava.
Merkintäpakkoa vastustavat eivät usko, että merkityt
suhtautuisivat kovinkaan myötätuntoisesti testissä hylättyihin. Luultavimmin
näistä tulisi toisen luokan kansalaisia, joilla olisi vaikeuksia saada töitä,
asunto tai pankkilainaa, ja joihin viranomaisetkin suhtautuisivat
epäluuloisesti. Entä onko eettisesti oikein paljastaa hylätyt julkisesti?
Pojilla empatiakyky kehittyy tyttöjä myöhemmin ja hylkäys saattaisi johtaa heidät
rikollisuuteen tai itsetuhoisuuteen.
Merkintä-teoksessa muutamat henkilöt nousevat edustamaan
erilaisia ihmistyyppejä ja myös erilaisia suhtautumistapoja myötätuntokokeeseen
ja merkintäpakkoon. Myötätuntohankkeen keulakuva ja kiihkein puolustaja on
psykologi Óli Tandri, joka aivan aidosti uskoo asiaansa. Häntä eivät horjuta
uhkailut eivätkä tihutyöt, eivät edes perhettä jakavat näkemyserot.
Toista ääripäätä edustaa Eyja, jonka on pakko mennä
myötätuntokokeeseen. Hän työskentelee yrityksessä, joka on saanut merkinnän ja
edellyttää kaikkien työntekijöidensäkin olevan merkittyjä. Eyjan mittaustulos
jää alle tavoitetason, mikä ei hämmästytä – niin itsekeskeinen ja
juonitteleva hän on. Toisaalta saattaa kyllä olla niin kuin Eyja sanoo: kansainvälisessä
sijoitustoiminnassa hän tekee kovaa tulosta juuri aggressiivisuutensa ansiosta.
Yhteiskuntatieteiden opettaja Talvi puolestaan suhtautuu hankkeeseen hieman kaksijakoisesti. Hän on merkitty, mutta on aiemmin haksahtanut seurustelemaan epävakaaksi osoittautuneen kollegan kanssa ja säikähtänyt niin, ettei terapiakaan tunnu auttavan. Merkityn status ja oikeudet tuovat hieman turvallisuutta.
Kirjan sympaattisin hahmo on nuori Tristan. Hän on kasvanut ongelmaperheessä
ja saanut vaikeuksiinsa lääkettä, joka myöhemmin luokitellaan huumausaineeksi.
Siinä vaiheessa poika on jo jäänyt koukkuun. Lojaalisuudesta vankilassa olevaa
veljeään kohtaan Tristan ei halua mennä testiin ja joutuu siksi monenlaisiin
vaikeuksiin. Lopulta näyttää siltä, että Tristan-ressu onkin se, josta koko
kansanäänestyksen tulos riippuu!
Merkattujen ihmisten elämä ei ole sen tärkeämpää kuin
meidänkään elämä. Me synnytään tämän maan päälle. Meillä on ihan yhtä suuri
oikeus olla vapaita kuin toisillakin ja saada luottamusta ihan omana itsenämme.
Varsinaisen tarinan väliin on limitetty kahden pitkäaikaisen
ystävän, Leilan ja Tean, kirjeenvaihtoa. Aluksi kirjeet tuntuvat kovin
irrallisilta, mutta tarkemmin ajatellen ne tuovatkin kiinnostavan lisän.
Keskustellaanko asioista erilaiset mielipiteet hyväksyen vai koetaanko omista
näkemyksistä poikkeavat mielipiteet hyökkäyksenä?
Merkintä-teos on dystopia, joka osoittaa miten
vaarallista on ihmisten luokittelu hyvässäkään tarkoituksessa. Kirjan loppuun olisi
odottanut jotain vahvempaa kannanottoa – sovinnollinen loppu tuntuu laimealta. Tai ehkä tässä onkin juuri oikea näkemys ihmisistä: kun mieliä
kuohuttavaan asiaan saadaan lopulta ratkaisu, se lakkaa kiinnostamasta.
Tapio Koivukarin suomennos on hyvä kaiken kaikkiaankin,
mutta erityisen herkullinen ja onnistunut on Tristanin englantivoittoinen
nuorisoslangi.
Kirjailija on löytänyt tosi mielenkiintoisen aiheen. Harkitsen kirjan lukemista, islantilainen kirjallisuus kiinnostaa minua.
VastaaPoistaAjatusleikki on todella kiinnostava.
Poista