21.8.2023

FRÍÐA JÓHANNA ÍSBERG: Merkintä

Kustantaja: WSOY 2023

Alkuteos: Merking

Suomennos: Tapio Koivukari

Merkintä-romaanin tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuden Islantiin. Yleiskäräjien enemmistö on päättänyt vahvistaa kansalaisten luottamusta instituutiota kohtaan määräämällä kaikki kansanedustajat psykologien kehittämään kokeeseen, joka  mittaa sekä osallistujien moraalia että heidän kokemaansa myötätuntoa muiden tuskaa kohtaan. Moni kansanedustajista joutuukin eroamaan testituloksen jäätyä alle tavoitetason.

Myötätunnon testaaminen oli vallankumouksellinen menetelmä sen erottamiseen, pystyikö potilas tajuamaan syyn ja seurauksen. Koe mittasi myötätuntoa ja psykopatiaa, sitä tuottiko toisten ihmisten tuska henkilölle kärsimystä vai nautintoa.

Lainsäädäntövallan edustajien jälkeen aletaan eläytymiskykyä arvioida hoitoalan työntekijöillä, joilla mittaustulos tulee vaikuttamaan myös palkkatasoon. Vähitellen yhä useampi osallistuu kokeeseen vapaaehtoisesti ja saa hyväksytyn testin jälkeen nimensä merkittyjen listaan. Ensin lista on vain viranomaisten käytössä, mutta lukuisten vaatimusten jälkeen siitä tehdään julkinen.

Nyt Islannissa ollaan järjestämässä kansanäänestystä siitä, tulisiko myötätuntokokeen ja merkintävelvollisuuden olla kaikille pakollisia. Asiaa puolustavat korostavat sitä, että hylätyksi tuleminen ei ole häpeä, vaan mahdollisuus. Alle tavoitetason jääneille järjestettäisiin terapiaa - ehkä lääkitystäkin - ja mahdollisuus parantaa tulostaan uusintatestauksessa. ”Moraalihäiriöiset” yksilöt saataisiin näin napattua hoitoon ennen kuin he luisuisivat rikosten tielle ja lisäisivät yhteiskunnan taakkaa.

Meidän on tarkoin ja huolella pidettävä varamme, miten täällä puhutaan asioista ja varsinkin lapsista, joiden mittaustulokset ovat tavoitetason alapuolella. Kuulin mainion neuvon, jonka mukaan lapsesta olisi puhuttava ikään kuin hän kärsisi vitamiinien puutteesta. Missä ei ole mitään hävettävää. Se on vain tehtävä, joka on ratkaistava.

Merkintäpakkoa vastustavat eivät usko, että merkityt suhtautuisivat kovinkaan myötätuntoisesti testissä hylättyihin. Luultavimmin näistä tulisi toisen luokan kansalaisia, joilla olisi vaikeuksia saada töitä, asunto tai pankkilainaa, ja joihin viranomaisetkin suhtautuisivat epäluuloisesti. Entä onko eettisesti oikein paljastaa hylätyt julkisesti? Pojilla empatiakyky kehittyy tyttöjä myöhemmin ja hylkäys saattaisi johtaa heidät rikollisuuteen tai itsetuhoisuuteen.

Merkintä-teoksessa muutamat henkilöt nousevat edustamaan erilaisia ihmistyyppejä ja myös erilaisia suhtautumistapoja myötätuntokokeeseen ja merkintäpakkoon. Myötätuntohankkeen keulakuva ja kiihkein puolustaja on psykologi Óli Tandri, joka aivan aidosti uskoo asiaansa. Häntä eivät horjuta uhkailut eivätkä tihutyöt, eivät edes perhettä jakavat näkemyserot.

Toista ääripäätä edustaa Eyja, jonka on pakko mennä myötätuntokokeeseen. Hän työskentelee yrityksessä, joka on saanut merkinnän ja edellyttää kaikkien työntekijöidensäkin olevan merkittyjä. Eyjan mittaustulos jää alle tavoitetason, mikä ei hämmästytä – niin itsekeskeinen ja juonitteleva hän on. Toisaalta saattaa kyllä olla niin kuin Eyja sanoo: kansainvälisessä sijoitustoiminnassa hän tekee kovaa tulosta juuri aggressiivisuutensa ansiosta.

Yhteiskuntatieteiden opettaja Talvi puolestaan suhtautuu hankkeeseen hieman kaksijakoisesti. Hän on merkitty, mutta on aiemmin haksahtanut seurustelemaan epävakaaksi osoittautuneen kollegan kanssa ja säikähtänyt niin, ettei terapiakaan tunnu auttavan. Merkityn status ja oikeudet tuovat hieman turvallisuutta.

Kirjan sympaattisin hahmo on nuori Tristan. Hän on kasvanut ongelmaperheessä ja saanut vaikeuksiinsa lääkettä, joka myöhemmin luokitellaan huumausaineeksi. Siinä vaiheessa poika on jo jäänyt koukkuun. Lojaalisuudesta vankilassa olevaa veljeään kohtaan Tristan ei halua mennä testiin ja joutuu siksi monenlaisiin vaikeuksiin. Lopulta näyttää siltä, että Tristan-ressu onkin se, josta koko kansanäänestyksen tulos riippuu!

Merkattujen ihmisten elämä ei ole sen tärkeämpää kuin meidänkään elämä. Me synnytään tämän maan päälle. Meillä on ihan yhtä suuri oikeus olla vapaita kuin toisillakin ja saada luottamusta ihan omana itsenämme.

Varsinaisen tarinan väliin on limitetty kahden pitkäaikaisen ystävän, Leilan ja Tean, kirjeenvaihtoa. Aluksi kirjeet tuntuvat kovin irrallisilta, mutta tarkemmin ajatellen ne tuovatkin kiinnostavan lisän. Keskustellaanko asioista erilaiset mielipiteet hyväksyen vai koetaanko omista näkemyksistä poikkeavat mielipiteet hyökkäyksenä?

Merkintä-teos on dystopia, joka osoittaa miten vaarallista on ihmisten luokittelu hyvässäkään tarkoituksessa. Kirjan loppuun olisi odottanut jotain vahvempaa kannanottoa – sovinnollinen loppu tuntuu laimealta. Tai ehkä tässä onkin juuri oikea näkemys ihmisistä: kun mieliä kuohuttavaan asiaan saadaan lopulta ratkaisu, se lakkaa kiinnostamasta.

Tapio Koivukarin suomennos on hyvä kaiken kaikkiaankin, mutta erityisen herkullinen ja onnistunut on Tristanin englantivoittoinen nuorisoslangi.

2 kommenttia:

  1. Kirjailija on löytänyt tosi mielenkiintoisen aiheen. Harkitsen kirjan lukemista, islantilainen kirjallisuus kiinnostaa minua.

    VastaaPoista