READ, SHELLEY: Minne virta kuljettaa

Kustantaja: Otava 2023

Alkuteos: Go as a River (2023)

Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Vaikka kuinka yrittäisimme vakuuttaa itsellemme muuta, niitä hetkiä, jotka meidät muovaavat, ei voi poimia kuin parhaita ja kypsimpiä persikoita oksasta. Kompuroidessamme loputtomiin itseämme kohti korjaamme sen sadon, joka meille annetaan.

Minne virta kuljettaa -romaanin tapahtumat sijoittuvat Coloradon osavaltioon vuosina 1948–1971. Iolan pikkukaupunki sijaitsee leveän ja vuolaan Gunnisonjoen varrella, erämaan laidalla ja vuorten katveessa. Siellä sijaitsee Gunnsonin piirikunnan ainoa persikkatarha – ja tieteellisellä tarkkuudella hoidetun persikkalajin hedelmät ovatkin ainutlaatuisia makeudessaan ja mehukkuudessaan!

Tilalla asuu Nashin perhe. Äiti hoiti ennen kaikki taloustyöt ja piti perheenjäsenet moraalisesti oikeassa kurssissa, mutta hänen menehdyttyään onnettomuudessa kaksitoistavuotias Victoria joutui ottamaan vastuulleen ”naisten työt”. Vaimon kuoleman kuihduttama isä on vähäpuheinen auktoriteetti. Sotavamman vuoksi pyörätuoliin joutunut Og-setä taas nauttii aiheuttaessaan kahakoita perheenjäsenten kesken. Victorian pikkuveli Seth puolestaan on riiviö, jonka vain äiti pystyi pitämään kurissa.

Tarinan alkaessa on syksy ja Victoria on seitsemäntoistavuotias. Etsiessään juopottelevaa veljeään Iolan keskustassa hän tapaa hiilipölyn likaaman nuoren miehen, jonka tummat ja lempeät silmät sekä peloton rauhallisuus vetoavat häneen. Muiden kaupunkilaisten silmissä tämä Wil on saastainen inkkari, joka etsintäkuulutetaan varkaudesta ja josta luvataan palkkioksi kaksikymmentä taalaa.

… monta poikaa voi noin vain kulkea ohi, mutta yksi vetää puoleensa yhtä kiistattomasti kuin painovoima eikä elämään siitä lähtien mahdu muuta kuin kaipaus.

Victoria ja Wil tapailevat toisiaan salaa, mutta tulee päivä, jolloin Wil ei saavukaan sovittuun paikkaan. Olisiko hän hypännyt junaan ja pelastanut itsensä kaupunkilaisten raivolta? Viikkoja myöhemmin totuus selviää: Wilin ruumis löytyy kanjonin pohjalta sellaisessa kunnossa, että nuorukaista on todennäköisesti raahattu auton perässä. Victoria on varma, että syyllinen on Seth, jota ei ole enää kotona näkynyt.

Näihin aikoihin Victoria ymmärtää olevansa raskaana. Hän onnistuu salaamaan tilansa talven yli, mutta pakenee huhtikuussa kotoa ja piiloutuu kaukana vuoristossa sijaitsevaan hylättyyn metsästysmajaan, jossa sai aikoinaan viettää Wilin kanssa muutamia onnellisia hetkiä. Hänen tarkoituksenaan olisi elää omavaraisesti luonnon antimilla, mutta vuoriston sääolot aiheuttavat jo pian pahoja vaikeuksia.

Heinä-elokuun taitteessa syntyy Victorian pieni poika, Baby Blue. Synnytys ei suju ongelmitta ja jo parin viikon päästä nälästä heikentynyt Victoria ymmärtää, ettei sen paremmin vauva kuin hän itsekään tule selviämään hengissä vuorilla. Toisaalta hän ei voi kuvitellakaan palaavansa kotiin lapsi sylissään. Hänen on siis luovuttava pojasta, vaikka sydän siinä särkyisikin.

On surua joka ylittää surun rajat, joka virtaa kuin kuuma siirappi ihmisen jokaiseen rakoseen, ensin sydämeen ja sieltä soluihin ja verenkiertoon, niin ettei mikään – maa tai taivas – tai edes oma kämmen – näytä enää samalta. Se on surua, joka muuttaa kaiken.

Seuraavina vuosina tapahtuu suuria muutoksia. Hanke Gunnisonjoen patoamisesta etenee ja isänsä kuoleman jälkeen tilasta vastaava Victoria on ensimmäinen, joka myy tekoaltaan alle jäävät maat valtiolle, ostaa maatilan vuorten takaa ja siirrättää sinne Nashin kallisarvoiset persikkapuut. Valtavaa Blue Mesan tekoallasta hän käy katsomassa vain kerran. Tutut tienoot ovat poissa ja uusi vaihe alkanut – mihin elämän virta häntä sitten kuljettaakin.

Minun kotini on järven pohjassa. Meidän farmimme on siellä, liejun vankina, nyt enää raunioina, joita voisi luulla haaksirikoksi. Pulskat taimenet ovat omineet sen jäänteet, sekä minun huoneeni että salin, jossa kerran istuimme koko perhe pyhäpäivää viettämässä. Talli ja sikolätti mätänevät. Sotkuinen piikkilanka ruostuu. Ennen hedelmällinen maa marinoituu joutilaisuudessa.

Minne virta kuljettaa -romaani käsittelee suuria asioita. Rasismia, suvaitsemattomuutta ja erilaisuuden pelkoa. Erilaisuuden tuomaa taakkaa. Äidinrakkautta. Lapsettomuutta. Rakkauden ilmenemistä joskus hyvin hienovaraisessa muodossa. Kovan pinnan alle kätkettyä rakkauden ja huomion kaipuuta. Erityisesti kirjailija tarttuu siihen, miten ihminen rupeaa muokkaamaan luontoa tyydyttääkseen omia tarpeitaan – eikä aina kovin onnistuneesti.

Sujuvan tyylinsä ansiosta Minne virta kuljettaa on mukaansatempaavaa luettavaa ja täyttää myös lukijan toiveet asioiden järjestymisestä suotuisalla tavalla. Romaanista tulee mieleen Delia Owensin suurmenestys Suon villi laulu, sillä kummassakin teoksessa nainen selviytyy miltei musertavista vastoinkäymisistä muutaman tärkeän ihmisen avulla, mutta saa silti suurimman lohdun hakeutuessaan luonnon rauhaan. Tämä kirja nostattaa kyllä tunteita.