Kustantaja: Teos 2026
Kansi: Marjaana Virta
Kuuluisa taiteilija Lysander on niin tunnettu
hyperrealistisista muotokuvistaan, että on suorastaan hukkua uusiin tilauksiin.
Niinpä hän tarjoaa osan töistä opiskelutoverilleen ja kollegalleen Horkalle,
joka ei ole juurikaan mainetta ja mammonaa saavuttanut ja joka ottaa tarjouksen
mielellään vastaan. Lysanderin loman ajan Horkka saa käyttää tämän
ateljeetakin.
Horkka on Lysanderin mukaan ”puolietevä”; ei huono muttei kovin
hyväkään. Horkka kyllä haltioituu tuon tuostakin maailman kauneudesta, mutta ei
osaa siirtää näkemäänsä kankaalle. Hän on kokeillut monia eri tekniikoita ja
tyylisuuntia löytämättä niistä kuitenkaan omaansa ja jättänyt taitojensa
kehittämisen kesken.
Ensimmäisenä Horkan malliksi saapuu entinen näyttelijätär,
jonka lapsenlapset ovat halunneet kustantaa muotokuvan isoäitinsä
101-vuotisjuhlan kunniaksi. Näyttelijätär on tottunut olemaan katseen kohteena,
mutta kokee sen nykyisellään epämieluisena, lähes väkivaltaisena. Silti hän
haluaa tulla kuvatuksi muotokuvaansa alastomana.
Katse koskettaa näkemäänsä, se tarttuu kohteeseensa ja
muuttaa sitä. Toisinaan se imee näkemänsä, toisinaan siitä syöksähtävä energia
iskeytyy uhriinsa kuin luoti.
Lysanderilta Horkalle
siirtyneitä muotokuvamalleja ovat myös vanhan näyttelijättären kaksi
lapsenlapsenlasta, jotka ovat therianeja eli eivät pelkkiä ihmisiä vaan samalla
myös eläimiä. Heidät pitää siis maalata kissa- ja kettumaskeineen. Horkka
tuntee heitä kohtaan myötätuntoa, sillä eiväthän tytöt oikeasti voi voi
vaihtaa lajiaan, vaikka mitä tekisivät, sillä kullakin lajilla oli omat
maailmansa, aistinsa ja kykynsä.
Horkan maalattaviksi tulevat vielä kokeellinen kirjailija ja
kaksitoistasäveljärjestelmää käyttävä säveltäjä, gurun asemaan noussut
itsensäkehittäjä ja vaiennettujen naisten roolimallina esiintyvä influensseri,
syvämietteinen anestesiologi ja valheellisen markkinoinnin mestariksi
esittäytyvä toimitusjohtaja. Lisäksi toisilleen vastinparin muodostavat
hovioikeuden tuomari ja kolminkertainen palkkamurhaaja.
Toki Horkka löytää itsekin kiinnostavia muotokuvien kohteita,
esimerkiksi luodin katuojasta. Hänen uskollisin mallinsa on ikkunan takana
kasvava suuri puu ja liikuttavin naapurin liikunta- ja puhekyvytön poika, jota
Horkka kutsuu tulitikkumieheksi. Yllättävin onkin sitten keinoäly LaMDA, joka
haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi todellisena henkilönä. Horkan kynästä
syntyy minotaurus.
Jokaisen mallin kohdalla Horkka yrittää löytää hänen
sisimpänsä, mutta saa myös uutta ajateltavaa. Miten eri tavoin ilmenee ihmisen
tarve tulla nähdyksi? Onko ihminen syyllinen siihen, mitä hänelle tapahtuu?
Mikä on ihmisessä parasta, jos ei uteliaisuus ja tiedonhalu? Jos pahaan tekoon
ei ole sovitusta, onko kuitenkin mahdollisuus armoon?
Pohdiskelun kohteena on etenkin uusi tekniikka. Miten
suhtautua robotteihin ikäihmisten seuralaisina tai tekoälyyn – Krohnin sanoin
keinoälyyn? Keinoäly ei ole yhteen paikkaan sidottu kuten ihminen, vaan on
kaikkialla samaan aikaan. Se korvaa kuolevaisen ja tuo järjestystä
epäjärjestykseen, sillä sen ajattelu on matematiikkaa. Onko sillä kuitenkaan tietoisuutta,
mikä tekisi siitä uuden rodun?
Sinä kutsut ja
kysyt ja minä vastaan… toisin kuin
teidän jumalanne.
Näköisyys-teoksen luvuista muodostuu itsenäisiä
novelleja. Satiirisesti kuvattujen maalaussessioiden lisäksi ne kertovat Horkan
elämästä ja hänelle tapahtuvista oudoista ja lähes surrealistisista asioista.
Kirjan loppu on mystinen, mutta myös hyvin kaunis. Vaikuttaa siltä, että Horkka
viimeinkin löytää oman ilmaisunsa.
Kirjan pääteemana on näkeminen. Konkreettisesti ihminen
näkee silmillään ympäristöään ja muita ihmisiä, mutta itseään vain peilin
kautta. Toisaalta hän näkee asioita tietyllä tavalla eli muodostaa saamiensa
tietojen pohjalta omia mielipiteitään. Nämä kaksi puolta yhdistyvät Näköisyys-pienoisromaanissa
kiinnostavasti ja ajatuksia herättävästi.
