MÄKI, MERJA: Itki toisenkin

Kustantaja: Gummerus 2024

Merja Mäen teos Itki toisenkin on itsenäinen jatko-osa suuren suosion saavuttaneelle esikoisteokselle Ennen lintuja (2022). Nyt ollaan Suomen jatkosodassa valtaamalla alueella, missä suomalaiset – tai karjalaisittain ruotsit – ovat vihollisia, joihin asukkaat pitävät etäisyyttä samalla kun odottavat omien joukkojen saapumista ja Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan palauttamista.

Opettajaleirille Kainuussa osallistunut Larja matkustaa kesällä 1942 Aunuksen Karjalaan viettääkseen kuukauden loman kotonaan Suurmäessä. Vaikka vanhaa rajaa alueiden välillä ei enää olekaan, vaaditaan suomalaisten miehittämälle alueelle pääsemiseksi kulkulupa ja saattaja. Kyydin kotikylään Larja saa postia Viteleestä Äänislinnaan kuljettavalta Tuomas Alavalta.

Suurmäessä Larja kohtaa monia ahdistavia asioita. Äiti ja isä on viety neuvostovallan viime hetkillä syvälle itään syytettyinä vakoilusta Suomen hyväksi. Heidän kohtalostaan ei ole tietoa sen paremmin kuin Larjan elämänkumppanista, neuvostoarmeijaan pakotetusta Misastakaan. Larjan sisko Pola puolestaan on raskaana suomalaiselle sotilaalle, eikä ainoana kylän nuorista naisista.

Raskainta Larjalle on kuitenkin se, että rakas Matja-buabo on hiljalleen hiipumassa pois. Larja ei voi ajatellakaan lähtevänsä tässä tilanteessa jatkamaan opintojaan, vaan anoo lupaa saadakseen jäädä hoitamaan isoäitiään. Lupa järjestyy ja lisäksi työpaikka suomalaisen johtajaopettajan apulaisena kyläkoulussa. Larjan läsnäolo tuo turvaa lapsille, joita yritetään kovalla vauhdilla suomalaistaa.

Matja on Suurmetsän arvostetuin itkijä ja ”pohjoistuulen puhaltelema” Larja hänen valintansa perinteen jatkajaksi. Buabo ennättää tutustua myös kylässä entistä useammin viipyilevään Tuomakseen ja ennustaa, että Larjalla ja Tuomaksella tulee olemaan vielä yhteinen tehtävä kuolevien parissa: lääkintämies saattaa ihmiset kuoleman kynnykselle ja itkijä siitä eteenpäin tuonilmaisiin.

 Laatokan saaren pojassa pärskyi vesi, mutta minussa leyhähteli ja ryskyi puhuri. Tuuli työnteli vedenvirran liikkeelle, tai vesi työnsi tuulta, ei sillä ollut merkitystä. Vesi ja tuuli olivat yhdessä tehtävässään.

Vesi kuljetti vainajat tuonilmaisiin, mutta tuuli välitti viestit. Molempia tarvittiin sillaksi tämän- ja tuonilmaisten välille.

Matja-buabon arkun äärellä Larja virsittelee ensi kertaa julkisesti. Häntä aletaan arvostaa kylällä aivan uudella tavalla, mutta hän on silti ahdistunut. Joistakin kyläläisistä paljastuu ikäviä asioita ja jotkut suomalaiset sotilaat osoittautuvat epäluotettaviksi. Tuomas vetää Larjaa puoleensa, mutta voiko häneenkään luottaa? Entä suhde Misaan, vaikka tunteet häntä kohtaan ovatkin jo haalistuneet?

Kun sitten käy selväksi, että Suomi joutuu vetäytymään valtaamiltaan alueilta, on Larja uusien valintojen edessä. Jos hän jää Polan ja tämän lapsen tueksi, säästyykö hän rangaistukselta oltuaan niin paljon tekemisissä suomalaisten kanssa? Selviääkö Pola yksinään, jos Larja pakenee kanta-Suomeen? Miten Larja itse pärjäisi vieraassa ympäristössä?

Merja Mäen kieli on aistivoimaista ja kaunista, mutta muuttuu myös rajuksi esimerkiksi kuvatessaan venäläisten lentokoneiden hyökkäystä Elisenvaaran ratapihalle, missä ihmisjoukot vellovat päästäkseen täyteen ahdettuihin evakuointijuniin. Karjalaisia sanoja kirjassa on paljon, mutta niiden merkityksen kyllä useimmiten ymmärtää asiayhteydestä.

Itki toisenkin -romaanissa kuvaillaan myös aunukselaisia tapoja ja uskomuksia sekä ruokia ja käsitöitä. Erityisen mielenkiintoista on tutustua syvällisemmin itkuvirsiperinteeseen: miten itkuvirret rakentuvat, mitä niissä kuuluu olla ja miten itkijä itse kokee tilanteen.

Aloin apeutumaan sillä tavalla kuin itku vaati, ja pohjoistuuli ujelsi minut tyhjäksi sanojen tulla. Tarina tekeytyi sanoiksi jossain silmieni takana, ja syvä henkäys nosti niitä huulilleni.

Jälleen tunteisiin vetoava ja samalla Suomen historian tuntemusta lisäävä teos Merja Mäeltä!

MÄKI, MERJA: Ennen lintuja

Kustantaja: Gummerus 2022

Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka.

Haavuksen saarella Laatokalla asuvan parikymppisen Allin unelmana ovat meri, veneet ja verkot, mutta äiti lähettää hänet Sortavalan kaupunkiin Inkerön-buabon eli parantajanaisen oppiin. Sortavalan pommitukset helmikuussa 1940 saavat tytön jättämään ramman opettajansa pommisuojaan ja hiihtämään paniikissa kotiin.

Äiti ei ota tytärtään avosylin vastaan, mutta tekeillä on niin monta asiaa, että Alli saa jäädä. Saaren asumuksia yritetään kätkeä pommikoneilta. Valmistellaan Allin pikkuveljen Tuomaan häitä. Kuunnellaan sotauutisia. Sitten tulee päivä, jolloin radiossa tiedotetaan rauhansopimuksesta ja Suomen uudesta rajalinjasta:

”Voi pyhä Neitsyt Maria, tule meidän avuksemme”, kuiskasin. ”Me olemme jääneet väärälle puolelle rajaa.”

Aikaa luovutetulta alueelta poistumiseen on annettu vain muutama päivä, mutta armonaika kutistuu entisestään, kun venäläiset alkavat hyökkäyksensä - leipätaikinakin jää pirtin pöydälle liinan alle kohoamaan. Äiti, isä ja pikkusisko Ilmi lähtevät junalla kohti Seinäjokea, missä isän vanhemmalla veljellä on maatila.

Alli ja raskaana oleva Sylvi-käly lähtevät vapaaehtoisina kuljettamaan maanteitä pitkin karjaa Seinäjoelle. Pommitukset ja kipakka pakkanen koettelevat niin ihmisiä kuin eläimiä ja vastasyntynyt vasikkakin joudutaan lopettamaan. Kauppiaan tytär Sylvi osoittautuu henkisesti hämmästyttävän vahvaksi ja tukee Alliakin silloin, kun tämän usko on loppua.

Seinäjoella kaikki on Allista kovin vierasta ja outoa: luonto, ihmisten puhe, ruoat, tavat. Koko perhe on sedän armon varassa ja kotona jämäkkänä päämiehenä toiminut isä täällä nöyrä renki. Jotkut paikalliset eivät tunnu lainkaan tajuavan sitä, että ihmisten on ollut pakko lähteä Karjalasta, vaan kuvittelevat näiden tulleen kerjuulle suurin piirtein laiskuuttaan.

”Tämä sota on maksettu meidän karjalaisten mailla!” äiti sähähti. ”Meiltä jäi kotitanhuvat ja elinkeino rajan taa, ja te saitte pitää oman loppuun kalutun maanne vain, koska meillä oli antaa viholliselle kaikkein kaunein ja rikkain pala Suomea!”

Toisaalta Allin perhekään ei asetu täydestä sydämestään Seinäjoen seudulle. Kaikilla uskovat, että uusi sota alkaa pian ja silloin paluu takaisin kotiseudulle onnistuu taas. Ehkä jo keväällä, ennen muuttolintujen saapumista? Mutta linnut tulevat, pesivät ja lähtevät eikä paluuta kotiin ole näkyvissä.

Joenrannan kasvit olivat erilaisia kuin kotona, eivätkä pääskyt olleet kesällä lennelleet rantaruovikossa, Koivut kurottivat oksiaan hereästi pintaan ja rikkoivat virrankalvon… Ei joessa ollut mitään samaa kuin Laatokassa.

Allin ja äidin välit ovat myrskyisät. Äiti syyttää tytärtään esimerkiksi Sylvin sairastumisesta keuhkotautiin – tytön pitäisi olla parantaja, mutta mitään hyötyä hänestä ei perheelle ole ollut. Selviäminen raskaasta matkasta Karjalasta Seinäjoelle on kuitenkin kasvattanut tytön itsetuntoa eikä hän enää alistu vaiti äidin moitteisiin, vaan antaa sanan sanasta. Lopulta äiti karkottaa Allin pois kotoa selviämään omillaan.

Syyt äidin hyljeksivään asenteeseen selviävät myöhemmin, mutta se ei tee tilanteesta helpompaa. Sylvi-kälyn seuralaisena Alli saa sentään jäädä henkilöstöpulasta kärsivään sairaalaan avustamaan erilaisissa hanttitehtävissä, esimerkiksi puhelinpiikana. Taas hän on vieroksuttu ja vailla arvoa, mutta kuolevien, monenlaisista fyysisistä ja psyykkisistä ongelmista kärsivien ja orpojen keskellä hän silti löytää keinoja auttaa. Voisiko hänestä tulla sairaanhoitaja!

Kun Aili lopulta palaa Haavuksen saarelle vastassa ovat vain kodin rauniot ja edelleen yrmeä äiti. Se ei enää nuorta naista satuta, sillä hän on löytänyt oman paikkansa ja oman mielekkään tehtävänsä. Äidin halveksima haaveksija on alkanut työntää juuriaan Pohjanmaan multaan ympäristössä, jossa hänet hyväksytään ja häntä rakastetaan.

Ennen lintuja -romaani on helposti seurattava, koska se etenee kronologisesti ja näkökulma on koko ajan Allin. Lukuisat yksityiskohdat elävöittävät ja tukevat tarinaa ja esimerkiksi karjalaisuus pilkahtaa joissakin sanoissa sekä tapojen ja uskomusten kuvauksissa. Allin kohdalla keskenään sekoittuvat toisaalta kreikkalaiskatoliseen uskontoon ja toisaalta parantaja-buabon kansanparannustaitoihin ja kansanuskomuksiin liittyvät opit.

Alli on moniulotteisuudessaan todella kiinnostava hahmo ja hänen kehittymistään arasta ja itseään aliarvioivasta neidosta toimeliaaksi, nokkelaksi ja itsenäiseksi naiseksi seuraa myötätuntoisesti ja hieman huolissaan. Tämä on hieno ja omaääninen esikoisromaani, jonka eteen on taatusti tehty paljon taustatyötä! Tulisikohan tarinaan jatkoa?