KROHN, LEENA: Näköisyys

Kustantaja: Teos 2026

Kansi: Marjaana Virta

Kuuluisa taiteilija Lysander on niin tunnettu hyperrealistisista muotokuvistaan, että on suorastaan hukkua uusiin tilauksiin. Niinpä hän tarjoaa osan töistä opiskelutoverilleen ja kollegalleen Horkalle, joka ei ole juurikaan mainetta ja mammonaa saavuttanut ja joka ottaa tarjouksen mielellään vastaan. Lysanderin loman ajan Horkka saa käyttää tämän ateljeetakin.

Horkka on Lysanderin mukaan ”puolietevä”; ei huono muttei kovin hyväkään. Horkka kyllä haltioituu tuon tuostakin maailman kauneudesta, mutta ei osaa siirtää näkemäänsä kankaalle. Hän on kokeillut monia eri tekniikoita ja tyylisuuntia löytämättä niistä kuitenkaan omaansa ja jättänyt taitojensa kehittämisen kesken.

Ensimmäisenä Horkan malliksi saapuu entinen näyttelijätär, jonka lapsenlapset ovat halunneet kustantaa muotokuvan isoäitinsä 101-vuotisjuhlan kunniaksi. Näyttelijätär on tottunut olemaan katseen kohteena, mutta kokee sen nykyisellään epämieluisena, lähes väkivaltaisena. Silti hän haluaa tulla kuvatuksi muotokuvaansa alastomana.

Katse koskettaa näkemäänsä, se tarttuu kohteeseensa ja muuttaa sitä. Toisinaan se imee näkemänsä, toisinaan siitä syöksähtävä energia iskeytyy uhriinsa kuin luoti.

 Lysanderilta Horkalle siirtyneitä muotokuvamalleja ovat myös vanhan näyttelijättären kaksi lapsenlapsenlasta, jotka ovat therianeja eli eivät pelkkiä ihmisiä vaan samalla myös eläimiä. Heidät pitää siis maalata kissa- ja kettumaskeineen. Horkka tuntee heitä kohtaan myötätuntoa, sillä eiväthän tytöt oikeasti voi voi vaihtaa lajiaan, vaikka mitä tekisivät, sillä kullakin lajilla oli omat maailmansa, aistinsa ja kykynsä.

Horkan maalattaviksi tulevat vielä kokeellinen kirjailija ja kaksitoistasäveljärjestelmää käyttävä säveltäjä, gurun asemaan noussut itsensäkehittäjä ja vaiennettujen naisten roolimallina esiintyvä influensseri, syvämietteinen anestesiologi ja valheellisen markkinoinnin mestariksi esittäytyvä toimitusjohtaja. Lisäksi toisilleen vastinparin muodostavat hovioikeuden tuomari ja kolminkertainen palkkamurhaaja.

Toki Horkka löytää itsekin kiinnostavia muotokuvien kohteita, esimerkiksi luodin katuojasta. Hänen uskollisin mallinsa on ikkunan takana kasvava suuri puu ja liikuttavin naapurin liikunta- ja puhekyvytön poika, jota Horkka kutsuu tulitikkumieheksi. Yllättävin onkin sitten keinoäly LaMDA, joka haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi todellisena henkilönä. Horkan kynästä syntyy minotaurus.

Jokaisen mallin kohdalla Horkka yrittää löytää hänen sisimpänsä, mutta saa myös uutta ajateltavaa. Miten eri tavoin ilmenee ihmisen tarve tulla nähdyksi? Onko ihminen syyllinen siihen, mitä hänelle tapahtuu? Mikä on ihmisessä parasta, jos ei uteliaisuus ja tiedonhalu? Jos pahaan tekoon ei ole sovitusta, onko kuitenkin mahdollisuus armoon?

Pohdiskelun kohteena on etenkin uusi tekniikka. Miten suhtautua robotteihin ikäihmisten seuralaisina tai tekoälyyn – Krohnin sanoin keinoälyyn? Keinoäly ei ole yhteen paikkaan sidottu kuten ihminen, vaan on kaikkialla samaan aikaan. Se korvaa kuolevaisen ja tuo järjestystä epäjärjestykseen, sillä sen ajattelu on matematiikkaa. Onko sillä kuitenkaan tietoisuutta, mikä tekisi siitä uuden rodun?

 Sinä kutsut ja kysyt ja minä vastaan…  toisin kuin teidän jumalanne.

Näköisyys-teoksen luvuista muodostuu itsenäisiä novelleja. Satiirisesti kuvattujen maalaussessioiden lisäksi ne kertovat Horkan elämästä ja hänelle tapahtuvista oudoista ja lähes surrealistisista asioista. Kirjan loppu on mystinen, mutta myös hyvin kaunis. Vaikuttaa siltä, että Horkka viimeinkin löytää oman ilmaisunsa.

Kirjan pääteemana on näkeminen. Konkreettisesti ihminen näkee silmillään ympäristöään ja muita ihmisiä, mutta itseään vain peilin kautta. Toisaalta hän näkee asioita tietyllä tavalla eli muodostaa saamiensa tietojen pohjalta omia mielipiteitään. Nämä kaksi puolta yhdistyvät Näköisyys-pienoisromaanissa kiinnostavasti ja ajatuksia herättävästi.

KROHN, LEENA: Erehdys

Kustantaja: Teos 2015

Leena Krohn (s. 1947) on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, mm. Finlandia-palkinnon vuonna 1992. Krohn on myös kansainvälisesti tunnettu, sillä hänen teoksiaan on käännetty parillekymmenelle kielelle.

Erehdys on tragikoominen tarina kirjailija E:stä ja hänen vierailustaan ankean pikkukaupungin kirjastoon järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Jo pitkällä ajomatkalla kohti esiintymispaikkaa kirjailija (jonka myöhemmin ymmärtää miespuoliseksi) tekee itseluottamusta pahasti horjuttavan erehdyksen eikä itse tilaisuus paranna tilannetta. Kirjailija lukee ääneen tekstejään ja odottaa kuulijoilta rakentavia kommentteja, mutta suurin osa yleisöstä ei kuuntele häntä lainkaan askarrellessaan kännyköidensä ja tablettiensa parissa tai sitten suhtautuu häneen pahantahtoisesti ja hyökkäävästi. Ne muutamat kysymykset, joita kirjailijalle esitetään, menevät paljolti asian vierestä. Kirjailija kokee lukuhetken aikana monenlaisia tunteita: epävarmuutta, häpeää, väsymystä ja lopulta kiukkua. Paluumatka sulkee tarinan kaaren, sillä kirjailija erehtyy vielä kerran.

Kirjastovierailu on kehyskertomus, jonka sisällä E:n lukemat tekstit muodostavat oman kokonaisuutensa. Näistä osa on novelleja ja osa otteita laajemmista kertomuksista, mutta jotain yhteistä niillä kuitenkin on. Jokainen käsittelee jotain ongelmaa, henkistä tai ruumiillista sairautta tai erilaisuuden kokemusta. Ihmiset pelkäävät, tuntevat itsensä vainotuiksi tai kirotuiksi, epäilevät muistojaan ja aistejaan. Ilmaantuu outoja yhteensattumia, tapahtumat paisuvat hallitsemattomasti ja tempaavat ihmiset mukanaan. Toki apuakin on saatavilla: retroterapeutti tarjoutuu muokkaamaan menneisyyden uusiksi (historiaahan ei ole!) ja Digitaalisen kuolemattomuuden instituutti taas opettaa tapoja oman elämän säilömiseen, jotta ihmisen mieli voitaisiin kuoleman jälkeen kloonata.

Tunnelma ei kuitenkaan ole aina toivoton, vaan kertomusten ihmiset kokevat yllättäviä mielihyvän ja oivalluksen hetkiä. Kauneutta on kaikkialla, etenkin luonnossa, ja kauneus myös säilyy. Mielenrauhan ihminen saavuttaa ymmärtäessään, että ainutkertaisiksi luulemistaan kokemuksista ja käsityksistä huolimatta jokainen minuus on siltikin vain osa yhtä ja samaa ihmisyyttä. Onhan jokainen lumihiutalekin toisesta poikkeava, mutta langetessaan hankeen se on pelkkää lunta.

Ajan kuluminen on armoa, E. ajatteli, ja se, mikä on unohdettu, on saatu anteeksi. Vierähtää sata vuotta ja toiset sata, ja mikä oli häpeää, mikä kunniaa ja ylpeyden aihetta, sitä kukaan ei muista. Kukaan ei enää kutsu meitä nimillämme, ja se, mitä kerran saimme aikaan, on yhdentekevää kuin lahonneet lehdet. Jos niiden ravitsemasta maasta nousee jotain uutta, niin se ei enää kuulu meille. Niin syyllisyys kuin saavutuksetkin kuluvat pois, ja meidän pelkomme, toiveemme ja erehdyksemme ovat ohi kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Ei kukaan muista, että kerran olimme olemassa, ei kukaan tiedä, miksi olimme niin onnettomia, niin naurettavan onnettomia, niin turhaan.

Krohnin tekstiä on luettava tarkkaan, sillä pienilläkin yksityiskohdilla on merkityksensä ja vaikutuksensa. Samaten aforismimaisen nasevat lauseet ja filosofisia viisauksia sisältävät laajemmat mietteet liittyvät itse tarinaan eivätkä nouse itsetarkoituksellisiksi – kauniisti soljuvan kielen ansiosta ne tuntuvat myös ymmärrettäviltä. Lukunautintoa vahvistaa vielä kirjan kiehtovan epätodellinen tunnelma, jonka luomisessa Krohn on mestari. 

KROHN, LEENA: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia

Kustantaja: Teos 2013

On tapahtunut valtava ydinräjähdys. Hengissä selvinneet on koottu Hotel Sapiens -nimiseen turvapaikkaan, jossa heistä huolehtivat huippuunsa kehittyneen tekoälyn luomat robottimaiset Kaitsijat. Varmaan ihan tarkoituksella näille Kaitsijoille on annettu nunnan hahmo – he ovat järkeviä, luotettavia ja tunnollisia, mutta kyvyttömiä poikkeamaan heihin iskostetuista säännöistä. Kaitsijoiden hoivaamat ihmiset taas ovat (ihmisille ominaiseen tapaan) tunteiden vietävissä, oikukkaita ja arvaamattomia eli irrationaalisia. Osa henkilöistä on ihan realismin piirissä, mutta joukossa on myös lähinnä fantasiakertomukseen sopivia tyyppejä, esimerkiksi oman varjonsa kanssa osia vaihtava mies ja mitä oudoimpia fobioita lääkäriinsä tartuttava potilas. Hotellialueen ulkopuolisesta maailmasta kukaan ei tiedä mitään, jos siellä ylipäätään mitään enää on olemassakaan. Edes lähitienoota ei näy, sillä heti puistoa rajaavan muurin takana nousee sankka sumuseinämä, joka peittää näkyvistä maiseman, taivaan ja auringon. Kellot eivät toimi: aika on lakannut olemasta.

Hotellin tapahtumista kertovat sen asukkaat, kukin omasta subjektiivisesta näkökulmastaan tai jopa tietoisesti valehdellen ja omia tekojaan kaunistellen. Joissakin kertomuksissa on melkoista tilannekomiikkaa, minkä tehoa vielä lisää kertojan ylen totinen äänensävy. Hupaisia ovat myös hotellin asiakkaiden viihdykkeeksi luodut virtuaalihahmot, koska tekoäly ei pysty ymmärtämään abstrakteja käsitteitä. Esimerkiksi filosofi-matemaatikko Descartesin sanoma kääntyy ihan päälaelleen, kun hänen teesinsä ”ajattelen, siis olen” muuttuu muotoon ”näen unta, olen siis olemassa”.

Leena Krohnin teoksissa on aina viittauksia matematiikkaan ja luonnontieteisiin, niin nytkin. Hotel Sapiens on dystopia eli satiirinen kuvaus ekologisen katastrofin jälkeisestä tulevaisuuden yhteiskunnasta. Koko maailma on tuhoutumassa. Myrkyt kuihduttavat luonnon. Linnut putoavat kuolleina maahan. Silti loppuun jää toivon ele: ryhmän ainoa lapsi nostaa uhmakkaasti talon katolle maailmanlipun liehumaan.