TRAN, QUYNH; Kun muut nauttivat

Kustantaja: Teos 2025

Alkuteos: När andra njuter (2025)

Suomennos: Outi Menna

Kansi: Tom Backström

Quynh Trani syntyi pakolaisleirillä Malesiassa vuonna 1989 ja saapui samana vuonna perheensä kanssa Suomeen. Hän varttui Pietarsaaressa, mutta työskentelee nykyisin psykologina Malmössä. Biskops Arnö -kirjoittajakoulussa opiskellut Tran voitti esikoisteoksellaan Varjo ja viileys Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021 ja Runeberg-palkinnon vuonna 2022.

Tranin toinen romaani Kun toiset nauttivat sijoittuu Lundiin. Sen päähenkilöinä on kaksi vietnamilaistaustaista naista, kuusitoistavuotias Lana ja hänen kaksikymmentä vuotta aiemmin Ruotsiin muuttanut äitinsä Maggie. Heidän näkökulmansa vuorottelevat tarinan edetessä, joten tapahtumista ja asioista saadaan eri ikäisten ja erilaisten elämänkokemusten omaavien henkilöiden tulkinnat.

Lanalla on ollut useita poikaystäviä, kaikki joko urheilijoita tai ainakin urheilijoilta näyttäviä. Kaikki heidät Lana on jossain vaiheessa jättänyt, kun kiinnostus on lopahtanut. Tällä hetkellä tyttö on ollut jo puoli vuotta ilman poikaystävää, mutta tämä johtuu eräästä piknikistä, joka päättyi pelottavasti Lanan menettäessä yhtäkkiä hermonsa.

Tästä lähin hän ei olisi missään tekemisissä heidän kanssaan. Ei edes vilkuilisi heihin päin. Ei viestittelyä, ei bileitä. Ei katseita, ei käsiä.

Ystäviä Lanalla on kyllä runsaasti ja heidän takiaan hän yhä osallistuu tyttöjen touhuihin: poikien katsastamiseen, mielitiettyjen tapailuun ja halailun opetteluun sekä seuraavan askeleen suunnitteluun. Tosiasiassa Lana on kyllästynyt ja tuskin pystyy hillitsemään raivoaan. Yksin hän ei kuitenkaan halua jäädä, vaan tulla hyväksytyksi.

Samalla Lanan välit Maggieen kiristyvät. Äiti haluaisi osallistua tyttärensä elämään, mutta tytär kokee kysymykset yksityisyyttään loukkaavina ja sulkeutuu täysin. Kumpikin tulkitsee toista väärin ja kierre vain pahenee. Ennen kaikkea Lanaa suututtaa se, ettei äiti suostu kertomaan mitään aiemmasta elämästään. Ei edes Lanan isästä, jota kutsuu ”herkkänahkaiseksi rotaksi”.

 Mitään nöyriä kullanmuruja Lana ja ystävät eivät todellakaan ole. He etsivät seikkailuja ja kokeilevat jopa rikollista toimintaa, mutta Lana löytää innoitusta aivan yllättävältä taholta joutuessaan sattumalta runonlausuntatilaisuuteen. Miten rohkeita esiintyjät ovatkaan avatessaan tunteitaan yleisölle! Miten paljon mietittävää löytyykään joistakin runonsäkeistä!

Lanan tarinaan limittyy hänen äitinsä Maggien tarina. Tämä halusi jo nuorena päästä pois Vietnamista ja alkoi etsiä treffisivustolta luotettavan tuntuista ja tarpeeksi varakasta miestä. Löytyi Ruotsissa asuva vietnamilainen ravintoloitsija. Maggien toiveet olivat hyvin vaatimattomat, mutta puoliso ei täyttänyt niitäkään. Seurasi avioero, minkä jälkeen Maggie ei enää ole miehiä elämäänsä halunnut.

Elättääkseen itsensä ja lapsensa ja voidakseen edelleen lähettää rahaa perheelleen Vietnamiin Maggien on otettava vastaan niitä töitä, joita kouluttamattomana maahanmuuttajana voi saada. Lopulta hän tuntee päässeensä oikeaan elementtiinsä: suunnittelemaan ja emännöimään pientä japanilaista terveyskylpylää. Mielessä elää silti jatkuvasti pelko tulevaisuuden suhteen ja samalla surumielinen muisto menneisyydestä.

Myös hän on ollut nuori ja täynnä kaipuuta, mutta ne ajat ovat peruuttamattomasti takanapäin, sillä vanhetessaan ihminen oppii, että kaikki päättyy joskus, ja mitä väliä silloin on loppupeleissä yhtään millään? Kun jäljellä on vain tunne, hädin tuskin muisto, ei edes ajatukseksi laskettava (joka sentään voisi selittää jotain) vaan pikemminkin kuin salama, joka toisinaan välähtää niin kirkkaasti, että melkein tekee kipeää, vaikka muisto on enää hämärä häivähdys?

Maggie uskoo vilpittömästi olevansa Lanalle hyvä äiti. Hänhän on avarakatseinen eikä pyri rajoittamaan tyttärensä tulemisia ja menemisiä! Poikaystävät hän ottaa avosylin vastaan ja seurustelee tyttöystävien kanssa kuin olisi yksi joukosta. Varmastikin tuttavat ovat vain kateellisia hänen hienosta äiti-tytär-suhteestaan vihjaillessaan Lanan vaikeuksista hallita temperamenttiaan!

Kirjan nimi Kun muut nauttivat saattaa viitata siihen, että Maggie ja Lana tuntevat itsensä ruotsalaisessa yhteiskunnassa aina hieman erilaisiksi ja ulkopuolisiksi. He katsovat sivusta, kun muut nauttivat elämästään oikeuksistaan varmoina ja tulevaisuuteensa luottaen. Jännite kasvaa kasvamistaan, mutta kirjan loppu jättää tarinan auki – mitä siinä oikein on tapahtumassa?

Tran kuvaa henkilöitä ja tilanteita tarkasti ja monipuolisesti, mutta jättää myös lukijalle mahdollisuuden omiin tulkintoihinsa. Kieli on yhtä aikaa runollista ja asiallista, tyyli tempoltaan vaihtelevaa ja hieman painostavasta yleisilmeestä huolimatta myös humoristista. Kun muut nauttivat -romaani vahvistaa sen, että Quynh Tran on seuraamisen arvoinen kirjailija.

 

TRAN, QUYNH: Varjo ja viileys

Kustantaja: Teos & Förlaget 2021

Alkuteos: Skugga och svalka

Suomennos: Outi Menna

Quynh Tranin perhe saapui Vietnamista Suomeen vuonna 1989 ja tuleva kirjailija syntyi samana vuonna. Hän varttui Pietarsaaressa, mutta asuu nykyisin Malmössä, missä työskentelee psykologina. Biskops Arnö -kirjoittajakoulussa opiskellut Tran voitti esikoisteoksellaan Varjo ja viileys Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021 ja Runeberg-palkinnon vuonna 2022.

Varjo ja viileys -teos sijoittuu ruotsinkieliseen pikkukaupunkiin Pohjanmaalla 1900-luvun ja 2000-luvun taitteessa. Perheeseen kuuluvat Má eli äiti, teini-ikäinen isoveli Hieu ja muutaman vuoden nuorempi pikkuveli, jonka toimii kirjan kertojana. Perheen aiemmasta elämästä Vietnamissa ei kerrota juuri mitään eikä siitäkään, mitä poikien isälle on tapahtunut. Kertoja ei näitä asioita tiedä ja Má vaikenee.

Pikkuveli on hyvä koulussa ja hämmästelee itsekin sitä, miten helposti pystyy muistamaan asioita ja miten taitava on kirjoittamaan tarinoita. Onnistumiskokemukset kannustavat häntä yhä innokkaampaan pänttäämiseen eikä hän enää innostu ennen niin tärkeältä tuntuneesta jalkapalloilustakaan. Mieluiten poika uppoutuu kirjoihin Hieun kanssa jakamassaan huoneessa, mutta havaitsee kyllä kaiken ympärillään tapahtuvan.

Minä pänttäsin ja Má ja Hieu vaikenivat ympärilläni, viivyttelivät ovensuussa neuvottoman näköisinä kuin kaksi haamua, joiden silmissä olin kaikkitietävä nero. Syventynyt opiskelu oli asia, jota he eivät koskaan ymmärtäisi.

Hieu sen sijaan notkuu kaupungilla kavereidensa kanssa coolisti pukeutuneena, viipyy poissa kotoa yömyöhäiseen ja käyttää alkoholia. Tyttöystävärintamalla Hieun tilanne vaikuttaa hyvältä, kunnes erään tytön pahoinpitelystä seuraa oikeusjuttu, nuorisorangaistus ja käynnit psykologin luona. Se voi olla nuorukaiselle ihan hyväksi tilanteessa, jossa Mán kovakouraiset kurinpitomenetelmät eivät tunnu enää tehoavan.

Molemmat pojat toimivat tulkkeina äidilleen, joka ei osaa sen paremmin ruotsia kuin suomeakaan. Töitä Má saa pesulasta, jonka henkilökuntaan kuuluu muita vietnamilaisia, mutta välillä hänelle riittää työttömyyskorvauskin. Lisäksi Má keksii keinoja ansaita rahaa: vietnamiksi dubattujen videokasettien vuokraaminen, kortinpeluu rahasta muiden vietnamilaisten kanssa ja lopulta mustikoiden poimiminen. Synkissä suomalaismetsissä vietnamilaiset saattavat viipyä päiväkausia ja kerätä käsittämättömät määrät mustikkaa. Joku yökukkuja onnistuu näkemään leopardinkin!

Pikkuveljeä ei oteta mukaan metsään, koska häntä pidetään liian pienenä pitkäkestoiseen aherrukseen. Hän saa kuitenkin nähdäkseen metsässä otettuja valokuvia, joiden katselusta tulee hänelle miltei pakkomielle. Mielikuvitus alkaa kehrätä yksityiskohtaista kertomusta siitä, miltä metsä tuntuu ja mitä siellä tapahtuu. Mikä kirjassa onkaan lopulta totta ja mikä pojan sepitelmää?

Saatoin nähdä heidät vaikken sulkenut silmiäni, Mán ja Hieun pimeässä metsässä. He tunkivat verkkokalvolleni väkisin ja rakentuivat muistoiksi, joista tuli minun omiani. Johtuiko heidän jatkuva ilmestymisensä valokuvista, joita olin katsonut? Uppouduin niihin aina kun sallin itseni olla jouten. Valoon ja ääniin, hyönteisiin. Tuntui kuin jokin olisi pakottanut minut siihen, asettanut sen ehdoksi olemassaololleni; minun oli kuljettava heidän kanssaan, herätettävä heidät henkiin, minulla oli järkkymätön tarve viedä kuvia Másta, Lan Phamista, Hieusta ja Tei-Tei-tädistä ajassa eteenpäin, yhä syvemmälle käsittämättömään ininään, metsän pimeydessä ja valossa aaltoileviin tih3isiin, näkymättömiin parviin.

Kirjassa ei tapahdu mitään dramaattista. Perhe käy uimahallissa ja elokuvissa, nauttii kioskista ostetusta jäätelöstä. Perhe katsoo televisiota ja vierailee ystävien luona. Isoveli kuuntelee musiikkia. Má harjoittelee valokuvaamista. Ilmapiiri riippuu aina Mán mielialasta. Hän voi olla toverillinen ja suojeleva, vetäytyvä ja mielenosoituksellinen, raivoisa ja väkivaltainen. Kaikkea tätä pikkuveli kuvaa jotenkin ulkopuolisena, kuin varjoista viileästi katsellen.

Tyyliltään Varjo ja viileys on samaan aikaan runollinen ja pelkistetty, mutta huumoriakaan ei ole unohdettu. Luvut vaihtelevat pituudeltaan; lyhimmillään ne ovat vain lauseen tai parin mittaisia toteamuksia, kun taas jonkun henkilön paasaus oman intohimonsa kohteesta kestää sivukaupalla. Hieman hahmottamista tällainen lyhyistä tuokiokuvista rakentuva teos kyllä vaatii, mutta toisaalta jonkin selventävän yksityiskohdan keksiminen tuottaa iloa.

Vietnamilaisten pakolaisten teoksia on viime aikoina suomennettu muitakin. Kim Thúyn hienostuneet pienoisromaanit Ru, Vi ja Em ovat kertomuksia Vietnamin historiasta säätyläisperheen näkökulmasta, pakomatkasta ja kotiutumisesta Kanadaan.  Yhdysvalloissa asuvan Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme taas on karu kuvaus vähäosaisten asemasta niin sodan jaloissa kuin sopeutumisessa vieraaseen yhteiskuntaan.