30.3.2010

HIETAMIES, EVE: Yösyöttö

Yösyöttö kertoo miehestä, joka joutuu yllättäen pienen vauvan yksinhuoltajaksi. Toimittaja Antti Pasanen ei ole juuri vauva-asioihin perehtynyt – oletusarvohan on se, että vaimo tulee hoitamaan lapset ja kodin ja Antti jatkamaan elämäänsä entiseen tapaan niin töissä kuin vapaa-aikana. Käy vain niin, että Pia-vaimon henkinen kantti ei kestä äitiyttä eikä vaimoutta, vaan tarvitsee pitkän eristäytymisen sairaalaan. Pakon edessä Antin on hetkessä opittava muun muassa äidinmaidon ja äidinmaitovastikkeen ero. Onneksi hänellä on laajasydämisiä naapureita ja onneksi pikku-Paavo on ihanan rauhallinen lapsi.

Kirjan henkilöhahmot eivät ole kovin syvällisiä eivätkä tapahtumat maata järisyttäviä, mutta silti teksti vetää. Lukijan uteliaisuutta herättävät tekstin lomaan ripotellut keskustelunpätkät, joissa puhelevat Antti ja joku Enni – jossain tulevaisuudessa, hyvin tuttavalliseen sävyyn. Onko luvassa romantiikkaa?

Eniten Yösyöttö kiinnostaa tietenkin pienten lasten vanhempia. Voi olla, että Paavon miltei päivän tarkkuudella kuvatusta kehityksestä irtoaa uutta tietoa ja hoitoniksejäkin.

24.3.2010

JAMES, P. D.:Yksityispotilas

Kuinkahan kauan vuonna 1920 syntynyt Lady James jaksaakaan vielä kirjoittaa? Hänen tähän asti viimeisin teoksensa Yksityispotilas ilmestyi 2008 ja on 14. osa sarjassa, jossa rikoksia ratkaisee sympaattinen Adam Dalgliesh. Tämä rikostarkastaja on myös runoilija ja syvällinen pohdiskelija, jota terävän älyn lisäksi on siunattu kollegoja ällistyttävällä intuitiolla.

Yksityispotilas – teoksen tapahtumat käynnistyvät tunnetun journalistin saapuessa plastiikkakirurgiseen leikkaukseen ylelliselle yksityisklinikalle, joka on perustettu vanhan maaseutukartanon siipirakennukseen. Hänet löydetään leikkauksen jälkeisenä aamuna kuoliaaksi kuristettuna. Tätä naista on vihattu ja pelätty brittiläistä yläluokkaa ruotivien kohuartikkeleiden takia, mutta onko hän löytänyt klinikalta aiheen uuteen skandaalijuttuun? Kenellä on siinä tapauksessa niin paljon menetettävää, että murhaaminen tuntuu oikeutetulta? Vai onko murhalla jotain tekemistä journalistin oman menneisyyden kanssa? Vai onko tarkoituksena tuhota klinikan maine?

Vaikka Yksityispotilas ei nousekaan Jamesin parhaitten teosten tasolle, pystyy psykologisten dekkareiden ystävä nauttimaan sen kiireettömästä ja hienostuneesta tyylistä ja turvallisen tutuista käänteistä. Tässäkin teoksessa on Jamesille tyypillinen monikerroksinen juoni ja vivahteikas henkilökuvaus. Lukija pääsee sisälle niin murhaajan ja uhrin kuin poliisien tai tapahtumien keskelle joutuneiden ulkopuolisten henkilöiden mielenliikkeisiin. Pohditaan hyvän ja pahan olemusta, syyllisyyttä ja syyttömyyttä. Yllättävä sen sijaan on kirjan loppu sopusointuisuudessaan.

12.3.2010

SHAFFER, MARY ANN & BARROWS, ANNIE: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Mary Ann Shaffer (1934-2008) työsti vuosia esikoisromaaniaan Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, mutta kuoli pian sen jälkeen kun oli saanut kustantajalta julkaisupäätöksen. Käsikirjoituksen viimeisteli Shafferin sisarentytär Annie Barrows.

Ei kannata pelästyä kirjan pitkästä ja omalaatuisesta nimestä (johon löytyy kyllä täysin looginen selitys). Tämä kirjeromaani on hengeltään lempeä ja viehättävä, vaikka kuvaakin kaunistelematta vaikeita aikoja ja asioita.

Päähenkilö on kolmikymppinen Juliet Ashton, joka on saavuttanut mainetta sota-ajan kolumneillaan. Aiheen löytäminen uuteen teokseen osoittautuu vaikeaksi, joten Juliet innostuu saadessaan kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn saarelta. Hän haluaa ehdottomasti lisätietoja kirjeessä ohimennen mainituista asioista: kirjallisesta piiristä, perunankuoripaistoksesta ja piilotetuista porsaista. Alkaa vilkas kirjeenvaihto Guernseyn asukkaiden ja Julietin välillä. Saarelaiset muistelevat saksalaismiehityksen aikaisia tapahtumia: nälänhätää ja pelkoa, petturuutta ja kekseliäisyyttä, rohkeutta ja myötätuntoa. Kaikkien kertomusten keskipisteenä tuntuu olevan Elizabeth – suoraselkäinen ja peloton Elizabeth, joka katosi jäljettömiin saksalaiselle keskitysleirille. Lopulta Juliet alkaa tuntea vastustamatonta vetoa saarelle, tapaamaan sen omalaatuisia asukkaita. Guernseyllä hän löytää ehkä aiheen uuteen kirjaansa, ehkä jotain muutakin…

Kirjeet vaihtelevat sävyltään kirjoittajansa mukaan ja kertovat silläkin tavoin henkilöistä paljon (puhumattakaan ystävien ja naapureiden kommenteista ja luonnehdinnoista). Julietin kirjeiden ilakoiva ja itseironinen tyyli tuo mieleen Jane Austenin, kirjemuoto taas Helene Hanffin teoksen Rakas vanha kirja. Guernseyn saari on suomalaiselle lukijalle uusi ja eksoottinen ympäristö. Eipä ole tullut mieleen, että saksalaiset miehittivät myös Kanaalin saaria kuvitellessan ponkaisevansa sieltä helposti Englantia valloittamaan!

CASHORE, KRISTIN: Syntymälahja

Yhdysvaltalaisen Kristin Cashoren esikoisromaani Syntymälahja sai vuonna 2009 Mythopoeic Fantasy – palkinnon parhaana nuorten fantasiakirjana ja oli ehdolla useaan muuhunkin palkintoon. Teos miellyttää varmasti fantasiasta kiinnostunutta nuorta, mutta sopii varttuneemmallekin lukijalle.

Syntymälahja-teoksessa eletään maailmassa, jossa ihminen voi syntyä jonkin erityisen lahjan eli leiviskän haltijaksi. Jotkut osaavat tanssia erityisen hyvin ja jotkut leipoa, mutta Katsa osaa taistella ja tappaa. Nautintoa hän ei teoistaan saa, sillä hän ainoastaan toteuttaa enonsa, Sydänmaan kuninkaan, määräyksiä. Tutustuminen Po-nimiseen nuoreen mieheen muuttaa Katsan elämän. Oman syntymälahjansa ansiosta Po taistelee lähes tasaveroisesti Katsan kanssa ja myös ymmärtää tyttöä paremmin kuin kukaan on koskaan aiemmin ymmärtänyt. Lukija odottelee tietenkin rakkaustarinaa, mutta vaikeaa on. Esteenä ovat niin ulkoa tulevat paineet kuin nuorten omat heittelehtivät tunteet. Tosin tunne-elämän kuvaus on muuten sujuvasti kirjoitetussa teoksessa aika kömpelöä.
Kirja käynnistyy hitaasti, mutta vähitellen vauhti kiihtyy, kun selvitellään seitsemää kuningaskuntaa ravisuttavaa tapahtumasarjaa. Toisaalta kyseessä on Katsan kasvutarinaa. Äkkipikaisesta ja epäluuloisesta tytöstä kehittyy vahva nuori nainen, joka huomaa syntymälahjansa sopivan myös elämän ylläpitämiseen ja heikompien suojeluun. Kertomukselle olisi ollut eduksi, jos Katsasta ei olisi tehty niin kovin monitaitoista ja ylivoimaista, vaan hänelle olisi suotu hieman inhimillisiä heikkouksia, mutta mielenkiintoinen hahmo Katsa joka tapauksessa on.

2.3.2010

SANSOM, C. J.: Talvi Madridissa

Talvi Madridissa – teos käsittelee erästä Espanjan historian synkimmistä ajanjaksoista. 1930-luvulla maassa käytiin lähinnä oikeistoa edustavien kansallismielisten ja vasemmistoliikkeitä kannattavien tasavaltalaisten välillä katkera sisällissota, jonka kenraali Franco voitti pitkälti Saksan ja Italian avulla. Sisällissota ja sen jälkeinen aika olivat tavalliselle kansalle puutteen ja pelon aikaa, vaikka Espanja onnistuikin pysyttäytymään erossa toisesta maailmansodasta.

Kirjan päähenkilöinä on kolme englantilaista nuorta miestä, jotka jo lapsina ovat tutustuneet toisiinsa konservatiivisessa yksityiskoulussa. Bernie on idealisti, joka lähtee Espanjaan taistelemaan kommunismin puolesta, koska ”se taistelu on käytävä”. Tasavaltalaisten kärsittyä tappion hän katoaa eivätkä Barbara-morsiamen ponnistelut hänen kohtalonsa selvittämiseksi tuota tulosta. Sandy puolestaan on opportunisti, joka vainuaa Espanjan sekavissa oloissa hyötymismahdollisuuden. Murtunut Barbara löytää yllättäen turvapaikan hänen luonaan. Kolmikkoa koossapitävä jäsen on Harry - rehellinen ja kunnollinen herrasmies, joka aikuisenakin uskoo koulussa omaksumiinsa ihanteisiin. Hänet taivutellaan vakoilemaan Sandyn toimia, mutta pian hän on sekaantunut vallan muihin asioihin…

Talvi Madridissa ei ole oikein rakkausromaani eikä vakoilutrillerikään. Se pyrkii kuvaamaan ihmisten elämää poikkeustilanteessa historiallisiin tosiasioihin pohjautuen, mutta kuitenkin viihdyttävästi. Hieman liikaa pituutta teoksessa on ja jotkut juonenkäänteet ovat hieman liian helposti arvattavissa, mutta silti kertomus on elämänmakuinen ja silmiä avaava. Espanjan historiasta eivät suomalaisetkaan välttämättä kovin paljon tiedä.