VALA, VERA: Kuolema sypressin varjossa

Kuolema sypressin varjossa –teoksen kirjoittaja on entinen lentoemäntä ja Aku Ankka –taskukirjojen kääntäjä, joka käyttää taiteilijanimeä Vera Vala. Hänen tarkoituksenaan on kirjoittaa kokonainen sarja Italiaan sijoittuvia Arianna de Bellis tutkii –dekkareita. Maa on kirjailijalle tuttu, sillä hän asunut siellä viisitoista vuotta ja perustanut perheen italialaisen miehen kanssa. Sankarittarestaan Vala on tehnyt italialais-suomalaisen eli Ariannan isä on italialainen ja äiti suomalainen.

Arianna on contessa, nuorena leskeksi jäänyt seurapiirirouva, joka aikansa kuluksi ja murhettaan häivyttääkseen alkaa tutkia paremmissa piireissä tapahtuvia rikoksia. Apunaan hänellä on pikkuserkku Ermes ja homoseksuaali Angelo sekä lukuisia korkean tahon virkamiehiä ulkoministeriä myöten. Komeista ulkonaisista puitteista huolimatta Arianna on kutakuinkin jalat maassa pitävä ihminen, melkoisen sisukas ja rohkea. Särön siloisuuteen tuo menneisyys, josta on mystisesti hukassa kolme vuotta. Mitä Arianna silloin teki ja kenen kanssa? Hetkittäiset muistikuvat il Lupo –nimisestä miehestä tuntuvat vaarallisilta.

Ariannaa on pyydetty avuksi Tolfan pikkukylään. Merkittävän suvun amerikkalaissyntyinen miniä Lily on surmattu, mutta murhaajaa ei ole löydetty – ehkei kovin innokkaasti haettukaan. Kaunis ja määrätietoinen Lily on kylässä leimattu viettelijättäreksi ja aviorikkojaksi, jolla on enemmän vihamiehiä kuin ystäviä. Ariannan tutkimukset paljastavat joka taholta hirvittävää kateutta, kostonjanoa ja murskaantuneita toiveita. Jännitys kiristyy, kun Ariannankin henkeä uhataan.

Kirja on kepeä ja hienostunut. Se ei pyri syvällisyyteen, vaan tarjoaa lukijalle pienen pakohetken arjesta ja levollisen mielen vielä lukemistuokion jälkeenkin. Nautintoa saa myös ruokakuvauksista, jotka ovat niin tarkkoja, että niiden avulla hyvinkin voisi tehdä jotain aitoitalialaista herkkua. Ruoantuoksu leijailee kirjan sivuilla muiden tuoksujen joukossa ja hajuaistin lisäksi vedotaan muihin aisteihin. Tätä kustantaja lienee tarkoittanut puhuessaan ”aistikkaasta” kirjasta? Mielenkiintoinen ja hyvä oivallus on ollut laittaa lukujen loppuun keskeisten henkilöiden ajatuksia. Onko joku näistä henkilöistä murhaaja?

Huumoria on etenkin henkilöiden välisissä sanailuissa:

- Miehet ovat paskoja, Angelo aloitti.

- Sinua lukuun ottamatta, Arianna muistutti. – Mitä on tapahtunut?

- Kyllä minä tiesin, ettei Marcon hissi kulje yläkerroksiin saakka, mutta että se älypää on mennyt iskemään itselleen newjerseyläisen stripparin ja päättänyt tuoda toyboyn mukanaan Romaan on jo liikaa. Minä olen sentään Brooklynista.

PS. Tässä kirjassa on todella kaunis ja tunnelmallinen kansi.

OKSANEN, SOFI: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksasen vuonna 2008 ilmestynyt romaani Puhdistus oli sekä kriitikoiden ylistämä että suuren yleisön rakastama. Se voitti Finlandia-kirjallisuuspalkinnon ja kymmenkunta muuta palkintoa, se oli vuoden 2008 myydyin kaunokirjallinen teos Suomessa ja sen käännösoikeudet on myyty yli 40 kielelle. Puhdistuksen jälkeen harvaa suomalaista romaania on odotettu yhtä innokkaasti ja uteliaasti kuin Oksasen uutuutta. Täyttyvätkö suuret odotukset? Jatkuuko menestys?

Kun kyyhkyset katosivat –teos ei tempaa mukaansa samalla tavalla kuin Puhdistus. Ensi alkuun kirja vaikuttaa jopa sekavalta, kunnes sen rakenne selkiää ja henkilöt tulevat tutuiksi. Silti se ei täysin avaudu ensimmäisellä lukukerralla, vaan vasta toisella kerralla huomaa tekstiin kätkettyjä yksityiskohtia ja hienovaraisia vihjeitä. Teoksessa liikutaan kahdessa aikatasoissa eli toisaalta natsi-Saksan miehitysvuosissa 1941–1944 ja toisaalta neuvostovallan ajassa 1960-luvun alkupuolella. Postimerkin kuva lukujen alussa ilmaisee, mikä vuosi ja kuka vallanpitäjä on kulloinkin vuorossa. Kun kyyhkyset katosivat –teoksen luettuaan tietää millaista on olla suurvaltojen kynnysmattona ja alituisen pelon vallassa.

Kirjan keskeisimmissä rooleissa ovat serkukset Roland ja Edgar sekä Edgarin vaimo Juudit, joiden silmin tapahtumia vuoronperään seurataan. Edgar on mies vailla omaatuntoa eli tyyppi, joka luikertelee aina valtaapitävien suosioon ja omaksuu uuden menneisyyden ja uuden henkilöllisyyden tarpeen mukaan: saksalaisille hän on Eggert Fürst ja venäläisille toveri Parts. Hän on valmis uhraamaan omaisensa ja ystävänsä ja käyttämään näitä kaikin tavoin hyväkseen, jos vain pystyy sen kiinni jäämättä tekemään. Kokeeko hän silti missään vaiheessa todellista onnea? Tällä henkilöllä on esikuva todellisuudessa eli sankarilentäjänä esiintynyt Edgar Siegfried Meos.

Roland toimii kirjan minäkertojana. Hän on Suomessa koulutuksen saanut metsäveli ja puhdasotsainen sankari, joka ei luota sen paremmin natseihin kuin bolsevikkeihin. Hänen päämääränään on Viron täydellinen itsenäisyys, jonka vuoksi hän on valmis uhraamaan oman turvallisuutensa. Miten idealistin selkäranka kestää, kun itsenäisyys jää vain viiden päivän mittaiseksi? Rolandiin liittyy myös yksi kirjan mysteereistä: mitä tapahtui hänen morsiamelleen, Rosalielle?

Naiset ovat Kun kyyhkyset katosivat –teoksessa sivurooleissa, sillä ainoastaan Juudit nousee eläväksi hahmoksi. Aluksi hän on vinoutuneen miehen viaton morsian, sitten saksalaisupseeriin silmittömästi rakastunut nuori nainen ja lopuksi katkera narkomaani. Omat valinnat ovat toki vaikuttaneet hänen elämäänsä eivätkä ne aina ole olleet pyyteettömiä…

Kirjan nimi viittaa natsien kyyhkyspaisti-intoon, jolle virolaiset salaa naureskelevat. Huumoria kirjassa ei luonnollisestikaan juuri ole, koska kuvatut tapahtumat ovat niin raastavia. Paikoin teksti on miltei raportoivaa, mutta lähtee sitten taas vyörymään täynnä tunnetta: rakkautta, vihaa, kateutta, kostonhimoa ja pelkoa. Kaikkea ei kerrota tyhjentävästi, vaan lukijan on itse oivallettava asioita annettujen vihjeiden perusteella. Kun kyyhkyset katosivat on mielenkiintoinen ja hyvä kirja, mutta helppo se ei ole.

VUORI, KRISTIINA: Näkijän tytär

Kristiina Vuori (s. 1967) työskentelee tiedottajana ja käyttää kirjailijana taiteilijanimeä. Yli kolmekymmentä vuotta hän haaveili historiallisen romaanin kirjoittamisesta ja saikin lopulta aikaiseksi melkoisen järkäleen: esikoisteos Näkijän tytär käsittää 569 sivua. Kirjailija sanoo saaneensa vaikutteita etenkin Sergeanne Golonin Angelika-sarjasta niin paljon, että on ujuttanut omaan teokseensa mukaan yhden vuorokeskustelun Angelika ja kuningas –romaanista. Yhtenä esikuvana saattaisi olla myös Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarja ja suomalaisista historiallisen viihderomaanin taitajista tietenkin Kaari Utrio. Kristiina Vuori ei kuitenkaan matki ketään, vaan kirjoittaa ihan omalla äänellään ja omalla taidollaan.

Kirja sijoittuu 1200-luvun alkupuoliskolle Suomeen, jossa käydään pakanuuden ja kristinuskon välistä taistelua. Näkijät ja tietäjät ovat kadonneet jo viimeisestä turvapaikastaan Hämeestä, vaikka siellä vielä uhrataan muinaisille jumalille ja noudatetaan vanhoja rituaaleja. Hämäläiset eivät oikeastaan vastusta kristinuskoa sinällään, vaan sitä, että heidän pitäisi sen omaksumisen jälkeen ruveta ottamaan määräyksiä vastaan joltakulta ulkopuoliselta. Siksi kapina.

Margareeta on ruotsalaissyntyistä ylhäisöä, Teinperin kartanon rouva. Metsästysretkellä ryöväri raiskaa Margareetan, joka tulee raskaaksi, synnyttää tyttären ja kuolee. Eira-tytön ulkonäkö viittaa hämäläiseen Ilveksen sukuun ja ennen pitkää paljastuvat myös suvulle ominaiset tietäjän kyvyt. Tämä osoittautuu tytölle kohtalokkaaksi, kun hänen perintöosaansa himoitaan eri tahoilla. Kaikenlaista juonittelua ja sukulaisuussuhteissa sekoilua kirjassa sitten riittääkin eikä edes papisto kaihda vilppiä, jos pystyy siitä kiinni jäämättä hyötymään. Eiran tie on täynnä vastoinkäymisiä – osin kyllä omasta syystä, sillä Eira haluaa itse päättää elämänsuunnastaan ja valita itse kumppaninsa. Tosin hänellekin valinnan tekeminen kahden kosijan välillä tuntuu olevan hieman vaikeaa... Tarinassa tehdään varsin monta käännöstä, ennen kuin lopullinen ratkaisu syntyy. Se on varsin uskottava eikä yhtään sentimentaalinen.

Kristiina Vuori on perehtynyt tarkkaan 1200-luvun historiaan. Kirjan loppuun on liitetty lyhyt selostus siitä, miten hän on päätynyt tiettyihin ratkaisuihin ja mitkä asiat ovat faktaa ja missä kohdin totuutta on hieman venytetty. Kenties kirjailija kuvaa liiankin tarkkaan puvustusta ja asumuksia, mutta näin hän varmaan pyrkii lujittamaan kirjansa uskottavuutta. Näkijän enneunet ja matkat linnun hahmossa kuuluvat shamaaniperinteeseen ja lukija saa uskoa niihin tai pitää niitä fantasiana. Ihmisten nimet ovat varmaan aikakaudelle oikeita. Ruotsinkielisellä rannikkoseudulla käytössä olivat Ursula, Klaus, Ulf ja Rikhard ja Hämeessä Talvikki, Rautakäsi ja Hyväneuvo. Mistähän Eira sai nimensä? Kirjan kieli on kaunista ja tarina soljuu mukavasti eteenpäin.

GRÉMILLON, HÉLÈNE: Uskottuni

Ranskalainen Hélène Grémillon (s. 1977) toimi mm. Le Figaro –lehden toimittajana ennen vapaaksi kirjailijaksi jättäytymistään. Uskottuni on hänen esikoisromaaninsa ja herättänyt aivan ansaitusti suurta huomiota ympäri maailmaa. Kirja on kieleltään kaunis ja rakenteeltaan harkitun monikerroksinen. Se sisältää monta haikeaa rakkaustarinaa, joista yhtäkään ei voi luokitella täysin onnelliseksi. On miehen kaipuu naista kohtaan, on naisen omistava rakkaus miestä kohtaan ja suurimpana kaikista on äidin rakkaus lasta kohtaan. Eikä kyseessä ole suinkaan vain yksi mies, yksi nainen tai yksi äiti.

Kirjan kehyskertomus ajoittuu vuoteen 1975. Nuoren kustannustoimittaja Camillen elämässä on hyvin raskas vaihe meneillään. Hän on hieman yllättävästi tullut raskaaksi, mutta miesystävä ei halua vielä sitoutua. Camillen äiti on kuollut auto-onnettomuudessa juuri raskausuutisen jälkeen, joten hänkään ei ole tyttärensä tukena. Suruvalitteluja on tullut ja niiden joukossa outo kirje, jonka Camille aluksi uskoo joutuneen väärään osoitteeseen. Kirjeessä Louis-niminen mieshenkilö kertoo jo nuoruusiässä syttyneestä rakkaudestaan naapuriinsa Annieen. Tämä tarina sijoittuu 1930- ja 1940-luvuille eli Hitlerin valtaannousun ja toisen maailmansodan aikaan. Sota ja politiikka ovat kuitenkin vain taustalla ja etualalla ovat ihmiset. On vauras nuori porvarisperhe, joka ei yrityksistään huolimatta saa lasta - erittäin huolestuttava asia ajankohtana, jolloin valtiovalta kannustaa synnyttämään ja aviovaimo voidaan hylätä pelkästään hedelmättömyyden perusteella. On taiteellisesti lahjakas maalaistyttö Annie, joka uskoo löytäneensä kyseisestä aviovaimosta ystävän ja tarjoutuu synnyttämään lapsen tämän puolesta. Järjestely tuntuu hyvältä, mutta sujuukohan kaikki kuitenkaan ihan mutkattomasti?

Camille saa lisää kirjeitä ja vähitellen hän alkaa uskoa liittyvänsä jotenkin tapahtumiin, joista Louis kertoo kirje kirjeeltä lisää. Aina tiistaisin. Välillä tarina näyttää jo päättyneen, mutta sitten uusi ääni alkaa kertoa samoista tapahtumista. Nyt selviää, ettei kaikki ole ihan mustavalkoista eikä syyllinen-uhri-asetelma yksiselitteinen. Kirjan joutuu lukemaan aivan viimeiseen lauseeseen saakka ennen kuin lopullinen totuus paljastuu.

Uskottuni on jännittävä palapeli, jossa kokonaisuus muodostuu eri kertojien yhteistyönä. Lukijaa helpottaa se, että jokaisella kertojalla on oma puhetyylinsä ja lisäksi Camillen osuuden erottaa muista kertojista erilainen fontti. Vaihtuva näkökulma lisää myös henkilöiden uskottavuutta. Uskottuni on viehättävä lukukokemus.