LYKKE, NINA: Emme ole täällä pitämässä hauskaa

Kustantaja: Gummerus 2024

Alkuteos: Vi er ikke her for å ha det morsomt

Suomennos: Sanna Manninen

Knut A. Pettersen on kuuttakymmentä lähestyvä kirjailija, jonka ainoa menestysteos ilmestyi jo kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt hän on saanut äkkinäisen kutsun Lillehammerin festivaaleille keskustelemaan aiheesta ”Uskottomuus elämässä ja kirjallisuudessa”. Knut ymmärtää kyllä olevansa jonkun korvike, mutta kirjallisuustapahtuman palkkiot ovat hyvät ja Knut on rahapulassa.

Miestä kuitenkin huolettaa se, että samaan paneelikeskusteluun tulevat osallistumaan hänen ex-vaimonsa nykyinen puoliso Terje (jota Knut vihaa) ja "Todellisuuskirjailija" eli nainen, joka viimeisimmässä romaanissaan esitteli Knutin nuorta ja epävarmaa naiskirjailijaa ahdistelevana vanhana irstailijana (mikä Knutin mielestä ei ole totta).

Mikä totuus tapahtumista sitten onkin, on Knut kirjan ilmestymisen jälkeen muuttunut mies. Hän luulee olevansa koko ajan tarkkailun kohteena ja pelkää, mitä muut hänestä ajattelevat. Sen seurauksena hän alkaa itsekin tarkkailla tekemisiään, mutta ei silti ymmärrä, mikä hänessä saa ihmiset loukkaantumaan. Hänestä tulee ärtyisä.

Tuntuu kuin hän menettäisi päivä päivältä aina vain enemmän jonkinlaista sietokykyä, jota hänellä on täytynyt olla ennen. Ihmisten ulkonäkö ja käyttäytyminen ovat alkaneet ärsyttää häntä siinä määrin, että tuntuu hankalalta mennä ulos.

Knutilla on hyvin vähän läheisiä ihmisiä. Suhde omaan isään ja ainoaan lapseen Lukasiin on etäinen – tuntuu siltä, ettei kumpikaan halua tavata Knutia. Ex-vaimo Lene on pysynyt lojaalina ystävänä ja välillä mies ihmetteleekin, miksi he aikoinaan erosivat. Jonkinlainen ystäväntapainen on naapurissa asuva Frank, joka on vuosikausia elänyt on-off-homosuhteessa perheellisen M:n kanssa.

Lillehammerissa Knut juo ihan liikaa ja nukkuu liian vähän. Paine sisimmässä kasvaa. Paneelikeskustelusta tulee mielipiteitä herättävä ja värikäs näytös, jonka aikana Knut tuntee jakaantuneensa kahteen osaan: on tavallinen Knut ja on ilmeisesti otsalohkodementiaa sairastava Knut. Kenelle mahtaa tilaisuudesta olla eniten hyötyä?

Kirjassa ruoditaan mustan huumorin keinoin kirjailijantyön eettisiä puolia. Voiko todellisesta henkilöstä kirjoittaa mitä vain, jos sanoo teoksen olevan romaani tai kirjailijan oma näkemys asiasta? Entäpä, jos mieskirjailija luonnehtisi naista samaan tapaan kuin Todellisuuskirjailija Knutia? Onko tämä #metoo-liikkeen kääntöpuoli?

Onko kirjallisuuden arvostus romahtanut? Kirjoja jaetaan kirpputoreilla ilmaiseksi. Lukiolaisen ei edellytetä lukevan teosta, josta on tekemässä esitelmää. Kulttuuriministeri vaatii provosoivaa ja myyttejä murtavaa kirjallisuutta, mutta suurta yleisöä tuntuu kiinnostavan pikemminkin paljastuksia ja seksiä sisältävä autofiktio. Knut ei ole vakuuttunut:

Tarvitaanko taas yksi valkoinen keski-ikäinen mies kertomaan meille ahdistuksestaan, huoraamisestaan ja alkoholin väärinkäytöstään?

Emme ole täällä pitämässä hauskaa -teoksen alkupuolella alkaa hieman väsyä Knutin tuskailuihin, mutta sitten sukelletaan lähes absurdeihin tilanteisiin, joissa Lykken terävän (mutta ei tuomitsevan) katseen kohteeksi joutuvat niin kirjailijat ja kustantajat kuin kulttuurityöntekijät ja kulttuurin kuluttajatkin. Ajatuksia herättävä teos!

LYKKE, NINA: Ei, ei ja vielä kerran ei

Kustantaja: Gummerus 2019

Alkuteos: Nei og atter nei

Suomennos: Sanna Manninen

Viisikymppiset Ingrid ja Jan ovat olleet aviossa miltei puolet iästään ja toteuttaneet kaikki nuoruudenhaaveensa. Ingrid on kuitenkin yhä pettyneempi. Perhe-elämä on juuttunut tilanteeseen, jossa täysi-ikäiset pojat ovat yhä äitinsä passattavina ja vaitelias aviomies vaatimassa viikoittaisen annoksensa seksiä. Työ äidinkielenopettajana ei jaksa enää innostaa, oppilaat eivät tuota riemukkaita voiton hetkiä eivätkä työtoverit yhteiseen hiileen puhaltamisen tunnetta. Jopa vapaa-ajan harrastus – lukupiiri – on tylsää pakkopullaa.

Samaan aikaan Jan nousee kaikkien (itsensäkin) yllätykseksi ministeriön osastonjohtajaksi. Miehestä tulee nyt rohkeampi ja vapautuneempi, mikä puolestaan herättää hänen alaisensa Hannen kiinnostuksen. Hanne on kolmekymmentäviisivuotiaana tuttavapiirinsä ainoa sinkku, joka ei tiedä kadehtiako vai halveksiako vakiintuneita ystäviään. Hannella itsellään miehet ja asunnot vaihtuvat tiuhaan tahtiin, koska ensihuuman haihduttua kaikista löytyy jokin häiritsevä ominaisuus. Elämä ei ole tasapainossa, vaan aina menossa äärimmäisyydestä toiseen.

Janin ja Hannen välille syntyy omituisen poukkoileva suhde, jossa vuoroin erotaan ja vuoroin heittäydytään hullun kiihkon vallassa toisen syliin. Välillä epämääräiseen tilanteeseen kyllästynyt Hanne pistää suhteen poikki ja Jan anoo paluuta takaisin. Välillä Jan on kylmä ja virallinen ja Hanne tekee kaikkensa saadakseen tämän lämpiämään jopa perheen perustamiselle.

Oikeastaan luulen, että me kaikki toivomme katastrofia, hyökyaaltoa, joka huuhtoo kaiken mereen. Sisimmässään kaikki toivovat sellaista aaltoa siihen päivään saakka, kun se oikeasti tulee. Kaipaamme tilanteita, joissa on pakko tarrautua kiinni, toivomme että tapahtuu jotain, mikä rikkoo monotonian ja saa meidät arvostamaan sitä monotoniaa enemmän, toivomme että jokin saisi meidät helvetti soikoon ryhdistäytymään.

Kirjassa seurataan tapahtumia vuoron perään kolmiodraaman kunkin päähenkilön silmin, mutta ajassa liikutaan eri tahdissa. Jo melko lailla kirjan alussa tiedetään, että Jan muuttaa Hannen luo, mutta vasta myöhemmin kerrotaan, millaisen sisäisen taistelun takana tuo päätös on. Jan haluaisi nimittäin sekä nuorekkaan suhteen Hanneen että turvallisen vakiintuneen elämän Ingridin kanssa.

Hänen piti vain saada hurjastella vähän, hurjastella tarpeekseen, jotta voisi palata kotiin puhtaana ja valmiina ja rauhallisena.

Ingrid kuitenkin tuottaa yllätyksen. Hän on lapsena kokenut niin ikäviä asioita, että on sen jälkeen pelännyt aina pahinta. Hän on luullut valmistautuneensa kaikkeen:

Siihen, että pojista tulisi masentuneita, narkomaaneja, väkivallan uhreja, raiskaajia, että heillä menisi huonosti koulussa, että valmentaja käyttäisi heitä hyväkseen seksuaalisesti, että Jan tai hän itse kuolisi syöpään, että joku varastaisi heidän identiteettinsä, että lentokone syöksyisi maahan, että joku ajaisi poikien päälle tai pahoinpitelisi heidät tai he menehtyisivät kätkytkuolemaan tai aivokalvontulehdukseen. Mutta hänelle ei ollut koskaan tullut mieleenkään, että Jan häipyisi.

Odottamaton käänne nostattaa Ingridissä monenlaisia tunteita ja monenlaisia kokeiluja uuden elämän suhteen. Hänelläkin voisi olla rakastajia, hän voisi jättää perheensä, hän voisi valita aivan uudenlaisen elintavan! Ingridissä tapahtuva muutos onkin kirjan herkullisinta antia.

Ei, ei ja vielä kerran ei on satiirinen kuvaus keskiluokkaisista ja keski-ikäisistä ihmisistä, jotka yrittävät tavoitella onnea tavallisen arjen ulkopuolelta. Vaikka teos onkin viihdettä, onnistuu se silti paljastamaan myös jotain todellista. Tärkeätkään asiat eivät kestä, jos niihin ei ole valmis sitoutumaan eikä tekemään työtä niiden eteen.