AHAVA, SELJA: Hän joka syvyydet näki

Kustantaja: Gummerus 2025

Kansi: Jenni Noponen

Selja Ahava (s. 1974) oli esikoisteoksellaan Eksyneen muistikirja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana vuonna 2010. Toinen romaani Taivaalta tippuvat asiat oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2015 ja sai EU:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016. Ennen kuin mieheni katoaa (2017) sai Kaarlen palkinnon ja Nainen joka rakasti hyönteisiä (2020) Kiitos kirjasta -mitalin. Jatkaako Hän joka syvyydet näki -romaani tunnustusten sarjaa?

Kun keski-ikäinen, eronnut ja kahden lapsen äiti Liisa tapaa Henrikin, hän katsoo velvollisuudekseen kertoa olevansa suvusta, jossa ei eletä vanhaksi asti. Liisan ainoa iäkäs sukulainen on Vuokko-täti, joka hänkin elää sydäntahdistimen varassa. Ja sitten Vuokko joutuu sairaalaan.

Voin toki lähteä mukaan kuvittelemaan ryppyistä ihoa ja suunnitella sitten kun, sen jälkeen, eläkkeellä, kolmekymmentä vuotta, mutta tosiasia oli, että minun suvussani ei ehditty rypistyä.

Vuokon elämän hiipuessa Liisa alkaa miettiä, mitä kuolema oikeastaan on. Lehdestä lukemansa artikkelin perusteella hän rakentaa tarinan kahdeksanvuotiaasta tytöstä, joka aivokuolee kitarisaleikkauksen seurauksena. Tyttö kuitenkin hengittää koneen avustuksella, joten vanhemmat uskovat lapsensa vielä toipuvan ja siirtävät tämän kotiin hoidettavaksi.

Liisan kuvittelemassa tarinassa näkökulma on tytön äidin, Heidin. Hänen elämänsä täyttää Meeri-tyttären hoito; kääntely kolmen tunnin välein, ravintoliuoksen annostelu, vaipanvaihto, pesu. Heidi juttelee ja laulaa tyttärelleen, etsii merkkejä reagoinnista ympäristön tapahtumiin. Vielä viiden vuoden jälkeenkin jokainen pieni liikahdus herättää hänessä toiveikkuutta.

Minä tunnen, että Meeri kuulee minua. Minä tunnen sen yhteyden. Hänen vammansa on vain niin syvä. Mutta jossain siellä pohjalla hän kuuntelee. Minun on pakko uskoa niin. Minun on pakko.

On myös filippiiniläinen Perlah, kotimaassaan sairaanhoitajaksi kouluttautunut. Hän on tullut parempien ansioiden toivossa Suomeen ja jättänyt pienen tyttärensä kotiväen hoitoon, mutta saa Suomessa hoitaa vain lähihoitajan tehtäviä. Hän on Vuokon lempeä ja pehmeäaskelinen hoitaja, mutta Liisa kuvittelee hänet myös Meerin vierelle.

Liisan, Heidin ja Perlahin toisiinsa limittyvien ja kronologisesti etenevien kertomusten lomaan on taltioitu paljon kuolemaan liittyvää tietoa. Harvardissa vuosina 1967–1968 kokoontuneen komitean keskusteluja kuoleman määrittämisestä etenkin elinsiirtojen ja elintoimintojen ylläpidon kannalta. Kuolemaan liittyvää symboliikkaa. Vanhoja myyttejä ja tulevaisuuden utopioita kuolemattomuudesta.

Kirjassa selvitetään myös niitä käytännön toimia, joita ihmisen ruumiille tehdään eri kulttuureissa ja uskonnoissa kuoleman jälkeen. Puhetta on myös omaisten jaksamisesta – miten esimerkiksi Heidi selviää tyttärensä kuolemasta? Ironisen hauska on luku tulevaisuudesta, jossa on mahdollista viestitellä kuoleman rajan yli maksullisen sovelluksen välityksellä.

Tavoita läheisesi sen jälkeen, kun aikasi on tullut. Ainutlaatuinen Afterlife Messaging -alusta, jonka avulla voit jakaa muistoja, elämänviisautta ja rakkautta vielä poismenosi jälkeenkin. Henkilökohtaiset viestit, personoitu aikataulu ja luotettava toimitus. Pysy ikuisesti läsnä läheisillesi!

Hän joka syvyydet näki -romaani jakaantuu seitsemään osaan, joiden luvut on paljolti otsikoitu Dietrich Buxtehuden Membra Jesu Nostri -kantaatin inspiroimina: Käsille, Aivoille, Maitohampaille… Teksti liukuu kiinnostavasti mielikuvasta toiseen ja loppuu vedenpaisumukseen, jollaista on kuvattu jo Gilgamesh-eepoksessa ja Raamatussa ja joka saa nykyhetken toisintonsa Filippiineillä.

Hän joka syvyydet näki -romaanin nimi viittaa Gilgameshiin, joka yrittää saavuttaa ikuisen elämän siinä kuitenkaan onnistumatta. Hänen laillaan myös Ahavan kirjan henkilöt kohtaavat elämän rajallisuuden ja oman kuolevaisuutensa ja yrittävät ymmärtää näitä ikiaikaisia arvoituksia. Tyhjentäviä vastauksia ei ole Ahavallakaan, mutta hänen moneen suuntaan haarautuvat pohdintansa voivat kuitenkin auttaa eteenpäin.

AHAVA, SELJA: Nainen joka rakasti hyönteisiä

Kustantaja: Gummerus 2020

Nainen joka rakasti hyönteisiä -romaani on saanut innoituksensa saksalaissyntyisen luonnontieteilijän ja kuvittajan Maria Sibylla Merianin (1647-1717) elämästä. Merian oli ensimmäinen, joka tutki hyönteisiä lähietäisyydeltä, pani merkille muodonvaihdokset ja kasvit, joita hyönteiset käyttivät ravinnokseen, ja joka kuvasi kaiken piirroksiinsa ja maalauksiinsa. Omana aikana Merianin työtä ei arvostettu, mutta myöhemmin hän sai kuvansa Saksan viidensadan markan seteliin.

Moni ihailee perhosia niiden kauniiden siipien vuoksi ja ajattelee siksi perhosen olevan tämän hyönteisen varsinainen muoto. Perhonen on perhonen, niin kuin aprikoosi on aprikoosipuun kypsä hedelmä, ja toukka, muna ja kotelo vain askelia kohti perhosena olemista.

Maria sai jo pienenä käyttöönsä paperia ja kyniä. Koreiden kukkien sijasta lahjakas tyttö keskittyi piirtämään kasveissa näkemiään munia, toukkia ja koteloita sekä valmiita perhosia ja alkoi myös kasvattaa hyönteisiä kotona. Muita perheenjäseniä tämä inhotti ja kauhistutti, sillä hyönteisiä pidettiin paholaisen luomuksina. Marian näkemys oli ihan päinvastainen.

Kun maalaan hyönteisiä, ajattelen Jumalaa, ja kun tutkin perhosen siipiä, Jumala puhuu minulle.

Ei ole helppoa olla edelläkävijä, etenkään naisen. Marian aviomies, asetelmamaalari, häpesi vaimonsa itsepäistä kiinnostusta hyönteisiin eikä oikeastaan pitänyt sitäkään, että tämä ansaitsi omaa rahaa pitämällä maalauskursseja naisille ja julkaisemalla piirroksiaan kirjan muodossa. Eipä ihme, että tuli ero. Entä aikalaiset yleensä, miten he suhtautuivat tähän kummajaisnaiseen?

Ihmiset ihastelivat piirtämiäni kuvia ja kuuntelivat tarinoita toukkakokoelmastani, mutta aina toisinaan minulle tuli tunne, että he lausuivat todelliset mielipiteensä vasta mentyäni, ja silloin innostukseni hävetti minua. Minusta tehtiin ystävällistä pilaa, taskujeni sisältöä kauhisteltiin, ja usein ajattelin, että ihmiset halusivat tuntea minut vain voidakseen asettaa minut omaan kuriositeettikabinettiinsa korallien, kauriin sarvien, käärmeen nahkojen, taikakalujen ja pääkalloveistosten rinnalle.

Ahava ei kuitenkaan tyydy 1600-luvun todelliseen elämäkertaan, vaan käyttää kirjailijan valtaa. Hän antaa Marian siirtyä ensin 1800-luvulle Darwinin evoluutioteoriaan perehtyneeksi luonnontutkijaksi, kokea Japanissa luonnon tuhoavan voiman maanjäristyksineen ja tsunameineen ja löytää kylän, jonka asukkaat ovat jäkälän ja sammalen peittäminä muuttumassa osaksi maata. Seuraavaksi Maria onkin jo nykyhetkessä. Vanha ja sairas nainen asuu Berliinissä ja tutkii yhä luontoa, mutta taltiointi tapahtuu nyt valokuvaamalla.

Kaikki muuttuu ajan myötä. Ihminen yksilönä muuttuu, koko ihmiskunta muuttuu, luonto muuttuu, aatteet muuttuvat. Kirjan kattaman neljänsadan vuoden aikana usko Jumalan kaikkivoipaisuuteen on hiipunut eikä luonnossa tapahtuvissa muutoksissa nähdä enää hänen kädenjälkeään. Sen sijaan ihmisten omat teot ovat vaarantaneet elämän maapallolla. Lentävien hyönteisten määrä on romahtanut neljäsosaan siitä, mitä se joskus oli – ymmärrämmekö siis niiden merkitystä yhtään paremmin kuin ihmiset 1600-luvulla?

Mietin Jumalaa, joka ei sopinut enää selittämään paljon mitään, ei elämän alkua eikä luonnon ihmeitä, mikä Hänen paikkansa ja mittakaavansa oli maailmassa, josta ihmeet ja sattumat oli myrkytetty pois niin kuin rikkaruohot ja hyönteiset maissirivistöjen välistä?

Nainen joka rakasti hyönteisiä -teoksessa on valtavasti erilaisia kerrostumia, joita jää pitkään miettimään. Konkreettiset kuvat ja kuvaukset laajenevat filosofiaan ja symboliikkaan ja pienikin yksityiskohta löytää paikkansa kokonaisuudessa – esimerkiksi 1600-luvun Marian näkemä japanilainen taulu hyönteisten peittämästä naisesta.

Ehkä ajatukset kuluvat siinä missä materiakin, ja tärkeimpiä niistä ovat ne, jotka nousevat mieleen aina uudestaan.

PS. Kirjan kansi on lumoavan kaunis. Kiitos Jenni Noponen! 

AHAVA, SELJA: Ennen kuin mieheni katoaa

Kustantaja: Gummerus 2017

Selja Ahavan (s. 1974) esikoisromaani Eksyneen muistikirja (2010) oli ehdolla Helsingin Sanomien jakamaan esikoisteospalkintoon. Toinen romaani Taivaalta tippuvat asiat (2015) sai EU:n kirjapalkinnon ja oli ehdolla sekä Finlandia-palkintoon että Tulenkantajat-vientikirjapalkintoon. Ennen kuin mieheni katoaa perustuu kirjailijan omaan elämään, mikä antaa sille sen totuudenmukaisen ja vivahteikkaan sävyn. Mistään tympeästä paljastelusta ei ole kyse.

”Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen”, sanoo nelikymppinen mies vaimolleen ja lopettaa samalla kokonaisen aikakauden. Vaimo käy läpi ristiriitaisia tunteita. On hämmennys. Kenen kanssa oikein menin naimisiin? Tunsinko tuota miestä laisinkaan? Onko hän nyt eri ihminen? On suru. Miten tehdä miehen ruumiista kartta, ennen kuin sen tutut ja rakkaat piirteet katoavat? On raivo. Miksi mies ei vihjannut mitään? Miksi salasi taipumuksensa niin pitkään? On taistelu. Eikö mies huomaa, miten miehinen hän joka suhteessa on? On halu tukea. Millaista kasvorasvaa, luomiväriä ja vaatteita miehen olisi käytettävä? Miten kertoa yhdessä asiasta ystäville ja tuttaville? Mies itse on tyyni ja järkähtämätön, päätöksensä tehnyt. Hän on nyt Lili. Hän on kotelosta kuoriutunut sudenkorento. Vaimo viettää hautajaisia, kaivaa miehen paidat perunamaahan.

Tämän tarinan rinnalla purjehtii Kristoffer Kolumbus länteen etsimään meritietä tarunomaiseen Intiaan. Kolumbus on hämmentävä. Hänen nimestään on lukuisia eri muotoja: Cristoforo Colombo, Cristoväo Colom, Christophorus Columbus, Cristóbal Colón… Hänen syntymäkaupungikseen on tarjolla lähes kaksikymmentä Italian kaupunkia. Hänen hautansa on vaihtanut paikkaa useaan otteeseen eivätkä haudassa olevat luut kenties ole Kolumbuksen itsensä laisinkaan. Avustuksia saadakseen löytöretkeilijä tarjoili muunneltua totuutta mennen tullen, koska tosissaan uskoi tulleensa oikeaan paikkaan vielä neljännen matkan jälkeenkin. Kuinka Kuuban ja Hispaniolan saarten todellisuus saattoi hänen mielestään vastata Marco Polon kuvauksia loistavista palatseista, puutarhoista, mausteista ja rikkauksista? Tietenkin jo lähtökohta oli väärä. Marco Polohan kuvasi Kiinaa ja Mongoliaa, ei Intiaa. Väärä oli myös Kolumbuksen kartta, johon hän niin kovin luotti. Ihan niin kuin aviovaimon kartta miehestään.

Ennen kuin mieheni katoaa välittää lukijallekin kirjoittajan kokeman tunnemyrskyn, mutta pysyy silti kauniina ja hienostuneena. Välillä kieli puhkeaa runoksikin:

Hän oli mies, hänessä eli nainen.

Hän kuoli pois, hän alkoi syntyä.

Hän tiesi mutta salasi, hän ei tiennyt salaavansa.

Hän oli niin avoin kuin osasi, hän ei kertonut itsestään mitään.

Meillä oli rakkautta, me elimme valheessa.

Me elimme yhdessä, me emme koskaan tunteneet toisiamme.

Hän petti ja valehteli, hän rakasti.

Hän oli ja meni, häntä ei ehkä koskaan ollutkaan.

Kirjasta vielä sellainen huomio, että sivunumerointia ei ole, mutta jako lukuihin ja kappaleisiin kyllä. Ajoittain muutamat avainsanat täyttävät sivun suurina ja painavina. Painava on tämä kirjakin pienestä koostaan huolimatta. Ehdottomasti lukemisen arvoinen!

AHAVA, SILJA: Taivaalta tippuvat asiat

Gummerus 2015

Selja Ahava (s. 1974) on dramaturgi, käsikirjoittaja ja kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Eksyneen muistikirja oli vuonna 2010 ehdokkaana Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoon. Toinen teos Taivaalta tippuvat asiat on yksi vuoden 2015 Finlandia-palkintoehdokkaista.

Taivaalta voi tippua monenlaisia asioita ja jotkut niistä osuvat Saara-tytön perheen kohdalle. Lentokoneesta irronnut jalkapallon kokoinen jääkimpale murskaa puutarhassa mansikkapyramidia rakentelevan äidin pään ja silloin isäkin särkyy. Hänestä tulee pakkomielteinen tutkija, joka etsii tietoa taivaasta tipahtelevista asioista.

     Kalat. Kun lämmin ja kylmä ilmamassa kohtaavat, saattaa syntyä pikkutornadoja, jotka imevät kaloja ja muita mereneläviä vedestä ja kuljettavat ne sitten mantereelle. Rupikonnat. Vuonna 1794 ranskalaisten sotilaiden niskaan satoi satoja hännällisiä rupikonnia. Golf-pallot. Vuonna 1969 Floridassa satoi satoja golf-palloja. Mutta tässä sanotaan kanssa, että on tapauksia, joissa tornadoteoria ei oikein toimi. Pohjois-Kreikassa satoi vuonna 2002 pelkkiä sardelleja.

Isän isosisko Annu puolestaan saa kahdesti päävoiton lotossa ja särkyy hetkeksi hänkin. Hän alkaa etsiä tietoa oudoista sattumuksista, joissa uskomaton onni tai epäonni on osunut yllättäen ihmisen kohdalle ja jättänyt hänet avuttomana ihmettelemään: ”Miksi juuri minä?”. Erikoisin tapaus lienee skotlantilainen kalastaja Hamish MacKay, joka selviää hengissä neljästä salamaniskusta suhteellisen pienin ruumiillisin vaurioin. Annu alkaa käydä hänen kanssaan kirjeenvaihtoa ja etsiä asioille selitystä, ikään kuin kyseessä olisi kohtalotoveri. Toiselle vain on osunut normaalia enemmän onnea ja toiselle epäonnea.

Taivaalta tippuvat asiat koostuu neljästä luvusta, joista ensimmäinen on pisin ja ehkä mielenkiintoisinkin. Siinä Saara mietiskelee tapahtumia lapsen näkökulmasta. Hän on jäänyt kovin yksin selviämään kipeästä surustaan ja kaipuustaan. Äiti on poissa ja vain muistot jäljellä: äiti tavallisesti, äiti hienona, äiti omenapuussa, äiti elossa. Äiti kertomassa satuja ikiomalla tavallaan, muuttamassa tarinoita aivan toiseksi. Äiti piirtämässä Saaran ääriviivoja olohuoneen seinään. Äiti katsomassa Hercule Poirot –televisiosarjaa ja ehdottelemassa oikeaa murhaajaa.

     Minä olen miettinyt paljon aikaa. Minulla on aivoissa harmaita aivosoluja, niin kuin Hercule Poirotilla. Niillä minä ajattelen sitä, miten aika kulkee eteenpäin ja parantaa. Aikuiset sanovat, että aika parantaa, ja se tarkoittaa, että kun aika kuluu, se mikä on tapahtunut, muuttuu muistoksi, ja sitten sen muistaa huonommin ja huonommin. Sitten kun muistaa enää tosi huonosti, on parantunut.
     Mutta minä en halua muistaa äitiä huonosti. Minä haluan muistaa äidin oikein, ilman lentokonetta, ilman jääsirpaleita, ilman reikää kuistissa. Sellaisena kuin äiti oli tavallisesti. 

Elämä kuitenkin jatkuu. Annu-täti löytää uuden suunnan uusissa maisemissä, isä saa koottua itsensä taas suurin piirtein kokoon ja Saara taistelee itsensä painajaisten läpi. Äidin muisto on muuttumassa kummitustarinaksi, mutta uudet tapahtumat ja uudet murheet häivyttävät sen kauemmaksi.

     Maailma jatkuu. Mikään ei kirkastu, mutta aika parantaa ja ihminen unohtaa. Kummituksen patterit loppuvat. Asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa. Enkelit eivät määrää. Sillä aina on kuitenkin joku, joka unohtaa kuunnella uutiset, joka katsoo vaikka ei pitäisi ja joka seisoo väärässä paikassa.

Taivaalta tippuvat asiat edustaa lajityyppinä maagista realismia. Sen tapahtumat ovat epätodennäköisiä, mutta voivat silti oikeastikin jonkun kohdalle osua. Kokonaisuus on hyvin hallittu ja (takatekstin paljastuksista huolimatta) kiinnostava loppuun saakka. Erityisen kiehtova on ympäristön vaihtelu. Ensin ollaan Sahanpurutalossa, jossa monet remonttiprojektit jäävät äidin kuoltua kesken, ja sitten siirrytään Kartanoon, jossa kaiken avaruuden ohella on ikioma salahuone. Kieleltään kirja on kaunis ja sujuva, mukaansa tempaava. Henkilöistä kiintyy ennen kaikkea Saaraan, jonka lapselle ominaisen ajattelutavan Ahava tavoittaa todella hyvin. Mielenkiintoinen ja hyvä kirja, joka toivottavasti tavoittaa Finlandia-ehdokkuutensa ansiosta hieman laajempiakin lukijapiirejä!